Tämä ei ollut Unto-koiran ensimmäinen reissu Pyhärannan Reilaan. Kävimme tutustumassa paikkaan ensimmäisen kerran marraskuussa 2020, jolloin jäätävän kylmät myrskytuulet puhalsivat aavalta mereltä luihin ja ytimiin, niin että tunsin vilunväristyksiä vielä monta päivää jälkeenpäin.

Kaikki oli kuitenkin toisin helteisen kesän 2021 iltana. Ilma oli tyyni ja aurinko paistoi. Siitä huolimatta aallot huuhtoivat rantaa lakkaamatta ja toivat mukanaan kauan toivottua virkistävää meri-ilmaa. Tunsin sen heti, kun astuin Säikän parkkipaikalla autosta ulos: pieni viileys kutitti mukavasti paljaita käsivarsia.

Hellepäivät ovat olleet raskaita Unton kaltaiselle retkikoiralle, joka kaipaisi niin kovasti reissun päälle mutta jonka paksu turkki on saanut olon tuntumaan tukalalta. Unto on viettänyt kesäpäiviään lähinnä kotona tai mökillä, mutta luontopolulle se ei ole päässyt. Unton terveys on minulle kaikkein tärkeintä, joten Unto lepäilee suurimman osan päivää ja ulkoilee vain aamulla ja illalla. Reilan reissumme olikin suunniteltu siten, että saavuimme perille vasta yhdeksältä illalla ja lähdimme pois aikaisin aamulla – Unton parasta ajatellen.

Tämä reissujuttumme sisältää siis kuvauksen siitä, miten Hierkonpää soveltuu yön yli -retkeen. Jos sinua kiinnostaa enemmän koko polun kuvaus, silloin suosittelen lukemaan aiemman juttuni Pyhärannan Hierkonpolulla luonnon voimaa ihastelemassa. Mutta jos haluat kuulla, miltä kuulosti yöllinen meri tai miltä näytti kesäyön aurinko, ja miten minä ja Unto siellä pärjäsimme, silloin tämä juttu on juuri Sinulle. 

Merikohdereissumme eivät ole aina olleet aivan onnistuneita, mutta tällä kertaa saimme Unton kanssa kokea sellaisen meren, joka sai minutkin jo huokaamaan: ”Ai tästä siinä onkin kyse! Tämän takia ihmiset haluavat meren ääreen!” Katso alta lyhyt video, niin ymmärrät mitä tarkoitan.

Telttailemassa Hierkonpään laavulla

Pysäköimme automme polun keskimmäiselle pysäköintialueelle, jolta on noin 500 metrin matka Hierkonpään laavulle. Tämä 500 metrin osuus polusta on helppokulkuista, leveää polkua, vaikka polun muilta kohdin löytyy myös kapeampaa kinttupolkua. Kulku Säikän pysäköintipaikalta Hierkonpään laavulle onnistuu hyvin vaikka lastenvaunuilla, ja laavu onkin kiva vierailukohde esimerkiksi lapsiperheille.

Hierkonpään laavu on yksi upeimmista koskaan näkemistäni, ja oli ilo huomata, että se oli edelleen yhtä siistissä kunnossa kuin aiemmin. Laavun edessä on tulipaikka, ja laavulla istuen voi ihailla edessä aukeavaa upeaa merinäköalaa. Laavun takana on puuvaja ja siisti käymälä.

Hierkonpään laavu Pyhärannan Reilassa
Hieno merinäkymä Hierkonpään laavulta
Tällainen maisema avautuu eteen, kun istuutuu laavulle.

Laavun edustalla on lisäksi pari penkkiä, ja nyt oli laavun viereen ilmestynyt uutuutena myös valtavan hieno keinu. Sen olivat tehneet kurssityönään Turun yliopiston / Rauman OKL Käsityön taitavat aineenopettajaopiskelijat.  

Teltan Unto ja minä pystytimme laavun lähelle. Telttailu on sallittua jokamiehenoikeuksilla, kun kyse on yöstä tai parista ja kun varmistaa, että kuluttaa luontoa mahdollisimman vähän. Myös laavussa nukkuminen on sallittua ja jopa suositeltavaa: meidän ei tarvinnut jakaa Reilan hienoa merimaisemaa edes hyttysten kanssa.

