Makoisaa retkiruokaa Mynämäen Asmankolon laavulla

Mynämäen Asemanseudulla kiertää mukava luontopolku, jonka olen täällä esitellyt aiemmin. Jos olet kiinnostunut nimenomaan tästä luontopolusta, sen sijainnista ja yleiskuvauksesta, suosittelen vilkaisemaan linkkiä: Mynämäen asemanseudun luontopolulla: kahvit linnavuorella.

Tällä kertaa koira oli hieman erilaisella retkellä, sillä kävelimme vain lyhyen osan polkua ja keskityimme pääasiassa laittamaan ruokaa hienolla Asmankolon laavulla.

Tässä jutussa on siis tulossa seuraavaa: rentoa tunnelmaa, savuja risukeittimestä, yllättävän hyvää ruokaa noin niin kuin meidän kokkaamaksemme, sekä uusimmat päivitykset ja retkeilijälle tärkeät tiedot Mynämäen Asemanseudulta.

Tervetuloa ruokaretkelle Mynämäkeen!

Miten pääset Asmankololle?

Tarkemmat ajo-ohjeet ovat aiemmassa jutussani, mutta lyhyesti sanoen Asmankolon laavu ja polun lähtöpiste löytyvät Mynämäestä Opintien päästä. Mainitsin aiemmin, että heti Opintien alussa oikealla olisi iso pysäköintialue, mutta se on tätä nykyä poistettu käytöstä. P-merkin päälle on laitettu merkintä yksityisalueesta, ja tiellä on esteet, jotta kukaan ei vahingossakaan pääse tälle kentälle ajamaan.

Muutoin aiemmat ohjeet pitävät paikkansa: koululle voinee pysäköidä kouluajan ulkopuolella; samoin Opintien loppupäähän, missä laavu sijaitsee. Jos koirien koulutuskentällä on ohjelmaa, on heillä kuitenkin ymmärrettävästi ensisijainen käyttöoikeus pysäköintiin.

Kävimme retkellämme arkipäivänä, eikä koko alueella näkynyt tuolloin muita kuin yksi yksinäinen kävelijä. Aivan valtaisaa ruuhkaa ei siis ollut, eikä näin ollen ongelmaa tautien tai pysäköinninkään suhteen.

Retkiruokavinkki aloittelevalle retkikokkaajalle

Jos olet minunlaiseni aloitteleva retkiruuanlaittaja – etkä ehkä kovin kummoinen kokki muutenkaan – suosittelen aloittamaan laavulla kokkailun jostain melko yksinkertaisesta ruuasta. Onnistumisen tunne lisää intoa, kun taas epäonnistumisella saattaa juuri ostettu retkikattila lentää kuin leppäkeihäs vintin nurkkaan.

Meillä ongelmana oli yleisen taitamattomuuden ja keskeltä kämmentä kasvavan peukalon lisäksi se, että itse olen pitkän linjan vegaani enkä suostu syömään mitään eläinperäistä. Mukana retkellä ollut ystäväni sen sijaan on ns. sekaani, mutta ei siltikään kaikkiruokainen. Hän ei esimerkiksi syö paprikaa tai mielellään edes sipulia, eikä ainakaan mitään runsaasti maustettua ruokaa.

Loppukompromissina oli siis se, että meidän oli määrä laittaa täysin mautonta vegaanista kasvisruokaa.

Oi, mitä herkkua olikaan tulossa!

Mietimme pitkään, mikä ruoka olisi a) helppo ja yksinkertainen ja b) sopisi meistä kummallekin. Päädyimme laittamaan kattilaan seuraavat aineet, tässä kypsymisen mukaisessa järjestyksessä:

1. Vettä
2. Porkkanoita pieninä paloina
3. Perunaa
4. Pastaa (käytimme tummaa proteiinipitoista)
5. Tofua (valkosipulissa ja basilikassa marinoitua)
6. Kookosmaitoa

Mausteina käytimme ainoastaan mustapippuria ja suolaa sekä viime tingassa mukaan nappaamaani timjamia. Sujautinkin timjamia sitten salaa aika runsaalla kädellä keitokseen, ja se taisi loppujen lopuksi olla se, mikä ruuan maun pelasti.

Uskomatonta mutta totta, mutta ruoka oli itse asiassa todella hyvää!

Ulkona kaikki maistuu tietysti paremmalta, mutta en usko, että ulkoilmalla sentään niin suurta vaikutusta olisi, että se saisi kuran maistumaan kurmeelta. Kyllä me taidettiin ihan oikeasti onnistua.

