Kotiseuturakkautta Timalipolulla – raisiolainen muistelee

Raision venesatamasta eteenpäin mutkittelee merellisissä maisemissa vajaan 4 kilometrin mittainen Timalipolku. Se on helppokulkuinen luontopolku, joka tarjoaa kulkijalleen sekä hyviä että huonoja hetkiä. Raision luontopoluista se ei nouse kärkikastiin, mutta samaan aikaan se yllättää hienoilla yksityiskohdillaan ja vehreillä merenrantamaisemillaan. Kuten siellä kävellessä totesin:

”Timalipolku on kuin köyhän miehen Katariinanlaakso.”

Sieltä löytyy vanhoja tammia ja vaahterapuita sekä erikoiseen malliin kasvaneita mäntyjä; paljon pesimäpaikkoja linnuille. Toisaalta maisema muistuttaa Katariinanlaaksoa, toisaalta taas se ei yllä lähellekään sitä tasoa. Hetkittäin Timalipolku jopa kauhistuttaa.

Raisiolla on aina paikka sydämessäni. Onhan se synnyinkaupunkini ja paikka, jossa olen viettänyt elämäni ensimmäiset 20 vuotta. Olen täällä blogissakin monet kerrat esitellyt Raision luontokohteita, joita niin pieneen kaupunkiin mahtuu yllättävän monta: on Pähkinäpolku, Uikkupolku, Haunisten allas, Kullaanpolku, Alppiruusupuisto. (Linkit ovat kirjoittaamiini juttuihin. Käy ihmeessä tutustumassa, jos Raision luontopolkutarjonta kiinnostaa!)

Olen saanut seurata läheltä synnyinkaupunkini tapahtumia vielä senkin jälkeen kun olen sieltä muuttanut pois. Ajoittain eteeni on tullut asioita, jotka eivät pieneen päähäni ole mahtuneet, ja asioita, joita en ole voinut ymmärtää. Luonnon turmeleminen on ollut yksi niistä.

Raision venesatamasta Timalipolulle

Raision venesatama sijaitsee aivan Nesteentien kupeessa. Kun syötät navigaattoriisi Hahdenniementien, löydät perille. Pysäköintitilaa on runsaasti. Huomioi kuitenkin se, että osa paikoista on tunnin kiekkopaikkoja. Luontopolkukierroksella kuluu varmasti pitempään kuin tunti, joten valitse monista tarjolla olevista pysäköintipaikoista sopivampi.

Alueelta löytyy Timalipolun kartta ja viitta. Löydät polulle, kunhan kävelet reippaasti rantaa eteenpäin. Viitat ovat nähneet vuosien vaihtuvan, mutta ne ovat vielä aivan riittävän hyvässä kunnossa. Silloin tällöin puissa vilahtaa punaista sen merkiksi, että olet reitillä. Jos minä en eksynyt polulta kertaakaan pois, pysyt sinäkin aivan varmasti oikealla tiellä. Uimarannan jälkeen polku kaartaa vasemmalle metsäisempään maastoon.

Noin puolet polun pituudesta kuljetaan merenrantaa, ja se onkin Timalipolun parasta antia. Vasemmalla näkyvät telakan rakenteilla olevat risteilyalukset, ja sieltä kantautuu työkalujen ja -miesten ääniä. Oikealta pilkahtelee Viheriäisten asuinalueen rakennuksia, ja kauempaa kuuluu sekä Nesteentien että Turku-Naantali-pikatien huminaa.

Missään erämaan korvessa ei todellakaan olla, mutta siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – ympäröivä luonto yllättää. Polun varrelta löytyy niin paljon kaikkea mielenkiintoista, ettei voi kuin ihmetellen katsella ympärilleen. Väkisinkin miettii, kuinka paljon hienoja yksityiskohtia jää tällaiselta tavalliselta polun tallaajalta huomaamatta, kun yrittää pysytellä Unto-koiran perässä. Se haluaisi lisätä vauhtia, sillä jossain kauempana odottaa jokin erityisen hyvä haju. 

Vaikka polku kulkeekin lähellä ihmisasutusta, paikoin mieleeni juolahtaa, etten välttämättä haluaisi käyskennellä tällä polulla yksin. Ihmisen muokkaama ympäristö on nähnyt parhaat päivänsä kauan sitten, ja tunnelma on hetkittäin peräti aavemainen. Tunnen kiitollisuutta siitä, että seurassani matkaa tekemässä Unto-koiran lisäksi on myös toinen nainen-koira-parivaljakko.

Polun varrella ei ole mitään virallista tauko- tai levähdyspaikkaa. Laavua nyt ei kai kukaan oikeasti odottaisikaan, mutta jonkinlainen penkkikin kelpaisi ensihätiin. Meillä on repussa kahvit ja evässämpylät – kuinkas muuten – mutta päädymme nauttimaan ne lopulta merenrannassa seisaaltaan. Ei sekään huono vaihtoehto ole. Syksyn sateet ovat vaihtuneet auringonpaisteeksi, ja auringonsäteet lämmittävät mukavasti poskipäitä edelleen, vaikka lokakuun puoliväli on jo reippaasti ohitettu.

Mikä ihmeen Timali?

Timalipolun nimi saattaa kuulostaa korvaan oudolta. Sitten mieleesi muistuu ehkä Rasekon aikuisopisto Timali ja mietit, miten raisiolainen opisto liittyy luontopolkuun. No, eipä juuri mitenkään.

Timalipolku on saanut nimensä viiksitimalista, linnusta, joka viihtyy Timalipolun rantakaislikossa. Se levisi Suomeen 1980-luvun lopussa. Ulkonäöltään se on melko erikoisen näköinen, eikä linnun nähtyään liene epäselvää, mistä nimi juontaa juurensa.

Katsopa tuosta alta muutaman sekunnin videopätkä linnusta. Tiedä vaikka Timalipolulla näkisit moisen.

Minä jo hetken luulin nähneeni luontopolulla viiksitimalin, mutta taisin sittenkin erehtyä. Se luontoihme jäi tällä kertaa toiveajatteluksi.

Luonnon pieniä ihmeitä Timalipolulla

Timalipolku on kuitenkin muita pieniä luonnon ihmeitä täynnä. Erityisesti männyt kiinnittävät huomioni, sillä ne ovat todella poikkeuksellisen näköisiä. Mieleeni muistuvat lapsuuteni erikoiset, kallion päällä kasvaneet männyt, ja ajatukseni kiitävät vuosien päähän.

Polku on paikoin märkää. Liejussa saa astella varovasti, ja koirien tassut muuttuvat pian mustiksi. Näen jo mielessäni itseni mätkähtämässä maahan kuran keskelle, mutta onnistun tassuttelemaan pystyssä koko matkan. Kun syksy etenee ja muuttuu pikkuhiljaa märäksi varsinaissuomalaiseksi talveksi, voi olla hyvä vaihtoehto vetää Timalipolulla kumisaappaat jalkaan.

Vastaan tulee hylätty omenatarha. Kuvittelen miten hienolta se on parhaina päivinään näyttänyt, mutta samaan hengenvetoon mietin, mitä sille on ajan saatossa tapahtunut. Kuka on tarhan omistanut? Missä tämä henkilö on asunut, mikä on hänen tarinansa?

Aavemainen tunnelma jatkuu. Polun varrella on outoja rakennuksia, kuin hylättyjä varastoja. Ihmisen toiminta näkyy, mutta missään ei ihmisiä näy. Ympäristö on autio ja paikoin jopa ruma.  

Ihminen muokkaa ja muovaa ympäristöään eivätkä sen seuraukset ole aina hyviä. Ihminen ajattelee turhan usein vaan itseään ja omaa etuaan, ja unohtaa jopa omat lapsensa ja heidän tulevaisuutensa. Niin on käynyt myös Raisiossa. Rakkaan synnyinkaupunkini luontoa turmellaan enkä voi sitä ymmärtää.

Vaan miten käy Raision luonnon?

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että luontoon heitetään roskia tai että eväät viedään metsään, mutta kääröjä ja papereita ei enää millään jakseta kantaa sieltä takaisin. Mutta entäs sitten, kun jätteitä varta vasten lähdetään viemään luontoon? Tällöin liikutaan jo aivan toisenlaisissa sfääreissä.

Olet varmaan jossain metsätiellä törmännyt sinne heitettyyn sohvaan, autonrenkaisiin, jääkaappiin tai vaikkapa televisioon. Raisio ei ole lainkaan poikkeus, vaan samaa tapahtuu siellä. Tiettyihin paikkoihin teiden varsille kuljetetaan tarkoituksenmukaisesti jopa rakennusjätettä. Olen aina miettinyt, kuka lähtee ajamaan sohvakalusto autossaan ja näkee sen vaivan, että heittää sen metsään? Eikö sen samalla vaivalla olisi kiikuttanut sinne, minne se kuuluu?