Kansallispuistoissa ja suojelualueilla jokamiehenoikeudet eivät päde aivan sellaisenaan, joten niillä voidaan rajoittaa sitä, minne teltan saa pystyttää. Useimmiten laavujen läheisyydet toimivat näissä kohteissa myös telttapaikkoina, mutta muualle tällaisilla alueilla ei saa leiriytyä. Yöpymisasiat on kuitenkin hyvä tarkistaa kohdekohtaisesti aina etukäteen jo ennen reissuun lähtöä.

Lyhyesti: metsässä saa telttailla pari yötä, kun ei ole kenenkään yksityisalueella, mutta kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla vain rajoitetusti telttailulle osoitetuilla paikoilla.

Auringonlasku kultaa kesäyön

Kun olin saanut teltan pystytettyä, nautimme Unton kanssa laavulla ensin pientä iltapalaa (jotta näläkä ei nakkelisi) ja kävelimme sitten vedenrajaan ihailemaan kesäyön auringonlaskua. Se värjäsi kaiken ensin haalean vaaleanpunertavaksi, sitten tummemman kultaiseksi. Samalla kun aallot löivät rantaan, lauloivat merilinnut omaa lauluaan luoden maisemaan täydellisesti sopivan ääniraidan.

Se oli taas niitä hetkiä. Niitä jotka jäävät mielen sopukoihin kummittelemaan ja jotka voi sieltä sitten huonona hetkenä kaivaa esille särkynyttä sydäntä lohduttamaan. Niitä jotka muistaa vielä keinutuolissa. Niitä jotka hakevat vertaistaan mutta eivät löydä.

Aloin huomaamattani hyräillä mielessäni minulle tuttua säveltä, isäni säveltämää valssia, jonka sanat kuvaavat hyvin kokemaani tunnetta. Sanat ovat Päivi Honkasen käsialaa, ja uskaltanen lainata ne tähän:

Nyt illan hetki lämpöinen tuulen herättää
se lahden suojaisen saa välkkein värittää
Jo kuuluu sävel kaukainen öisen soittajan
sen soitto hiljainen vie rantaan kulkijan

Aallot hiljaiset rantaan lyö
välkkeet veen pintaan kimmeltää
Kultaa aurinko kesäyön
hetken pilvihin häivähtää. 
Mittelspitz ja auringonlasku Reilassa

Laineiden ja lintujen laulua telttayössä

Hierkonpolku on suosittu kohde, jolla liikkuu paljon ihmisiä. Se ei ole erämaakohde, jolla voisi olettaa olevansa ainoa ihminen monen kilometrin säteellä. Illalla minun ja Unto-koiran kanssa laavua jakamaan tuli monilapsinen suurperhe, ja laavun ohitse polkua pitkin käveli useampikin porukka. Yön saimme Unton kanssa viettää kuitenkin aivan kaksin. Joku saattaisi toivoa yöretkelleen seuraa muista retkeilijöistä; minä taas arvostan enemmän täydellistä rauhaa.

Puolenyön aikaan Hierkonpää hiljeni ihmisistä, mutta luonto sen sijaan ei levännyt edes öiseen aikaan. Oli ihmeellistä, miten ilma oli aivan tyyni, mutta aallot jatkoivat koko ajan liikettään. Ne löivät rantaan välillä hiljemmin, välillä kovemmin, mutta yhtä kaikki koko ajan työtään tehden. Sitä oli ihanaa ja erikoistakin kuunnella. Kun suljin silmäni meren ääniä kuunnellen, saatoin kuvitella itseni aaltojen päälle kellumaan.

Illan valoa Pyhärannan Hierkonpolulla

Kovaääniset linnut eivät levänneet, vaan jatkoivat ääntelyään läpi yön. Eivät ne minua haitanneet, sillä tavoitteenani ei edes ollut saada hyviä yöunia vaan imeä itseeni ihanaa kesäyön kokemusta. Enemmän minua jäi kaivelemaan se, etten tunnistanut suurinta osaa lintujen äänistä. Toki tunnistin ne nimenomaan merilinnuiksi: ne eivät antaneet lupaa unohtaa hetkeksikään, missä oltiin.

Merilintujen joukosta nousi kuitenkin esille yksi, joka ei kuulunut joukkoon. Sen ääni kaikui poikkeavana, erilaisena. Ei niin, etteikö käki voisi kukkua merenrannallakin, mutta sen ääni vain tuntui kovin poikkeukselliselta kaikkiin muihin lintuihin verrattuna.

Olihan se hienoa, että käki edelleen kukkui. Vanha kansa tietää, että heinäkuun alkupuolella käellä menee vihne kurkkuun, ja se lopettaa tällöin kukuntansa. Myöhäisin merkintä käen kukunnasta, joka meillä on kalenteriin merkittynä joidenkin vuosien takaa, on 12.7. Se on jo poikkeuksellisen myöhään. (Päivitys: kesällä 2021 kuulimme käen kukuntaa vielä 14. heinäkuuta!)

Uusi päivä valkenee Pyhärannan Hierkonpolulla

Tuleva hellepäivä valkeni hiljalleen Reilan uuteen auringonnousuun

Yö ei tietenkään ollut kylmä, mutta minua ilahdutti se, että sain jossain vaiheessa vetää makuupussin ylös asti kiinni. Pieni vilu tuntui raikkaalta ja ihanalta usean viikon helleputken ja hikoilun jälkeen. Unto nukkui suurimman osan yöstä telttakankaan päällä, mutta aamulla aikaisin herätessäni huomasin sen siirtyneen oman makuupussinsa päälle nukkumaan. Myös Unto taisi nauttia yön viileydestä pitkästä aikaa.

Yhdellä teltan raotuksella kuitenkin näki, että päivästä tulisi aivan samanlainen kuin kaikista edellisistä. Meri hohti vielä vaaleansinisenä ja ilmassa oli pientä usvaa, mutta silti saattoi aistia, että parissa tunnissa aurinko alkaisi taas esitellä voimaansa.

Teimme Unton kanssa pienen aamukävelyn, ja istahdimme sitten laavulle aamupalasta ja merimaisemasta nauttimaan. En ollut nukkunut montaa tuntia, mutta toisaalta, eipä sitä jokaista kesäyötä tarvitsekaan tuhlata nukkumiseen. Olo oli unenpuutteesta huolimatta erinomainen. Havahduin huomaamaan, etten ollut ajatellut yhtään ikävää ajatusta moneen tuntiin. En ollut edes muistanut, että oli olemassakaan muuta kuin se hetki: Unto, meri ja minä.

Mittelspitz Unto teltassa
Unto oli lyhyiden yöunien jälkeen niin väsynyt, ettei jaksanut kahta korvaa kantaa.

Haluaisin välittää kiitokset kyläyhdistykselle, joka on talkootöinä rakentanut polun ja siihen kuuluvat mukavuudet. Unto-koiran antamat pisteet nousevat korkealle, mutta yksi iso ongelma Hierkonpolulla on. Mietin, minne voimme koskaan enää mennä viettämään telttayötä luontoon, kun tiedän, ettei mikään tule koskaan pääsemään lähellekään Säikän auringonlaskua. Ovatko nyt kaikki tulevat luontoretkemme pilalla, kun tulemme väistämättä mutta epäreilusti vertaamaan niitä tähän?  

Retkikoira Unto Hierkonpään laavulla

Hierkonpolku toimii todistetusti päiväretkikohteena, mutta nyt tiedämme, että se tarjoaa poikkeuksellisen upeat puitteet myös yön yli -reissulle.  Jälleen kerran olemme Unton kanssa yhtä upeaa luontokokemusta rikkaampia.

Jos et ole vielä käynyt Hierkonpolulla, nyt on korkea aika. Mutta varo, sillä voit joutua matkaamaan sinne vielä toisenkin kerran – ja kolmannen. Ja ehkä peräti teltan kera.

Sekalaisia faktoja

Osoite: Soukontie 75, Pyhäranta (ensimmäinen tienviitta vasemmalle vie Reidun saunalle, mutta jos haluat samalle parkkipaikalle, missä meidän automme oli, jatka Soukontietä vielä jokuset sadat metrit eteenpäin. Vastaan tulee tienviitta Säikän parkkipaikalle. Aja sinne)

Koirien kanssa liikkuville varoitus: alueella on paljon käärmeitä (myös kyitä). Me emme nähneet yhtäkään, mutta muistutan tästä ihan vaan sitä varten, jos jollekulle ei tule edes mieleen: kannattaa katsoa, minne päästää koiransa haistelemaan.

Jos olet kiinnostunut lukemaan muista yön yli -retkistämme, katsopa nämä:

Kesäyö kauniissa Liesjärven kansallispuistossa

Kesältä 2020:

Pinkjärven yössä vain nainen, koira ja kuikka

Telttaretki Someron kirkasvetiselle Iso-Valkeelle