Viherlahti ja sen leirikeskus sijaitsee Merimaskussa eli nykyisessä Naantalissa. Raisiolaisille se on tuttu paikka, sillä lähes jokainen nyky-Raision evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvista nuorista on viettänyt siellä elämästään viikon rippileirillä. Niin tein minäkin muutama hassu vuosi sitten, kesällä 1991. Viherlahden omistaa siis Raision seurakunta, mutta tietenkään aina näin ei ole ollut.

Minä ja Unto-koira kävimme kiertämässä Viherlahden lyhyen mutta kaikille avoimen luontopolun ennen loppiaista. Mielenkiintoisen reissustamme teki kuitenkin se, että mukanamme oli henkilö, jonka suvun historiaan Viherlahti merkittävästi liittyy. Itse asiassa se on ystävämme isoäidin syntymäkoti.

Samalla kun tutustumme luontopolun antiin, mietimme myös Viherlahden vaiheita. Miten se päätyi Raision seurakunnalle? Minkälainen oli maailma silloin? Miksi tila ylipäänsä myytiin? Kaikkea tätä voi jälkipolvi vain arvailla, sillä asiasta tietäviä vanhoja sukulaisia ei ole enää elossa.

Viherlahden luontopolku on lyhyt

Luontopolku lähtee Viherlahden leirikeskuksen pysäköintipaikalta, ja sinne taas löytää osoitteella Merimaskuntie 530, Naantali.

Leirikeskuksen alueelle ei saa mennä, mikä tarkoittaa sitä, että merenrantaan ei pääse kävelemään. Luontopolulta ei meri näy. Polku kulkee keskuksen ulkopuolella, ja se on kaikkien ulkoilijoiden käytettävissä. Keväisin ja syksyisin seurakunta järjestää polulle opastettuja kierroksia ryhmille ja yhdistyksille, mutta siellä saa ulkoilla myös ilman opastusta.

Polun varrelta löytyy useita opastetauluja, joita lukemalla saa paljon mielenkiintoista tietoa. Toinen puoli tekstistä on uskonnollinen, toinen luontoon liittyvä. Itse jätin uskonnolliset tekstit lukematta, mutta sinä voit halutessasi tehdä toisin. Minä kunnioitan sinun vakaumustasi; teethän sinä samoin minulle.

Luontopolku on lyhyt, vain 1,5 kilometriä, mutta lyhyydessään ja helppoudessaan se sopii kierrettäväksi myös perheen pienimpien kanssa. Polku ei ole esteetön eikä sen kiertäminen onnistu lastenvaunujen kanssa, mutta polku on helppokulkuinen metsäpolku.

Ensimmäiset 500 metriä kuljetaan soratietä pitkin, mikä sai minut heti pelästymään:

”Mikä luontopolku se tämä on olevinaan? Eihän tästä mitään blogijuttua saa aikaiseksi!” Suu paukkui ja syölsi ulos harmitusta ennen kuin oltiin päästy alkua pidemmälle.

Sen jälkeen polku kuitenkin sujahtaa metsään, mistä eteenpäin se onkin aivan oikea luontopolku – ja vieläpä hieno sellainen!

Viherlahden luontopolku on mielenkiintoinen

Luontopolku kulkee leirikeskuksen lähimaastossa eikä edes kaukana Merimaskuntiestä, mutta maastoltaan se on ihan oikeaa metsäistä luontoa. Erityisesti lapsille tällainen retki voisi olla elämys, mutta on se sitä vähän varttuneemmallekin väelle. Vaikka polku on lyhyt, tarjoaa se paljon kaikkea mielenkiintoista katseltavaa. Ympäröivät kalliot ovat kerrassaan upeita! En saanut niistä silmiäni irti: upeita muotoja, korkeita rinteitä, kauniita sammalia.

Kallioilla kasvaa myös paljon hienoa jäkälää, minkä vuoksi reitti kulkeekin kallioiden reunoja myötäillen eikä itse kallioilla. On tärkeää, että kulkijat käyskentelevät vain jo olemassa olevaa ja merkittyä polkua pitkin. Näin luonto saa olla rauhassa eikä vahingoitu siellä liikkuvien ihmisten askelista yhtään enempää kuin on pakko.

Polun varrelta löytyy myös pieni vetinen nevasuo. Polulta saa poiketa sen reunaan ihastelemaan, kunhan ei astu liian pitkälle. Se upottaa! Suolla kasvaa muun muassa pullosaraa, raatetta, järvikortetta, kurjenjalkoja ja terttualpia. Pienikin suo on arvokas luontokohde. Ennen muinoin olikin vain suo, mutta sittemmin ovat tulleet paitsi kuokat ja Jussit myös monenlaiset moottoroidut koneet.

Nevasuo Merimaskun Viherlahden luontopolulla
Polun varrelta löytyy pieni suo.

On polulla hieman korkeuseroja, mutta ei niin, että se tekisi siitä vaikeakulkuista. Yhdessä kohtaa polku kulkee alaspäin hieman jyrkemmin, mutta tähän on laitettu köysi, josta voi hakea turvaa. Sen avulla alas pääsee, vaikka maa sattuisi olemaan hieman liukaskin.

Viherlahden luontopolulla avustaa köysi rinnettä alas
Tästä tultiin alas. Köyden avulla pääsee helposti!

Viherlahden luontopolku on hiljentymistä varten, ja alkupään opastaulussa kehotetaankin kulkemaan rauhallisesti ja mahdollisuuksien mukaan hiljaa. Näin luodaan tilaa omille ajatuksille, mutta mahdollistetaan myös metsän äänien kuunteleminen.

Polun loppupäästä löytyy metsäkirkko, jolle voi istahtaa ja hiljentyä hetkeksi miettimään vaikka omaa suhdetta Luojaan, luontoon ja lähimmäisiin – kuten Raision seurakunnan sivuilla asia ilmaistaan – tai sitten voi miettiä ihan mitä vain itse haluaa.

Viherlahden luontopolun metsäkirkko
Metsäkirkko

Untoa ei hiljentyminen kiinnosta, vaan se päinvastoin haluaisi kiihdyttää reippaaseen vauhtiin. Onhan tällainen 1,5 kilometrin reitti sille aivan liian lyhyt, mutta omasta mielestäni ei aina tarvitse rehkiä itseään puhki. Siinä missä pitemmällä reitillä saa kulkea reipasta vauhtia, on tällaiselle lyhyemmällekin polulle oma paikkansa. Luonnosta saa aivan eri tavalla irti, kun pysähtelee katselemaan ympärilleen ja huomioi sen hienoja yksityiskohtia.

Mittelspitz Unto Viherlahden luontopolulla

Haikeita katseita Viherlaakson leirikeskuksen suuntaan

Mutta palataanpa Unton ja minun retkiseuralaiseemme. Kutsukaamme häntä vaikka Terhiksi. Nimi on muutettu; hän ei halua asian myötä julkisuuden valokeilaan, vaikka hänen tarinansa totta onkin.

Viherlahti on siis Terhin isoäidin syntymäkoti.

”Mitä ajatuksia se sinussa herättää?” kysyn. ”Miltä tuntuu katsella tuonne keskuksen suuntaan ja tietää, että sinun sukulaisesi ovat siellä eläneet ja asuneet?”

Terhi sanoo tuntevansa jonkinlaista haikeutta asian suhteen, mutta samalla se tuntuu kovin kaukaiselta. Terhi ei itse ole päässyt lapsuuttaan Viherlahdessa viettämään, joten hänellä ei ole paikasta henkilökohtaisia muistoja.

Merimaskun Viherlahden leirikeskus
Näkymä pysäköintipaikalta leirikeskukseen. Alhaalla siintää merenranta.

Miten sitten Viherlahti aikanaan siirtyi seurakunnalle? Terhi on kuullut tarinaa siitä, miten tila myytiin, mutta esimerkiksi sitä, milloin kauppa on tehty, hän ei tiedä. Paljon olisi tutkittavaa. Kehotan Terhiä ottamaan asiasta selvää, jos ei muuten, niin tutustuakseen sukunsa tarinaan. Minun mielestäni tällaiset vanhat asiat ovat erittäin kiehtovia, ja Terhi on kanssani samaa mieltä. Hän toivoisi pystyvänsä selvittämään tilan kohtaloa edes osittain, sillä aihe on mielenkiintoinen.

Nykypäivän ihminen ajattelee merenrantatilaa rahallisesti arvokkaana, mutta Terhin isoäidin ja tämän vanhempien aikana näin ei ole ollut. Siellä asuneet ihmiset ovat olleet köyhiä. Meren virkistyskäyttöä on alettu arvostaa vasta paljon myöhemmin. Toki meri on tarjonnut ravintoa ja auttanut selviytymään, mutta ei se ole siihen aikaan kenestäkään rikasta tehnyt. Tulee muistaa myös se, että Merimasku on tuolloin ollut kaukaista maaseutua. Siinä missä sinne nykyään ajetaan siltoja pitkin autolla, ovat yhteydet ennen vanhaan olleet hitaat ja vaikeat.

Tällä hetkellä Terhiä harmittaa eniten se, ettei leirikeskuksen pihalle pääse kävelemään. Portti on kiinni ja alueella on kameravalvonta. Ei sinne voi noin vain mennä kävelemään ilman lupaa.

”Karjalaankin pääsee helpommin käymään isovanhempien tiluksille, vaikka se menetettiin sentään kokonaan toiselle valtiolle”, toteamme ja sitten nauramme omalle hurtille huumorillemme. Ei tässä ihan vakavalla mielellä sentään olla, vaikka harmitus sisimmässä on täyttä totta.

”Parempi se on, että omistajana on seurakunta eikä joku yksityinen”, Terhi toteaa, ja tottahan se on sekin. Nyt sentään on mahdollisuus, että joskus tähän paikkaan pääsisi paremmin tutustumaan. Esimerkiksi Terhin lapset ovat saaneet käydä rippileirinsä Viherlahdessa ja luoda itselleen hauskoja muistoja paikassa, joka on osa heidänkin historiaansa.

Terhi seisoo portin takana ja katselee kaihoisasti rantaa kohti. Alueella on yksi pieni rakennus, joka näyttää sen verran iäkkäältä, että se saattaisi mahdollisesti olla vanhempaa perua. Muutoin kaikki vanhat rakennukset on hävitetty. Ne olivat ehkä huonossa kunnossa jo silloin, kun seurakunta paikan osti; köyhien ihmisten pieniä mökkejä.

Viherlahden leirikeskuksen portti on kiinni
Leirikeskus on varattu seurakunnan käyttöön eikä sinne saa mennä ilman lupaa.

Ehkä jostain vielä löytyisi papereita siitä, miten kaikki on lopulta mennyt ja selviäisi se, miten ja milloin tila on päätynyt juuri Raision seurakunnalle. Terhin isoisovanhempien jälkeläisistä ovat enää jäljellä vain Terhi itse ja hänen veljensä – sekä heidän lapsensa. Asiasta tietäviä elossa olevia sukulaisia ei ole.

Kaikki tieto olisi Terhille kuitenkin tärkeää, sillä omien juurien selvittäminen on merkityksellistä. Tuntemalla oman historiamme tunnemme oman itsemme.

Sekalaisia faktoja:

Viherlahden osoite: Merimaskuntie 530, Naantali

Turun keskustasta matkaa tulee 27 kilometriä, Naantalin keskustasta noin 12.

Merimasku liitettiin osaksi Naantalia vuonna 2009.

Kirkonsalmen yli kuljettiin lossilla vuoteen 2002 asti, jolloin siihen rakennettiin silta.