Liedon Parmaharjun luontopolut: hamppukodan tunnelmaa

Tiedät varmaan Liedon Parmaharjun. Jos et muusta, niin olet todennäköisesti nähnyt mäkihyppytornin, kun olet ajanut Hämeentietä Hämeenlinnaa kohti. Joskus muinoin – Suomen mäkihypyn suuruuden aikoina –siellä on järjestetty jopa SM-kisoja.

Mäkihyppytornin kupeesta löytyvät mukavat luontopolut, joten jos Liedossa liikut, sinne kannattaa kyllä poiketa. Valittavana on kahden, kuuden ja yhdeksän kilometrin luontopolut vaihtelevassa maastossa. Jokaiselle on tarjolla jotakin omien kykyjen mukaan.

Unto-koira ja mukana ollut koirakaveri kiersivät tällä kertaa lyhyimmän lenkin. Nautimme eväitä, ihastelimme hienoa varsinaissuomalaista maisemaa ja ihmettelimme parhaat päivänsä nähnyttä hyppyritornia. Retki oli mukava ja toi mukanaan uusia kokemuksia. Tämä oli taas malliesimerkki siitä, että ei todellakaan tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Pienikin retki piristää arkea valtavasti.

Parmaharjun luontopolut: sininen, punainen ja keltainen

Luontopolut lähtevät Parmaharjun pysäköintipaikalta. Heti parkkipaikan vieressä on grillikota, eli jos ei halua harrastaa liikuntaa lainkaan, voi jäädä siihen syömään eväitä kävelemättä metriäkään. Välillä toki laiskottaa, sen tiedän, mutta aivan niin laiskoja emme sentään halunneet tällä kertaa olla, vaan lähdimme urheasti kävelemään luontopolkua eteenpäin.

Kolme luontopolkua on merkitty luontoon eri värein. Lyhin 2 kilometrin lenkki on sininen, 6 kilometrin lenkki punainen ja pisin 9 kilometrin lenkki keltainen. Muista oman reittisi väri, ja seuraa sitä. Alkumatka on kuitenkin yhteistä, ja reitit eroavat toisistaan vasta vähän myöhemmin.  Pysäköintipaikalla on alueen kartta.

Aluksi vastassa on kunnon ylämäki, eli lähti sitten mille tahansa luontopoluista, keuhkot saavat harjoitusta heti ensimetreillä. Kyltissä lukee, että alkumatka olisi esteetöntä. Periaatteessa näin kai onkin, mutta alun leveä tie on sen verran isoa sepeliä täynnä, että sitä olisi hankala edetä ylämäkeen edes lastenvaunujen kanssa. Toki päätös on jokaisen oma.

Vaikka kiersimme vain lyhimmän reitin, ehdimme jo sillä matkalla nähdä monenlaista maastoa. Aluksi tie oli leveää, sitten se muuttui kallioisemmaksi, sitten yhä pienemmäksi metsäpoluksi ja lopuksi jo hieman vaativammaksi metsäpoluksi, jolla sai askeltaa varoen.

Maisemat olivat todella hienoja. Jostain syystä juuri Liedon maisemat miellyttävät omaa silmääni. Kun puhutaan historiallisesta, varsinaissuomalaisesta maisemasta, mieleeni tulee nimenomaan Lieto: avaraa peltoa, välissä virtaa joki. Asutus on vanhaa ja alue täynnä historiaa.

Helposti sitä kuvittelee – syyllistyn siihen itsekin – että maisemia pitää oikein lähteä katselemaan jonnekin kauas, esimerkiksi Pohjois-Suomeen. Puolet omista sukujuuristani tuleekin pohjoisesta, joten sydämeni kuuluu sinne. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaunista on täällä lounaisessa Suomessakin, hieman eri tavalla vain.

Parmaharjun luontopolkujen kartassa lukee seuraavasti: ”Luontopolut on vain osittain merkitty maastoon ja niiden seuraaminen kartan avulla vaatii kokemusta ja suunnistustaitoa. Reitti on joiltain osin vaikeakulkuinen.” (Karttalinkki) 

Lyhimmän luontopolun osalta voin sanoa, että se oli merkitty luontoon todella hyvin. Vaikka et olisi ikinä karttaa nähnytkään, voit huoletta lähteä kiertämään sen. Opastemerkit olivat aivan uusia ja viimeisen päälle kunnossa, joten eksymisestä ei ole pienintäkään vaaraa, kun seuraat sinistä väriä.

Sen sijaan jos mielit punaiselle tai keltaiselle reitille, kannattaa ottaa mukaan kartta ja porukkaan ainakin yksi, joka sitä osaa myös lukea. Käsittääkseni reitit on merkitty vain alku- ja loppuosistaan ja sen jälkeen tarvitaan suunnistustaitoa. Omaa kokemusta ei ole, joten varmaksi en mene vannomaan, mutta luonnossa liikkuessa on aina parempi olla liian varovainen kuin ottaa turhia riskejä.

Kahvit Hamppukodalla

Vain noin 500 metrin päästä parkkipaikalta tulee vastaan alueen taukopaikka, nimeltään Hamppukota. Nimi tulee rakennusmateriaalista, sillä kodan kehikon päälle on ruiskutettu hamppubetonia, uutta ekologista rakennusainetta.

Kota on aivan huippu! Se on söpönnäköinen, mutta sisällä on valtavasti tilaa isommallekin porukalle. Keskellä on hormillinen tulentekopaikka ja seinustoilla kiertävät penkit. Puita oli penkkien alla koko mitaltaan eli aivan valtavasti.

Vierailumme aikana metsäpalovaroitus ei ollut voimassa, joten tulen tekemisen suhteen ei ollut edes miettimistä. Kodassa oli erittäin tunnelmallista istua, nauttia kahvit ja tuijotella samalla tulen loimua. 

Toisin kuin esimerkiksi avonaisille laavuille, hormillisiin tulipaikkoihin saa yleensä tehdä tulet, mutta erityisen kuivana aikana tulenteko voidaan kieltää myös niissä. Kota on tietysti aina turvallisempi, kun kyseessä on oikea rakennus. Muista kuitenkin olla aina varovainen! ”Retkeilijän” ja Retkeilijän erottaa toisistaan siitä, että jälkimmäinen osaa noudattaa sääntöjä.

Olimme liikkeellä maanantaiaamuna (vapaan työajan ja yrittäjyyden etuja!) joten saimme koko kodan omaan käyttöömme. Vähän myöhemmin kuulimme, kun ohi käveli ihmisiä, mutta he eivät poikenneet sisälle, ehkä siksi, että me olimme jo siellä. Paikka taitaa olla suosittu. Voi siis olla, että kannattanee miettiä rauhallista ajankohtaa, jos mielii vaikka laittaa ruokaa tulilla.  

Kodan ulkopuolella on pöytä ja penkit. Toinen pöytä ja penkit -ruokailupaikka löytyy myöhemmin samaisen 2 kilometrin kierroksen varrelta. Myös pitemmillä reiteillä on kartan mukaan ruokailupaikkoja, mutta ei tulipaikkoja.

Liedon Parmaharjun hyppyrimäki

Hyppyrimäki näyttää ainakin kesäaikaan parhaat päivänsä nähneeltä. Mäki on vihitty käyttöön vuonna 1969, ja siellä on järjestetty jopa normaalimäen SM-kisoja. Vuonna 1983 voiton vei muuan Matti Nykänen.

Varsinkin alastulorinne näytti erittäin huonokuntoiselta ja vaaralliselta, joten me päättelimme tuota hieman aavemaista näkyä katsellessamme, että mäki täytyy olla pois käytöstä. Totesimme ykskantaan, että mäki on enää vain jäänne menneisyydestä.

Taisimme kuitenkin olla väärässä. Mäki on hieman rujossa kunnossa, mutta ilmeisesti vielä täysin käyttökelpoinen. Esimerkiksi talvella 2019 mäessä on hypätty Parmaharjun 50-vuotisjuhlakilpailu.  Tosin niitä jotka mäestä uskaltavat ja osaavat tulla alas, taitaa olla enää kovin vähän.

Hyppyrimäelle pääsee takakautta tietä pitkin tai sitten voi kiivetä etupuolella olevat portaat. Portaita on parisataa, ja ne kiivettyään on vasta alastulorinteen päällä hyppyrinnokan alla. Portaat ovat vielä ihan kuljettavassa kunnossa, mutta varoitan: ne ovat todella jyrkät. Koiran kanssa en lähtenyt edes yrittämään. Ilman koiraakin olisi ollut tekemistä.

Valtavasti minikokoisia rantakäärmeitä

Katsellessamme hyppyririnnettä kävelimme Parmaharjun urheilutalon viereen, ja yhtäkkiä huomasin tiellä minikokoisen rantakäärmeen. Ensi näkemältä tietysti pelästyin, kun koira oli mukana, mutta samalla sekunnilla tunnistin, ettei se ollutkaan kyy.

Hetken päästä huomasimme myös, että tämä ei ollut ainoa rantakäärme, vaan niitä oli valtavasti. Suurin osa tosin oli liiskaantuneena tielle, mutta taisi siinä joukossa olla jokunen eläväkin. En ollut kyllä moiseen näkyyn koskaan ennen törmännyt! Onneksi eivät olleet kyykäärmeitä.

Ilmeisesti Parmaharjun maastoissa käärmeitä on, myös kyitä. Toisaalta, missäpä ei olisi? Ainakin koko syyskuu on vielä käärmeaikaa, joten koiran kanssa liikkuessa kannattaa tarkkailla minne koiran päästää haistelemaan.

Arviomme Parmaharjusta

Unto-koira antaa pisteitä Parmaharjulle peräti 4,5/5. Mietitäänpä miksi.

Kiertämämme luontopolku oli erittäin hyvin merkitty. Niin hyviä merkkejä näkee itse asiassa todella harvoin.  Polku oli lyhyt eikä siinä mielessä verrattavissa pitempiin reitteihin, mutta omanmittaisenaan polkuna se tarjosi paljon erilaista maisemaa. Polulla oli mukava kävellä ja pari pysähdyspaikkaakin löytyi.

Hamppukota oli todella hieno ja siisti. Ihanaa, että sitä ei ollut (vielä) sotkettu. Kodan ulkopuolella oli iso roskis. Me jätimme roskat siihen ja siivosimme jälkemme. Teethän sinä samoin.

Plussaa tulee myös siitä, että Parmaharjulle on erittäin helppo tulla. Hämeentieltä on vain lyhyt matka hyppyrimäen juureen, ja koska kyseessä on urheilukeskus, tarjolla on valtavan iso parkkipaikka. Turusta hurauttaa paikan päälle muutamassa minuutissa.

Ei siis ihme, että Unto tykkäsi. Me otimme rennosti ja ihmettelimme maisemia, mutta jos sinä haluat lähteä oikein kunnolla urheilemaan, tarjolla on pitemmät reitit sitä varten. Mukavaa, että valinnanvaraa löytyy.

Parmaharju yllätti monipuolisuudellaan, hienoilla maisemillaan ja hyvillä palveluillaan. Jos lunta tulee ja hiihtotaitoa on, tällöin Parmaharjulle kannattaa suunnata myös talvella.

Mikäli etsit muita retkikohteita Liedosta, katsopa myös nämä kirjoittamani jutut:

Liedon Tornivuoren polvissa tutiseva näköala + retkiherkkuvinkki

Lähiretkeilyä: Liedon aseman ulkoilurata ja Nautelankoski

Liedon Vanhalinna: kulttuuria ja luontoa samassa paketissa

Sekalaisia faktoja:

Osoite: Bränikkäläntie 66, Lieto (kyltissä luki Pränikkäläntie, mutta navigaattori ja kartat tunnistavat sen pehmeällä B:llä)

Matkaa Turusta tulee 18 kilometriä, matka-aika keskustasta 23 minuuttia.

Hyppyrimäen mäkiennätys on 83,5 metriä vuodelta 2019. Sen ovat hypänneet sekä Elias Vänskä että Janne Korhonen.

Liedon Parma on perustettu vuonna 1907.