
Raision Haunisten allas – vedenottopaikasta retkikohteeksi
Haunisten allas on minulle itselleni niin tuttu retkikohde, että en aluksi aikonut siitä edes tehdä juttua blogiin. Sittemmin minulle on kuitenkin selvinnyt, etteivät kaikki edes naapurikuntien ulkoilijat ole siellä käyneet. Monella on virheellinen käsitys, että kyseessä olisi jokin ankeannäköinen paikka, johon ei kannata retkipäiväänsä tuhlata. Sitä se ei kuitenkaan missään tapauksessa ole, vaan Haunisten allas on ehdottomasti paikka, jonne kannattaa mennä vaikka asuisi hieman kauempanakin.
Katsaus Haunisten altaan historiaan
Haunisten allas on Raisiossa sijaitseva ja vuonna 1973 kaivettu tekojärvi, jonka alkuperäisenä tarkoituksena oli toimia raakavesivarastona. Siitä otettiinkin juomavettä aina vuoteen 2012 saakka. Uiminen ja eläinten uittaminen altaalla olikin ymmärrettävistä syistä kiellettyä ja käsittääkseni esimerkiksi koiria ei olisi saanut alueella edes ulkoiluttaa tuona aikana.
Ulkoilukäytössä altaan alue on ollut kuitenkin niin kauan kuin itse jaksan muistaa. Mitään merkittyä reittiä siellä ei ole koskaan ollut, mutta polku on aina ollut niin vakiintunut, että sillä on ollut helppo kävellä. Reitti kiertää lisäksi hyvin lähellä rantaa, joten eksymistä ei ole tarvinnut pelätä.
Olisikohan ollut kevät 1991 kun koulusta tehtiin retki Haunisiin ja määräyksenä oli kiertää allas kävellen? Kuka olisi vastahakoisen teinin saanut tuolloin uskomaan, että vielä jonakin päivänä kiertäisin altaan moneen kertaan ja vieläpä täysin vapaaehtoisesti?
Niihin aikoihin kun altaan käyttö vedenottopaikkana loppui, asuin sen verran lähellä Haunisia, että saatoin suht helposti ajaa paikalle ja kiertää altaan nyt jo edesmenneen mittelini kanssa. Altaan kierto olikin meidän vakilenkkejämme tuolloin. Siellä oli rauhallista. Arki-iltapäivisin saattoi käydä niin, ettei yhtään ihmistä tullut vastaan. Vaikka oltiin käytännössä aivan Ohitustien varrella, mikään melu ei altaalle kuulunut. Oli vain vettä, metsää ja hiljaisuutta. Mitään virkistysalueiden mukavuuksia siellä ei vielä tuolloin ollut.
Tämän jälkeen muutin muihin maisemiin eikä Haunisten altaalla tullut käytyä pitkään aikaan. Olin kuullut, että altaasta oli suunniteltu virkistysaluetta, mutta en itse ollut tietoinen mitä muutoksia siellä loppujen lopuksi oli saatu aikaan.

Haunisten altaan luontopolku tänä päivänä
Haunisten altaalle löydät, kun ajat ensin Allastien päähän. Tulet risteykseen, josta käännyt Santaojantielle oikealle. Heti tällä risteysalueella on pysäköintipaikka, mutta se on varattu ympärillä olevia koirankoulutuskenttiä käyttäville, joten ethän pysäköi vielä tähän. Kun jatkat tietä rohkeasti eteenpäin vajaat parisataa metriä, oletkin jo aivan altaan reunalla. Sinne on tehty tilava pysäköintialue, jonne mahtuu hyvin.
Ei ole väliä miten päin lähdet tekojärveä kiertämään, mutta jos lähdet pysäköintipaikalta oikealle (vastapäivään siis), alkumatka on helppokulkuista leveää tietä. Täysin esteetön tämä alkumatkakaan ei taida olla, mutta lastenvaunujen kanssa onnistunee mainiosti. Vastaan tulee ensimmäinen grillikatos ja käymälä ja tähän asti kulku on erittäin leppoisaa.
Grillikatokselta matka jatkuu eteenpäin ja päästään hieman enemmän metsäisiin maastoihin. Aikanaan tämä järven toinen puoli oli hyvinkin vaikeakulkuinen. Nykyään sitä on hieman helpotettu, mutta kovin huonojalkaisille se ei edelleenkään sovi. Jos siis epäilet kykyäsi kulkea metsäisessä, kivikkoisessakin maastossa, suosittelen kääntymään ensimmäiseltä taukopaikalta takaisin. Peruskuntoiset kyllä jaksavat kiertää ongelmitta koko järven. Pituutta lenkille tulee noin 3,5 km mikä itselleni on lyhyt matka.
Vastaan tulee vielä toinenkin tulipaikka ja käymälä. Alueeseen on selvästi panostettu, sillä tarjolla on kaikki mitä retkipaikalta voi odottaa. Järven rannalla on mukava istuskella ja syödä eväitä. Kesäiseen aikaan eväitä voi toki nauttia muuallakin kuin virallisilla taukopaikoilla. Niin minä tein silloin, kun alueella ei vielä mitään mukavuuksia ollut.


Haunisten altaan tulevaisuus?
Kun aloin tätä juttua kirjoittamaan, tein nopean googletuksen aiheesta. Löysin artikkelin joka on julkaistu Turun Sanomissa keväällä 2018:
Raision kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kaupunginjohtaja Ari Korhosen päätösehdotuksen, jossa Haunisten allasta ei voida enää tulevaisuudessa osoittaa virkistyskohteeksi vaihemaakuntakaavassa. Saila Rintee jätti eriävän mielipiteen.
Varsinais-Suomen liitto on pyytänyt lausuntoa maakunnan luonnonarvojen ja -varojen vaihemaakuntakaavan valmisteluvaiheen aineistosta. Tällä hetkellä kaavan valmisteluaineistossa allas on luokiteltu virkistysalueeksi ja erilliseksi virkistyskohteeksi ja altaan ympärille on osoitettu olemassa oleva virkistysreitti.
Alueen virkistyskäytöstä luopumista on perusteltu sillä, että altaan veden pinta laskee, eikä siihen virtaa vettä mistään luonnostaan.
On totta, että altaan veden pinta on laskenut huimasti. Huomasin tämän heti, kun muutaman vuoden tauon jälkeen palasin altaalle. Kun viimeksi olin Haunisten altaalla käynyt, se oli vielä luonnontilassaan. Kun syksyllä 2019 kävin altaalla ensimmäisen kerran niin, että näin sinne tehdyt muutokset, oli muutos niin suuri, että kyllä se hätkähdytti, ahdistikin.
Mitä kuuluu Haunisten altaalle nykyään virallisten päättäjien taholta? En tiedä, sillä mitään muuta tietoa en aiheesta löytänyt. Virkistysalueena sitä toki edelleen käytetään ja palvelut keittokatoksineen sieltä löytyvät. Raisiolaiset tuntuvat löytäneen Haunisten altaan polut, sillä ihmisiä siellä käy nykyään paljon enemmän kuin ennen.

Mikäli Raision luontopolut kiinnostavat, katsopa myös nämä kirjoittamani jutut:
Arvio Haunisten altaan luontopolkukierroksesta
Sitä ei käy kieltäminen, että Haunisten allas on ollut ja on edelleen hieno kaupunkiretkikohde. Se on aivan lähellä Raision keskustaa ja vilkasliikenteistä Ohitustietä, mutta tarjoaa silti luonnonrauhaa ja hiljaisuutta. Aikoinaan se tuntui jopa erämaiselta alueelta, mutta sitä se ei nykyään enää ole. Se on turvallinen, mukava ja kaunis retkikohde, josta löytyvät kaikki retkikohteen palvelut.
Haunisten allas on yhteydessä myös muihin luontopolkuihin kuten esimerkiksi täälläkin esittelemääni Kullaanpolkuun ja Raisionjokilaaksoon. Jos siis olet kiinnostunut pitemmästä lenkistä tai vaikkapa ihan patikkaretkestä, se onnistuu näitä polkuja kulkemalla. Jos taas haluat kiireisen elämän keskellä vain pikaisen piipahduksen luonnonrauhaan, myös se onnistuu.
En siis tiedä, miten Haunisten altaan lopulta käy, mutta tällä hetkellä se on edelleen hieno kohde, jota ei kannata jättää väliin. Henkilökohtaisesti pidin kuitenkin siitä entisestä Haunisten altaasta enemmän. Siis siitä, joka ei ollut kaikkien ihmisten tiedossa, jolla ei ollut keittokatoksia ja joka oli enemmän luonnontilassaan. Nykyinen Haunisten allas voi kuitenkin olla juuri sitä mitä sinä retkikohteelta etsit. Käy siis ihmeessä tutustumassa, jos paikka on sinulle vielä vieras.
Unto antaa pisteitä 4-/5.
Sekalaisia faktoja:
Haunisten altaalle pääset, kun käännyt Raision Allastien päästä Santaojantielle oikealle ja jatkat tietä kaartaen oikealle. Pysäköintipaikka on tien päässä.
Altaan kierron pituus: 3,5 km.
Altaan pinta-ala on 38 hehtaaria.
Ohitustien varrella olevalle Haunisten altaalle on helppo ja nopea tulla monesta suunnasta.


Tilaa uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi


6 kommenttia
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite: