Vuonna 1956 perustettu Liesjärven kansallispuisto sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelan, Karkkilan ja Someron alueilla. Rantaviivaa tällä hienoja järvimaisemia tarjoavalla puistolla on peräti 50 kilometriä. Upeita vesistöjä pääsee ihailemaan riippumatta siitä, mitä puiston osaa haluaa lähteä tutkimaan. Myös palvelut ovat totta kai kohdillaan, kun puhutaan kansallispuistotason retkikohteesta.

Unto-koira ei ole tottunut tyytymään lyhyisiin hellepäivän pissareissuihin, vaan sille on sen koko elämän ajan ollut itsestään selvää, että lenkille pääsee ja hajuja ja seikkailuja riittää. Kesän 2021 pitkä helleputki pani kuitenkin kaiken uusiksi, kun terveyssyistä ei voitu kävellä yhtään enempää kuin oli pakko.

Ehkä siksi, useiden viikkojen kärsimysten jälkeen, Unto osasikin arvostaa Liesjärven reissuamme ennennäkemättömällä tavalla. Koirankin kasvoille tuntui muodostuvan ihan oikea hymy, kun se ymmärsi meidän olevan pitkästä aikaa luontoretkellä. Kaikesta näki miten innoissaan se oli. Pikkutassut kipittivät nopeasti eteenpäin, mutta palasivat sitten nuuskimaan jotain ihanaa kohtaa, josta se oli vahingossa kävellyt ohi. Unto olisi halunnut ehtiä joka paikkaan yhtä aikaa, vaan hihnan toisessa päässä kulkenut keski-ikäinen hidas harppu oli ikävänä painolastina.

Vaikka eipä sen hitaan harpunkaan hymyä voinut mikään estää. Tuulet, jotka olisivat normaalisti tuntuneet kylmiltä, olivat nekin tervetulleilta poikkeuksellisen kuuman jakson jälkeen. Edes selkä ei hikoillut rinkan painon alla, kun kuljimme luonnosta nauttien telttailupaikkaa kohti. Voi miten ihanaa oli päästä pitkästä aikaa reissuun viileässä säässä!

Mittelspitz Liesjärven kansallispuistossa
Untoa nauratti, kun pääsi pitkästä aikaa reissuun!

Kopinlahden pysäköintipaikalta Savilahden telttailualueelle

Pysäköimme automme Kopinlahden parkkipaikalle, jolta on runsaan kilometrin kävelymatka Savilahden telttailualueelle. Yleensä lähdemme reissuun melko nopealla varoitusajalla ilman sen suurempia suunnitelmia, mutta tällä kertaa minulla oli tässä valinnassa takana ihan ajatusta.

Tarkoituksenamme oli kävellä Savilahdelle ja pysyttää teltta sinne. Seuraavana päivänä kävelisimme sieltä takaisin Kopinlahdelle, jolloin rinkka jäisi autoon ja tilalle tulisi pieni päiväreppu. Kevyemmän varustuksen kera lähtisimme kävelemään Kopinlahdelta toiseen suuntaan kohti kuuluisaa Kyynäränharjua.

Ja näin tehtiin. Saavuimme Unton kanssa Savilahdelle noin kahdeksan aikoihin illalla. Liesjärven vesi velloi kovassa tuulessa, ja aallokko oli kuin meressä konsanaan. Parhaat telttapaikat oli varattu kai jo aikoja sitten, ja tuumailin pitkään, mahtaisinko jäädä Savilahden tuuliseen niemennokkaan ollenkaan. Äkkiseltään vaihtoehtoina tuntuivat olevan joko tuulen riepottelema teltta tai nukkuminen jossain muussa kuin vaakatasossa.

Kova tuuli Liesjärvellä

Maltoin kuitenkin mieleni, ja tutustuimme Unton kanssa Savilahteen kaikessa rauhassa. Laavua alueella ei ole, mutta pari pöytää penkkeineen löytyy sekä käymälä ja tulipaikka (jota nyt ei voitu kuivan maaston vuoksi käyttää). Telttailijoita oli paljon, mutta koska Unto oli ainoa retkellä ollut koira, sai se osakseen paljon positiivista huomiota. Se nojaili silmät kiinni rapsuttajansa säärtä vasten: ”Oi, siitä korvan takaa vielä, jos saisi hieman lisää, kiitos!” Välillä se palkitsi ihmisen innokkaalla suukolla suoraan poskelle.

Lopulta löytyi myös se meidän majapaikkamme, ja vieläpä rauhalliselta paikalta läheltä järven suojaisan puolen rantaa. Tasainen alue puun, puunjuuren ja kiven välissä oli pieni, mutta juuri sen kokoinen, että siihen saattoi pystyttää yhden ihmisen ja yhden koiran vaatimattoman asumuksen. Muiden retkeilijöiden isot ja hienot teltat eivät olisi tälle paikalle mahtuneetkaan, mutta koska me olimme liikkeellä vaatimattomammilla varusteilla, saimme napattua tämän huippupaikan yksityiskäyttöömme.

Pienelle teltalle löytyi juuri sopiva tasainen alue. Järvi siintää edessä. Vieressä näkyy jonkun kyhäämä laiton nuotiopaikka.

Vaatimattomammillakin varusteilla voi lähteä luontoon

Kuten sanottua, telttamme on kovin vaatimaton. Siltä se näyttää erityisesti silloin, kun sitä vertaa muiden retkeilijöiden hienoihin ja kalliisiin telttoihin. Minulle ja Untolle riittää pieni kahden hengen teltta: minä vien sisätilasta 2/4, Unto 1/4 ja varusteemme 1/4.

Onhan hyvä teltta oleellinen osa yöretkeilyä, mutta jos tarvetta on vähän, olen sitä mieltä, ettei kallista telttaa tarvita – etenkin jos retkeily tapahtuu kesäaikaan. Jos on mitä sijoittaa, silloinhan ongelmaa ei ole, mutta jos tulot ovat pienemmät, voi vaatimattomammillakin varusteilla pärjätä aivan yhtä hyvin. Omalla retkeilylläni haluan korostaa nimenomaan sitä, että mitään ylellisiä, merkkiuskollisia varusteita ei tarvita.

Suurin merkitys on sillä, kuinka painavia varusteita jaksaa kantaa. Retkeilyvarusteiden hinnassa näkyy nimittäin väistämättä niiden keveys. Mutta siltikin olen vakaasti sitä mieltä, että luonnossa liikkuminen ei ole rahasta kiinni, eikä saa olla.

Otetaanpa esimerkiksi rinkka.

Minun rinkkani on todella, todella vanha. Se on nähnyt monet seikkailut ja ollut monessa mukana; se on käynyt jopa päiväntasaajan eteläpuolella. Tiedätkö, kuinka jollakin voi olla elossa niin vanha sukulainen, että hän on isän isän isä? Minun rinkkani on niin ikivanha, että se on rinkan rinkan rinkka.

Se on kuitenkin ehjä, tilava ja kaikin puolin toimiva. Ei se ergonomiassa pärjää nykypäivän huippuunsa viritellyille malleille, ja saahan se osakseen joskus sääliviä katseita, mutta etenkin jos kantomatka ei ole pitkä, pärjää sillä aivan hyvin.

Nykyään on kuitenkin myös se mahdollisuus, että vuokraa tarvittavat retkivarusteet. Se voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun lähtee reissuun aivan ensimmäistä kertaa eikä ole varma edes siitä, viihtyykö luonnossa. Pitemmän päälle se ei taida kuitenkaan olla toimiva ratkaisu, ja joskus sitä vain haluaa hankkia omat varusteet, oli se järkevää tai ei. Sitä kaikkein kalleinta vaihtoehtoa ei kuitenkaan aina tarvita. Tätä ilosanomaa minä haluan julistaa.

Komea pahka Kopinlahdella

Kopinlahden kautta kuvankauniille Kyynäränharjulle

Aamulla heräsimme kuuden aikaan. Teimme pienen aamukävelyn ja nautimme järvenrannassa aamupalaa muiden telttailijoiden vielä nukkuessa. Hiljaisuus oli täydellinen muutamia lintujen ääntelyitä lukuun ottamatta.

Pakkasin hiljalleen tavarat takaisin rinkkaan ja varmistin, että paikka jäi täysin vaille merkkejä majoittumisestamme. Paitsi ettemme Unton kanssa tietenkään jätä roskia luontoon, yritän katsoa myös, että telttailustamme koituisi luonnolle mahdollisimman vähän rasitusta.

Oli aika kiittää Savilahtea hyvistä yöunista ja jatkaa matkaa takaisin Kopinlahden parkkipaikalle. Mielelläni olisin kiittänyt myös kanssaretkeilijöitämme, jotka olivat kaikki kunnon retkeilijöitä; sellaisia todellisia retkeilijöitä, jotka noudattavat retkeilyetikettiä ja -sääntöjä. Vaikka meitä majoittujia oli ollut paljon, ilta oli ollut hiljainen eikä kukaan ollut edes aikonut sytyttää nuotiota.

Kopinlahdella vaihdoin rinkan valmiiksi pakattuun päiväreppuun, ja lähdimme kävelemään toiseen suuntaan kohti kuvankaunista Kyynäränharjua. Jos joskus mietit reissua Liesjärven kansallispuistoon, suosittelen, että sisällytät ainakin tämän kauniin harjun kierrokseesi, sillä se on koko puiston kohokohta ja tunnetuin nähtävyys.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa
Kyynäränharjulla on helppo kävellä.
Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa

Kyynäränharju on kapea, vain metrien levyinen kannas, joka erottaa toisistaan Kyynärän- ja Liesjärven. Pituutta tällä harjulla on runsas kilometri, joten tämän matkan verran kulkija voi ihailla molemmilta puolilta avautuvaa upeaa järviluonnon maisemaa. Harju on helposti tavoitettavissa, sillä sen toinen pää lähtee lähes suoraan Kopinlahden pysäköintipaikalta, ja toisessa päässä on Pirttilahden pysäköintipaikka. Sinne on siis helppo poiketa, vaikka aikaa ei olisi paljon.

Parin metrin matkalta Kyynäränjärvi ja Liesjärvi ovat yhteydessä toisiinsa, ja tällä kohtaa kulkijaa odottaa kaunis, hiljattain uusittu kävelysilta.

Kyynäränharjun silta Liesjärven kansallispuistossa
Unto pelkää siltoja. Tämän sillan se ylitti kyllä reippaasti, mutta kävely näytti vähän siltä kuin olisi ollut kakat housussa.

Koira (nais-)retkeilijän kaverina

Naisretkeilijänä saan joskus osakseni huomiota, lähinnä positiivista sellaista. Kyllähän naisetkin retkeilevät, mutta yksin retkeileviä naisia tulee vastaan vain harvakseltaan. Ilmeisesti myös muut retkeilijät ovat tämän huomanneet, sillä minulle nousee usein peukku siitä hyvästä, että minulla on rohkeutta lähteä matkaan myös yksin.

Tämä tietysti naurattaa minua, sillä enhän minä ole yksin. Minulla on Unto.

Unto on pieni koira, ja voisi kuvitella, ettei se pystyisi tarjoamaan kummoistakaan turvaa. Ei tietysti tositilanteessa pystyisikään, vaikka taatusti yrittäisikin minua puolustaa. Kyse on enemmänkin siitä tunteesta, että en ole retkelläni yksin. Voin huoletta nukahtaa telttaan, sillä tiedän täydellä varmuudella, että kukaan ei sinne pääse tunkeutumaan ilman, että Unto ilmoittaisi asiasta äänekkäästi.

Normaalioloissa Unto ei kuitenkaan retkillä puhele. Se ei koskaan hauku tai häiritse kanssaretkeilijöitä millään tavoin. Se on kaikin puolin helppo retkikaveri, jonka käyttäytymisestä ei tarvitse kantaa huolta. Se tuntuu hallitsevan retkietiketin paremmin kuin monet ihmiset.

Kyynäränharju Liesjärven kansallispuistossa ja kesäaamun maisema

Tämä ei ole aina itsestään selvää, kun koiran kanssa liikkuu. Varsinkin Unton kaltaisen saksanpystykorvan mieleen voi tulla alkaa toteuttaa perusominaisuuttaan vahtikoirana, eli haukkua, jos joku tulee liian lähellä omaa aluetta. En halua antaa väärää kuvaa Unton rodusta, jos joku miettii koirakaverin hankkimista retkilleen. Mittelspitz ei välttämättä ole helppo valinta. Tiedän tämän, koska Unto ei ole ensimmäinen mittelini.

Unton kanssa on käynyt kuitenkin tuuri. Se rakastaa retkeilyä ja luonnossa liikkumista yhtä paljon kuin omistajansakin. Sen ilme kirkastuu, kun se tajuaa päässeensä retkelle. Teltassa yöpymisestä se on aivan täpinöissään; se tietää, että telttaan mennään nukkumaan. Liesjärven rannalla olin itse vasta etsimässä hyvää asentoa makuupussissa, kun viereltä jo alkoi kuulua rento, pieni tuhina. Väsynyt Unto oli täydessä unessa.

Paksu kilpikaarnamänty ja mittelspitz Unto
Kansallispuistossa oli hienoja kilpikaarnamäntyjä

Pisteitä Unto-koira antaa tälle retkelle 4,5/5. Savilahden telttailualue oli siinä mielessä pettymys, että järvi näkyi lähinnä puiden lomasta. Olemme päässeet retkillämme majoittumaan parempiinkin paikkoihin. Toisaalta kansallispuiston koskematon metsä näytti hienolta useiden talousmetsiin suuntautuneiden retkien jälkeen, ja Kyynäränharju puolestaan oli vertaansa vailla oleva luontokohde, jonka kauneutta ei voi liikaa korostaa.

Liesjärven kansallispuistosta löytyy myös paljon muuta nähtävää. Korteniemen perinnetila on puiston eteläpäässä. Telttailijoille löytyvät puiston pohjoisosasta Kaksvetinen ja Peukalolammi. Tarjolla on muutamia lyhyempiä ympyräkierroksia, mutta myös pitempää vaellusreittiä. Liesjärven reitit ovat osa 250 kilometriä pitkää Ilvesreittiä, joten aivan heti ei kävelymatka lopu kesken kovakuntoiseltakaan kaverilta.

Unto-koira suosittelee!

Sekalaisia faktoja

Kopinlahden pysäköintipaikan osoite: Kansallispuistontie 203, Tammela

Lue Liesjärven kansallispuiston esite

Samalla alueella sijaitsee myös toinen kansallispuisto, Torronsuon kansallispuisto. Kansallispuistokokemuksia keräävä pääsee siis kätevästi ja nopeasti vierailemaan kahdessa puistossa, jos niin haluaa. Torronsuolle ei kuitenkaan saa leiriytyä, eli se on päiväretkikohde.