Katariinanlaakso on Turun suosikkikohteitani. Olen ollut siellä monesti. Etenkin edesmenneen koirani kanssa kävin siellä usein kävelyllä, mutta myös Unto on kiertänyt Katariinanlaakson luontopolun. Tällä kertaa teimme kuitenkin hieman pitemmän retken, sillä jatkoimme Katariinanlaaksosta pitkospuita pitkin Kaarinan puolelle Rauvolanlahdelle ja Vaarniemeen. Matkaa kertyi ehkä noin 7 – 8 kilometriä ja aikaa kävelyyn, luonnon ihailuun sekä tietenkin kahvitteluun kului 2.5 tuntia.

Katariinanlaakson vehreä tammilehto

Sukelsin Katariinanlaakson kuvankauniille luontopolulle Ispoisten soutu- ja melontakeskuksen parkkipaikalta. Osittain merenrantaa kulkeva polku on kaunis kaikkina vuodenaikoina, mutta se oli sitä erityisesti nyt, kun lehdet olivat vasta tuloillaan ja luonto alkoi pikkuhiljaa täyttymään vaaleanvihreästä sävystä.

Lintuja polun varrella pesii valtavasti, kuulemma jopa tiheämmin kuin esimerkiksi Ruissalossa. Uskoin väitteen, sillä sirkutus oli aivan käsittämätöntä. Aamuauringon säteet osuivat polulle sopivasti lämmittäen, merenlaineet huuhtoivat rantaa ja linnut jatkoivat lauluaan. Heti aamusta tällä suositulla polulla ei ollut vielä montaa ihmistä itseni lisäksi, joten oli rauhallista kulkea ja nauttia luonnon ihmeistä. Oravat olivat niin kesyjä, etteivät pelänneet edes hajujen perässä kulkevaa Unto-koiraa.

Katariinanlaakson polku on noin 2 kilometriä pitkä, ja sitä reunustavat tammet ovat uskomattoman hienoja. Kaatuneita puita on jätetty mukavasti polulle eläimiä varten. Kyseessä onkin luonnonsuojelualue, mikä taas merkitsee sitä, että koirat on pidettävä kytkettyinä. Pesintäaikaan on syytä pysyä merkityillä poluilla, jotta eläimet eivät häiriintyisi turhasta liikkumisesta.

Polulla kävellessä miettii, mitkä olivatkaan ne syyt, miksi en ollut käynyt Katariinanlaaksossa pitkään aikaan. En osannut nimetä yhtäkään.

Katariinanlaakson historiaa

Nimensä mukaisesti Katariinanlaakson historia vie Ruotsin ajan kuninkaallisiin. Juhana-herttua, josta myöhemmin tuli Ruotsin kuningas, oli Suomen herttuana vuosina 1556–1563. Hänen vaimonsa oli puolalaissyntyinen Katariina Jagellonica.

Italialaisiakin sukujuuria omannut Katariina uudisti Turun linnaa ja muokkasi siitä eräänlaisen renessanssihovin. Tavallinen ihminen saattaa muistaa Katariinan sinä ihmisenä, joka toi haarukan ensimmäisenä Suomeen.

Kerrotaan, että Katariina olisi mieltynyt tähän kauniiseen merenranta-alueeseen ja olisi tullut sinne mielellään nauttimaan hyvästä ruuasta luonnon helmassa. Nykyisen luontopolun varrelta löytyykin tasainen, pöytämäinen siirtolohkare, joka on nimetty Katariinan kiveksi. Uskotaan, että tätä kiveä olisi Katariina käyttänyt retkillään pöytänä. Kivi on merkitty opastaululla, joten sen löytää kyllä polun varrelta helposti.

Katariinan kivi Katariinanlaakson luontopolulla
Katariinan kivi

Rauvolanlahdelle pitkospuita pitkin

Katariinanlaaksosta pääsee jatkamaan lenkkiä vaikka Luolavuoreen, mutta me suuntasimme Unton kanssa sinne, minne viitassa luki ”Kaarina”. Kaislikon ja ruovikon keskeltä menevät hienot pitkospuut, jotka vievät kulkijansa Kaarinan puolelle, Rauvolanlahden luonnonsuolejualueelle.

