Laitilan jääkauden jäljet: Mato- ja Ilvesvuoren luontopolku

Hienoja kallioita, kivikkoista polkua ja jääkauden siirtolohkareita – sitä tarjoaa Matovuoren ja Ilvesvuoren luontopolku Laitilassa.

En ollut löytänyt polusta juurikaan etukäteistietoa, joten lähdin matkaan ilman sen suurempia odotuksia. Tiesin juuri ja juuri, mistä polun lähtöpisteelle löytäisi, mutta esimerkiksi kartalta en ollut polkua katsonut lainkaan. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, tämä polku yllätti minut ja Unto-koiran positiivisesti.

Mikään helppo nakki tämä polku ei ollut. Itse asiassa se on täällä blogissa esittelemistäni poluista vaikeusasteeltaan siitä vaikeimmasta päästä. Unton ja minun onneksemme polku oli kuitenkin täysin lumesta ja jäästä sulanut ja sikäli turvallinen kulkea. Siksipä minä olen tällä hetkellä tätä juttua elävien kirjoissa kirjoittamassa, ja sinä onnekas saat tätä pientä reissukuvaustamme lukea.

Mistä Mato- ja Ilvesvuoren luontopolulle löytää?

Suositeltu reitti luontopolulle käy Hutinmäentien kautta. Se löytyy Turun suunnasta tultaessa hieman ennen Laitila-Uusikaupunki valoristeystä. Käännytään oikealle, ja sieltä parin käännöksen jälkeen muutaman sadan metrin päästä löytyy kyseinen Hutinmäentie.

Varsinaista pysäköintipaikkaa ei ole, mutta tien varrella on sen verran levennyksiä ja kentäntapaista, että auton mahtuu pysäköimään ainakin silloin, kun ei ole lunta (eikä tälle luontopolulle kannata talvella mennäkään!).

Tässä alla on kartta, johon olen merkinnyt suurin piirtein sen kohdan, johon jätin autoni, sekä paikan, josta varsinainen luontopolku alkaa (nuoli). Reitti on opastettu, joten sen parempaa karttaa et tarvitse. Kovin paljon polun varrella ei ole reittimerkkejä, mutta polku on selkeästi maastoon kulunut, ja risteyskohdissa on aina viitta osoittamassa seuraavaa kulkusuuntaa.

Matovuoren ja Ilvesvuoren luontopolulle pääsee myös muualta, kuten kuulemma Nuolitien päästä sekä Laitilan keskustan tuntumasta löytyvältä pururadalta. Koska en ole näitä itse testannut, en kerro näistä vaihtoehdoista sen enempää. (Lisäys 5.5.2021: käypä lukemassa kuvaus retkestämme Laitilan kuntoradalle, sieltä löytyy kyltti, joka ohjaa myös Ilvesvuoren ja Matovuoren reitille.)

Pururadan suunnasta tulo olisi sinänsä kuitenkin mielenkiintoinen ajatus, koska siinä tapauksessa reittiä saisi venytettyä paljon pitemmäksi. Mato- ja Ilvesvuoren luontopolku kun on melko lyhyt – tosin tällä vaikeustasolla ainakin itselleni aivan riittävän pitkä.

Mitä Mato- ja Ilvesvuoren luontopolku tarjoaa?

Olin etukäteen lukenut, että Matovuoren ja Ilvesvuoren luontopolku olisi noin 2 kilometriä pitkä. En käytä mittareita luonnossa kulkiessani, koska haluan selvitä mahdollisimman vähällä teknologialla ja keskittyä vanhanaikaisesti itse luontoon. Tällä kertaa olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkän matkan todellisuudessa kuljimme, koska tuo 2 kilometriä tuntuu niin kovin vaatimattomalta luvulta.

Reitti kulkee nimensä mukaisesti Matovuorelle ja Ilvesvuorelle, mutta se on janareitti, eli on palattava samaa reittiä takaisin. Mieleeni hiipikin ajatus, että tuo 2 kilometriä saattaisi olla reitin pituus yhteen suuntaan, ja kaiken kaikkiaan kävelyä tulisi siis puolet enemmän.

Vaan enpä ole täysin vakuuttunut tuostakaan. Kun reitti on vaikea ja hidaskulkuinen, tuntuu se väistämättä paljon pitemmältä kuin mitä se todellisuudessa on. Kun tuossa maastossa kävelee 2 kilometriä, ei sitä voi mitenkään verrata siihen, että kävelisi samanpituisen matkan tasaista tietä pitkin.

Polku alkaa hämäävästi tasaisena ja leveänä metsäpolkuna, mutta helppoutta kestää vain pienen matkan, kun jo pääseekin haastamaan itseään. Polku on kivikkoinen ja siksi vaikea käveltävä, mutta siellä joutuu myös jonkin verran kiipeämään. Kertoohan polun nimikin jo missä mennään: valloitettavana on peräti kaksi vuorta.

Matovuori on näistä matalampi, kun taas Ilvesvuorella tuntee jo ihan oikeasti olevansa korkealla. Eivät nämä laitilalaisvuoret mitään näköalaa tarjoa, eli sen vuoksi sinne ei kannata lähteä, mutta muuten paikat ovat kokemisen arvoisia.

Ilvesvuoren huipulla on tulipaikka. Puut on kuitenkin tuotava mukanaan itse, ja metsäpalovaroitusten lisäksi kannattaa huomioida se, että tulipaikka saattaa olla sangen tuulinen. Huippukohteet yleensä ovat.

Vaikka polku on vaikeakulkuinen eikä tarjoa mitään järisyttävää näköalaa kaukaisuuteen, ei sinun kannata vielä luovuttaa. Kalliot ovat todella hienoja, ja erityisen vaikuttavia ovat jääkauden ajan siirtolohkareet, joita polkua ympäröivä alue on täynnä.

Kuljimme Unton kanssa reitin hitaasti. Osasyynä tähän oli vaikeakulkuisuus, mutta vielä suurempana syynä oli se, että koko ajan oli pysähdyttävä ihmettelemään luonnon suuruutta ja voimaa.

Taianomaisia jääkauden jälkiä

Jos olet koskaan liikkunut metsässä Mynämäki-Laitila-suunnalla, olet varmasti huomannut, miten jääkausi on siellä luontoa muovannut. Siirtolohkareita on paljon, niin pienempiä kuin isompia.

Ne ovat vaikuttavannäköisiä myös nykyihmisen silmissä, enkä siis ollenkaan ihmettele, miksi entisinä aikoina on koettu tarpeelliseksi selittää niiden olemassaoloa jättiläisten kautta. Kun itse ei pysty kivenjärkälettä nostamaan, miten sellainen olisi siihen aivan itsestään voinut tipahtaa?

Turun suunnan tunnetuimmat jättiläiset ovat Killi ja Nalli, joiden käsistä ovat syntyneet muun muassa Raision kirkko sekä Ruissalosta löytyvä Suomen suurin siirtolohkare, Kukkarokivi. Killin ja Nallin voimat eivät ole kuitenkaan yltäneet Laitilaan saakka, vaan siellä ovat toimineet aivan eri jättiläiset, joiden historiaan voi tutustua esimerkiksi Untamalan kylänraitilla.

Matovuoren ja Ilvesvuoren ympäristö on taianomaista peikkometsää, jossa kulkiessa voi hyvinkin aistia jättiläisten ja muiden metsän taikaolentojen läsnäolon. Jättiläisiin verrattuna ajatus vetäytyvästä jäätiköstä ja sen päällä kulkeutuneesta maa-aineksesta saattaa tuntua jopa tylsältä.

Vaan kun ajattelee maata peittäneen yli kaksi kilometriä syvän jäätikön ja kun kuvittelee sen sulamisen voiman, voi ehkä jollain tavalla yrittää miettiä, miten valtavista voimista on silloin ollut kyse. Tylsyys siitä hommasta ainakin on kaukana, eikä sitä tällainen tavallinen poluntallaaja oikein pysty käsittämäänkään. Jos on klisee sanoa tuntevansa itsensä luonnon keskellä pieneksi, tällaisessa ympäristössä kyseinen klisee muuttuu hyvin todeksi.

Viimeisen jääkauden lopulla nyky-Suomi alkoi paljastua jään alta noin 13 000 vuotta sitten, ja noin 10 500 vuotta sitten oli käsivarren Lappikin jäästä sulanut. Tilalle tuli suurimmaksi osaksi vettä.

Mitä pidimme Matovuoren ja Ilvesvuoren luontopolusta?

Taannoisesta Hirvensalon retkestämme on tullut kotipiirissämme jo eräänlainen vitsi. Nauramme milloin sille, että Hirvensalon asukkaat suuttuvat kritiikilleni, milloin sille, että Turun kaupunki antaa minulle ja Untolle kohta porttikiellon huonon arvosteluni takia (mihin lisään sitten, että niin antaa Raision kaupunkikin, ja sitten nauramme taas).

Vertasin mielessäni tätä Laitilan luontopolkua Hirvensalon luontopolkuun, ja vaikeusasteeltaan Laitila on ihan samaa luokkaa, ellei jopa vaikeampi. Erona oli ainoastaan (ja onneksi) se, että Laitilan retkellämme oli kuiva keli, mikä mahdollisti reitin turvallisen ja ongelmattoman suorittamisen. Lisäksi pidin Laitilan maisemia huomattavasti mielenkiintoisempina. Helppo tämä Matovuoren ja Ilvesvuoren kierros ei missään tapauksessa ollut. Pariin kohtaan oli tehty puunrungoista kaiteentapainenkin, josta sai hakea tukea ja apua etenemiseen.

Jos on ihmisen oltava terve tällaiselle luontopolulle lähtiessään, niin on koirankin oltava. Jos sinulla on jo iäkäs koira tai jos koiralla on mitään nivelvaivoja, saattaa olla parasta jättää koira kotiin ja tehdä kierros ihmiskavereiden kera. Metsässä liikkuminen tekee iäkkäälle tai vaivoista kärsivälle koiralle hyvää, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Kun maasto alkaa olla liian vaikeaa, voi metsäretki tehdä vain hallaa (kokemusta on kahdesta selkäsairaasta koirasta).

Terve koira sen sijaan nauttii mistä tahansa luontopolusta. Unto on rodultaan mittelspitz, ja pystykorvalle tyypilliseen tapaan sillä on vahti veressään. Ilvesvuorella se istui tulipaikan vieressä valppaana ja yritti tähystää alas ympärilleen. Se olisi ollut valmiina ilmoittamaan minulle vaarasta, mutta mitään ei Unton tähyilystä huolimatta näkynyt. Ei nähty ilvestä, mutta ei nähty edes matoa. Mitä huijausta!

Jätän vastuun sinulle, lukijani. Jos olet normaalikuntoinen ja terve eikä polulla ole liukasta, mene ihmeessä tutustumaan tähän Laitlan ihmeeseen. Polulta löytyy monenlaista hienoa nähtävää. Olen sellaistakin juttua joskus kuullut, että Matovuoren ja Ilvesvuoren ympäristöön oltaisiin aikeissa rakentaa taloja hamassa tulevaisuudessa. Jos huhu pitää millään lailla paikkansa (mitä en kylläkään tiedä), kehotankin pistämään vipinää kinttuihin ja tarkastamaan paikan ennen kaivinkoneiden saapumista.

Unto antaa pisteitä 3,5/5.

Sekalaisia faktoja

Luontopolun osoite: Hutinmäentie, Laitila

Jos etsit samalta suunnalta helpompaa luontopolkua, käypä tutustumassa Laitilan Vähä-Tulejärven luontopolkuun: Vähä-Tulejärven kierros Laitilassa (5 km). Linkki on kirjoittamaani juttuun.

Kiinnostavatko jääkauden jäljet? Luuletko tuntevasi ne? Yle Luonnon sivuilta löytyy mukava testi aiheesta.