Somerniemeltä löytyy varsinaissuomalaisen retkeilijän helmi: Iso-Valkeen järvi. Olin kuullut paikasta siellä käyneiltä, nähnyt valokuviakin, mutta jostain syystä olin sivuuttanut paikan mieleni sopukoissa täysin. Kun sitten aloin miettiä seuraavaa yön yli -kohdetta minulle ja Unto-koiralle, muistin, että Somerollahan taisi olla jokin mukava retkikohde.

Ja voi, mikä retkikohde se onkaan! Iso-Valkeen järvi on todella kirkasvetinen pieni järvi keskellä rauhallista luontoa. Someron keskustasta sinne on matkaa noin 20 kilometriä, ja pikkuista hiekkatietäkin ajetaan useampi kilometri. Vaivaa saa nähdä jonkun verran ennen kuin perille pääsee, mutta se kannattaa: vastassa on ihana järvimaisema.  

Luontopolku on Someron nettisivujen mukaan pituudeltaan kolme kilometriä, mutta siellä käyneet ihmiset sanovat sen olevan yli neljä. En itse mitannut, mutta uskoisin jälkimmäisen olevan lähempänä totuutta. Kävelimme illalla järven toisessa päässä olevalle laavulle, ja siinä meni noin tunti. Aamulla kävelimme loput kierroksesta, ja siitä selvisimme runsaassa puolessa tunnissa. Päiväretkeläinen saa varata kierrokseen hyvin pari tuntia aikaa, ja enemmänkin jos pitää evästaukoa.

Kirkasvetisellä järvellä voi uida ja siellä voi myös sukeltaa. Metsässä voi marjastaa ja sienestää. Laavuja on kaksi, ja näiden lisäksi on kaksi tavallista tulipaikkaa. Käymälät löytyvät laavujen läheisyydestä sekä heti parkkipaikalta. Kaikki on tällä reitillä kohdallaan. Turusta matkaa on alle 100 kilometriä, Helsingistä vähän sen yli. Sen verran kun jaksaa taittaa matkaa, löytää itsensä mitä kauneimman luonnon keskeltä.

Tervetuloa Somerolle!

Rinkka selkään ja Iso-Valkeen luontopolulle

Kun lopulta pitkän ajomatkan jälkeen pääsee Iso-Valkeen parkkipaikalle, voi hengittää syvään ja rentoutua. Ollaan järvenrannassa ja heti parkkipaikalla on luontopolun ensimmäinen tulipaikka. Katsopa vaikka alla olevaa kuvaa: milloin olet viimeksi pysäköinyt autosi tällaiselle paikalle?

Iso-Valkee järven pysäköintipaikka
Iso-Valkeen pysäköintipaikka ja ensimmäinen tulipaikka

Luontopolku lähtee heti parkkipaikalta. Sen voi kiertää kumpaan suuntaan tahansa, koska sinisiä täpliä on puiden molemmilla puolilla. Jos lähtee kiertämään järveä vastapäivään, tulee ensimmäinen laavu vastaan jo parin sadan metrin päässä. Jos siis esimerkiksi on liikkeellä aivan pientenkin lasten kanssa, retkeilyn tunnelmaan pääsee ilman että kävelee käytännössä ollenkaan.

Minä ja Unto lähdimme toiseen suuntaan eli lähdimme kiertämään polkua myötäpäivään. Sieltä oli pitempi matka kohteenamme olleelle laavulle, mutta olin suunnitellut reitin tarkoituksella niin, että seuraavana aamuna kävelyä olisi vähemmän.

Luontopolku kiertää Iso-Valkeen järven niin, että lähes koko ajan liikutaan aivan järven rannassa. Maisemat ovat kerrassaan upeat! Kirkas vesi kimmeltää ja katse kääntyy koko ajan polulta järven suuntaan.

Polkua mainostetaan sopivaksi myös pienille lapsille sekä sellaisille kulkijoille, jotka eivät ole tottuneet luonnossa liikkumaan. Aivan niin helpoksi sitä en kuitenkaan itse arvioisi. Melko hyvin siinä kyllä pääsee etenemään, eikä se missään nimessä kuulu vaikeakulkuisimpien luontopolkujen joukkoon, mutta kyllä tämän polun kiertäminen hieman kuntoa kysyy. No, tyhjänä kävely on tietysti helpompaa, mutta kun selkään laitetaan painava rinkka, tilanne onkin aivan toinen. Olipa tällä polulla sellainenkin mäennyppylä, että pisti ihan kunnolla puuskuttamaan!

Lähdimme liikkeelle illalla. Päivälämpötila oli ollut siinä 20, ja suunnittelin menomme niin, että Unto pääsi liikkumaan viileimpinä tunteina illalla ja aamulla. Loppujen lopuksi se oli hyvä suunnitelma myös itseni kannalta. On aika hikistä puuhaa mennä viilettää koiran perässä ja rinkka selässä tuulettomassa, lämpimässä illassa. Kuntokuurilleko tässä pitäisi ruveta?

Yhdellä kohtaa polun varrella polku poikkeaa järvenrannasta sen verran, että kierretään mökki ja sen ympärillä oleva yksityisalue. Muuten järvenrantamaisemat auttavat kulkijaa ja antavat kauneudellaan energiaa rinkkaa kantavalle tallustelijalle.

Nimettömälle laavulle telttailemaan

Laavu jonne Unton kanssa matkasimme, on polun alkupisteestä katsottuna järven vastakkaisella puolella. Se on niemennokassa todella hienolla paikalla, ja järveä on kahdella puolen laavua. Jostain syystä tällä laavulla ei ole nimeä. En ole sellaista ainakaan mistään löytänyt, eikä laavussa itsessäänkään nimeä näkynyt. Olkoon se siis Nimetön laavu.

Nimettömän laavun edessä on perinteiseen tapaan tulipaikka, ja polttopuita on vaikka muille jakaa. Laavun ympäristö on rinteessä. Onnistuin löytämään suht tasaisen telttapaikan, mutta jos paikalla olisi ollut useampia telttailijoita, olisi viimeisillä ollut pulaa tasaisista paikoista. Mikä sen ikävämpää kuin valua teltassa koko ajan johonkin suuntaan!

Ruuhkaa ei kuitenkaan ollut. Itse asiassa minä ja Unto saimme paikan kokonaan itsellemme. Olihan taas kerrassaan hieno yksityismajoitus! Vastarannalla oli jokin porukka uimassa ja sieltä kantautui puheensorinaa, mutta hekin lähtivät yöksi pois. Ei tainnut olla ketään muita yöpyjiä koko järvellä kuin minä ja Unto-koira.

Ilta oli sopivan lämmin. Laittelin pientä iltapalaa. Untollekin maistui. Pitkä päivä alkoi kuitenkin tuntua, ja kömmimme pian telttaan nukkumaan. Unto asettui tyytyväisenä omalle paikalleen ja nukahti ennen minua. Iso-Valkeen järvi hiljeni.

Iso-Valkee-järven laavu
Minun ja Unton majapaikan ympäristöä ja laavu

Iso-Valkeen yössä vain nainen, koira ja pöllö

Yllä oleva otsikko on tietysti suora viittaus edelliseen yöretkeemme ja siitä kirjoittamaani juttuun. Voit katsastaa sen tästä linkistä: Pinkjärven yössä vain nainen, koira ja kuikka

En voinut vastustaa kiusausta, sillä tälläkin retkellä huomion vei lintu.

Olin ehtinyt nukahtaa ja oli aivan pimeää, kun heräsin siihen, että jokin pöllö tuli huhuilemaan aivan teltan viereen. Ääni kaikui hiljaisessa yössä aavemaisesti ja todella kovaa. Linnun täytyi olla ihan vieressä. Tunnen lintujen ääniä huonosti, mutta jokin pöllö se oli. Se ei ollut aivan samanlainen ääni kuin huuhkajalla, mutta vähän samantyyppinen kuitenkin. Kotona netistä kuunneltuna uskoisin, että voisin veikata viirupöllöä.

Illalla järvellä oli ollut jos jonkinlaista vesilintua, jotka olivat pitäneet kovaakin ääntä. Niihin Unto ei ollut reagoinut mitenkään, eikä se yleensä välitä linnuista. Tähän pöllöön Unto kuitenkin reagoi. Olin jo ehtinyt itsekin herätä, mutta Unto varmisti vielä läpsäyttämällä minua tassulla naamaan, että olin varmasti hereillä. (Eikä Unto herätä minua muutoin ikinä!) Unto puksahteli muutaman kerran, mutta hiljeni sitten, kun komensin nukkumaan. Se halusi kuitenkin käpertyä aivan kainalooni, mikä oli merkkinä siitä, että Unto pelkäsi tätä lintua. Mitä ihmettä?

No, aavemainenhan se ääni yön pimeydessä oli, ja täytyy myöntää, että myös minuun hiipi jännitys. Se oli samalla hienoa, kiehtovaa ja vähän pelottavaa. Kävipä mielessä, että kenties ulkona liikkui jokin muukin eläin, kun Unto niin pelkäsi.

Uskon kuitenkin, että Unton reaktio tuli nimenomaan tuosta pöllöstä. Kerran eräänä maaliskuun iltana olimme osuneet samaan paikkaan huuhkajan kanssa. Se oli huhuillut ensin kauempana mutta sitten koko ajan lähempänä ja lähempänä ja lopulta aivan meidän vieressä. Pelästyin silloin itsekin, sillä tiedän, että huuhkaja pystyy nappaamaan Unton kokoisen koiran. Itse asiassa sinä aikana kun olen mittelspitz-rotuisia koiria harrastanut, olen kuullut kahdesta tapauksesta, joissa huuhkaja on nostanut tämänrotuisen koiran ylös ilmaan. Toisella kerralla koira kuoli.

Huuhkajan kohtaamisesta selvisimme tuolloin säikähdyksellä, mutta koirani kyllä tajusi silloin, että minä pelkäsin. Ehkä Unto muisti tämän tapauksen ja yhdisti samantapaisen äänen vaaraan?

Viirupöllö voi olla todella vaarallinen ja hyökätä pesäänsä puolustaessaan myös ihmisen kimppuun. Siipien kärkiväli sillä on 100 – 125 cm eli ihan pikkulinnusta ei ole kyse.

Jonkin aikaa huhuiltuaan tämä pöllö siirtyi ensin hieman kauemmas ja sitten vielä kauemmas, mistä sen ääntä ei enää kuulunut, ja me pääsimme jatkamaan uniamme.

Seuraavana aamuna laittaessani aamupalaa kuului sitten myös se kuikan kovaääninen laulu sumuiselta järveltä.

Iso-Valkee järvi kesäaamuna
Aamun tunnelmia Iso-Valkeen järvellä
Unto-mittelspitz Iso-Valkeen järvellä

Aamuvarhaisella jälleen luontopolulle

Aamulla olisi ollut mukava jäädä makuupussin lämpöön nukkumaan, mutta oli pakko nousta, jotta pääsisimme liikkeelle ennen kuin tulisi liian lämmin. Tuntui haikealta jättää majapaikkamme, sillä sinne olisi ollut mukava jäädä pidemmäksikin aikaa. Rinkka oli kuitenkin nostettava jälleen selkään. Sille ei voinut mitään, että arki kutsui.

Onneksi koko loppumatka oli yhtä kaunista maisemaa kuin menomatkakin oli ollut. Polku jatkoi kulkuaan järvenrannassa. Aamuvarhaisella oli kuvankaunista! Silloin jos koskaan olisin toivonut, että ajan olisi voinut pysäyttää. Jos olisin voinut nauttia siitä tunnelmasta hetken kauemmin ja olisin voinut unohtaa arjen murheet hetken pidemmäksi, olisin ollut vieläkin onnellisempi.

Matka Nimettömältä laavulta takaisin parkkipaikalle oli kuitenkin liian lyhyt. Matkalla tuli vastaan Iso-Valkeen toinen laavu, mutta polku kiersi sen hieman sivusta enkä poikennut katsomaan, miltä siellä näytti. Tämän laavun läheisyydessä on myös Someron kaupungin omistama saunamökki, jota voi vuokrata. Sinne yhteys siis, jos asia kiinnostaa. Paikka on hieno, mutta mökin kunnosta en osaa sanoa mitään. Vuokraustiedot löydät tästä.

Someron Iso-Valkee

Miten löydät Iso-Valkeen järvelle?

Iso-Valkeelle pääsee myös etelän suunnasta, eli jos Turusta hurauttaa Salon ohi, löytyy ilmeisesti suorempi ja lyhyempi reitti järvelle. Tämän tien kunnosta en kuitenkaan pysty vannomaan mitään, mutta jostain luin, että tämä reitti saattaisi olla huonokuntoinen.

Siksipä minä tein varmuuden vuoksi niin, että seurasin Someron nettisivuilla olevaa ajo-ohjetta. Navigaattori tai puhelin eivät loppujen lopuksi tienneet yhtään mitään, mutta näillä ohjeilla löysin ongelmitta perille. Tätä reittiä suosittelen siis sinullekin.

Koukkasin Salosta Somerolle ja käännyin sieltä Helsingintielle. Tätä tietä ajoin vajaat parikymmentä kilometriä. Someron nettisivuilla neuvotaan kääntymään Somerniemen Osuuspankin jälkeen oikealle Kaskistontielle. Tällaista Osuuspankkia nyt ei tietenkään ole enää olemassakaan, mutta tunnistin rakennuksen sellaiseksi, että siinä on varmaan pankki joskus ollut. Hiljensin vauhtia, ja tosiaan, siitä kääntyikin Kaskistontie oikealle.

Kaskistontietä ajetaan noin kilometri, kun vasemmalle kääntyy Murjuntie. Se on kapoinen soratie, jolla on onneksi levennyksiä vastaan tulevan auton ohittamiseksi. Tällä tiellä on opasteet Iso-Valkeelle. Matkaa on kuitenkin aika monta kilometriä, joten usko voi olla koetuksella, kun miettii että ollaanko tosiaan menossa oikeaan suuntaan. Aja kuitenkin ihan rauhassa niin kauan, että viitta ohjaa kääntymään järven suuntaan. Sitten matkaa onkin enää jokunen sata metriä ja olet perillä.

Niinhän se on, että parhaat luontokohteet eivät sijaitse missään valtateiden varrella, vaan niille pääsemiseksi on nähtävä vähän vaivaa. Jos oikeasti haluaa hiljaisuutta tai pöllön huhuilua, on siirryttävä pois asfalttiviidakosta ja ajettava pikkuteitä pitkin kohti asumattomia seutuja. Usko pois, mutta se kannattaa. Iso-Valkee on todella hieno paikka, jonne kannattaa mennä käymään. Yön yli -retki oli ihana, mutta jos ajatus siitä ei houkuta, niin päiväretkikohteenakin tämä toimii erinomaisesti.

Unto antaa paikalle täydet pisteet 5/5.

Someron Iso-Valkeen maisemia

Sekalaisia faktoja:

Osoite: Murjuntie, Somero

Iso-Valkeen keskisyvyys on 8.2 metriä ja suurin syvyys 24.7 metriä. Järvi kuuluu Natura 2000 –suojelualueeseen. Se on osa Uskelanjoen vesistöä.

Someron kaupungissa asuu noin 8700 ihmistä.

Kuuluisia somerolaisia ovat olleet mm. Rauli Badding Somerjoki sekä Unton ehdoton suosikkisäveltäjä Unto Mononen.