Miten pärjää kännykästään riippuvainen nykyihminen ulkoilemassa, jos puhelin pitää unohtaa jopa pariksi, kolmeksi tunniksi? Pystyykö hän olemaan tarkistamatta viestiä, kun merkkiääni kuuluu? Pystyykö olemaan päivittämättä uusinta kuvaa Instagramiin heti?

Mutta entä jos ei tarvitsisikaan pärjätä ilman kännykkää, vaan sen voisi ottaa mukaan hyödylliseksi retkikaveriksi?

Minä ja Unto-koira kokeilimme hiljattain aivan uudenlaista ulkoilutapaa tutussa ympäristössä. Otimme retkikohteeksemme Turun keskustan tuntumassa olevan Aurajokivarren, mutta kuljimme reitin kännykkäsovelluksen opastamana. Ei niin, ettenkö 15 vuotta Turussa asuneena olisi osannut suunnistaa siellä muutenkin, mutta halusimme kokeilla jotain ihan uutta.

Apunamme oli sovelluskaupasta ilmaiseksi ladattava Nomadi-sovellus, joka tarjoaa reittejä ympäri maailmaa. Kun syöttää hakusanaksi ”Turku”, löytyy hakutuloksista monenmoista mielenkiintoista polkua eritasoisille kulkijoille. Osa reiteistä on niin pitkiä, että ne kannattaa kiertää ennemmin polkupyörän satulassa, mutta mukana on myös hyvänmittaisia päiväkävelyreittejä.

Sovellus näyttää koko ajan kartalta, missä liikut, joten reitillä pysyminen on helppoa myös niille, joille kaupunki on vieras. Nähtävyydet on merkitty karttaan, ja niistä avautuu linkkejä tietoiskuihin, jotka voi joko lukea itse tai kuunnella toisen lukemana. Monilta reiteiltä avautuu kokonaan uusi näkökulma tuttuun kaupunkiin. Tarjolla on esimerkiksi Vareksen Turkua, romanttista Turkua, keskiaikaa, patsaita tai Turun paloa.

Minä ja Unto valitsimme ensimmäiseksi sovellusreitiksemme Helenan polun – Aurajoen pyhiinvaellukset. Historia-alan ihmisenä se tuntui minusta mielenkiintoisimmalta.

Ja Unton mielestä taas… no, ainakin reitillä oli hyvä hajut! Ensimmäinen kilometri kului poukkoillessa joka suuntaan, niin että joku taisi luulla 8-vuotiasta senioriherraa pennuksi.

Unto siis tykkäsi, ja Unto antaakin heti alkuunsa tälle ulkoilureitille täydet pisteet. Mutta mitä mieltä minä olin? Veikö kännykkään keskittyminen nautinnon ulkoilusta? Mistä pyhiinvaellusreitti kulki ja mitä sen varrelta opimme? Odotas, niin kerron.

Maarian kirkolta Koroisten ristille

Aurajoen pyhiinvaellusreitti alkaa virallisesti, mistäpäs muualtakaan, kuin Turun tuomiokirkolta. Koska itse tulin kaupunkiin omalla autolla, päätin kuitenkin lähteä kiertämään reittiä kokonaan toisesta suunnasta. Ajoin suoraan reitin kauimmaiselle kohteelle, Maarian kirkolle, ja jätin autoni parkkiin kirkon eteen.

Maarian kirkko Turussa
Unto ihailee Maarian kirkkoa.

Maarian keskiaikaisen kivikirkon uskotaan olevan peräisin 1440-luvulta, mutta samalla paikalla uskotaan sijainneen puukirkon jo 1200-luvun alussa. Nykyisen Maarian kirkon sakaristosta löytyy oletettavasti Suomen vanhin hautapaasi, Ingigerdin kivi, jonka uskotaan sijainneen aikanaan Maarian ensimmäisen tai toisen puukirkon alla.

Maarian kirkolta reitti kulkee Koroistentietä pitkin kohti muinaista Koroisten piispankirkkoa. Sekä Maarian kirkko että Koroisten kirkko sijaitsivat samassa Räntämäen pitäjässä, mutta siinä missä Maarian kirkko oli seurakuntakirkko, oli piispankirkolla kokonaan toisenlainen asema hallinnollisena keskuksena.

Vuonna 1229 paavi Gregorius IX antoi luvan siirtää piispanistuimen Nousiaisista Koroisiin, ja siirron uskotaan tapahtuneen sitä seuranneen vuosikymmenen aikana. Piispanistuin sijaitsi Koroisissa joidenkin vuosikymmenten ajan, kunnes uusi piispankirkko rakennettiin Turun Unikankareelle.

Turun tuomiokirkon rakentamista seuranneiden vuosisatojen aikana Koroisten piispankirkon sijainti ja historia unohdettiin, ja vasta 1900-luvun alussa suoritetuissa arkeologisissa kaivauksissa paikan historia nousi menneisyydestä uudelleen esiin.

Olet varmaan nähnyt ainakin kuvissa Koroisissa sijaitsevan puuristin? Se on merkkinä Suomen kristillisen historian alkuajoista ja piispanlinnan sijainnista. Nykyään Koroistenniemellä on tarjolla historiaa ja kulttuuria, mutta myös paljon erilaisia tapahtumia. Kahvillekin pääsee.

Elävän Kulttuurin Koroinen
Elävän Kulttuurin Koroinen
Mittelspitz Unto ja taidetta Koroisissa.

Koroisista Halistenkoskelle ja Pyhän Katariinan kirkolle

Koroistenniemeltä matkamme jatkui Aurajoen rantaa kohti Halistenkoskea. Ulkoilureitti mukailee Aurajokea, ja suositulla reitillä liikkui sunnuntaina paljon ihmisiä, liikaakin jopa.

En ole enää tottunut moiseen, ja kaikki ihmiset, koirat ja polkupyörät saivat pienenpienen ärtymyksen nousemaan mieleeni. Aurinko paistoi, mutta en päässyt kunnolla ulkoilun tunnelmaan, kun aurinkoista päivää oli kanssamme jakamassa niin moni muu. Olo oli kuin maalaistollolla kaupungissa. Untolla sen sijaan oli hauskaa, ja etenkin, jos joku hemaisevannäköinen kaupunkilaispörröpää – koira siis – sattui tulemaan vastaan.

Halisten kylästä ja myllystä on ensimmäinen maininta teksteissä jo vuodelta 1352, ja se on varhaisin maininta vesimyllystä koko Suomessa. Vuosisatojen mittainen myllyjen historia Halistenkoskella päättyi vuonna 1942, kun viimeinen mylly paloi. Halistenkosken pato on rakennettu vuonna 1923.

Halistenkoskella kävi melkoinen kevään kohina. Jäimme sillalle ihailemaan maisemaa hetkeksi.

Halistenkoski kuohuu keväällä
Kevään kuohuntaa Halistenkoskella

Unto ylitti sillan reippaasti ja pelkäämättä, ja pääsimme helposti joen toiselle puolelle, siis täl pual. Matkallamme tuli muutama muukin sillanylitys, mutta ne sujuivat yhtä mallikkaasti. Olen täällä muutaman kerran maininnut Unton siltapelosta, mutta nyt tästä oudosta pelosta ei näkynyt jälkeäkään. Ehkä Unto esitti olevansa kaupunkilaiskoira itsekin, ettei herättäisi väärällä tavalla tyttökoirien huomiota?

Kävelytiellä askeltaessa saattoi kuulla paitsi Halistenkosken pauhun myös historian lehtien havinan. Maisema on siitä harvinainen, että samanaikaisesti näkyvillä on kolme keskiaikaista kivikirkkoa: Turun tuomiokirkko, Pyhän Katariinan kirkko ja retkemme lähtöpisteenä toiminut Maarian kirkko.

Tiedätkö kuinka monta kirkkoa Turussa on? Kävimme asiasta muinoin keskustelua ja päädyimme laskelmissamme neljään. Voin kertoa sinulle nyt, että olimme kaikki väärässä, sillä niitä on enemmän. Mutta kuinka monta? Osaatko luetella ne kaikki?

Pyhän Katariinan kirkko on rakennettu noin vuosina 1440–1460, vaikka paikalla on ollut puukirkko jo tätä aiemmin. Samalla paikalla on sijainnut myös ristiretkiaikainen ruumiskalmisto ja vielä sitä ennen viikinkiaikainen polttokalmisto.

Kivikirkko on itse asiassa kahden Katariinan kirkko, sillä se on omistettu Pyhälle Katariina Aleksandrialaiselle. Toisaalta kirkon sisällä on maalaus toisesta Katariinasta, Katariina Sienalaisesta; molemmat lukeneita ja oppineita naisia!

Pyhän Katariinan kirkko Turussa
Pyhän Katariinan kirkko

Nummen kylän läpi kaupunginvilinään ja Aurajoen ulkoilupolulle

Pyhän Katariinan kirkko sijaitsee Nummen kylässä, ja Helenan polku jatkuu eteenpäin tämän rauhallisen kylän läpi. Katu, jota pitkin kuljetaan, on nimeltään Kirkkotie, ja se on ollut samalla paikalla jo keskiajalla.

Nummen kantatalot Pappila, Kuikula, Kylä ja Simola ovat säilyneet alkuperäisillä paikoillaan kyläaukion ympärillä, ja nämä talot ovat pääasiassa 1700- ja 1800-luvuilta. Pienen hetken ajan voi kuvitella olevansa jossain aivan muualla kuin kivenheiton päässä vilkkaasta Helsinginkadusta. 

Helsinginkadun tuntumassa vastaan tulee paitsi nykytaidetta edustava Posankka, myös Kairisten kylä, josta on vanhin maininta jo vuodelta 1338. Se on alun perin hankittu piispan majapaikaksi kaupungin läheisyyteen. Posankalta reitti kaartaa yliopistorakennusten keskelle ja jatkaa sitä kautta tuomiokirkolle.

Helenan polulla on kaiken kaikkiaan mittaa 8,5 kilometriä, mutta päätin lyhentää kävelymatkaamme hieman. Vaikka muistelutuokio yliopistolla ja muistojeni rakkaalla tuomiokirkolla olisi eittämättä ollut mukava, kaarsin suoraan Tuomaansillalle, sen yli, ja sieltä takaisin tulosuuntaan. Tuomiokirkko jäi siis näkemättä kaukaista siluettia lukuun ottamatta.

Aurajoki jäidenlähdön aikaan
Näkymä Tuomaansillalta. Kauempana siintää Turun tuomiokirkon torni.

Tuomiokirkolta Halistenkoskelle päin kulkee mukava ulkoilureitti jokirantaa myötäillen, ja jos se ei ole sinulle vielä tuttu, kehotan tutustumaan. Helmikuun lopulla se oli kuitenkin vielä sen verran jäässä, että päätin olla ottamatta turhia riskejä. Itse omistan nastat, mutta Unto ei ole edelleenkään saanut niitä nastakenkiä ostettua.  

Jokirannan polku oli paikoin jäässä myös Tuomaansillalta Halistenkoskelle päin, mutta onneksi jäinen osuus oli lyhyt. Pian tultiin aurinkoisimmille alueille, ja keli oli jo hyvin keväinen. Aurinko paistoi ja lumet sulivat. Jäät olivat joesta lähtemässä, ja jos autojen äänet eivät olisi täyttäneet ympäristöä, olisi voinut kuvitella lintujen visertävän.

Arvio Helenan polusta ja kännykkäsovelluksesta

Aurajoenranta on arvokas kulttuurikohde, mutta myös arvokas ulkoilupaikka lähistöllä asuville. Kulkemamme Helenan pyhiinvaelluspolku on mukava, ja suosittelen sitä ihan kenelle tahansa, koska siinä saa ulkoilun ja liikunnan lisäksi aimo annoksen historiaa. Polulla on kuitenkin yksi ongelma: vaikka maisema on hieno, se on väärässä paikassa.

Asuin itse vuosia Turun keskustan keskeisimpien katujen varsilla, eikä siinä mielestäni ollut mitään ihmeellistä, eikä nyt ainakaan mitään vikaa. Mutta nyt kun korvat ovat tottuneet hiljaisempaan ympäristöön, kaupungin melu suorastaan sattuu.

Aurajoki

Oli Aurajoenranta miten mukava ulkoilupaikka tahansa, olen minä jo tainnut ne ajat ohittaa, kun sinne mentiin niin sanotusti happea haukkaamaan. Nykyään Turun keskusta ja sitä ympäröivä alue on minulle kulttuurikohde ja sellaisena mielenkiintoinen, mutta ei siitä ulkoilupaikaksi ole.

Jos kuitenkin etsit kävelykohdetta, joka tarjoaisi nimenomaan sitä kulttuuria, on tämä reitti lajissaan yli muiden. Yhtä mielenkiintoista reittiä voi olla vaikea löytää koko Suomesta – onhan nyt kyse sentään Suomen Turusta, vanhimmasta kaupungistamme. Laavuretket ovat erikseen. Tälle reitille voi laittaa jopa hieman parempaa vaatetta päälle.

Kännykkäsovellus on mielestäni hieno keksintö. Se toimii tällaisella reitillä erittäin hyvin, ja etenkin jos kohteet ovat ennestään outoja, on se kuin oma, yksityinen opaskierros. Toisaalta jos kävelee oudossa kaupungissa, voi karttaa joutua tuijottamaan niin, että se vie nautintoa ulkoilusta, mutta minulla ei sitä ongelmaa tällä reitillä ollut.

Polulle on saatavilla myös painettu kartta ja niin sanottu pyhiinvaelluspassi. Näitä löytyy tuomiokirkosta sekä tuomiokirkon ulkopuolella olevasta pyhiinvaelluslaatikosta (Domcafén lähellä olevan ilmoitustaulun luota). Kartan kohteilla voi saada passiin leiman muistoksi käynnistä.

Aurajoen sillan alla

Koiran kanssa retkeilevänä arvostan erityisesti sitä, että tällaisella reitillä omistaja saa imettyä itseensä kauan kaipaamaansa kulttuuria, mutta koira pääsee kulkemaan mukana. Kirkkoihin ei koiran kanssa voi tietenkään mennä, mutta kaupunkiin ja sen historiaan voi kuitenkin tutustua ja vieläpä niin, että koiralle löytyy omat mielenkiintoiset kohteensa.

Ja Untolle niitä kohteita totisesti löytyi! Maalaispojalle runsas koirien määrä ja niiden hajut toivat oman herkullisen mausteensa ulkoiluun. Ne siivittivät Unton taatusti moniin mukaviin haaveiluhetkiin vielä kotonakin.

Untolla kun taitaa olla sattumoisin kevättä, jos ei rinnassa, niin ainakin palleissa.

Sekalaisia faktoja

Tekstin lähteenä on käytetty pääasiassa Nomadi-sovellusta. Olen valmistunut maisteriksi yleisestä historiasta, mutta toisin kuin moni luulee, en omaa tällaisia tietoja tuosta vain. Minulla voi olla melko laajalti historiasta jonkinlainen käsitys siitä, missä mennään, mutta omat mielenkiinnon kohteeni ovat aivan muualla kuin Suomen kirkkohistoriassa.

Helenan polun lisäksi on olemassa toinenkin pyhiinvaelluspolku, Pietarin polku. Se on huomattavasti pitempi, 35 kilometriä, ja sen päätepisteenä on Liedon kirkko.

Katsopa esittelyvideo Turun kulttuurikuntoilureiteistä:

Ja video Citynomadin käytöstä: