Pukkipalon reitti on Unton ja Even mielestä Kuhankuonon retkeilyreitistön parhaimmistoa, ja siksi se pääseekin ensimmäisenä esittelyyn Suomen kansallispuistojen reittivalikoimasta. Osa Pukkipalon reitistä kuuluu Kurjenrahkan kansallispuistoon. Pituutta sillä on 6 km, jos jättää auton Pukkipalon pysäköintialueelle Paltantielle, tai vaihtoehtoisesti 9 km, jos pysäköi Rantapihalle Savojärventielle. Tämä reitti on metsien ystävien paratiisi, mutta toisaalta jos metsässä liikkuminen tuntuu pelottavalta etkä ole siihen tottunut, tämä on myös hyvä paikka aloittaa. Tarjolla on hienot maisemat sekä hyvät opasteet.

Varsinaisella ympyräreitillä on vain yksi tulipaikka, mutta toki Rantapihalla on keittokatos, käymälä ja kesällä ilmeisesti jopa kioski. Lisäksi ympyrältä voi tehdä 600 metrin poikkeaman Lakjärvelle, mistä löytyy peräti kolme yöpymiskelpoista laavua ja pari tulipaikkaa. Lakjärvi on suosittu kahvittelupaikka, ja on harvinaista että laavuilla ei olisi ketään muita kuin sinä. Todennäköisesti siellä on myös niitä, jotka majoittuvat alueella yön yli. Mikäli kuitenkin olet laavulla yksin, nauti toki siitä, sillä et ehkä saa kokea sitä enää toista kertaa. Itse Lakjärvi on pieni suorantainen järvi, joka ei näy laavuille, vaan on niistä lyhyen kävelymatkan päässä.

Pukkipalon reitin parhain osuus on vanha aarnimetsä, jonka puut ovat osin jopa 150 vuotta vanhoja. Sellaista metsää ei enää juurikaan näe, joten onkin ainutlaatuista päästä kokemaan metsä sellaisena kuin sen kuuluisi olla, ilman ihmisen jättämiä jälkiä. Joku on käyttänyt tästä metsästä nimitystä ”peikkometsä” eikä se ole ollenkaan hassumpi kuvaus. Metsässä on aina hyvä hengittää, mutta täällä aivan erityisesti. Tässä metsässä on hyvä tunnelma, ja väkisinkin sitä katselee ympärilleen suu hieman avoinna hämmästyksestä.

Ihan helppo tämä reitti ei ole, ja aikaa kannattaa varata hyvin vaikka kolmekin tuntia. Reitillä on jonkin verran kallioita, ja Takaniitunvuorelle joutuu hieman jopa kiipeämään. Sieltä aukeaa jonkinlainen näkymä, mutta mitään kovin henkeäsalpaavaa kokemusta ei kannata sentään odottaa, sillä edessä on aika paljon puita. Jotain ihmeellistä siinä kuitenkin aina on, kun katselee maisemaa ylhäältä alas: sielu lepää ja mieli rentoutuu. Toki voi olla, että koirasi ei osaa tätä rentoutumisriittiä arvostaa, vaan sillä saattaa olla jo kiire jatkaa matkaa kohti seuraavia hajuja.

Kahvipaikalle pysähdyttäessä olen ottanut tavaksi antaa Untolle jonkin pienen herkkupalan, vaikkapa luun kaluttavaksi. Tällä tavalla se on oppinut rauhoittumaan, ja se tietää, että pysähtyminen ei ole se ulkoilun tylsin hetki, vaan itse asiassa silloin saa jotain mukavaa puuhasteltavaa ihmisten kahvihetken ajaksi. Koiralle kun tuollainen paikallaan olo saattaa muuten olla aika tuskaista, ja silloin rentoutumishetkestä ei tule mukavaa ihmisillekään.

Pukkipalon reitti on paljon rauhallisempi kuin Kurjenrahkan suosituin reitti, Savojärven kierros. Lakjärvellä todennäköisesti tapaat ihmisiä, mutta muuten saat kävellä melko rauhassa. Uskon, että Pukkipalo ei tuota pettymystä. Autolle palatessasi olet todennäköisesti väsynyt mutta erittäin onnellinen.

Takaniitunvuorelta

Yksin metsässä susien syöttinä?

