Naantalin 2 hienoa näköalapaikkaa: Luikkionvuori ja Raumakari

Eikö olekin jännä juttu, että sitä voi asua jossain, ja muutaman kilometrin päässä on hienoja luontokohteita, joissa ei ole koskaan käynyt?

Meille kävi näin. Löysimme Unto-koiran kanssa hiljattain Naantalista kaksi hienoa näköalapaikkaa, joissa emme olleet käyneet koskaan aikaisemmin.

Vaikka Luikkionvuori ja Raumakari ovat sinänsä helppoja ja kaiketi tunnettujakin kohteita, haluan esitellä ne tässä sinulle. Luotan nimittäin todennäköisyyksiin: koska kumpikin näistä oli minulle ennestään tuntematon, uskon että ne saattavat olla yhtä outoja sinullekin.

Hassuinta on, että kumpikin näistä näköalapaikoista on ollut odottamassa vierailuasi aivan ulottuvillasi. Olet ehkä melkein käynyt kummassakin, mutta hiukan on aina jäänyt puuttumaan.

1. Satumaisen kaunis talvinen Luikkionvuori

Tunnetko Naantalissa sijaitsevan, 54 metriä korkean Luikkionvuoren? Ai et? No, enpä tuntenut minäkään, vaikka se sijaitsee ihan niillä nurkilla, joilla olen liikkunut paljonkin vuosien varrella. Sitähän luulisi, ettei vuoresta voisi noin vain kävellä ohi, mutta näköjään niinkin voi Varsinais-Suomessa käydä. 

Kävin Luikkionvuorella ensimmäisen kerran keväällä 2021, mutta en päätynyt kirjoittamaan reissustamme blogijuttua. Vuoren kyllä löytää, kun katsoo kartasta missä se on ja suuntaa sinne. Mutta missä oli Luikkionvuoren luontopolku ja mistä vuorelle kuljettaisiin ns. virallista reittiä, se jäi minulle tuolloin epäselväksi. Juttu jäi kirjoittamatta, koska en osannut antaa sinulle kaikkia tarvittavia tietoja.

Minun piti siis ensin selvittää Luikkionvuoren luontopolun kohtalo, ja tosiaan, Luikkionvuorella on ollut luontopolku. Sen jäänteintä – punaisia merkkejä puissa – on vielä paikoin nähtävissä. Nykyään vuorelle kiivetään kuitenkin ilman sen kummempia opasteita. Pitää vain tietää, mistä kohtaa hyppää tieltä pois metsän puolelle.

Talvella 2022 törmäsin netissä videoon, jossa näytettiin kulkureitti Luikkionvuorelle, ja sen opastamana lähdin matkaan uudelleen. Tunnistin välittömästi paikan, josta videossa lähdetään liikkeelle, joten tällä kertaa polun hahmottaminen kävi helpommin.

Koska tunnustus pitää antaa aina sille, jolle se kuuluu, linkkaan videon tähän alle.

Auton voi jättää esimerkiksi Soinistentielle Suovuoren kuntoradan parkkiin tai kouluajan ulkopuolella Taimon koulun parkkipaikalle. Videossa neuvotaan, että auton voisi pysäköidä myös Apilakadulle. Se lienee hyvinkin mahdollista. Tällöin ollaan jo todella lähellä polun alkupistettä, sillä se löytyy Luikkionkadun oikealta puolelta hieman Apilakadulta eteenpäin.

Reitti vuoren huipulle on hankala, joten jos jalat reistailevat, ei tähän kohteeseen kannata lähteä. Meidän retkipäivänämme lunta oli aivan valtavasti, mikä osaltaan haittasi kulkua, kun joutui oikein kunnolla kahlaamaan. Toisaalta lumi taas pehmensi mukavasti, kun tuli alaspäin pientä peppuliukua!

Vasta reissumme jälkeen törmäsin Retkipaikan jutussa tietoon, että vuorelle voisi kulkea myös toiselta puolelta, jolloin reitti olisi ilmeisesti helpompi. Tämä toinen reitti nousee vuorelle Soinistentien ja Metsäluikkiontien väliseltä jalankulkureitiltä.

Tulit sitten Luikkionvuorelle mistä suunnasta tahansa, ylös kiipeäminen kannattaa. Alhaalla siintää meri, ja myös Naantalin kirkko on helppo tunnistaa ihan paljaalla silmällä. Jos pakkaat reppuun kiikarit, saat maisemasta irti vielä enemmän.

En kuitenkaan halua maalata sellaista kuvaa, että näkymä olisi jotenkin poikkeuksellisen hieno, sillä siinä tapauksessa voisit pettyä. Meri on melko kaukana, ja edessä on jonkin verran puita. Varsinais-Suomesta löytyy kyllä upeampiakin näköalapaikkoja kuin Luikkionvuori.

Meillä kävi Unto-koiran kanssa kuitenkin tuuri, sillä meidän retkipäivänämme maisema oli peittynyt satumaisen verhon alle. Uutta lunta oli satanut paljon, ja vain muutamat muut kengät olivat ehtineet astella alueella ennen meitä. Koskematon, pehmeä lumi maassa ja puissa, yhdistettynä pilven takaa heijasteleviin auringonsäteisiin, ja Luikkionvuoresta tuli talvinen ihmemaa.

Olo oli epätodellinen. Vain hetkeä aiemmin olimme tallustelleet Soinistentiellä liikenteen melussa. Oli kuin meidät olisi yhtäkkiä nostettu ilmaan ja laskettu keskelle maailmaa, jossa olimme Unton kanssa kahden. Vaikka arkielämässä lumesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, on lumi luontoretkeilijälle pelkästään positiivinen asia.

Voiko tällaista maisemaa olla olemassakaan muualla kuin Pohjois-Suomessa? Saati sitten Naantalissa? Näköjään voi. Hieman se vaatii vaivannäköä, etsimistä ja kiipeämistä, mutta vaivanpalkaksi voi saada jotain sellaista, jota ei voi millään rahalla ostaa. Lumiselle Luikkionvuorelle Unto antaa täydet pisteet 5/5.

(Unto oli seota onnesta uudessa, puhtaassa pakkaslumessa kieriessään.)

2. Upea, upea Raumakari

Olen aina ollut sitä mieltä, että Kuparivuoren kalliot ovat hienoin nähtävyys koko Naantalissa. Ne ovat vaikuttavat ihan kansainvälisestikin ajatellen, ja niitä kehtaisi esitellä aivan kenelle maailmantähdelle tahansa. (Ja on tietysti esiteltykin, kun ottaa huomioon, että Kultaranta sijaitsee näitä kallioita vastapäätä.)

Itse Kuparivuorella on kuitenkin yksi huono puoli: jos kiipeät Kuparivuoren päälle, näet kyllä eteesi avautuvan merimaiseman, mutta et kallioita kokonaisuutena. Sinulta jää tällöin näkemättä kallioiden jylhyys tai se, miten aurinko värjää seinämät kuparinpunaisiksi.

Ratkaisu tähän on, että et kiipeäkään Kuparivuorelle, vaan siirryt ihailemaan maisemaa Raumakarille. Perspektiivin muuttuessa koko ympäristö näyttäytyy sinulle täysin uudella tavalla.

Raumakari sijaitsee mantereen ja Luonnonmaan saaren välissä. Pääset sinne kävelemällä vanhaa Ukko-Pekan siltaa pitkin. Sillassa on aukko ja kohdalla kyltti, jossa sanotaan kulun tapahtuvan omalla vastuulla. Raumakarille piipahtaminen on kuitenkin täysin sallittua, kunhan muistaa varovaisuuden etenkin liukkaaseen vuodenaikaan.

Vanha Ukko-Pekan silta vie menneeseen aikaan

Ukko-Pekan sillan Luonnonmaan puoleisessa päässä ei ole pysäköintimahdollisuutta. Jos siis tulet paikalle omalla autolla, kannattaa auto jättää Kuparivuoren pysäköintialueelle tai vanhaankaupunkiin. Sieltä on vain kivenheiton matka vanhalle, vuonna 1934 valmistuneelle Ukko-Pekan sillalle, joka jo sinänsä on nähtävyys. Nimensä vanha silta on saanut tuolloin tasavaltamme presidenttinä toimineen P.E. Svinhufvudin lempinimestä.

Sillan valmistuminen muutti luonnonmaalaisten elämän, sillä se toi kauan kaivatun yhteyden mantereeseen. Ennen sillan valmistumista ylitys oli tehty föripaatilla ja kapulalossilla. Ylitys saattoi olla vaarallinen, etenkin kun Naantalin puolen ranta oli jyrkkä ja vaikeasti ylös noustava.

