Näköalapaikat

Kalannin Kuuanvuoren huikeat maisemat

Nykyään Uuteenkaupunkiin kuuluvasta Kalannista löytyy Varsinais-Suomen upeimpiin retkikohteisiin kuuluva Kuuanvuori. Luontopolkua siellä ei ole, ja itse asiassa tämä Kuuanvuori on yksityisen omistamilla mailla, mutta todella upea kohde se on joka tapauksessa.

Paljon kun liikkuu luonnossa, sitä turtuu omiin kotimaisemiinsa niin, ettei aina osaa nähdä ympärillään olevaa kauneutta. Hienojakin paikkoja alkaa pitää itsestään selvinä. Kuuanvuoren jylhät maisemat vetävät kuitenkin sanattomaksi, vaikka olisi kiertänyt retkipaikkoja paljonkin. Tämä Kuuanvuori kohoaa noin 50 metriä merenpinnan yläpuolelle, ja se on koko seudun korkeimpia kallioita.

Korkeusmitta ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä onhan sitä korkeammillakin nyppylöillä oltu. Tältä kalliolta avautuu kuitenkin niin huikea näköala ympäristöön, että itseltäni oli lähteä jalat alta. Sen verran korkeanpaikankammoinen olen, että ihan polvissa tuntui kun pääsin ylös asti. Sieltä näkyvät mm. Yaran (ent. Kemira) tehtaat ja lukuisia kirkontorneja. Kun otat mukaan kiikarin, voit viettää muutaman tunnin ihan vaan paikkoja tutkien ja maisemaa ihaillen.

Miten päästä Kalannin Kuuanvuorelle?

Jos tulet Uudenkaupungin suunnasta Kalannin keskustan kautta, aja Lahdentietä ja käänny siltä Kuuanvuorentielle. Tätä ajetaan noin 2 km, kunnes vastaan tulee Sautuntanhuan tienristeys. Älä käänny Kuuanvuorentieltä pois, mutta tuo tienristeys toimii hyvänä maamerkkinä, sillä tästä noin 200 metriä eteenpäin on tiessä levennys. Tältä kohdalta löytyy tienviitta, joka ohjaa Kuuanvuorelle nousevalle metsäpolulle.

Itse jätin auton tuolle levennykselle, mutta mitään virallista pysäköintipaikkaa alueella ei ole. Kuuanvuorentiellä molempiin suuntiin on kuitenkin levennyksiä teissä ja muitakin paikkoja, joille mahdollisesti voi auton pysäköidä. Koska kyseessä ei ole luontopolku, alueella tuskin on ruuhkaksi asti turisteja. Varmista kuitenkin, ettet pysäköi autoasi niin, että siitä olisi jollekin häiriötä.

Kun hyppäät tieltä metsään viitan osoittamaan suuntaan, polku alkaa heti nousta ylöspäin. Pian näet edessäsi jylhät kalliot ja mietit, että tuonneko pitäisi alkaa kiipeämään.

Pian polku haarautui ja itse jatkoin matkaa eteenpäin. Oikealle kääntymällä olisi löytynyt ylös kalliolle vievä polku. Tulin tätä kautta alas, ja se on reitti, jota suosittelen alaspäin tulemiseen sinullekin, etenkin jos olet vähänkin epävarma kyvyistäsi. Ylös pääsin kiipeämään mainiosti muutakin kautta, mutta samaa reittiä alaspäin tuleminen olisi ollut vaikeampi homma. Tämä oikealta sivusta kulkeva polku on varmasti se turvallisin reitti alas.  

Kuuanvuoren historiaa ja ruumiskivi

Kallioilta löytyy joitain kalliokirjoituksia ja niistä merkittävimmän mukaan maaherra ja paikallinen porho ja merkkihenkilö, S. af Ugglas on vieraillut paikalla vuonna 1797. Olen nähnyt tästä kirjoituksesta valokuvan, mutta koska minulla ei ollut tarkkaa tietoa tämän kirjoituksen sijainnista, en sitä sitten onnistunut paikan päällä näkemään. Mielenkiintoinen yksityiskohta kyllä, jos sinä vaikka tuon kirjoituksen löytäisit.

Kuuanvuorentiellä lähellä Kuuanvuorta on myös toinen paikallinen nähtävyys, joka kannattanee katsastaa samalla kertaa kun tuollapäin ajelee. Itse en niin tehnyt, vaan mennessä ajoin suoraan Kuuanvuorelle, ja kun oli aika lähteä kotiin, lähdin vaihtelun vuoksi vastakkaiseen suuntaan. En siis tullut samaa tietä takaisin ja tämä nähtävyys jäi näkemättä, vaikka tarkoitus oli ollut toinen.

Kyseessä on ruumiskivi. Vanhaan aikaan ihmisen viimeinen matka tapahtui kotoa kirkkomaalle niin, että häntä kannettiin eräänlaisilla paareilla. Matkat kirkolle olivat pitkiä ja tähän työhön tarvittiin useita kantajia. Vuoroja vaihdettiin ja lepohetkiä pidettiin. Tätä varten matkan varrella oli ns. ruumiskiviä, joille vainaja voitiin hetkeksi laskea.

Kuuanvuorentieltä löytyy tällainen ruumiskivi, nimeltään Vuoromäen ruumiskivi. Kivi pitäisi löytyä kirkon suunnasta tultaessa Hotkontien risteyksestä vähän matkaa Kuuanvuorelle päin tien vasemmalta puolelta. Kyseessä on tasalakinen suuri kivi, jota voi kyllä hyvin kuvitella käytetyn tällaista tarkoitusta varten. Mielenkiintoinen yksityiskohta joka tapauksessa, kun tietää taustalla olevan historian. Jos tuollaisen kiven näkisi jossain ihan sattumalta, tuskin ajattelisi sen olevan mitenkään erilainen kuin tuhannet muut kivet. Meidän maailmamme on niin erilainen noihin aikoihin verraten, ettei nykyihminen enää osaa tuollaisia kiviä maastosta tunnistaa.

Unto antaa Kuuanvuorelle arvosanaksi…

5/5!

Tärkein kysymys lienee kuitenkin, minkälaista retkikohdetta etsit. Jos haussasi on luontopolku, ehkäpä jopa laavu tai pari, tämä ei ole se paikka minne sinun kannattaa suunnata. Omanlaisenaan retkikohteenaan Kalannin Kuuanvuori on kuitenkin niin upea, ettei se voi saada muuta kuin täydet pisteet.

Kävelyä tieltä taitaa tulla vain noin 200 metriä, joten jos haluat patikoida pitemmän matkan, suuntaa toki muualle. Tämä kohde on kuitenkin hyvä muistaa, jos joskus ajelet Vakka-Suomen mailla. Tänne on kätevä ja nopea poiketa, koska autolta on todellakin noin lyhyt matka itse kohteeseen.

Vaikka kävelyä ei tuon enempää tule, on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että huipuille kiipeäminen vaatii ketteryyttä ja kuntoa. Mikäli epäilet, ettei näitä sinulla ole, ei sinun kannata tähän kohteeseen suunnata. Parempia vaihtoehtoja löytyy varmasti, enkä halua että sinulle käy huonosti sen takia, että minä ja Unto suosittelimme tätä sinulle. Talven jäisillä keleillä ei kannata lähteä kallioille liukastelemaan, mutta sulan kelin aikaan auringon paistaessa tämä retkikohde on mitä mainioin. Tai mietipä mitä se on auringonlaskun aikaan!

Puuttomalta kallionlaelta avautuva näköala on huikea, joten siellä voisi viettää aikaa vaikka vähän pitempäänkin. Muista kuitenkin, että Kuuanvuori sijaitsee yksityisomistajan mailla. Kyseessä ei ole luontopolku eikä alueella ole tulentekopaikkaa. Avotulen teko maastoon ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Sekalaisia faktoja:

Matkaa Uudestakaupungista Kalannin kautta tulee noin 12 km. Turusta matkaa on noin 60 km.

Kalanti oli itsenäinen pitäjä vuodesta 1411 asti. Vuonna 1993 se liitettiin Uuteenkaupunkiin.

Tilaa uusimmat päivitykset suoraan sähköpostiisi

Tästä sitten kipuamaan ylöspäin

3 kommenttia

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: