Historiakohteet,  Luontopolut alle 4 km

Kuralan Kylämäki Turussa: erilainen ulkoilupaikka

Kuralan Kylämäki on varmasti nimenä tuttu monille turkulaisille, mutta pikaisen gallupin jälkeen valitettavan moni paikallinenkaan ei ole siellä käynyt. Lieneekö syynä tietämättömyys vai se, että paikka on niin sanotusti ”liian lähellä”, mutta toivottavasti tämän jutun luettuasi muutat mielesi. Kuralan Kylämäkeen kannattaa ehdottomasti mennä ulkoilemaan ja nauttimaan tunnelmasta.

Mutta eikö Kuralan Kylämäki ole jonkin sortin museo eikä mikään ulkoilupaikka? Kyllä se on museo, mutta se on myös kulttuurivirkistysalue, jonne voi mennä kävelemään yhtälailla museon aukioloaikojen ulkopuolella ympäri vuoden. Koirat ovat alueelle tervetulleita, kunhan ne pidetään kytkettyinä ja niiden jätökset korjataan.

Minä ja Unto kävimme Kuralan Kylämäessä eräänä lauantaiaamuna, ja jonkin verran siellä näkyikin koirakoita aamupissakävelyillään. Ei niinkään itse museoalueella, mutta ympäröivillä teillä kyllä. Koirien jätöksiä en huomannut kuitenkaan lainkaan, ja siitä iso hatunnosto kaikille! Tällä tavalla varmistutaan, että koirat ovat alueelle tervetulleita jatkossakin. Roskiksia näkyi useita, joten niiden puute ei ainakaan ole ollut ongelma.

Kuralan Kylämäessä pääset tutustumaan 40–50-lukujen maalaismiljööhön. Kesäkaudella Kylämäessä on tarjolla mm. työpajoja ja tapahtumia. Pääset myös itse halutessasi tekemään joitain kädentaitoja vaativia töitä. Perinteisen maalaiselämän mukaisesti alueella laiduntaa lampaita, ja aukioloaikoina pääsee sisälle joihinkin alueen rakennuksiin.

Kesäisin museon aukioloaikoina Kuralassa toimii kahvila, Omena ja Kaneli. Mukaan voi kuitenkin ottaa myös omat eväät, ja niitä voi nauttia alueen penkeillä tai vaikkapa lammasaitauksen laitamilla oman viltin päällä istuen. Voit nyt kuvitella mielessäsi aurinkoisen kesäpäivän ja lempeän kesätuulen sekä kahvin tuoksun, kun avaat termospullon.

Historian lehtien havinaa Kuralan Kylämäessä

Tunnelma on aitoa. Historian lehdet todellakin havisevat, sillä asutusta alueella on ollut jo rautakaudelta lähtien. Siihen aikaan sekä Aurajoki että Jaaninoja olivat jo muodostuneet, ja asutus keskittyi näiden vesistöjen varrelle.

Uskotaan että Kuralan alueella on asuttu yhtäjaksoisesti 600-luvulta lähtien. Hämeen Härkätien läheisyys mahdollisti kaupankäynnin. Kuralassa sijaitsee myös rautakautinen kalmisto, jonne alueen asukkaita on haudattu aina 1000-luvulle asti.

Kun tullaan 1900-luvulle, näiden tilojen alkuperäiset omistajat luopuivat viljelmistään vähitellen 60-70-lukujen aikana. Tämän jälkeen alue oli tarkoitus rakentaa täyteen sen ajan mukaisia lähiöasuinrakennuksia. Alueella suoritettiin kuitenkin arkeologisia kaivauksia, ja löydökset olivat niin arvokkaita, että alue rauhoitettiin ja suojeltiin muinaismuistolailla vuonna 1980. Onneksi. Jos tämä alue olisi rakennettu täyteen betonikerrostaloja, olisi menetetty jotain mittaamattoman arvokasta. Kerrankin Turussa osattiin olla järkeviä ja suojella historiaa.

Talviaikaan Kuralan Kylämäki on toki hiljainen paikka, mutta kaunis tunnelma siellä vallitsee yhtä lailla. Talvella tautiepidemia-aikaan se on myös turvallinen vierailukohde, koska ihmisiä ei ole ruuhkaksi asti. Ainakin Unto ja minä saimme kävellä museorakennusten lomassa ihan vaan kahdestaan.

Alueella saa aikaiseksi myös ihan mukavanpituisen lenkin, kun käyttää hyväksi kahta Jaaninojan ylittävää kävelysiltaa ja käy kävelyllä tämän kapean joen toisella puolella. Vanha maalaismaisema yllättää aina uudestaan. On käsittämätön tunne olla keskellä tuollaista maisemaa, kun parin minuutin päässä on Citymarket ja kauppatorille on matkaa 5 km. Näitä kuvia kun olen esitellyt, on monen ollut vaikea käsittää, että kuvat on otettu käytännössä Turun keskustasta.

Suosittelen Kuralan Kylämäkeä kaikille historiasta kiinnostuneille. Koska paikka on koiraystävällinen, menee se meidän listallamme historiakohteista ohi perinteisempien tuomiokirkon ja Turun linnan. Kehotan kaikkia turkulaisia tutustumaan tähän kaupungin helmeen, joka kaikesta loistostaan huolimatta on aivan liian huonosti tunnettu.

Muualta tuleville tämä on ehdoton kohde, varsinkin jos koira on mukana matkassa. Kaupungissa matkaaville Kuralan Kylämäki on myös oiva ulkoilupaikka. Varsinkin jos Ruissalo on jo koluttu, kannattaa harkita maalaismaisemaa aivan keskustan tuntumassa.

Historiakohteista Unto antaa tälle paikalle pisteitä 5/5. Luontopolkuihin sitä on turha alkaa edes vertaamaan, mutta hieman erilaisempana kohteena se saa helposti meiltä täydet pisteet. Sinne on helppo piipahtaa ihan muun elämän lomassa, myös lasten kanssa.

Kun seuraavan kerran ajelet Ravattulan Citymarketiin, poikkeapa siis Kuralan Kylämäessä. Saatat yllättyä iloisesti.

Sekalaisia faktoja:

Osoite: Jaanintie 45, Turku

Pysäköintipaikka on vastakkaisella puolella Jaanintietä.

Jos haluaa pitemmän lenkin, voi Kuralasta jatkaa aina Virnamäelle saakka. Katsopa kirjoittamani juttu:

Virnamäen luontopolulla ihmetellään Aurajoen historiaa

Katso tarkat aukioloajat tästä linkistä

Kokeiluverstaalle, Iso-Kohmoon ja Vanhaan Kanalaan on esteetön kulku. Invataksilla voi ajaa kahvilan parkkipaikalle, Iso-Kohmon pihaan tai kokeiluverstaalle. Tällöin ajo Hämeentien kautta.

Kuralan Kylämäestä voi myös vuokrata tiloja mm. juhlien järjestämistä varten.

Jaaninoja on noin 8 kilometrin pituinen kapea joki, joka laskee Aurajokeen.

Jaaninoja
Jaaninojan ylittävä silta

Yksi kommentti

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: