Ruskon ja Vahdon takamailla Kangenmiekan kierroksella

Varsinaissuomalainen luonnossa liikkuja todennäköisesti tietää Kuhankuonon retkeilyreitistön ainakin nimeltä – ja vaikka ei tietäisi, ei todennäköisesti kehtaisi sitä tunnustaa. Kyseessä on vanha retkeilyreitti, jota kulkemalla voi patikoida Turusta tai Raisiosta jopa Yläneelle ja Säkylään saakka. Reitin varrella on myös useita lyhyempiä rengasreittejä, jotka sopivat erinomaisesti päiväretkeilyyn.

Marraskuussa 2019 Unto-koira ja minä kiersimme kyseisen reitistön eteläisimmän rengasreitin, 13 kilometrin mittaisen Kullaanpolun, joka kulkee Raision ja Ruskon kuntien alueella. Kokonainen vuosi piti kulua aikaa eteenpäin, ennen kuin pääsimme seuraavalle Kuhankuonon rengasreitille: Kangenmiekan kierrokselle.

Lue kertomukseni Kullaanpolun reitistä klikkaamalla tästä.

Kangenmiekan kierros kuuluu Kuhankuonon vähemmän tunnettuihin luontopolkuihin, ja valitettavasti sille on syynsä. Kyseessä ei ole tajuntaa räjäyttävä luontoelämys eikä luonto noilla main vie jalkoja alta. Rengasreitillä on kuitenkin mittaa mukavat 8 kilometriä, ja sen kiertämiseen kuluvat 2–3 tuntia tarjoavat ainakin kunnon happihyppelyn, jos ei muuta.  

Kangenmiekan kierros alkaa läpi hakkuualueiden ja metsäteiden

Osoitteeksi Kangenmiekan kierrokselle voit kirjata laitteeseesi Nummitie 365, Rusko. Se tuo sinut Nummitien ja Joenkäyräntien risteykseen. Sain vinkin jättää auton Joenkäyräntien puolella olevalle levennykselle, ja hyvä vinkki se olikin. Siitä on vielä parin sadan metrin kävelymatka Nummitietä Kangenmiekan varsinaiselle lähtöpisteelle.

Lähtöpisteellä on virallinen P-paikka, mutta se on pieni ja hieman huonokuntoinen. Jos autosi ei ole mallia maasturi, voi ainakin talvikelillä olla parempi jättää auto samaan paikkaan kuin minä jätin omani.

Itse Kangenmiekan kierros lähtee parkkipaikalta. Jos siitä lähtee seuraamaan viittoja, tulee kiertäneeksi reitin vastapäivään. Tämä on hyvä suunnitelma. Näin laavulle saavutaan vasta puolenvälin jälkeen, mikä on omasta mielestäni paras hetki pysähtyä nauttimaan eväitä. Jos jostain syystä haluaa kiertää reitin toisinpäin, pitää kävellä Nummitietä vielä 500 metriä eteenpäin, kunnes viitta ohjaa kääntymään metsään.

Kangenmiekan kierros on merkitty puihin oranssein nauhoin. Kuhankuonon reitit on yleensä merkitty niin, että oranssi nauha + 3 sinistä palloa merkitsevät ympyräreittiä, kun taas oranssi nauha + 3 valkoista palloa ovat merkkinä yhdysreitistä, joka ei tuo takaisin lähtöpaikkaan.

Kangenmiekan kierros on erinomaisesti merkitty eikä siellä pääse eksymään. Siniset pallot eivät aina näy, mutta oransseja nauhoja vilkkuu säännöllisin väliajoin, ja risteyskohdissa on viitat ohjaamassa varmasti oikeaan suuntaan.

Vaikka reittimerkinnät ovat hyvät, itse reitti ei valitettavasti yllä parhaalle mahdolliselle tasolle. ”Ei kai Untosta vain ole tullut nirso, kun on päässyt niin paljon hyviä reittejä kiertämään?” Saatat nyt mielessäsi miettiä. Mutta siitä ei sentään ole kyse.

Suuri osa Kangenmiekan 8 kilometristä tulee kuljettua joko hakkuualueiden läpi tai teitä pitkin. Näin ollen ymmärtänet, miksi en kilju riemusta tätä reittiä esitellessäni.

Avohakkuualueet ovat surullista katsottavaa, ja saavat aina aikaan kovin kummallisen paineen tunteen rinnassani. Vanhoja metsiä ei enää juuri ole, mikä on osaltaan vaikuttamassa monien eläinlajien tuhoutumiseen. Kun useimmiten puhutaan vain yksinkertaisista ja kylmistä laskutoimituksista hiilinieluineen, jää tämä pehmeämpi ajatuskulku metsänhakkuista valitettavan monilta unholaan.

En haluaisi pilata luontoretkeäsi synkillä ajatuksilla, mutta hyvähän näitä asioita olisi sentään joskus miettiä. Luonnon monimuotoisuus kun on lopulta se, joka meidät ihmisetkin voisi tuholta pelastaa.

Kangenmiekan kierroksen monet kilometrit tallustetaan joko sorateitä tai metsäautoteitä pitkin, mikä on edelleen nostamassa reitin tylsyysastetta. Tieosuudet tekevät reitistä helppokulkuisen ja nopean, mutta myös tavattoman pitkästyttävän.

Untoa ei meno tieosuuksilla haittaa, jos vaan hajuja riittää, ja metsäisessä maastossahan niitä riittää. Oma hajuaistini sen sijaan on sen verran vaatimaton, että minulla ei ole samanlaista viihdettä seuranani. Kun aina välillä reitti pujahtaa metsän siimekseen, huokaan helpotuksesta. Metsässä on ihanaa kävellä.

Vastaan tulee reitin ensimmäinen ja ainoa todellinen nähtävyys: käärmelähde. Öklöttävän nimen takaa paljastuu ihan oikea lähde, josta virtaavaa vettä voisi vaikka juoda. En kuitenkaan uskalla, eikä Untollekaan maistu, koska sillä on jo kiire eteenpäin.

Veden varassa ja metsästäjien armoilla

Koiran kanssa metsässä liikkuessa saa aina varautua yllättäviin tilanteisiin. Untolla esimerkiksi on taipumus heittäytyä salamannopeasti peuranpapanoihin kierimään, eikä hihnan toisessa päässä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia sitä estää.

Muutoin tietysti Unton voisi olettaa olevan metsässä liikkumisen mestari. Onhan se todellinen konkari: 7-vuotias koira joka on tottunut hyppelemään metsäisessä maastossa 7-viikkoisesta lähtien. Harvoin se enää mistään hämmentyy. Se on nähnyt kaiken ja tietää kaiken, ainakin omasta mielestään.

Vaan aina tulee vastaan yllättäviä tilanteita: Kangenmiekan kierroksella se päätti hypätä uimaan marraskuun viimeisenä viikonloppuna!

Vastaan tuli iso oja täynnä tummaa vettä. En olisi itse päässyt siitä hyppäämällä yli, mutta sitten huomasin polun varressa jonkinmoisen sillantapaisen. Lähestyimme lankkuja, ja ilmeisesti Unto päätti mielessään, että noin huonokuntoisille puille ei sentään kannata astua. Sitten se jo lennähti kaaressa keskelle vettä.

En voi ymmärtää, mikä ihmeen aivopieru sille tuli. Olisiko kenties niin, että se erehtyi luulemaan kuvassa näkyvää vaahtoa kovaksi maaksi ja yritti hypätä sen päälle? Jonnekin niille main Unto nimittäin lensi. Minulta pääsi suusta huuto, koska näin heti, ettei sen hyppy mitenkään riittäisi kuivalle maalle saakka.

Jotenkin kuitenkin onnistuin vetämään Unton ylös vedestä niin nopsaan, ettei sen selkäpuoli kastunut lainkaan. Tassupyyhkeenhän minä tietysti olin jättänyt autoon, mutta Unto onnistui ravistelemaan enimmät vedet turkistaan itse.

Mutta entä jos Unto olisi kastunut pahemmin? Takki minulla olisi sille repussa ollut, ja olisin voinut vetää sen Unton suojaksi. Todennäköisesti olisimme palanneet takaisin lyhyintä reittiä. Onneksi Unto on mittelspitz; sillä on paksu turkki, jota ei saa kovin helposti kastumaan vaikka haluaisi.

Noin puolivälissä reittiä meitä vastaan tuli metsästäjiä, ja aseiden näkeminen muistutti taas niistä ikävistä onnettomuuksista, joita joka vuosi metsästyskaudella sattuu. Onhan sitä ammuttu sivullisiakin, jopa koiria. Vain puoliksi leikilläni kysäisin yhdeltä metsästysmieheltä, olisiko turvallista jatkaa matkaa. Oli, kuulemma.

Kun näet kuvissa Untolla heijastinliivin, on se Unton päällä nimenomaan metsästyskauden takia. Olipa sellainen omankin värikkään takkini päällä. Jos minua vielä heijastusliivinkin kera olisi luultu hirveksi, niin sitten en tiedä, mitä tälle naamavärkille olisi pitänyt tehdä. Todennäköisesti tehtävissä ei olisi ollut enää mitään.

Halkokanniston laavulla taukoa pitämässä

Vaikka Kangenmiekan kierros on melko helppokulkuinen reitti, on siinä metsäistäkin osaa. Laavulle tultaessa on tallustettu menemään jo noin viisi ja puoli kilometriä, joten tauko kahveineen maistuu mukavalle.

Halkokanniston laavu on elänyt parhaat hetkensä jokusia vuosia sitten, ja laavun edusta on ikävän mutainen. Laavu ajaa silti tehtävänsä. Niin kai sitä sanotaan, että jos ei metsässä ole nälkä ja valittaa taukopaikalla turhista, ei vain yksinkertaisesti ole kävellyt tarpeeksi pitkää matkaa. Sitä paitsi, laavulla on tarjolla puita ja laavun takaa löytyy siisti käymälä. Mitäpä sitä muuta tavallinen sunnuntairetkeilijä voisi kaivatakaan?

Unto pyytää herkkutikkua, jonka se tietää olevan repun uumenissa. Untoa ei huijata. Sen pettämätön hajuaisti paljastaa sivutaskussa olevan kätkön. Sitten se asettuu tikkunsa kanssa tyytyväisenä laavuun makuulle.

Saamme Unton kanssa nauttia kahvit rauhassa, mutta heti kun olen pakannut kamppeet takaisin reppuun, tulee jostain metsän siimeksestä pariskunta evästauolleen. Luovutamme laavun heille ja jatkamme matkaamme reitin loppuosalle.

Kangenmiekan kierroksen hyvät ja huonot puolet

Pisteitä Unto antaa tälle Kuhankuonon reitille 2/5.

Huonoja puoliahan tässä on jo toitotettu: tieosuudet, hakkuualueet, laavun hienohko rähjäisyys… Mutta onhan tällä reitillä paljon hyvääkin.

Nautimme Unton kanssa erityisesti siitä, että reitillä on pituutta peräti 8 kilometriä. Monet lyhyemmät reitit tuntuvat loppuvan kesken, mutta tällä reitillä saa liikuntaa ihan mukavasti.

Tällainen reitti toimii jo mukavana koiran väsyttäjänä. Jos esimerkiksi haluat lenkin jälkeen lähteä liikenteeseen ilman koiraa, nukkuu koirasi todennäköisesti tyytyväisenä yksin kotona, kun on saanut useamman tunnin hajuvanat haisteltua. Tosin voi olla, että sinä itsekin olet liian väsynyt lähteäksesi enää minnekään, kun olet saanut yliannostuksen happea.

Vaikka Kangenmiekan kierros ei mitään suurensuuria luontoelämyksiä tarjoa, löytyy matkan varrelta kuitenkin ihan hienoakin maisemaa. Sen verran syrjässäkin ollaan, ettei liikenteen melu kuulu. Hetkittäin jostain kaukaa kaikui metsästyskoiran haukku ja korpit jossain laulelivat, mutta muutoin oli kovin hiljaista. Muutama ihminen nähtiin, mutta kuten sanottua, Kangenmiekan kierros ei kuulu alueen suosituimpiin reitteihin. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Unto antaa – kaikesta huolimatta – suosituksensa tälle reitille. Etenkin marras-joulukuussa kun mikään ei muutenkaan näytä tai tunnu miltään, ei Kangenmiekan kierros ole juuri sen huonompi vaihtoehto kuin mikään muukaan ulkoilureitti. Tarvitaan vain vähän seikkailumieltä, vedenpitävät kengät jalkaan ja ehkä jotain silmien peitoksi hakkuualueiden kohdalla, niin johan tästäkin reitistä nauttii.

Ulkoilma tekee aina hyvää. Untolla ja minulla kului kierrokseen (kahvi- ja ojaanhyppytaukoineen) noin 3 tuntia. Sillä happimäärällä jaksaa jo hyvin puurtaa tietokoneen ääressä seuraavan päivän.

Sekalaisia faktoja

Kangenmiekan kierroksen osoite: Nummitie 365, Rusko

Vahdon hiekkakuopat sijaitsevat vähän aikaisemmin Nummitien varrella. Ne näyttävät upeilta ja ovat nähtävyys jo sinällään. Kesäisin siellä voi myös uida. Eläinten uittaminen on kuitenkin kielletty. 

Turusta matkaa tulee noin 30 km.

Kuhankuonon retkeilyreitillä Ruskolla sijaitsee myös Kervan laavu. Voit käydä lukemassa siitä kirjoittamani jutun tästä:

Kervan laavu Kuhankuonon retkeilyreitillä tarjosi kevään tuoksuja ja herkkutortilloja

Vahto on ollut vuodesta 2009 osa Ruskon kuntaa.