Luontopolut alle 4 km,  Merikohteet

Aamukävely kauniilla Oukkulanlahden luontopolulla

Oukkulanlahti sijaitsee entisen Lemun kunnan, nykyisen Maskun alueella. Oukkulanlahden alue koostuu useasta lahdesta ja alue on kokonaisuudessaan kooltaan lähes 900 hehtaaria. Se on kansallisesti merkittävimpiä lintuvesistöjämme, mutta se on merkittävä myös kansainvälisesti. Alueella pesii mm. mustakurkku-uikku, merihanhi ja kanadanhanhi, ja on siellä tavattu myös ruskosuohaukka, kurki ja uhanalaiseksi luokiteltu rastaskerttunen. Oukkulanlahti on lintuvesistö, jonne alan harrastajia tulee kauempaakin.

Kaidanpäässä sijainnut lintutorni avattiin käyttöönsä vuonna 2004 ja sinne on Lemun Kirkkotieltä alkaen hyvät opasteet. Paikan päälle löytää helposti tienviittoja seuraamalla. Perillä on pieni, parin auton kokoinen pysäköintipaikka ja opastetaulu, mutta myös ilmoitus alueen käyttökiellosta.

Mitä ihmettä lintutornille ja Oukkulanlahdelle oikein tapahtui?

(Lisäys 2021: luontopolku on valmis ja rannassa on lintulava!)

Oukkulanlahden alue käyttökieltoon

Vuosien saatossa luontopolulla olevat pitkospuut sekä itse Kaidanpään lintutorni rapistuivat niin, että asiakasturvallisuussyistä Oukkulanlahden alue meni käyttökieltoon. Tästä oli ilmoitus sekä paikan päällä että netissä.

Alue on ollut käyttökiellossa jo useamman vuoden, mutta viimeisen vuoden aikana on sentään alkanut tapahtua ja paljon on jo saatu aikaiseksi. Kuten sanottua, Oukkulanlahti on valtakunnallisestikin merkittävä lintuvesistö, ja vihdoin viimein herättiin ajatukseen, että luontopolun kunnostaminen olisi kannattava hanke. Rahoitusta alettiin kerätä, ja Pirkka-Pekka Petelius lupautui kunnostushankkeen suojelijaksi.

Keväällä 2020 Oukkulanlahden parkkipaikan infotaululla on edelleen merkintä alueen käyttökiellosta turvallisuussyistä.

Oukkulanlahdella keväällä 2020

Utelias luonne kun olen, halusin mennä Unton kanssa katsastamaan Oukkulanlahden nykytilanteen. Olin kuullut ja lukenut, että siellä oli tehty jo aika lailla kunnostustöitä, mutta tarkkaa tietoa niiden laajuudesta minulla ei ollut. En myöskään löytänyt tietoa siitä, oliko käyttökielto jo poistunut. Perille päästyäni totesin, että ei ollut: alue oli edelleen virallisesti käyttökiellossa.

Omalla vastuulla lähdimme Unton kanssa kuitenkin etenemään luontopolkua pitkin ja ilokseni huomasin, että todellakin töitä oli tehty. Vanhat pitkospuut olivat suurelta osin poissa. Uusia ei ollut tuotu tilalle, mutta meidän siellä käydessämme oli pakkasaamu, ja maa oli yön jäljiltä kovaa. Polulla oli helppo kävellä.

Uusi silta oli tehty heti polun alkupäähän. Myös lintutorni oli purettu merenrannasta pois. Uutta lintutornia ei ollut vielä tehty, joten lintutornin paikka oli rannassa tyhjillään. Toki se ei minua ja Untoa haitannut yhtään. Meille riitti, kun sai hengittää meri-ilmaa ja katsella kaunista maisemaa. Tässä kohtaa purin repusta kahvitarvikkeet ja istahdimme merenrantaan syömään eväitä.

Rannalla oltiin tuulelta suojassa, joten siinä oli mukava istuskella ja nauttia aurinkoisesta säästä. Yhtään ihmistä ei näkynyt koko matkalla. Itseni lisäksi kukaan muu ei ollut niin hullu, että olisi uhmannut käyttökieltoa.

Oukkulanlahti kuuluu Natura 2000 –alueisiin

Natura 2000 on Euroopan unionin hanke, jonka tavoitteena on suojella tärkeitä luontotyyppejä ja -lajeja. Suomessa Natura 2000 -alueita on 1 865 ja pinta-alaltaan kyseessä on noin 50 000 km²:n kokoinen alue maita. Oukkulanlahti on merkittävänä lintuvesistönä yksi Natura 2000 -alueistamme.