Toisaalta samaa jätteiden piilottamista tapahtuu myös virallisemmalla taholla. Vuonna 2018 Raisiossa tehtiin kunnallistekniikan rakentamistöitä. Vanhojen sorateiden päälle laitettiin samalla uudet asfalttipinnat, jotta kaikki näyttäisi puhtaalta ja viimeistellyltä – mutta mitä jäi pinnan alle?

Kaupunkilaiset esittivät huolensa Raision kaupungille, mutta vastauksena oli, että se mitä tienpohjaan käytettiin, oli ”standardienmukaista maa-ainesta”.  Voihan tämä olla tottakin. Minä en ole eläissäni tietä rakentanut, ja myönnän tietämättömyyteni heti. Toisaalta jos tienrakennus on tätä, en ehkä haluaisikaan siihen osallistua. Alueen asukkaat keräsivät kuvassa olevaan koriin näytteitä ja todistusaineistoa siitä, mitä tienpohjasta löytyi, eikä se näytä hyvältä.

Ajatellaanpa asiaa maalaisjärjellä. Kuuluvatko piirilevyt, sähköjohdot ja -tarvikkeet luontoon? Jos katsot kuvaa, huomaat varmasti, että kaikki korissa olevat esineet ovat sellaisia, jotka sinun tulisi viedä kierrätykseen, jopa moneen eri keräyspisteeseen. Raisiossa ne laitettiin tienpohjaan ja vieläpä kaupungin hyväksymänä.

Seuraavan kerran kun sinulla on vastaavanlaista jätettä kotona etkä oikein tiedä, mihin kierrätyslaatikkoon ne tulisi laittaa, otapa yhteys kyseiseen maanrakennus- ja kuljetusfirmaan. He ottavat ne lämmöllä vastaan. Samalla rahakas Raisio myhäilee tyytyväisenä, kun saa seuraavankin rakennusprojektinsa teetettyä halvalla.

Standardienmukaista maa-ainesta

Mitä mieltä Unto tästä kaikesta on?

Unto on luonnonsuojelija, koska se haluaa tassutella puhtaassa luonnossa ja juoda puhtaista luonnonvesistä. Minä muistan vanhan Raision, jossa talomme takana kasvoi metsä ja koulun ympärillä olevilla pelloilla järjestettiin hiihtokilpailuja. Maailma on noista ajoista muuttunut. Ympäristö, luonto ja ilmasto ovat muuttuneet, vaikka en edes ole niin kovin vanha.

Ymmärrän että kehitys menee eteenpäin. En halua liikaa haikailla menneeseen. Kaikki muutos ei kuitenkaan ole edistystä, jos se tehdään luonnon kustannuksella. Kuka ne maatumattomat rakennusjätteet kerää tienposkesta? Kuka löytää ne maatumattomat jätteet, jotka kaupungin siunauksella kaivettiin maahan? Valinnoilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Kun yksi kohta luonnossa muuttuu, voi ketjureaktio olla pysäyttämätön.

Timalipolku saa Untolta pisteitä 2/5. Se ei ole niin huono miltä pistemäärä kuulostaa. Ainakin näin syksyn värein koristeltuna polku näytti paikoin erittäin kauniilta. Merenrannassa on aina mukava kävellä.

Suosittelenkin, että menet rohkeasti kiertämään Raision Timalipolun ja mietit sitten itse, mitä ajatuksia se sinussa herättää. Polulla yhdistyvät luonto ja ihmisen jäljet siten, että ne saivat minut miettimään luonnon tilaa syvällisemminkin. Se voisi itse asiassa tehdä hyvää itse kullekin.

Miltä sinun synnyinseutusi näyttää tänä päivänä? Onko kehitys ollut suotuisa vai onko sinulle tärkeitä paikkoja tuhottu?

Minun lapsuuteni aikaisia mäntyjä ei ole enää olemassa, sillä ne jäivät jyrän alle jo 90-luvun puolivälissä. Samalla menivät piilopaikat, leikkipaikat ja erinomaiset mustikkamaat. Mutta sitä se on, Raisiossa ja monessa muussa paikassa. Ihminen iskee luontoon – mutta milloin luonto iskee takaisin?

Sekalaisia faktoja

Timalipolun osoite: Hahdenniementie, Raisio

Timalipolun opaskartta

Lisätietoa Raision venesatamasta löydät tästä linkistä.

Viiksitimali tunnettiin aiemmin nimellä partatiainen. Suomen pesimäkannaksi arvioidaan 500 – 1000 paria.