Pinkjärven yössä vain nainen, koira ja kuikka

Eurajoen kunnasta – Satakunnan puolelta siis – löytyy huikean hieno Pinkjärven luontopolku. Kyseessä on rengasreitti, jolla on mittaa 5 kilometriä, ja sen varrella on kaksi hyvin hoidettua laavua. Polku on melko kivikkoinen ja puunjuuria täynnä, mutta se palkitsee: polku kulkee pitkän matkaa aivan järven rantaa pitkin ja tarjoaa kulkijalleen upeat maisemat.

Minä kävin Unto-koiran kanssa Pinkjärvellä yön yli -reissulla 15.–16.7.2020. Koiran takia vältin kuuminta hellettä, mutta itseni takia halusin välttää kaikkein kylmimpiä, sateisia säitä. Lopulta ajoitus osui aivan nappiin, ja pääsimme nauttimaan Suomen kesäluonnosta parhaimmillaan. Lähdimme liikkeelle illalla, vietimme yön Vuotavan laavun ympäristössä, ja jatkoimme polkua taas eteenpäin aamuvarhaisella. Näin koira pääsi liikkumaan päivän viileimpinä tunteina ja meno oli meille molemmille mukavaa.

Nautimme ihanasta auringonlaskusta, huikean kauniista aamusta ja täydellisestä hiljaisuudesta. Minä ja Unto olimme ainoat yöpyjät, joten saimme kaiken tämän ihanuuden pelkästään itsellemme.

Ajo-ohjeet Pinkjärven reitin alkuun

Aloitetaanpa siitä, miten löydät paikan päälle. Tiejärjestelyissä on tapahtunut muutoksia, ja netistä saattaa vielä jostain löytyä vanhaa tietoa, mikä ei enää pidä paikkaansa.

Pinkjärvi sijaitsee noin 11 kilometriä Eurajoen kunnan keskustasta Poriin päin. Kun ajat 8-tietä, noin 7 kilometrin päässä Eurajoelta tulee vastaan tienristeys, jossa oikealle kääntyy IRJANNE. Aja sinne. Tästä kääntyy heti vasemmalle Saukonniementie, jota ajetaan noin 4 kilometriä eli niin kauan kunnes tulee vastaan Pinkjärven reitin pysäköintipaikka.

Paikalle on helppo löytää, mutta tämä siis selvennykseksi pienistä muutoksista, joita siellä on tehty. Soratie on paikoin melko kuoppainen, mutta onneksi sen verran leveä, että vastaantulevan auton mahtuu ohittamaan.

Pysäköintipaikalta on selkeät opasteet polulle. Myös itse polku on erittäin hyvin opastettu. Karttaa tai kompassia ei tarvita. Polulla näkyy lyhyin väliajoin punaisia merkkejä, jotka kertovat, että suunta on oikea. Opasteita on puiden molemmilla puolilla, joten polun voi kiertää kumpaan suuntaan vain itse haluaa. Minä ja Unto käännyimme oikealle kohti Vuotavan laavua.

Vuotavan laavulle telttapaikkaa etsimään

Heti kun siirrytään tieltä metsään, huomaa, että kyseessä on melko vaikeakulkuinen polku. Onhan poluilla yleensä aina jonkin verran kiviä ja puunjuuria, mutta Pinkjärven reitillä niitä on paljon tavallista enemmän. En siis suosittele tätä reittiä huonojalkaisille, pienille lapsille tai kenellekään, joka on epävarma omasta jaksamisestaan. Viiden kilometrin lenkki vaikeassa maastossa on paljon raskaampi kuin viisi kilometriä tasaisella tiellä.

Vielä kun on selässä rinkka ja hihnan päässä yli-innokas koira, vaikeusaste nousee huomattavasti! Unto kääntyi välillä katsomaan taakseen, kun hihna kiristyi: ”Mikä siinä on, että tuo tulee niin hitaasti?”

Paikoitellen polulla on myös märkiä kohtia. Nyt niistä pääsi kyllä hyvin läpi, mutta voin kuvitella, että esimerkiksi syksyllä, talvella tai vaikka kevättulvilla voi joutua kiertämään ja hakemaan parempaa kulkureittiä. Oli kuitenkin hyvä, että olin valinnut jalkaani vaelluskengät tavallisten lenkkareiden sijaan.

Jonkin matkan päästä polku sukeltaa metsän siimeksestä järvenrantaan. Siinä vaiheessa puunjuuret ja kivet unohtuvat, kun tajuaa, miten kauniissa paikassa ollaan. Rinkkakaan ei enää paina. Kyllä Suomen luonto on kaunis!

Vuotavan laavu sijaitsee järvenrannassa. Kyseessä on hieman erikoisempi kaksoislaavurakennelma, jollaisia ei juuri missään näe. Toinen laavuista on nukkumista varten, mutta toisessa on pöytä ja penkit. Tulipaikka on keskellä. Aika jännä systeemi, vaikka tiedä sitten miten savu tuollaisessa paikassa kiertää. Polttopuita oli tarjolla runsaasti; muistathan vain mahdolliset metsäpalovaroitukset.

Järvenrannasta on mahdollista pulahtaa uimaan. Kun tulimme Unton kanssa paikalle, rannassa olikin perhe uimassa. Mietin kuitenkin, että he tuskin jäisivät yöksi. Arvaukseni osui oikeaan. Kun he lähtivät, minä ja Unto olimme kaksin.

Pystytin teltan rannalle ja istuskelin sitten ihailemaan maisemaa. Söimme Unton kanssa iltapalaa ja katselimme samalla järven taakse laskevaa kesäyön aurinkoa. Harvakseltaan kuuluvia kalojen molskahteluja lukuun ottamatta oli aivan hiljaista.

Tunnelma oli sanoin kuvaamattoman hieno. Maisema oli täydellinen, sellainen jollaisia yleensä näkee vain valokuvissa. Kaikki oli sillä hetkellä hyvin: minä siinä rannalla parhaan ystäväni kanssa. Olin kiitollinen, että sain elää sen hetken, Unton kanssa, Pinkjärven rannalla.

Koiran kanssa telttamajoituksessa

Koiran kanssa liikkuessa telttamajoitus on usein ainoa ja toimivin vaihtoehto. Somessa näkee kyllä niitäkin koiria, jotka osaavat nukkua riipparissa omistajansa jaloissa, mutta en usko, että Unto oppisi ikinä siihen. Sillä on useimmiten liian kuuma! Ison koiran kanssa riipparimajoitus tuskin olisi edes mahdollista.

Unto on tottunut telttailija. Kun teltta saadaan pystyyn, se on usein heti tunkemassa sisälle. Se nauttii teltassa nukkumisesta niin paljon, että haluaa sinne makoilemaan aina tilaisuuden tullen. Retkikoiralle tämä onkin hyvä ominaisuus.

Jos oma koirasi ei ole tottunut nukkumaan teltassa, suosittelen, että kokeilet sitä ensin tutussa paikassa, vaikka omalla pihalla. Vasta kun koira tietää homman nimen ja on tottunut telttaan, on aika lähteä ulos luontoon. Näin välttyy monilta ikäviltä yllätyksiltä.

Omassa pihassa nukkuminen on hyvä ajatus siinäkin mielessä, että pääsee testailemaan varusteita ja tutustumaan niihin kaikessa rauhassa. Jos tarkoituksena on yöpyä luonnossa yö tai pari kesässä, suosittelen ostamaan halvimman teltan, joka kuitenkin on sen verran kevyt, että sen jaksaa kantaa. On aivan turhaa satsata rahaa sellaiseen, mille ei ole sen enempää käyttöä.

Sen sijaan jos rahaa haluaa johonkin laittaa, se kannattaa sijoittaa kunnon makuupussiin ja makuualustaan. Minä olen melko viluinen, kuten naiset usein ovat, joten en koskaan lähtisi reissuun aivan heppoisella kesämakuupussilla.

Untollakin on oma makuupussinsa. Kesäkeleillä se ei tarvitse omaa makuualustaa, mutta joku karvattomampi koira voi tarvita myös sellaisen. Unto nukkuu yleensä alkuyön ihan pelkällä telttakankaalla ja siirtyy makuupussin päälle vasta myöhemmin. Pinkjärvelläkin heräsin aamuyöstä katsomaan: Unto oli tullut makuupussin päälle nukkumaan, mutta nukkumisasennosta näki, että kylmä sillä ei ollut. Se nukkui aivan rentona, peloitta.

Koiran kanssa retkeillessä joutuu huolehtimaan itsensä lisäksi myös toisesta. Myös tavaraa joutuu kantamaan enemmän, sillä koira tarvitsee mukaan yhtä sun toista. Toisaalta en voi kuvitella parempaa seuralaista luontoretkelle kuin oma koira, jonka on vuosien varrella oppinut tuntemaan.

Koira hälyttää, jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa on lähistöllä. Kun se on rauhallinen, voit sinäkin olla. Koira on seuralainen, joka ymmärtää kaiken, vaikka et sanoisi mitään. Retkellä sinun ja koirasi välinen suhde paranee ja opitte arvostamaan toisianne. Kun sinä nautit retkestä, niin nauttii koirasikin.

Lue myös tämä:

Retkeilevän koiran makuupussi: turhake vai tarpeellinen? (Wolf of Wilderness)

Aamuvarhaisella kohti Mustalahden laavua

Heräsin varhain aamulla, sillä olin suunnitellut jatkavamme matkaa aamun viileinä tunteina. Kun avasin telttakankaan ja katsoin maisemaa järvelle, olin kuitenkin täysin hämmästynyt: järvi aamu-usvassa oli vieläkin kauniimpi mitä se oli ollut auringonlaskun aikaan.

Vaikka luontoretket ovat hienoja ihan päiväretkinäkin, niistä jää puuttumaan nämä kaikkein hienoimmat elämykset. Kun viettää yön luontokohteessa, näkee vuorokaudenajan vaihtelut parhaimmillaan. Suomen kesä on käsittämättömän kaunis.

Ja sitten, aivan kuin kirsikaksi kakun päälle, kuului kuikan laulu.

Aamupalan jälkeen purin teltan pois. Katsoin, että paikka jäi niin siistiksi, ettei kukaan edes tietäisi, että siinä oli teltta ollut. Roskat pakkasin mukaan rinkkaan.

Polku Vuotavan laavulta Mustalahden laavulle kulkee järvenrantaa pitkin. Tämä osuus polusta onkin todella kaunis. Meno oli hidasta, sillä koko ajan piti pysähtyä katselemaan järvelle ja ottamaan valokuvia. Voi kunpa sen tunnelman pystyisi taltioimaan, mutta mikään kuva ei kerro sitä, miltä minusta tuntui. Kaikki oli niin täydellistä.

Toisin kuin Vuotavan laavu, Mustalahden laavu onkin sitten ihan sellainen perinteinen laavu tulipaikkoineen. Laavulta on suora näkymä järvelle, joten jos laavulla haluaa majoittua, valitsisin ehdottomasti tämän laavun siihen tarkoitukseen.

Luontoon.fi-sivustolla on maininta, että telttailu olisi sallittua vain Vuotavan laavun läheisyydessä, mutta mistään muualta (esimerkiksi paikan päältä) en löytänyt asiasta enempää tietoa. Voi kuitenkin olla, ettei kyseessä olisikaan varsinainen kielto, vaan pikemminkin se, että Mustalahden laavulta voi olla vaikea löytää sopivaa teltan paikkaa. Maasto tämän laavun ympäristössä on niin epätasaista, että telttailu tuskin onnistuisi, oli se sitten sallittua tai ei.

Kun aamuvarhaisella saavuimme Mustalahden laavulle, oli sekin tyhjä. Unto ja minä olimme tainneet olla ainoat yöpyjät koko reitillä.

Pienen levähdyshetken jälkeen jatkoimme reittiä eteenpäin. Pian Mustalahden laavun jälkeen reitti lähtee järveltä kohti metsää, missä se kiemurtelee parkkipaikalle saakka. Myös koko loppuosa reitistä on melko vaikeakulkuista kivikkoa, mutta varovasti ja hitaasti askeltaen selvittiin ilman kolhuja. Yllättävästi se kuitenkin otti voimille, vaikka kyse ei ollutkaan monesta kilometristä.

Unto antaa pisteitä Pinkjärvelle…

5/5 ei enää riitä, vaan niitä tulee 6/5 tai 10/5 tai 100/5. Oli miten oli, ymmärtänet, että pidin tästä reitistä äärettömän paljon. Vai mitä mieltä itse olet, nyt kun olet lukenut tänne asti ja katsonut kuvat? Eikö olekin hieno paikka?

Onhan Pinkjärvi hieman kaukana, kun ottaa huomioon, että tämän blogin lukijana olet todennäköisimmin varsinaissuomalainen. Etenkin kesäkelillä ajomatka ei kuitenkaan tunnu pahalta, ja se on hyvinkin vaivan arvoista.

Yön yli -kohteena Pinkjärvi toimii erinomaisesti, sillä siinä tapauksessa sekä ajomatkat että vaikeakulkuisen polun rasitukset voi jakaa kahdelle päivälle. Aikaa paikan päällä saisi varmasti kulumaan enemmänkin, jos niin haluaisi. Etenkin kauniina kesäpäivänä aika kuluisi nopeasti, kun voisi vaikka uida järvessä, laittaa hyvää ruokaa ja vain tuijotella kaunista maisemaa.

Tämän reitin laavut ovat sen verran syrjässä, että pahimmat metelöitsijät taitavat pysyä poissa. Tällä kertaa pysyivät poissa kaikki muutkin, ja minä sain Unton kanssa koko paikan omaan käyttööni. Olin yllättänyt, sillä loma-aikaan olisi voinut olettaa, että paikalla olisi ollut enemmänkin väkeä.

Tätä reittiä uskaltaa suositella kaikille niille, jotka uskovat jaksavansa ja pystyvänsä sen kiertämään. Pinkjärvi on oikein hyvä valinta pikku kesäretkelle.

Sekalaisia faktoja

Ajo-ohjeen kertaus: 8-tietä Eurajoelta Poriin päin, oikealle kääntyy ”Irjanne”. Tästä sitten heti vasemmalle Saukonniementietä 4 km.

Reitillä ei ole juomavedenottopaikkoja.

Pinkjärven alue kuuluu Natura 2000 -ohjelmaan.

Eurajoen asukasluku on hieman alle 10 000.

Matkaa Turusta Pinkjärvelle kertyy noin 115 km.

Pysy mukana menossa ja tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi: