Entinen kotikaupunkini Turku teki sen taas. Aikoinaan Turku toi elämääni sekä hyvää että huonoa – aivan kuten syksyn 2020 retkemme Turun Hirvensaloon. Pettymykset ja ihastukset kietoutuivat jälleen yhteen.

Jälkeenpäin muistelen tätä marraskuista retkeämme kovin kaksijakoisin mielialoin. Retki ei ollut paras kokemani, mutta kokonaisuudessaan jäätiin kuitenkin reippaasti plussan puolelle. Ulkoilua ja raitista ilmaa tuli useamman tunnin edestä, ja retken jälkeen oltiin edelleen yhtenä kappaleena. Jälkikäteen olo oli hyvä – kuten aina ulkoilun yhteydessä – vaikka tapahtuma-aikaan harmitus hiipi mielen sopukoihin.

Kävimme Hirvensalossa kahdessa eri kohteessa, ja esittelen tässä molemmat. Toinen saa huippupisteet, toinen vähän huonommat. Voit lukea vain toisen esittelyn, jos niin haluat, mutta tietysti toivon, että jaksaisit kiinnostua molemmista. Molemmat kohteet sijaitsevat Hirvensalossa melko lähellä toisiaan, joten ne voi hyvin käydä katsastamassa samalla kertaa, aivan kuten Unto-koirakin retkellään teki.

Toijaisten luontopolku: kallioita ylös ja alas, ylös ja alas

Hirvensalon Toijaisten asuinalueella kulkee luontopolku, joka on noin 2 kilometriä pitkä. Hyvä lähtöpiste on koirapuiston parkkipaikka, sillä auton voi kätevästi jättää siihen. Luontopolun alku löytyy tällöin Toijaistentien toiselta puolelta. Luontopolun viitta näkyy parkkipaikalle asti, kun sitä osaa etsiä, joten polun alkupisteelle löytää helposti.

Reitti on merkitty puihin keltaisin merkein, ja aivan loppua lukuun ottamatta tämä luontopolku on erittäin hyvin merkitty. Metsässä risteilee monta muutakin polkua, mutta missään vaiheessa ei jää epäselväksi, mikä on se oikea.

Olen kuullut, että kiertämämme 2 kilometrin polku olisi vain osa pitempää, 5 kilometrin polkua. Jos haluaisi lähteä tälle pitemmälle kävelyreitille, olisi Wäinö Aaltosen koulu oikea lähtöpiste. Meille tämä lyhyempi 2 kilometrin reitti oli kuitenkin aivan riittävä. Aikaa kului useampi tunti, ja ehkä peräti ensimmäistä kertaa ikinä luontopolulla ollessani ehdin esittää mielessäni toiveen: ”Kunpa tämä reitti jo loppuisi! Eikö me nyt jo oltaisi perillä?”

Miten näin pääsi käymään?

Hirvensalon Toijaisten vaikeakulkuinen luontopolku
Tämä oli helpoimpia kohtia, sillä tästä mentiin ylöspäin. Alaspäintulo oli paljon vaikeampaa.

Voimia kysyvä vaikea luontopolku

Toijaisten luontopolku on erittäin vaikeakulkuinen, joten jos epäilet vähänkään kykyjäsi, jalkasi ovat kipeät, on liukasta tai sinulla on matkassa pieniä lapsia, älä valitse tätä luontopolkua. Varsinais-Suomi on täynnä hienoja luontopolkuja, jotka ovat paljon helpompikulkuisia. Valitse jokin niistä. Vilkaise joitain muita Koira Retkellä -blogin juttuja. Ota suunnaksesi vaikka iki-ihana Katariinanlaakso.

Olen täysin vakuuttunut, että Toijaisten luontopolku huijasi meitä. Reitti kulki ylös kalliolle, sitten alas ja hetken perästä uudestaan ylös samalle kalliolle. Polku on tehty melko pienelle alueelle asutuksen keskelle, ja jotta sille on saatu pituutta se pari kilometriä, on pitänyt tehdä mutka jos toinenkin.

Kuivaan kesäaikaan polku on todennäköisesti paljon turvallisempi kulkea, mutta me osuimme paikalle syysmyrskyä seuranneena päivänä, joten maa oli vielä sateen jäljiltä märkää. Kalliot olivat todella liukkaita ja koko ajan oli vaarana, että jalka yhtäkkiä lipeäisi alta. Ylöspäin vielä pääsi, kunhan laittoi töppöstä toisen eteen, mutta alaspäin tulo olikin sitten mutkikkaampi juttu.

Olen usein kirjoitellut siitä, miten kulkeminen hankalissa maastoissa on huomattavasti vaikeampaa, kun on koira mukana. Koiraton lukijani saattaa ihmetellä sitä, mutta voin vakuuttaa, että kun hihnan päähän laitetaan koira, vaikeusaste nousee.

Unto on pieni koira, mutta se on koko ikänsä ollut vauhtia täynnä. Vielä 7-vuotiaankaan sen meno ei ole hidastunut. Erityisesti jos se haistaa edessään jonkin huumaavan tuoksun, sen voi olla vaikea muistaa, että hihnan toisessa päässä tulija ei kulje yhtä nopeasti. Jos koira vetää kalliota alaspäin tullessa ja jalan alla on liukasta, hupsis, sitä jo mennäänkin.

Eihän hyvin koulutettu koira vedä, mietit, mutta moniko meistä voi mennä aivan 100 %:n takuuseen kaikissa tilanteissa? En minä ainakaan. Sitä paitsi, Unto on maalaistollo. Ei se ole Turun keskustan hienostokoira, jollainen ihan ensimmäinen oma koirani aikoinaan oli. Ei Unton voi olettaakaan osaavan aina käyttäytyä.

Kallio Hirvensalon Toijaisissa
Polku kulki tuolta kallion päältä alas – onneksi ei sentään suoraan tästä!

Emme nähneet koko reitillä muita ihmisiä lainkaan. Se ei suoranaisesti ihmetyttänyt. Ilmeisesti hirvensalolaiset tietävät, ettei tuohon vaikeaan maastoon kannata ihan huvikävelylle lähteä. Ja olihan se hyväkin asia, että saimme olla rauhassa: eipähän meidän hitaalle ja vaikealle etenemiselle ollut todistajia! Tosiasia on, että olimme varmasti melko viihdyttävännäköisiä siellä kompuroidessamme.

Onneksi Unto ja minä olimme saaneet reitille seuraa! Yksin en suosittele tällaiseen maastoon menemään, sillä koskaan ei tiedä, mikä haaveri sattuu. Koska meitä ihmisiä oli kaksi, pystyimme vuorottelemaan koiriemme kanssa; pitämään niitä hihnassa sillä aikaa, kun toinen tuli kalliolta alas.

Koirillehan tällaiset kalliot eivät tuota minkäänlaisia vaikeuksia. Niiden neliveto pitää tiukassakin paikassa.

Kääpiösnautseri ja mittelspitz Hirvensalon Toijaisten luontopolulla
Ilpo, 12, ja Unto, 7, luontopolulla. Huomioi Ilpon tyylikäs jussipaita.

Pettymykset tuovat arvosanan alas

Olet varmaan joskus kiivennyt jollekin mäennyppylälle tai peräti tunturille, ja vaikka matka ylös on saattanut olla vaivalloinen, on sieltä avautunut näköala palkinnut sinut välittömästi. Muistelepa sitä tunnetta hetken.

Mutta entä jos olisit vaivalloisesti kiivennyt ylös, mutta et olisikaan saanut palkinnoksi hienoa näköalaa? Miltä sinusta silloin olisi tuntunut?

Toijaisten luontopolulla me saimme vain tuon pettymyksen tunteen. Olo tuntui huijatulta, kun jatkuvasti kiipesimme ylös, tulimme alas ja kiipesimme jälleen ylös, mutta emme missään vaiheessa nähneet oikein minnekään. Jos sieltä jotain näköalaa olisi ollut, puut peittivät sen myös reitin korkeimmalta kohdalta.

Laavua ei tällä luontopolulla ole, vaan ainoastaan pieni taukopaikka. Retkemme osui niin tuuliselle päivälle, että emme jääneet nauttimaan eväitämme tähän, vaan pidimme kahvitauon metsän suojassa.

Hirvensalon Toijaisten luontopolun taukopaikka

Tiedostan, että olen ehkä liian kriittinen arvostelussani, sillä tarjoaahan Toijaisten luontopolku paljon hyvääkin. Metsässä on mukava kävellä, kalliot ovat erityisen hienoja, ja ympäristöstä löytyy paljon kaikkea katseltavaa ja ihmeteltävää. Joku saattaa itse asiassa kaivata juuri tällaista haasteellista retkikohdetta, jossa saa kokeilla omia kykyjään. Jos se olet sinä, älä enää mieti. Ota suunnaksesi Hirvensalo; joko nyt heti tai sitten kun kallioilla on jäätä.

Minulle, Untolle ja seuralaisillemme tämä luontopolku osoittautui kuitenkin liian raskaaksi. Selvisimme ehjin nahoin ja olimme lopulta tyytyväisiä, mutta väkisin mieleen hiipi ajatus, että yhtä hyvin olisimme voineet olla kävelemässä jossain muualla mukavammissa maastoissa.

Luontopolun loppuosa oli yhtä lailla pettymys. Polun varteen oli rakennettu omakotitaloja, ja polku aivan kuin katkesi niiden pihaan. Keltaiset täplät katosivat puista, emmekä enää tienneet minne mennä. Vilkaisu karttaan paljasti kuitenkin, että olimme jo aivan koirapuiston lähellä, joten kävelimme loput metrit autotietä pitkin. Suosittelen, että sinäkin siirryt kävelemään viimeiset metrit asfaltille etkä kävele omakotitalojen pihojen läpi.

Unto antaa pisteitä Hirvensalon Toijaisten luontopolulle 1/5.

Maanpään Kaasavuori ja näköala Airistolle

Maanpäässä – kirjaimellisesti maan päässä – sijaitsee näköalapaikka nimeltään Kaasavuori. Sitä ei ole merkitty viitoilla eikä sitä varsinaisesti mainita missään muualla kuin joissain kartoissa näköalapaikkana, joten sen sijainti pitää vain tietää.

Kaasavuoria löytyy muualtakin, kuten esimerkiksi Merimaskusta ja Nauvosta (joista jälkimmäisen nimenä on kai Kaasivuori). Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, jotka oli koottu puista tai kivistä, ja oma käsitykseni on, että nämä yleiset Kaasavuori-nimitykset liittyisivät juurikin merenkäyntiin. Merimerkkejä tällaisilla kallioilla on aikanaan taatusti ollut.

Itse olin tällä Maanpään Kaasavuorella ensimmäisen kerran kai lähemmäs parikymmentä vuotta sitten. Viime kerrasta oli kuitenkin niin pitkä aika, että juuri ja juuri muistin, miten paikan päälle löytäisi.

Osoitteeksi voit syöttää Maanpääntien. Ajat sitten sitä niin pitkään, että tie päättyy linja-autojen kääntöpaikkaan. Voit jättää autosi siihen, kunhan varmistat, ettei se häiritse liikennettä. Tien sivuun on tehty jonkinlainen pysäköintitila, jolle mahtuu pari autoa.

Kääntöpaikalta lähtee polku merta kohti. Lähde seuraamaan sitä. Matka ei ole pitkä, ehkä noin kolmesataa metriä, ja pian olet jo korkean kallion päällä merenrannassa.

Näköala Hirvensalon Maanpään Kaasavuorelta
Näköala oli hieno marraskuussakin.

Muistatko, mitä edellä kirjoitin siitä, että maisema palkitsee vaivalloisenkin reitin?

Kaasavuorelle ei ole edes vaikeaa kiivetä, mutta se palkitsee silti, todella. Kaasavuori kohoaa melkein 40 metriä merenpinnan yläpuolelle, ja sieltä avautuu upea näköala pohjoiselle Airistolle.

Meidän retkipäivämme osui marraskuun tuuliin, mutta olen ollut paikan päällä myös kesäiseen vuodenaikaan. Muistan, miten istuimme silloin lämpimillä kallioilla ihailemassa merinäköalaa. Mahtaakohan Turusta mistään löytyä hienompaa paikkaa? Ei aivan heti tule mieleen.

Unto-koira antaa Kaasavuorelle täydet pisteet, 5/5. Aurinkoisina pakkaspäivinä kohde voisi olla houkutteleva myös talvella, mutta erityisesti kesäkohteena paikka on ehdottomasti vierailun arvoinen. Paina nimi mieleesi, ja kun sopiva päivä valkenee, pakkaa kahvit reppuun ja ota suunnaksesi Maanpää.  

Me onnettomat, joilla ei ole omaa merenrantamökkiä, emme useinkaan pääse ihastelemaan merta. Etkö sinäkin ole huomannut, miten jokainen rantakaistale maakunnassamme on jo varattu isommalle tai pienemmälle mökille?

Harvassa ovat rantatiet, joilla voisi rauhassa kävellä, tai tällaiset merinäköalapaikat. Osa minusta haluaisi kuuluttaa Kaasavuoresta koko maailmalle, osa taas pitää paikan visusti salassa, jotta saisimme Unton kanssa jatkossakin vierailla siellä kaikessa rauhassa.

Miten on, osaatko säilyttää Kaasavuoren meidän kahden salaisuutenamme?

Mittelspitz Unto ihailee merimaisemaa Maanpäässä
Untokin ihailee mielellään merimaisemaa.

Sekalaisia faktoja

Toijaisten luontopolun osoite: Toijaistentie 156, Turku

Samassa osoitteessa on koirapuisto, jossa näytti olevan kaksi puolta, pienille ja isoille omansa.

Kaasavuori, osoite: Maanpääntie, Turku

Kaasavuorelle pääsee myös kätevästi bussilla nro 53.

Maanpään niemi on aikoinaan ollut oma erillinen saarensa.