Joku välillä kysyy, pelkäänkö näillä susimailla susia. En ole osannut pelätä, kun en ole sellaista kohdannut. Niitä toki noissa metsissä liikkuu, samoin ilveksiä, ja onhan noilla main joskus tavattu jokunen karhukin. Myös huuhkaja nappaa Unton kokoisen koiran, ja käärmeet ja punkit ovat kesäaikaan hyvinkin todellinen vaara.  Kaikki on kuitenkin suhteellista. Metsässä ollaan vieraana näiden eläinten kotimailla ja sitä pitää kunnioittaa samalla tavalla kuin luontoa tulee kunnioittaa aina ja joka paikassa.

Yleensä eläimet väistävät ihmistä, myös se pelätty susi, ja ihmisiä näillä suosituilla reiteillä on aina. Et siis ole siellä yksin vaikka niin toivoisitkin. Kansallispuistoissa koira kulkee aina hihnassa vierelläsi, joten ei ole mahdollista, että se juoksisi suoraan suden suuhun. Esimerkiksi Pukkipalon reitillä Unto ei ole kertaakaan reagoinut mihinkään ympärillä olevaan niin, että olisin voinut kuvitella jonkin (peto)eläimen olevan lähellä. Ihan kotimetsässäni se on kerran kuitenkin tehnyt niin – tuli jalkoihini häntä alhaalla – ja silloin koin parhaaksi kääntyä takaisin kotia kohti. Mieleeni juolahti, että nyt koira tietää jotain mitä itse en tiedä.

Toivottavasti et näistä mietelmistä nyt sentään pelästy, vaan uskaltaudut rohkeasti peikkometsään. Metsä voi olla pelottava paikka, jos siellä liikkumisesta ei ole paljon kokemusta, mutta pikkuhiljaa siihen tottuu, ja oppii nauttimaan metsän rauhasta ja luonnon äänistä. Itse liikun pääosin Unton kanssa kaksin. Toisen ihmisen kanssa liikkuminen olisi toki monella tavoin helpompaa, sen tiedän. Yksin ollessa on vielä tarkemmin varauduttava mahdollisiin vahinkoihin ja tilanteisiin, jolloin kaikki ei menekään aivan suunnitellusti. Mukanani kulkee aina ensiapulaukku, josta löytyy kaikenlaista pientä sekä itselle että koiralle.

En lähde seikkailemaan paikkoihin, joihin en mielestäni ole valmis, vaan toimin ainoastaan omien, vielä vähäisten taitojeni mukaan. Mielestäni se onkin retkeilyn turvallisuudessa tärkeintä: omien rajojen tunteminen ja niiden kunnioittaminen. Kun opettelee asioita rauhassa ja keskittyy metsän keskellä tekemään vain niitä asioita, jotka osaa, voi yksinkin liikkua ihan turvallisesti. Toki aina voi sattua kaikenlaista, ja on sattunutkin, mutta niistä sattumuksista lisää tulevissa blogipostauksissa.

Sekalaisia faktoja:

Matkaa Turun keskustasta Paltantielle kertyy runsas 40 km

Lakjärvi kuuluu Mynämäen kuntaan

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomen suurin suojeltu suoalue

Kurjenrahkan kansallispuisto on perustettu vuonna 1998

Tällä reitillä testiin pääsi uusi päiväreppuni, joka on sen verran iso, että sitä on luultu ihan rinkaksi. Isolta se toki lyhyen naisen selässä näyttää, mutta rinkka se ei ole. Minun on vain talviaikaan vaikea saada kaikkia taukokamppeita mahtumaan tavallisenkokoiseen pikkureppuun, kun mukaan on otettava myös taukotakit sekä itselle että koiralle. Yksin liikkumisessa on sekin huono puoli, ettei tavaroita voi jakaa kahteen reppuun, vaan kaikki pitää kantaa itse.

Vaikka Untolla onkin paksu turkki, sen lihakset kylmettyvät ja jähmettyvät yhtä lailla, kun pysähdytään pitemmäksi aikaa. Heti pysähtyessä kun pukee takin itselle sekä koiralle, tulee vähemmän ikäviä venähdysvammoja, kun sitten taas lähdetään uudestaan paahtamaan eteenpäin (tauon jälkeen koiralla todennäköisesti on taas hirmuisesti intoa ja energiaa).