Kyseessä on siis luonnonsuojelualue, jolloin siellä kulkevan tulee ottaa tietyt rajoitukset huomioon. Esimerkiksi suurella osalla alueen rantaniityistä liikkuminen on kiellettyä 15.4.–15.7. välisenä aikana ja vesillä liikkuminen on kiellettyä aktiivisimman vesilintumetsästyskauden ajan 20.8.–31.8.

Kiellettyä on myös tulenteko, telttailu ja muu leirielämä sekä kasvien ja kasvinosien kerääminen ja vahingoittaminen. Myöskään koiria ei saa päästää juoksemaan irti. Nämä kaikki ovat asioita, joiden voisi olettaa olevan itsestään selviä asioita retkeilijälle. Varmasti ne suurimmalle osalle ihmisistä sitä ovatkin, mutta etenkin viime aikoina retkeily ja luontopoluilla liikkuminen on alkanut kiinnostaa yhä suurempaa väkijoukkoa. Kaikilla ei ole tietämystä näistä asioista.

Koko tämän blogin ajatuksena on ollut innostaa luonnossa liikkumiseen myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole sinne aikaisemmin uskaltautuneet. Itse kunnioitan luontoa ja haluan sitä suojella. Ajattelin, että kunhan ihmiset vain näkisivät miten kaunista meidän luonnossamme on, hekin ymmärtäisivät että se on suojelemisen arvoista. Mutta sitten tuli korona, suuri ryntäys retkipaikoille alkoi ja sitä myöten tuli sääntöjen rikkomista, roskaamista ja yleistä välinpitämättömyyttä. Tuntui pahalta.

Mutta sinähän et kuulu näihin ihmisiin, sen tiedän. Sinä ja minä viemme tuomamme roskat mukanamme, kunnioitamme luonnonelämien rauhaa ja otamme muut kulkijat huomioon. Me retkeilijät olemme näistä asioista ylpeitä. Me tiedämme miten kuuluu toimia.

Mitä mieltä Unto oli Oukkulanlahden luontopolusta?

Lemussahan on toinenkin mukava luontopolku, Kolkanpolku, josta olen tänne jo aiemmin kirjoittanut. Jos näistä kahdesta pitäisi jompaakumpaa suositella, kääntyisi vaaka ehdottomasti Oukkulanlahden puolelle. Mutta kun siinä on yksi mutta: tämä paikka on virallisesti käyttökiellossa.

Tästä johtuen en voi suositella kenellekään tätä paikkaa. Vielä. Mutta sitten kun se saadaan kuntoon, sinne kannattaa ehdottomasti mennä käymään. Antaa nyt lintujen pesiä rauhassa ja katsotaan syksymmällä uudestaan. Paina tämä paikka kuitenkin mieleesi, sillä tutustumisen arvoinen tämä on.

Pysäköintipaikalta on luontopolun päähän (eli sinne missä lintutorni ennen oli) matkaa runsas kilometri, eli mistään pitkästä patikointiretkestä tässä ei ole kyse, mutta luontokohteena paikka on muuten vertaansa vailla. Tämä on hieno lintukohde, mutta tarjoaa paljon myös meille tavallisille tallaajille. Merenrantaan on aina hieno päästä, ja polulla on rauhaisa tunnelma.

Unto jättää tällä kertaa pisteet antamatta, koska emme ota keskeneräistä tekelettä arvostelun kohteeksi. Lienee kuitenkin selvää, että Unto ja minä pidämme tästä kohteesta.

Kumpi on parempi, Oukkulanlahti vai Mietoistenlahti? Lintukohteina varmasti molemmat hyviä, mutta koska emme ole lintuharrastajia, vedän tässä kohtaa kotiinpäin ja valitsen Mietoistenlahden. Oukkulanlahdella on vielä mahdollisuus parantaa ja kiriä ohi, kunhan sinne saadaan kaikki kohdalleen.

Sekalaisia faktoja:

Pysäköintipaikan osoite on Tarvontie, mutta voit laittaa navigaattoriin myös Monnoistentien ja silti löydät perille. Kun käännyt Kustavintieltä Lemun keskustaan ja ajat Kirkkotielle, siellä on heti opasteet lintutornille. Seuraa näitä viittoja. Periaatteessa perille löytää, kun ajelee kirkolta melko suoraviivaisesti eteenpäin muutaman kilometrin matkan. (Paikkakunta on siis Masku, entinen Lemu.)

Pysäköintipaikka on pieni. Pari autoa sille mahtuu.

Lemun kirkko on rakennettu vuosien 1460 ja 1480 välissä ja se on pyhitetty Pyhälle Olaville.

Ensimmäinen kirjallinen maininta Lemusta pitäjänä on vuodelta 1380.

Mikäli etsit luontokohdetta Lemussa, käypä lukemassa tämä kirjoittamani juttu:

Kolkanpolku

Vastaa

%d