Pitkospuiden keskeltä nousee pari näköalatasannetta, joille voi kiivetä ihailemaan maisemaa. Kun pitkospuut päättyvät, vastaan tulee Rauvolanlahden lintutorni. Sieltä voi tiirailla lintujen lisäksi muutakin maisemaa, kuten vaikkapa vastarannalla häämöttävää Hirvensaloa.

Jatkoimme Unton kanssa lintutornilta eteenpäin ja kiersimme Vaarniemen luontopolun, joka on pituudeltaan noin 1.8 kilometriä. Merenrannasta löysin rauhallisen kahvittelupaikan, minne pysähdyimme kuuntelemaan laineiden liplatusta. Monella kauniilla paikalla olemme eväitä nauttineet, mutta merenrantamaisemat nousevat listalla helposti sinne kärkipäähän. Kukaan ei häirinnyt hetkeämme. Oli vielä keväisen viileää, mutta silti tarpeeksi lämmintä. Kahvi maistuu aina paremmalta ulkona.

Vaarniemen luontopolkua jatkuisi vielä meidän kiertämältämme ympyrältä eteenpäin, jolloin Kaarinan puolen reitin pituudeksi tulisi 4 kilometriä. Matkaa voi kuitenkin jatkaa vielä siitäkin eteenpäin Pyhän Katariinan retkeilyreiteille.

Tätä kautta aukeaa siis mahdollisuus sekä lyhyeen luontopolkuun että koko päivän vaellukseen. Voit valita oman kuntosi mukaan. Jos haluat ajaa autolla suoraan Rauvolanlahdelle ja jatkaa matkaa sieltä, se onnistuu kun ajat Rauvolantien päähän ja pysäköit sinne. Tarkemmat ajo-ohjeet laitan tämän kirjoituksen loppuun.

Kun olimme kiertäneet Vaarniemen lyhyen luontopolun, käännyimme Unton kanssa takaisin ja tulimme pitkospuita pitkin takaisin Katariinanlaaksoon. Kiertelimme siellä vielä lisää kauniista luonnosta nauttien, kunnes päädyimme takaisin autolle.

Mittelspitz Unto Rauvolanlahden pitkospuilla matkalla Turusta Kaarinaan.

Katariinanlaakson luontopolku on helppokulkuinen ja sen kiertäminen onnistuu hyvin esimerkiksi lastenvaunujen kanssa ja ilmeisesti myös pyörätuolilla. Vaarniemen luontopolku sen sijaan on enemmän perinteisen luontopolun tapainen, kapea polku jolla on puunjuuria ja kiviä. Helppokulkuisia ovat kyllä molemmat, joten ihan peruskunnolla pärjää.

Juoksijoita poluilla näkyi keväisenä päivänä monta, ja kelpaahan näillä poluilla juostakin, erityisesti jos sattuu asumaan lähistöllä. Itse ajoin kauempaa paikan päälle, ja minun päämääränäni oli lähinnä nauttia rauhalliseen tahtiin ympäröivän luonnon kauneudesta. Unton päämääränä oli kerätä nenään mahdollisimman paljon hyviä tyttöhajuja.

Valitettavasti Unto keräsi matkaan hajujen lisäksi myös punkkeja. Tämän jutun lopusta löydät hieman lisää asiaa niistä harmituksista.

Paras kaupunkiretkikohde

Jos etsit kaupunkiretkikohdetta, jossa pääsisit helppojen yhteyksien kautta nauttimaan luonnonrauhasta, on Katariinanlaakso ehdottomasti sinua varten. Ruissalo ei ole ainoa vaihtoehto eikä välttämättä edes paras. Turku ja Kaarina tarjoavat niin paljon muutakin. Ehkäpä olet työsi puolesta Turun suunnalla ja haluat pienen rentoutumishetken? Tule silloin näihin Katariinanlaakson ja Rauvolanlahden merellisiin maisemiin.

Unto ja minä pidämme erityisesti siitä, että alue antaa mahdollisuuden lyhyen luontopolun kiertämiseen mutta sitä kautta pääsee myös pidemmälle, ihan oikealle vaellukselle.  Pyhän Katariinan poluilla on myös laavu.