Jos haluat varastaa ohjeemme, siitä vain. Voit halutessasi vaihtaa tofun lihaan tai johonkin muuhun niin kutsuttuun lihan korvikkeeseen. Samoin kookosmaidon voit vaihtaa tavalliseen kermaan tai ruokakermaan, jos kookoksen maku tuntuu oudolta.

Jälkkäriksi joimme kahvit.

Risukeittimen lyhyt oppimäärä

Asmankolon laavulta löytyi puita, mutta yleensä tällaiselle laavulle olisi kohteliasta tuoda omat puut mukanaan. Vähemmällä kantamisella kuitenkin selviää, kun tekee tulet ison nuotion sijasta pieneen risukeittimeen.

Turun seudun luontoihmisille tämä niin kutsuttu risu-/käpykeitin lienee tuttu Luonto Plus -ohjelmasta, jossa parivaljakko Karhilahti/Rannikko ovat laittaneet ruokaa lukuisia kertoja tällä härpäkkeellä. Itse tutustuin kuitenkin ensimmäisen kerran risukeittimeen, kun vuosia sitten törmäsin YouTubessa Ali Leiniöön.

Ali oli silloin vasta tubettamisen alkutaipaleellaan. YouTube jostain syystä tiesi, että minua kiinnostaisi hänen lataamansa sisältö, ja yksi Alin ensimmäisistä videoista osui suositeltujen videoiden listalleni. Nykyään mies on jo suuri tähti ja luonnossa liikkuvien tuntema ja arvostama. Minä tunnen kuitenkin salaista ylpeyttä siitä, että olen tiennyt hänet jo silloin, kun hänellä oli seuraajia vain muutama.

Ali Leiniön kanavalta löytyy muun muassa yön yli -reissu Kurjenrahkalle sekä retki Vätsärin erämaahan, joka on yksi parhaista koskaan näkemistäni YouTube-videoista. Pituutta tällä jälkimmäisellä mestariteoksella on peräti 1 h 38 min, mutta toisaalta se korvaa hyvin elokuvaillan. Linkit näihin kaikkiin löytyvät tämän jutun lopusta.

Käytimme Savotan Happy Stove -risukeitintä – siis sitä pientä keitintä, jolla on iloinen naama. Tehoa tästä pikkukeittimestä löytyi, ja keitos kiehui hetkessä. Meillä oli mukana mittatilaustyönä tehtyjä lyhyitä koivuklapeja, jotka olivat kaiken lisäksi hyvin kuivatettuja. Tulet syttyivät helposti, mutta ongelmana meillä oli tulen pitäminen yllä.

Vaikka risukeitin on helppo koota ja käyttää, on sillä omat metkunsa, joihin pääsee perille vasta käytön yhteydessä: pienet puut palavat loppuun yllättävän nopeasti. Se ei olisi ongelma, jos keskittyisi siihen mitä tekee. Mutta kun höpöttää ja säheltää ihan jotain muuta, voi käydä niin, että tuli ehtii sammua kokonaan ja että tulen sijasta ilmoille tursuavat vain sankat savut. Joillekin voi käydä näin kerran. Toisille voi käydä näin kaksikin kertaa yhden ruuanlaiton aikana.  

Onhan tämä keitin tietysti energiatehokas. Sopivankokoiset puut voi kantaa mukanaan pussissa; ei paina paljon ja keittopuuhiin pääsee nopeasti ja helposti.

Jos haluat tietää lisää risukeittimestä, lue myös tämä kirjoittamani juttu:

Happy Stove -risukeitin on ratkaisu retkiruokaongelmiisi (+ retkiruokavinkkejä!)

Onnistuuko ruuan laittaminen laavulla koiran kanssa?

Olen ollut melko laiska ja haluton kokkailemaan koiraretkillämme. Usein liikun luonnossa Unton kanssa kahdestaan, eikä sitä aina jaksa panostaa pelkästään itseään varten. Sitä paitsi luonnossa liikkumisessa arvostan nimenomaan luonnossa liikkumista. Ymmärrän että jollekin toiselle, joka käy retkellä vain muutaman kerran vuodessa, voi olla tärkeää tehdä tulet laavulle, mutta kun laavuilla käy harva se viikko, menettää tulilla istuminenkin hohtoaan.

Eikä se ruuanlaittaminen koiran kanssa ole käytännössä aina niin yksinkertaista miltä se voi suunnitelmissa tuntua. Ajatellaanpa tuota risukeitintä.

Näet kuvista, että olin laittanut keittimen puupöllin päälle, ja keittimen päällä taas keikkui täysinäinen kattila. Koiranomistajana pystynet hyvin kuvittelemaan tilanteen, kun iso (tai pieni) koira häärää ympärillä, juoksee villinä ja ihan vain vähän tönäisee puupölliä ohi mennessään.

Hupsistakeikkaa.

Vaikka risukeitin on pieni, on siinä oleva tuli aito, ja aito tuli vaatii aina tiettyä varovaisuutta. Normaalisti olisimme asetelleet risukeittimen laavun edessä olevalle tulipaikalle, mutta tuuli oli retkipäivänämme sen verran kova, että tuulensuojaa piti hakea laavun seinien sisäpuolelta. Järjestelmämme oli sangen epävarman ja haavoittuvan näköinen, mutta onnistuimme pitämään kattilan oikein päin siihen asti, että ruuat olivat lautasella.

Unto on tottunut laavuilla oleskelija, totta kai. Se osaa rauhoittua ja vain olla; onhan sillä ikääkin jo 8 vuotta. En silti luottaisi yhteenkään koiraan sataprosenttisesti.

Jos mukana on useampi henkilö, suosittelen, että joku pitää koiraa hieman kauempana keitoksista ja ehkä jopa touhuilee koiran kanssa jotain mukavaa ja henkisesti rasittavaa. Toinen vaihtoehto olisi viedä ruuanlaiton ajaksi koira autoon, mutta vain jos sää sen sallii ja jos koira on tottunut siellä nukkumaan niin, että se pitää sitä omana, miellyttävänä pesäkolonaan. Asmandiassa tämä jälkimmäinen järjestely onnistuisi, sillä auton saa pysäköityä näköetäisyydelle laavusta.

Unton pisteet laavuretkelle

Asmandia saa Untolta pisteitä 5/5. Pidämme tästä laavusta erityisen paljon, sillä se on siisti, hoidettu, iso ja tukeva. Se ei ole nukkumalaavu (alueella ei saa edes oleskella öiseen aikaan), joten laavun sisälle jää mukavasti tilaa touhuta ja vaikka sitten laittaa ruokaa.

Jos haluaa kiertää ensin luontopolun ja kokkailla vasta retken päätteeksi, tavarat voi jättää kierroksen ajaksi autoon ja poimia ne mukaansa vasta kun menee laavulle. Kun tarpeeksi monta kertaa kantaa painavaa reppua selässään, alkaa arvostaa niitä kertoja, kun kantamisen voi jättää väliin.

Laavun vieressä on käymälä, joka hakee vertaistaan. Kuinka usein olet törmännyt yleiseen huussiin, jossa on korituoli ja seinällä ryijy sekä taulu?

Laavun vierustalta löytyvät roskikset. Retken lopuksi onkin kohteliasta varmistaa, että laavu ja sen ympäristö jäävät vähintään yhtä siisteiksi, elleivät siistimmiksi, kuin mitä ne olivat sinne tullessa. Näin tekevät oikeat retkeilijät. Vain valeretkeilijät jättävät roskia jälkeensä.

Asmandiaan eli Mynämäen Asemanseudulle on helppo tulla. Kasitieltä on vain 4 km:n matka Opintien risteykseen, ja siitä on vain muutamat sadat metrit laavulle. Laavu sijaitsee kauniilla paikalla Mynäjoen rannalla. Kesällä maisema pääsee enemmän oikeuksiinsa. Ottamissani kuvissa näkyy, että joki oli vielä jäässä.

Jostain kumman syystä epäilimme kokkauskykyjämme, mutta yllätimme jopa itsemme. Siitä syystä uskonkin, ettei tämä reissu jää viimeiseksi. Ei tästä ruokablogia ole tulossa, siitä ei kannata huolestua (jotain rajaa sentään omille luuloillekin!), mutta silloin tällöin tehtynä on ruokaretki mukava tapa katkoa arjen puurtamista.

Retkikokkailu on hieman erilaista ulkoilua. Tietysti suosittelen liikkumaan koiran kanssa ja kiertämään luontopolkuja, mutta koira nauttii joka tapauksessa yhteisestä ajasta sille tärkeiden ihmisten seurassa, teitte te sitten mitä tahansa.

Kävelyretken voi tehdä taas joskus toiste. Sitten kun jaksaa ja siltä tuntuu. Joskus on kuitenkin mukava vain syödä ja olla möllöttää.

Sekalaisia faktoja

Mynämäessä on myös toinen mukava laavu. Käypä katsomassa siitä kirjoittamani juttu: Vegaanista retkiruokaa Mynämäen Kuokkion laavulla

Ali Leiniön YouTube-kanava löytyy tästä linkistä.

Kulje yksin erämaan läpi – paluu Vätsäriin 2020

Kevättä vastassa – Yhden yön reissu Kurjenrahkaan