Iltalenkki Isovuoren luontopolulla Raision Kaanaassa

Muistatko, miten olet joskus ajellut kohti Naantalia ja nähnyt Raision vesitornin kohoavan metsänreunan yllä? Huomaat tornin, kun se tulee esille Raision tehtaiden jälkeen, sieltä peltoaukean takaa, mutta sitten se katoaa näkyvistä ennen kuin ehdit mitenkään miettiä mahdollisuutta mennä käymään sen juurella.

Vaan juuri siellä, vesitornin ympäristössä, kiertää Isovuoren rengaspolku. Vesitorni on hyvä maamerkki, kun opastaa uutta kulkijaa siihen suuntaan, sillä tornia on vaikea olla huomaamatta. Minulle maisemat ovat kuitenkin tuttuja, sillä kyse on lapsuuden paikoistani. Vietin kuusi vuotta elämästäni kulkien Isovuoren sivuitse Tahvion kouluun ja takaisin. Silloin elettiin 1980-lukua.

Vaikka maisemat ovat vanhoja, polku on tuore. Kaanaan omakotiyhdistyksen aktiivijäsen Esko Lehtinen on suunnitellut polun, ja se on toteutettu vuoden 2020 aikana. Pituutta polulla on vain vajaat 2 kilometriä, mutta lyhyestä mitastaan huolimatta se ei ole aivan helppo. Polulla astelu vaatii jonkin verran ketteryyttä. Lapset selviytynevät moisesta leikiten, mutta minunlaiselleni vanhemmalle väelle eteneminen saattaa tuottaa vaikeuksia, jos paikat reistailevat.

Hyvät kengät kannattaa ainakin laittaa jalkaan, sillä sen lisäksi, että huonolla kelillä voi olla liukasta, löytyy polulta paikoin myös märkiä kohtia.

Lähdetäänpä Isovuorelle!

Isovuori-nimisiä paikkoja on Varsinais-Suomessa muuallakin, mutta tämänkertainen kohteemme sijaitsee Raision Kaanaassa. Polulle pääsee monestakin kohtaa, kuten kuvan kartasta näkyy, mutta ulkopaikkakuntalaiselle helpoin lienee vesitornin takaa, sillä sinne ainakin löytää eksymättä.

Varsinaiselle polun alkupisteelle pääsee siitä, mistä ennen kulki Kaanaantie. Tie teki siinä aikoinaan jyrkän mutkan, joka myöhemmin korjattiin, ja polulle pääsee tätä vanhaa tienpohjaa seuraamalla (tässä kohtaa on polun opaskyltti). Se ei tietenkään sano suurimmalle osalle ihmisistä nykyään yhtään mitään, joten yritän hahmottaa vielä tähän karttaan polun alkupisteen (nuoli).

Kun polulle löytää, se onkin sitten erinomaisesti merkitty sinisin merkein, joita on molemmin puolin puissa. Polku on selkeä, eikä siltä pääse eksymään. Ainoa ongelma on pysäköintipaikkojen puute. Polku on suunniteltu alueen omia asukkaita silmällä pitäen, eikä kukaan ole kai koskaan olettanutkaan, että polku kiinnostaisi myös muualta tulevia.

En lähde neuvomaan, minne pysäköit autosi, sillä en halua joutua pysäköinninvalvonnan kynsiin (taas). Isovuorentie on todennäköisesti se paras vaihtoehto, jota tähän tarkoitukseen voinee harkita. Yksi vaihtoehto voisi jopa olla ajaa Tahvion koululle (kouluajan ulkopuolella) ja kävellä sieltä. Matkaa tulee tällöin aika lailla lisää, mutta koska Isovuoren luontopolku itsessään on melko lyhyt, moni olisi ehkä vain tyytyväinen saadessaan lenkille lisää pituutta. Sitä paitsi kävely peltoaukean läpi rauhallisessa ympäristössä ei ole ollenkaan hassumpi vaihtoehto, vaikka tietä pitkin mennäänkin.

Kivenheiton päässä Isovuorelta sijaitsee toinen luontopolku, Järviniityn metsäpolku. Lue myös siitä kirjoittamani juttu ja käy kiertämässä molemmat polut samalla kertaa:

Raision Järviniityn hurmaava metsäpolku rentouttaa mielen

Isovuoren rengasreitti yllättää – positiivisesti

Tiedäthän, miten sitä helposti vähättelee omien kotinurkkiensa maisemia. Miten sitä aina kuvittelee, että ne parhaat paikat ovat jossain kaukana, ja nämä tässä vieressä ovat vain tämmöisiä mitättömiä, mitä lie.

Hieman tällä asenteella lähdin Unto-koiran kanssa kiertämään Isovuoren luontopolkua. En odottanut kummoistakaan luontoelämystä. Tiesin toki, että alueella on hienoja kallioita, mutta en pitänyt niitä juurikaan näkemisen arvoisina, tai ainakaan sellaisina, että alkaisin suositella niitä muille.

Vaan niinhän se usein menee, että kun ei odota mitään, yllättyykin positiivisesti. Isovuoren rengaspolku on yllättävän mukava, ja voin rehellisesti suositella sen kiertämistä myös muille kuin alueen asukkaille. En olisi uskonut sen tarjoavan näinkin hienoja maisemia, näinkin mukavaa tunnelmaa ja näinkin paljon nähtävää. Alueella on hienoja puita, mahtavia kivenmurikoita ja merenhuuhtomia kallionreunoja. Ei nyt sentään mistään järisyttävistä luontokokemuksista ole kyse, mutta ihan riittävistä kumminkin. Sellaisista, jotka mukavasti piristävät arkipäivää.

Kesähelteiden ja niitä seuranneiden sateiden ja muiden kiireiden vuoksi emme olleet Unton kanssa päässeet vähään aikaan luontopolulle, ja tämä lyhytkin kierros toi mukanaan paljon hyvää mieltä. Tuntui mukavalta kävellä pitkästä aikaa metsäisessä maastossa (muualla kuin kotona) ja nauttia luonnon tuoksuista.

Reitin varrelta löytyy pöytä-penkkirynmä, jolle voi pysähtyä nauttimaan evästä ja vaikka muistelemaan menneitä. Alueella kun voi kävellä enemmänkin kuin vain tuon merkityn polun, joten aikaa saa kulumaan, jos vain haluaa.

Isovuori tarjoaa hienoja maisemia mutta myös ikäviä muistoja

Jos haluat tutustua alueeseen tarkemmin, huomaat polun karttakuvasta, että siellä risteilee muitakin polkuja, ja karttaan on merkitty myös näköalapaikka. Jos sen sijaan haluat mieluummin kävellä tietä kuin vaikeaa polkua pitkin, suosittelen kävelemään Isovuorentieltä Lampitielle vievän kävelytien osuuden. Kun Isovuorentie kaartaa alas Tahvion peltoaukealle, jatkaa tämä ”mettäpoluksi” kutsuttu kävelytie metsän ja kallioiden reunaa ja peltojen laitaa pitkin.

Isovuoren hienot kalliot luovat tunnelmaa. Siellä on mukava kävellä keväisin, kun rinteet ovat täynnä sinivuokkoja, tai syksyisin, kun koko ”mettäpolku” täyttyy puista putoilevista erivärisistä lehdistä. Juuri tätä tietä pitkin kuljin aikoinani kouluun, ja syksy oli ehdottomasti suosikkivuodenaikani. Muistoissani pystyn edelleen palauttamaan mieleeni koulumatkoillani tuntemani syksyn raikkaan tuoksun.

Edelleen muistossani on kuitenkin myös se päivä, kun pienenä alakoululaisena tulin pyörällä kotiin tätä polkua pitkin. Isompia kuudesluokkalaisia oli pysähtynyt odottamaan minua ja luokkatovereitani, ja jokin ääni sisälläni varoitti vaarasta. En kuitenkaan pystynyt edes kuvittelemaan, että joku voisi oikeasti tehdä toiselle ihmiselle pahaa – se ei vielä silloin kuulunut maailmaani mitenkään – joten ajoin rohkeasti eteenpäin.

Kun pääsin kohdalle, porukan isoin tyttö työnsi minut pyöränselästä pois ja kaatoi kallionseinämää vasten. Vain minut. Keneenkään muuhun ei koskettu, vaikka en tuntenut tätä tyttöä tai hänen kavereitaan ollenkaan.

Minut oli valittu, koska olin erilainen kuin muut. Kiusaamista sain kokea koko 9-vuotisen peruskoulun ajan lähes joka päivä. Pientä tönimistä ja kevyitä lyömisiä lukuun ottamatta kyse oli kuitenkin aina henkisestä väkivallasta. Minulle tuli tuona aikana hyvin selväksi ainakin se, mitkä vartaloni osat olivat niitä vähemmän kauniita.

Olinhan minä äärimmäisen ärsyttävä tyyppi, tiedostan sen hyvin nyt jälkeenpäin. Pärjäsin koulussa hyvin, ja lisäksi esiinnyin ala-asteella kaikissa mahdollisissa kissanristiäisissä maakunnan alueella. Olin kiltti ja hiljainen, mutta en ujo tai alistuva.

Mutta ei mikään, ei mikään ärsyttävyys koskaan, ikinä, anna lupaa toisen kiusaamiseen. Aihe on edelleen valitettavan ajankohtainen, vaikka omista kokemuksistani on lähes 40 vuotta. Toisaalta kiusaaminen ei edes lopu koulun loppumiseen, vaan elämässä tulee aina vastaan niitä, jotka haluavat pahaa toiselle tai yrittävät käyttää toisen kiltteyttä hyväkseen.

Lopulta kyse onkin enemmän siitä, miten pystyy nousemaan kiusaajien yläpuolelle ja vahvistamaan itseään niin, että kestää sen, mitä vastaan tulee. Koska tosiasia on, että todellinen vika on aina siellä kiusaajan päässä, eikä koskaan – koskaan – kiusatun ulkonäössä tai muissa piirteissä.

Isovuoren luontopolulle pisteitä…

Mutta palataanpa takaisin luontopolulle. Ikävistä muistoista huolimatta kokemukseni polusta on positiivinen. Itse asiassa erittäinkin positiivinen, sillä polun kierrettyäni tajuan yhtäkkiä, että en olekaan enää se sama pikkutyttö. Olen aikuinen, itsenäinen ja vahva nainen, eivätkä menneisyyden ikävät sanat vaikuta minuun enää mitenkään, vaikka olin kuvitellut toista.

Untokin on polkuun tyytyväinen. Toki se läähätti koko matkan, sillä hajujen perään oli kova kiire, mutta ilmeisesti se löysi kuin löysikin ne tärkeimmät viestit. Autoon päästyään se nukahti melkein heti.

Unto antaa Isovuoren luontopolulle pisteitä 3/5. Jos Pähkinäpolku ja Haunisten altaan kierto ovat Raision luontosuosikkejamme, voimme ihan hyvin lisätä Isovuoren polun tämän joukon jatkoksi. Eihän se aivan samalle tasolle tietenkään nouse, mutta kyllä se kuuluu niihin polkuihin, joita aion käydä kiertelemässä myöhemminkin.

Lapsena pelkäsin Raision vesitornin juurella ollessani, että kyseinen 58 metriä korkea torni kaatuisi. Siltä se pienestä tytöstä ainakin tuntui, kun katseli pää kenossa ylös kohti huippua. Vanhempani kertovat, etten uskaltanut millään tulla tornin juurelle, vaan jäin aina seisomaan kauemmas.

Mutta siellä se torni edelleen tönöttää. Ja niin kauan kuin torni pystyssä pysyy, on myös Isovuoren luontopolulla mukava tallustaa. Unto-koira suosittelee!

Tutustu myös muihin Raision luontopolkuihin:

Timalipolku

Pähkinäpolku

Haunisten allas

Alppiruusupuisto

Uikkupolku

Sekalaisia faktoja

Kaanaan omakotiyhdistyksen nettisivut

Raision vesitorni on vuodelta 1965.

Vesi tulee Kokemäenjoesta.

Tahvion koulun sininen koulurakennus on vuodelta 1916 ja punainen vuodelta 1954. Nykyään Tahviossa opetetaan luokkia 3–6, mutta minun aikanani siellä olivat myös ykkös- ja kakkosluokat. Ihan ensimmäinen kouluvuoteni kului sinisen rakennuksen tienpuoleisessa luokassa Ritva Herrasen opetuksessa.

Kiusaamiskokemuksistani huolimatta minulla on pääasiassa lämpimiä muistoja Tahviosta. Erityisellä lämmöllä muistelen niitä viittä vuotta, joina sain olla mukana Tahvion koulun kuorossa.  Toivon todella, että Tahvion koulun toiminta saa jatkua myös tulevaisuudessa.