Kun Unto-koiralla on ikää jo 8 vuotta, on se ehtinyt olla monessa mukana. Monta luontopolkua se on kiertänyt, monta maisemaa nähnyt.

Olemme ihastelleet Unton kanssa synkkää metsää ja pehmeää suota, kivikkoista polkua ja vaaramaisemia, joen virtaa jäidenlähdön jälkeen sekä kesäisen järviveden kimmellystä. Olemme kokeneet myrskyä ja tyyntä, talven pakkasta ja kesän hellettä.

Luulisi siis, että Unto olisi jo kaiken nähnyt. Kokeneena retkikoirana se saattaisi vilkaista edessä avautuvaa maisemaa ja todeta nopeasti, että onhan noita parempiakin ollut. Ei jaksaisi uskoa, että enää voisi tulla vastaan sellaista paikkaa, joka vetäisi täysin hiljaiseksi.

Mutta sitten se vaan tulee: paikka jota jää katsomaan huuli pyöreänä.

Sitä vain tuijottaa eteensä ja miettii miten onnekas on, kun tämänkin hetken saa elää ja kokea.

Ja että miten kaunis maailma onkaan.

Vuosnaisten luontopolun merimaisemaa

Vuosnaisten luontopolku – siellä missä tie loppuu

Kustavin Vuosnaisissa sijaitsee 1,3 kilometrin mittainen luontopolku, joka lyhyestä mitastaan huolimatta on vierailun arvoinen.  Polku kulkee merenrannassa rantakallioita mukaillen, ja merelle aukeaa henkeäsalpaava näköala.

Polulla ollaan siellä missä manner loppuu. Vuosnaisiin tullaan lossilla, mutta sieltä eteenpäin pääsee vain yhteysaluksella. Luontopolku lähtee ravintola Spaunan takaa. Siellä on opastekyltti, ja polku on merkitty oranssein nauhoin. Suunnistaminen olisi helppoa ilman niitäkin, sillä polku kulkee merenrannassa.

Merimaisema on Vuosnaisissa monella tapaa erilainen kuin mitä se on Turusta katsottuna.  Vuosnaisten rantakallioilla seistessä voisi kuvitella itsensä linnuksi, joka lentäisi kohti edessä avautuvaa aavaa merta. Taivaalla paistaisi kirkas aurinko, alla kimmeltäisi tummansininen meri. Ja olisi vapaa, täysin vapaa.

Katso tästä 20 sekunnin video ja hyppää mukaan tunnelmaan

Merivesi näytti kallioilta katsoen erittäin kirkkaalta. En edes muista, milloin olisin elämäni aikana nähnyt sitä niin kauniina. Työsarkaa Saaristomeressä riittää, mutta kovasti haluaisin uskoa, että edes jotain olisi tehty oikein ja että todistamani näky ei olisi ollut silkkaa sattumaa. Meri-ihminen en ole, ja kaikkein mieluiten tunnen jalkojeni alla kovan maan, mutta eihän Turun seudulla voi asua välittämättä Itämeren puhtaudesta. Eihän?

Nuoruudestani on jäänyt mielikuva lähinnä luotaantyöntävästä merestä, jota en koskaan pitänyt erityisen kauniina tai houkuttelevana. Siinä missä monet ystäväni tai työtoverini suuntasivat jokaisena kesäviikonloppuna merelle, minä en sitä intoa oikein osannut jakaa. Olen selittänyt sitä milloin sillä, etten ole tottunut mereen, milloin sillä että sukujuureni ovat sisämaasta ja milloin sillä, etten halua kulkea sinilevälautoilla.

Yksi suurimmista toiveistani olisi kuitenkin saada kokea joskus puhdas Saaristomeri. Tietysti se vaatisi kovien luonnonsuojelullisten toimenpiteiden lisäksi myös sitä, että joku saisi minut raahattua veneeseen.

Eve ja Unto katselevat merimaisemaa Kustavin Vuosnaisissa
Minä ja Unto-koira nauttimassa merimaisemasta
Rapautumaonkalo
Kalliolta löytyi rapautumaonkaloita

Vuonaisten luontopolku on paras retkikohde – mutta ei koirille

Saatat lukijana muistaa, että menneillä meriretkilläni en ole ollut ilmojen suhteen kovin onnekas. Tällä kertaa meitä kuitenkin suosi mitä parhain sää. Rannassa oli juuri sopivan lämmin: kallioilla tarkeni hyvin istua, mutta koirillakaan ei ollut liian kuuma. Taivas oli kirkas ja pilvetön.

Vuosnaisten luontopolun merimaisemaa

Kevätaikaan ei ole mitenkään itsestään selvää, että säänonnetar suosii retkeilijää. Kevät tulee keikkuen, se tiedetään, eivätkä lämpimät säät jatku loputtomiin. Vaikka kevätaurinko olisi jo aiemmin lämmittänyt, huhtikuussa tulevat väistämättä Yrjön kylmät (Yrjön nimipäivä 23.4.) ja toukokuussa Erkin kylmät (Erkin nimipäivä 18.5.).  Vanha kansa tämän tietää, ja vanha kansa on hyvin usein oikeassa vielä ilmastonmuutoksenkin aikaan.

Jos Vuosnaisten luontopolulle haluaa mennä nimenomaan koiran kanssa, ajankohdan valinta voi osoittautua ongelmalliseksi. Talvella rantakalliot ovat vaarallisen liukkaita, ja mereltä saattaa huonolla tuurilla puhaltaa jäätävä viima. Lämpimänä kesäpäivänä taas kalliot voivat pahimmillaan olla polttavan kuumia. Unto tummana ja paksuturkkisena koirana kärsii pienestäkin helteenpoikasesta.

Mittelspitz Unto Vuosnaisten luontopolulla
Mittelspitz Unto ei välitä kesähelteistä

Lämpötilan puolesta vierailumme ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan, mutta sekään ei poistanut sitä tosiasiaa, että merenrannoilla koiraa vaanivat myös muunlaiset vaarat.

Kun polku poikkesi hetkeksi pois sileältä kalliolta ja muuntui muutaman metrin ajaksi varsinaiseksi kinttupoluksi, tömistelin, iskin jalkojani maahan ja katselin haukankatseella ympärilleni. Unto ne kuitenkin ensin huomasi. Minä reagoin Unton reaktioon ja tajusin heti, mitä siellä oli. Käänsin katseeni, ja näin jonkinmoisen kasan käärmeitä metrin etäisyydellä sivullani. Kiljahdin ja astuin nopeasti eteenpäin, vaikkakin jo sillä samalla sekunnilla ja lyhyellä vilkaisulla olin ehtinyt tunnistaa oliot vaarattomiksi rantakäärmeiksi.  

Käärmeasiantuntija en ole, mutta ajankohta huomioon ottaen olimme saattaneet keskeyttää jonkin sortin kosiomenot. Kun siinä sitten kaksi ihmistä ja kaksi koiraa tömisteli, luikertelivat käärmeet pian piiloon, enkä päässyt näkemään tarkemmin, mitä siinä varsinaisesti tapahtui. Anteeksipyyntö kyseisille käärmeille taitaisi kuitenkin olla paikallaan, koska todennäköisesti olimme pahimmat mahdolliset tunnelman pilaajat.

Kyllähän niitä rantakäärmeitäkin pelästyy, ja nimenomaan silloin, kun kulkee koiran kanssa. Koskaan ei kyy ole koiriani purrut, mutta jokaisen koiran kanssa on tullut läheltä piti -tilanteita. Sellainen joka ei ole vastaavaa kokenut, ei voi ehkä ymmärtää sitä, miten nopeasti kaikki tapahtuu: huomaat kyyn ja pahimmassa tapauksessa se jo silloin puree koiraasi. Mitään ei ehdi tehdä.

En minä käärmeitä inhoa. Ne kuuluvat luontoon, niillä on siellä oma paikkansa. Periaatteessa asetan kaiken elämän samalle viivalle enkä pidä toista arvokkaampana kuin toista. Eroavaisuus tulee kuitenkin siinä, että Unto on osa perhettäni ja ansaitsee siitä syystä erityiskohtelun. En häpeä lainkaan sitä, että jos valintatilanne tulisi, pelastaisin palavasta talosta ennemmin Unton kuin kyyn.

Vuosnaisten luontopolun merimaisemaa

Vaikka Vuosnaisissa törmäsimme nimenomaan rantakäärmeisiin, alueella on taatusti myös kyitä. Koiran kanssa liikkuvan kannattaa muistaa se, että lossin takaa ei pääse eläinlääkäriasemalle niin nopeasti kuin kaupungista. Kesäaikaan voi olla syytä miettiä kaksikin kertaa, ottaako koiraa Vuosnaisiin mukaan ollenkaan. Retkestä saattaa nauttia enemmän, kun ei ole koiraa huollettavana. Ja silloin se iloinen hännänheiluttaja ainakin on kotona terveenä odottamassa, kun palaat retkeltäsi takaisin.

Jos siis olet joskus ihmetellyt retkiaikojeni valintaa ja sitä miksi olen suunnannut merikohteisiin silloin, kun meriluonto ei ole ollut aivan parhaimmillaan, saatat nyt arvata syyn. On meillä käärmeitä kotinurkillakin, mutta huomattavasti vähemmän kuin rantamaisemissa.

Loppusaldo Vuosnaisten luontopolusta

Niinhän siinä sitten kävi, että emme kiertäneet Vuosnaisten luontopolkua loppuun saakka. Käärmepelkoni oli vain yksi syy. Huomasimme pian, että kalliot ja paikoin polulla olleet kivet olivat vaikeita paikkoja Unton seurana olleelle 13-vuotiaalle käppänäherralle. Koska koirien hyvinvointi on aina tärkeämpää kuin se, miten hyvän jutun mahdan milloinkin saada blogiini, me luovutimme ja käännyimme takaisin.

Kääpiösnautseri rantakallioilla Kustavissa
13-vuotias käppänäherra

Jos Unto pääsisi arvioimaan ja antamaan pisteitä tälle luontopolulle, olisi selvää, etteivät pisteet nousisi kovin korkealle. Vaikka Unto on meistä se joka nämä polut blogissamme yleensä pisteyttää, tunnen, että tällä kertaa olisi epäreilua antaa Unton ilmaista mielipidettään. Paikka oli niin kertakaikkisen kaunis, etten voisi hyväksyä sille mitään muita pisteitä kuin 5/5.

Mikä siinä onkin, että meri vetää puoleensa, jopa minua? Joimme rantakalliolla kahvit ja nautimme eteemme avautuneesta maisemasta. Sitä olisi voinut vain tuijotella hiljakseen, kukin omalla tyylillään: hetkittäin ilman mitään ajatuksia, hetkittäin taas jotain syvällistä miettien. Aikaa saimme kulumaan kilometrin luontopolulla (jota sitäkään emme kävelleet loppuun saakka) useamman tunnin.

Eve ja Unto katselevat merimaisemaa Kustavin Vuosnaisissa

Mutta kuten sanottua, en lähde suosittelemaan tätä luontopolkua koiraretkeläisille. Käärmeetön vuodenaika ei ole paras aika vierailla tällaisella merikohteella. Kesäiseen aikaan taas on vaaroja monenlaista.  Varvikossa majailevat niin käärmeet kuin punkit. Rantakalliot taas eivät rehellisesti sanoen ole paras maaperä koirakävelyille noin muutoinkaan, eikä sileillä kallioilla ole koirapojille edes paikkaa, mihin nostaa jalkaa. Toki sinä päätät menoistasi itse, et sinä siihen minua tarvitse.

Jos kuitenkin suuntaat kulkusi Kustaviin – koiran kanssa tai ilman – ja haluat samalla reissulla nähdä Kustavia enemmän, suosittelen kiertämään Kustavin luonto- ja kulttuuripolun, josta kirjoittelin vuosi sitten tänne pienen jutun: Kustavin luonto- ja kulttuuripolku sekä Pännäistenvuori

Tuon reitin virallinen lähtöpiste on Kustavin kunnantalolla, mutta voit myös pysäköidä lossin lähellä olevalle pysäköintipaikalle (Kustavin keskustan suunnasta vasemmalla ennen lossille vievää kurvia). Kivimaantien toiselta puolelta löytyvät Jeremiaan luolat ja Pännäistenvuori, joita kannattaa käydä katsomassa. Näillä kohteilla voisi vaikka käydä ensin ja jättää Vuosnaisten luontopolun päivän kohokohtana viimeiseksi.

Kustavissa on siis muutakin tarjontaa kuin se tutuntutun kesämökki.

Sekalaisia faktoja

Osoite: Vuosnaistentie 617, Kustavi. Luontopolku lähtee ravintola Spaunan takaa (ei saunan takaa, kuten retkiseuralaiseni luuli).

Matkaa Turusta tulee 76 km. Matka-ajaksi annetaan 1h 21 min (lossi hidastaa).

Nappasin kuvan luontopolun infotaulusta. Näet siitä esimerkiksi polun kartan.

Vuosnaisten luontopolku