Turun lentokentän ja Ohitustien välissä ja Runosmäen kupeessa sijaitseva Pomponrahka koostuu kahdesta suoalueesta, joista Pomponrahka on se eteläisempi ja Isosuo se pohjoisempi. Itse olen kuitenkin tottunut puhumaan koko alueesta Pomponrahkana, ja sellaiseksi se taitaa olla mukautunut useimpien tavallisten poluntallaajien suissa.

Tämä 70 hehtaarin kokoinen kaunis suoalue on todellinen helmi turkulaiseksi ulkoilukohteeksi, kun ottaa huomioon paikan sijainnin. Esimerkiksi Runosmäestä sinne pääsee kävellen Ohitustien ylittävää kävelysiltaa pitkin, joten paikka on helposti tavoitettavissa paitsi siellä suunnassa asuville, myös monille bussilla kulkeville.

Toisaalta myös auton kanssa on helppo tulla. Vahdontieltä (Raision suuntaan vievää Ohitustien liittymää vastapäätä) näkyy Pomponrahkan tienviitta. Kun kääntyy sinne vievälle hiekkatielle, on P-paikka heti parin sadan metrin päässä. Siitä kun kävelee suoraan eteenpäin kohti pellonreunaa, on jo luontopolulla, josta viitat ja puissa olevat keltaiset merkit ohjaavat erehtymättä eteenpäin.

Itselleni Pomponrahka on tuttuakin tutumpi. Jos sanon olleeni siellä satoja kertoja, saatan hiukan liioitella. Toisaalta 100 taas saattaa olla lukuna turhan vaatimaton. Sekä luonnonsuojelualue että alueen metsät kuuluivat aikoinaan minun ja koirani tavallisen arjen lenkkimaastoihin. Tämä koira ei tosin ollut Unto, joten niistä ajoista on vierähtänyt jokunen tovi.

Paluu Pomponrahkalle oli tunteellinen, kuin kotiin olisi tullut. Taisi siinä nousta jokunen tippakin linssiin, kun muistot edesmenneestä koirastani vyöryivät yhtäkkiä mieleeni.

Vai oliko se sittenkin vain pakkassää, joka teki tepposiaan?

Pomponrahkan luontopolku Turussa

Pomponrahkan luontopolku muovautuu vuodenaikojen mukaan

Pomponrahkan luonto on monipuolista ja arvokasta, ja sieltä löytyy myös monia harvinaisia kasveja. Luontopolku kulkee luonnonsuojelualueella, mikä asettaa retkeilijälle tiettyjä rajoituksia. Sieltä ei esimerkiksi saa kerätä kasveja tai kasvinosia, eläinten pesimistä ei saa häiritä eikä koiria saa pitää irti.

Toisaalta marjoja saa kerätä, joten jos vaikka sattuu huomaamaan jokusen hillan, voi ne aivan rauhassa suuhunsa laittaa. Kunhan sinä etelän mies tai nainen muistat sen, että hillat, nuo pohjoisen kullat, kerätään vasta kypsinä.

Pomponrahka on kaunis keväällä, kun luonto alkaa herätä lepotauon jälkeen uudelleen. Erityisen kaunis se on kuitenkin kesällä, jos paikan päälle vaikka ehtii aamuvarhaisella, kun valo vasta alkaa vallata alaa eikä muita ihmisiä näy. Kaunis se on myös syksyn väreihin kietaistuna, mutta syyssateiden aikaan polut saattavat olla märkiä ja pitkospuut liukkaita.   

Vaikka olin nähnyt Pomponrahkan monelta eri kantilta, en muista, että olisin koskaan ollut siellä näin lumiseen aikaan. Pakkasta oli lähemmäs kymmenen astetta, mutta ilma oli täysin tyyni ja lempeä, ja kirkas talviaurinko heijasteli säteitään valkealta lumelta. Lumiset puut reunustivat kulkuamme, ja me saimme nähdä Pomponrahkan talvisen kauneuden.

Emme päässeet montaakaan metriä kerrallaan eteenpäin, kun jo piti pysähdellä ihastelemaan maisemaa. Ilma ei olisi voinut olla parempi, maisemat eivät olisi voineet olla enää kauniimpia. Kun seurakin oli mitä parhain, nousi tämä luontoretki kertaheitolla talven parhaimmistoon. Unto ja mukana ollut koirakaveri olivat innoissaan. Unto hyppäsi välillä polulta sivuun ja teki parit pyörähdykset hangessa niin, että sai naamansa lumiseksi. Sitten jatkettiin taas matkaa eteenpäin.

Mittelspitz leikkii lumessa
Untolla oli välillä ihan omaa hauskaa.

Pomponrahkan luontopolku on noin pari kilometriä pitkä. Toki muina vuodenaikoina Ohitustien ja lentokentän reunustamalla alueella voi kävellä enemmänkin, mutta näin lumiseen aikaan kävelyreittinä toimii yksinomaan tuo lyhyt polku.

Luontopolun varrelta löytyy pieni taukopaikka penkkeineen, mutta laavua, vessoja tai muita mukavuuksia ei ole. Me tietysti pysähdyimme taukopaikalle kahvittelemaan, kuten tapana on. Vaikka pakkanen oli mittarin mukaan kireä, oli ilma niin mukavantuntuinen, että kahvit tarkeni juoda ilman hansikkaita.

Taukopaikka on reitin kauneimmalla kohdalla. Siinä sitten kahvin tuoksuessa päivittelimme omaa tuuriamme. Miten saimmekin olla sillä hetkellä juuri siinä eikä missään muualla.

Pomponrahkan luontopolulla

Nämä kuvat on otettu taukopaikan kohdalta.

Pomponrahkan luontopolulla

Pomponrahkan talvi hellii sekä hiihtäjiä että kävelijöitä

Joskus harvoin kun talvi oikein hellii meitä varsinaissuomalaisia ulkoilijoita, tarkoittaa se toisaalta myös sitä, että hiihtäjät valtaavat useimmat ulkoilupaikat. Oma kotilenkkinikin on lumiseen aikaan varattu yksinomaan hiihtäjille, joten kotinurkilla jää vaihtoehdoksi kävellä lähinnä pyörätietä pitkin. Siihen kun lisätään vielä se, että joidenkin talojen pihoista saattaa hyökätä irti oleva koira tielle, ei meillä kotosalla ole talvisin paljonkaan vaihtelunvaraa kävelyreittien suhteen: jonnekin ei saa, jonnekin taas ei uskalla mennä.

Pomponrahka on siinäkin mielessä taivaallinen retkikohde, että hiihtoaikaan sinne ovat tervetulleita myös kävelijät. Hiihtoreitti kulkee aivan toisaalla kuin kävelijöiden polku, joten nämä kaksi, joskus napit vastakkain olevaa ulkoilijaryhmää, mahtuvat alueelle molemmat.

Usein talvisin kuljen omia teitäni metsissä, mutta sitten tulee näitä harvinaisia talvia, kun lunta on enemmän kuin pieni koira tarvitsisi. Onhan Unto reipas, mutta ei sekään pitkään pysty tarpomaan hangessa joka on korkeampi kuin sen säkä.

Kävelyllä Turun Isosuolla lumiseen aikaan.
Pomponrahkan luontopolulle on muovautunut mukava ja helppokulkuinen lumipolku.

Tällaisina talvina haen suosituimpia ulkoilureittejä, joille suuren kävijämäärän ansiosta muotoutuu pian hyvä polku. Pomponrahkan polku on tästä hieno esimerkki. Retkipäivänämme lumipolku oli tallattu niin tiukaksi, että siinä oli helpompi kävellä kuin tiellä. Polku oli tasainen, kova ja kaunis, eikä lumi tarttunut kummankaan reissussa olleen koiran tassuihin. Pitkospuut olivat kokonaan lumen alla eikä reitillä ollut lainkaan liukkaita kohtia. Itse asiassa siellä oli talvikelillä parempi kävellä kuin minään muuna vuodenaikana!

Onhan se suksilla liikkuminenkin kaunista katseltavaa. Pomponrahkalla hiihtävät olivat enimmäkseen rauhallisen, perinteisen tyylin menijöitä, jotka välillä pysähtelivät nauttimaan kauniista luonnosta ja talven auringonsäteistä.

Tuollaista hiihtotyyliä voisin minäkin joskus harrastaa. Se että lähtisin hullun tavalla kiertämään kuntorataa huudellen samalla rivouksia hitaammille menijöille ja jopa lapsille, on sen sijaan niin kaukana omasta elämänfilosofiastani kuin vain ikinä voi olla.

Pomponrahka - Isosuo
Valitettavasti suo näyttää tällä hetkellä tältä – alueella tehdään onneksi ennallistamistyötä.

Mitä mieltä Unto-koira oli Pomponrahkasta?

Pomponrahka on kaunis paikka, joka näyttäytyi meille poikkeuksellisen kauniina lumiseen pukuun sonnustautuneena. Voi se tietysti huonona vuodenaikana ja huonona päivänä olla kaikkea muutakin kuin kaunis, jos oikein vettä sataa ja marraskuun harmaus iskee päälle. En minä aina siellä ole mitään huikeaa luontokokemusta saanut. Normaaliaikana lentokoneetkin pitävät kovaa meteliä.

Oli vuodenaika kuitenkin mikä tahansa, kannattaa Pomponrahkalle mennä käymään. Turkulaisille se on helppo kohde, mutta käymisen arvoinen se on hieman kauempanakin asuville. Se tarjoaa aidon luontokokemuksen, joka hiukan jo lähentelee erämaista tunnelmaa. Kun ennen muinoin liikuin alueella enemmän, kävelin siellä yleensä arkipäivisin, kun missään ei oikeastaan näkynyt muita ihmisiä. Luontokokemus saattoi tottumattomalle olla joskus jopa vähän pelottava. Isosuon ulkopuolella on melko synkännäköistäkin metsää.

Hiihtoaikaan Pomponrahka on kuitenkin kaikkea muuta kuin autio. P-paikka on pieni, ja erityisesti aurinkoisena viikonloppuna pysäköintipaikoista voi tulla pulaa. Me olimme liikkeellä tiistaina aamupäivällä, ja kun tulimme kierrokseltamme takaisin autolle, oli pysäköintialue viimeistä paikkaansa myöten täynnä. Kannattaa ehkä lähteä ajoissa, jos talvisena viikonloppuna haluaa siellä vierailla omalla autolla.

Unto kuitenkin piti Pomponrahkasta, aivan kuten edesmennyt isoveljensäkin. Vaikka koirien oli lumenpaljoudesta johtuen pysyttävä tiukasti tallotulla polulla, oli sitä sen verran moni koira ennen meitä jo kulkenut, että hajuja riitti tutkittavaksi koko matkalle.

Luontopolku on erittäin tasainen ja helppokulkuinen, ja koska sillä on pituuttakin vain tuon kaksi kilometriä, sopii se monenlaisille kulkijoille. Kun ei tarvitse koko ajan keskittyä varomaan vaikeita kohtia, voi huomio kiinnittyä vapaasti ympäröivään luontoon ja sen kauneuteen. Suo on aina niin kaunis. Kun sellaisen pääsee jossain ylittämään mukavasti pitkospuita pitkin, ei voi kuin hymyillä ja miettiä, miten onnellinen on.

Kaipa ne ovat ne esi-isien geenit, jotka ohjaavat omia mieltymyksiämme. Monien turkulaisten sielunmaisemana on meri, mutta minulle sitä ovat ennemmin metsät ja suot. Onneksi niitäkin vielä on jossain hiukan jäljellä, edes jonkinlaisina. Ja onneksi niitä ei tarvitse aina niin kaukaa lähteä etsimään.

 Sekalaisia faktoja

Pomponrahkalle pääsee autolla Vahdontieltä, jolta kääntyy hiekkatie Pomponrahkalle. Tienviitta on Raisioon päin vievää Ohitustien liittymää vastapäätä.

Pomponrahka on ollut luonnonsuojelualueena vuodesta 1983.

Turun keskustasta Pomponrahkalle ajaa autolla 10 minuutissa.

Pomponrahkalla ja Isosuolla on tehty soiden ennallistamistyötä, jolla on pyritty poistamaan puustoa ja täyttämään ojia. Näillä soilla kun on alkanut kasvaa puustoa valitettavan paljon, eikä maisema ole enää se sama kaunis avoin suo, mitä se on aikoinaan ollut. Ennallistamistöiden tarkoituksena on palauttaa soilla aiemmin vallinneet olosuhteet.