Alueen luonto on käsittämättömän hienoa. Se houkuttaa paljon ulkoilijoita, joten yksin siellä ei tietenkään saa kulkea. Polku on jaettava muiden kulkijoiden kanssa. Mietin vain, osaavatko alueella asuvat ihmiset edes arvostaa sitä miten hieno paikka heillä on käytössään? Turtuuko maisemiin, kun niitä katselee vuodesta toiseen?

Nyt kun itselläni oli pitkä aika edellisestä Katariinanlaakson vierailusta, alueen kauneus iski suoraan sydämeen. Miten olin voinut unohtaa, että Turussa on tällainen paikka?

Jos sinulla on edellisestä vierailusta vierähtänyt tovi tai jos et ole koskaan käynytkään näillä luontopoluilla, mene ihmeessä tutustumaan! Tätä parempaa kaupunkiretkikohdetta voi olla vaikea löytää. Pisteet: 5/5.

Sekalaisia faktoja:

Jos haluat Katariinanlaakson luontopolulle, voit jättää autosi soutu- ja melontakeskuksen parkkipaikalle osoitteeseen Rykmentintie 55, Turku. Myös monet bussit tulevat tähän.

Jos haluat aloittaa kierroksen Kaarinan puolelta, voit pysäköidä Rauvolantien päähän (tie jatkuu tästä vielä eteenpäin mutta sinne ei saa ajaa). Jäteveden puhdistamon kohdalla on pysäköintialue.

Opaskartta

Turun keskustasta Rykmentintielle on matkaa vajaat 6 kilometriä.

Mittelspitz-Unto Katariinanlaakson luontopolulla Turussa

Muista: puutiaisvaara vaanii merenrannan heinikossa

Tavallisessa puheessa puhumme usein punkeista, mutta punkkeihin kuuluu itse asiassa paljonkin erilasia öttiäisiä. Puutiainen on punkkeihin kuuluva alalaji, ja se on juuri se inhottava ja vaarallinenkin otus, jota puheessa tarkoitamme, kun puhumme punkeista.

Puutiaisia on nykyään joka paikassa Varsinais-Suomen alueella. Niitä on ihan meidän kotinurkillakin. Perinteisesti niitä on ollut merenrannoilla, ja tämä pätee kyllä edelleen siinä mielessä, että siellä niitä on vielä enemmän kuin muualla. Viepä koirasi vaikka Ruissaloon kesällä ja laske montako punkkia sen jälkeen löydät!

Kun tulimme kotiin Katariinanlaakson/Rauvolanlahden retkeltämme, löysin pian Unton turkin päältä kaksi punkkia, jotka kulkivat vielä kiinnittymättöminä sopivaa puremakohtaa etsien. Illalla löysin yhden pienen jo kiinnittyneenä. Rapsuttelin sitten punkkisyynin päätteeksi Untoa, ja hetken päästä huomasin kauhukseni, että omallakin kämmenelläni käveli puutiainen. Ilmeisesti se oli siirtynyt Untosta kädelleni. Siinä samassa tein itselleni perusteellisen punkkisyynin, mutta en onneksi löytänyt yhtäkään.

Untolla on tänä kesänä käytössä Nexgard-niminen valmiste. Se on eläinlääkärin reseptillä saatava lääkeaine, joka tappaa iholle kiinnittyneet puutiaiset. Lääketabletti otetaan kerran kuukaudessa. Untoa on yleensä vaikea saada ottamaan lääkkeitä vapaaehtoisesti, mutta tämän tabletin se syö ihan itse ilman mitään ylimääräisiä herkkuja. Siinä on ilmeisesti jokin hyvä maku. Kahden tabletin jälkeen voin myös todeta, että lääke on tehonnut eikä sivuvaikutuksia ole ollut.

Minulla itselläni on jo vuosien ajan ollut voimassa oleva punkkirokote. Vaikka en hirveästi kulje saaristossa, olen kokenut sen hyväksi sekä siksi että kuljen paljon luonnossa mutta myös siksi että minulla on koira. Kuten tuosta edeltä kävi ilmi, koira lisää puutiaisen pureman mahdollisuutta huomattavasti. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä rokote on ainoastaan vaarallista puutiaisaivokuumetta vastaan, mutta se ei estä Borrelioosin tarttumista punkin pureman yhteydessä.

Punkkisyyni kannattaa tehdä aina luonnossa liikkumisen jälkeen: koiralle, lapselle ja itselle.