Paikallisten asukkaiden onneksi valtio hankki Kultarannan vuonna 1922 presidentin kesäasunnoksi, ja pitihän presidentillä olla käytettävissään parempi kulkuyhteys kuin lossi. Siltahanke sai tuulta siipiensä alle, ja rakennusvaiheeseen päästiin vuonna 1932. (Mikäli aihe kiinnostaa, voit lukea lisää tästä TS:n linkistä.)

Uudempi Naantalinsalmen silta avattiin liikenteelle vuonna 1986. Tällöin keskellä Ukko-Pekan siltaa, juurikin Raumakarin kohdalla, sijainnut vanha siltapaviljonki-kahvila purettiin.

Retkemme aikana muistelimme vanhaa kahvilarakennusta ja mietimme, miten valitettavaa sen hävittäminen oli. Esimerkiksi oman isoäitini sisko oli aikoinaan kyseisessä kahvilassa töissä aivan sillan ensimmäisinä vuosina, silloin kun koko maailma oli vielä niin kovin toisenlainen.

Vieraile Raumakarilla kesäiseen aikaan

Me vierailimme Raumakarilla helmikuussa, mikä ei tietenkään ollut se ihanteellisin ajankohta. Lumi peitti maan, ja lumen alla mahdollisesti piilotellut jää piti meidät poissa jyrkiltä reunoilta. Niin innokas luontobloggaaja en ole, että vaarantaisin henkeni näiden juttujen takia.

Sulan maan aikaan Raumakaria uskaltaa tutkia enemmän, ja niin kannattaa tehdäkin. Sieltä löytyy muun muassa ystävyyden kivi, joka on merkitty kyltillä. Tarinan mukaan kivi muistuttaa luonnonmaalaisten ja naantalilaisten nuorten välisestä ystävyydestä, mikä ei ollut aina itsestään selvää.

Vierailu Raumakarille on mielenkiintoinen kuitenkin myös talvella. Ukko-Pekan sillan kupeessa on aina sulaa vettä, mikä houkuttaa paikalle vesilintuja. Pettymystä ei tullut tälläkään kertaa.

Me ihmiset pidimme Raumakarista. Ihmettelimme sitä, miten olimme voineet välttyä käymästä siellä koko tähänastisen elämämme. Kun autolla ajaa siltaa pitkin Luonnonmaalle, ei siinä ehdi huomata koko Raumakaria.

Vaikka me ihmiset olisimme olleet valmiit antamaan Raumakarille myös näin talviaikaan täydet pisteet 5/5, Unton käytöksestä näki erittäin selvästi, että se ei pitänyt tästä reissusta yhtään.

Unto nimittäin tykkää pitkistä lenkeistä, ja vaikka sillä on ikää jo 9 vuotta, haluaa se edelleen kävellä kovaa vauhtia. Se, että kävelimme lyhyen matkan kaupungilta sillalle ja pysähdyimme koko ajan ottamaan valokuvia, ei miellyttänyt Unto-koiraa ollenkaan. Sen tympääntyneet ilmeet kertoivat kaiken. Jos se osaisi puhua ihmisten kieltä, olisi se varmasti mutissut: ”Samperin Raumakari, että pitikin tänne tulla”.

Koska se on nimenomaan Unto, joka täällä nämä luontokohteet pisteyttää, saa Raumakari nyt valitettavasti pisteitä vain 1/5. Muista kuitenkin, ettei Unton pisteytys taida olla se koko totuus tällä kertaa. Sen voit todeta varmasti vaikka keväämmällä, kun suuntaat Raumakarille ihastelemaan auringonlaskua. Tuskin nimittäin ihan heti löydät yhtä hienoa paikkaa – ainakaan lähietäisyydeltä.  

Osoitteet

Luikkionvuori: Luikkionkatu (Apilakadun risteyksestä hieman ylöspäin)

Raumakari: Kuparivuorentien päästä Ukko-Pekan sillalle. Raumakari sijaitsee sillan puolivälissä

Jos etsit luontokohdetta Naantalista, katsopa myös nämä kirjoittamani jutut:

Elämän nälkää Naantalin Vaarjoen luontopolulla

Luonnonmaan maisemia Silmu-luontopolulla ja Nikulanvuorella

Luolalanjärven luontopolku Naantalin keskustan kupeessa

Kultaranta Kuru – luontopolku lähempänä kuin arvaatkaan

Tilaa uusimmat päivitykset suoraan sähköpostiisi: