10 kohdan retkeilyetiketti: näin nouset aloittelijasta konkariksi

Luonnossa retkeily on helppo harrastus. Valitset vain sopivan kohteen, pakkaat reppuun eväät ja lähdet liikkeelle. Suomi on täynnä toinen toistaan hienompia luontopolkuja, joilla pärjää ilman karttaa ja kompassia. Matkan varrella on laavuja ja mukavia levähdyspaikkoja, ja maisemat ovat joskus hienoja ja joskus taas henkeäsalpaavan hienoja.

Ihan niin yksinkertaista luontopolku- ja laavuretkeily ei kuitenkaan ole, että siellä voisi kulkea ja käyttäytyä aivan miten tahtoo. Kohteet ovat meidän kaikkien yhteisiä, ja siitä syystä niillä on noudatettava tiettyjä sääntöjä.

Olen koonnut yhteen 10 kohdan retkietiketin, joka koostuu niin kirjoitetuista kuin kirjoittamattomista luontoretkeilyn säännöistä. Säännöillä ei pyritä rajoittamaan sinua tai tekemään sinun reissustasi kurjaa, vaan päinvastoin niillä pyritään tekemään meidän kaikkien retkistä entistä parempia.

Kun me kaikki toimimme sääntöjen mukaan, toisiamme kunnioittaen, on luontokokemus meille kaikille mieluinen. Ja kun otat tämän 10 kohdan retkeilyetiketin haltuun, huomaavat jo muutkin, että siinähän onkin kunnon konkariretkeilijä eikä mikään eilisen teeren porhaltaja.

1. Tarkistan aina milloin ja minne saan tehdä tulet

Tulenteko kuuluu monien mielestä oleellisena osana luontoretkeilyyn. Etenkin jos retkillä käy harvoin ja jos mukana on lapsia, on tulien äärellä istuminen ja makkaran paistaminen jännittävä ohjelmanumero.

Aina tulta ei voi kuitenkaan tehdä. Ei vaikka kuinka haluaisi.

Lapin erämaa-alueilla tulenteko on vapaampaa, mutta eteläisessä Suomessa tulet voi tehdä vain virallisille tulentekopaikoille sinne varta vasten tuoduilla polttopuilla. Tulen tekeminen muualle maastoon tai polttopuiden ottaminen maastosta ei ole sallittua muutoin kuin maanomistajan luvalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että luontoretkikohteissa tulet tehdään virallisille, karttaan merkityille tulentekopaikoille, ja jos jossain näkyy jonkun kyhäämä epävirallinen tulipaikka, sitä ei käytetä.

Kesään, eli valitettavan usein juuri parhaaseen retkeilyaikaan, osuvat myös ruohikko- ja metsäpalovaroitukset, ja varoitusten ollessa päällä tulta ei tehdä edes virallisille tulipaikoille. Hormillisilla ja katetuilla tulipaikoilla tulenteko saattaa olla mahdollista myös varoitusten ollessa voimassa, mutta tuli on aina sytyttäjänsä vastuulla. Oikein kuivaan aikaan kielto saattaa koskea myös hormillisia tulipaikkoja, ja tämä kannattaa tarkistaa retkikohteen ajankohtaisista tiedotteista. (Lähde)

Yllättävän moni retkeilijä luulee, että tulet saisi tehdä virallisille tulipaikoille silloinkin, kun on voimassa olevia varoituksia, mutta näin ei siis ole.

Oletko sinä joskus nähnyt retkeilijän tekevän tulet, vaikka on voimassa oleva metsäpalovaroitus? Miten olet toiminut, tai mitä tekisit, jos kohdallesi osuisi tällainen tapaus? Uskaltaisitko huomauttaa, ettei tulta saa tehdä, vaikka et voisi olla varma siitä, minkälaisen vastauksen saat puuttumisesta toisten asioihin? (Minä olen tällaisessa tilanteessa ollut.)

Kipinä voi kuitenkin aiheuttaa valtavaa tuhoa. Rutikuivassa maassa tuli leviää todella nopeasti.  

2. En revi tuohta elävistä puista

Edellä viittasinkin jo siihen, että tulipaikoilla on lupa käyttää vain sinne tuotuja polttopuita. Maastosta ei saa kaataa tai kerätä polttopuuta ilman maanomistajan lupaa.

Tämä koskee myös tuohen repimistä elävistä puista, mitä valitettavasti joskus näkee. Se on ehdottomasti kiellettyä, sillä pahimmillaan se johtaa puun kuivumiseen ja kuolemiseen.

Jos esimerkiksi kiehisten tekeminen ei onnistu eikä puuvarastosta löydy sytykkeitä, helppo tapa on koota pieneen pussiin sytykkeitä jo kotoa lähtiessä. Pussi on mitättömän kevyt kantaa ja takaa sen, että tuli saadaan varmasti syttymään.

Apuvälineitä on, ja niitä kannattaa ottaa matkaan mukaan. Tosiretkeilijä ei mielellään turvaudu kaupasta ostettuihin kikkoihin, mutta pääasia on, että tuli saadaan syttymään muutoin kuin eläviä puita kurittamalla. Sytytyspalojen yms. käyttämisessä ei ole mitään hävettävää.

3. En valtaa koko laavua itselleni

Olen täällä blogissa joskus kirjoittanut laavureissuistamme, jolloin olemme matkanneet tietylle laavulle vain ruoanlaittotarkoitusta varten. Olemme tällöin valinneet mahdollisimman syrjäisen kohteen ihan siitä syystä, että olemme halunneet nauttia omasta rauhasta. Muistaakseni olen kirjoituksissani jopa käyttänyt ilmaisua ”vallata laavu itsellemme.”

Aloin jälkeenpäin miettiä, että ihminen, joka ei minua tunne, saattaa tulkita ilmaisuni täysin väärin. Olemme olleet kohteessa, jossa ei ole ollut ketään muita. Jos siellä olisi ollut muita, tilanne olisi ollut täysin eri. Ei yleistä laavua voi vallata, koska se kuuluu kaikille.

Suosituilla kohteilla tuskin pääsee nauttimaan laavuilusta pelkästään oman väen kesken, ja se on ihan ok. Tilaa tekemällä tulille mahtuu kyllä useampi ihminen makkaraa paistamaan ja nokipannukahveja keittämään. Sopu sijaa antaa. Laavuilla voi jopa tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin ja kuulla mukavia retkitarinoita!

Iltamyöhällä saattaa toki olla, että joku on jo vallannut laavun nukkumista varten, joten jos itse olit aikeissa jäädä yöksi, on hyvä olla mukana varamajoite (esim. teltta). Itse en olisi aivan heti tunkemassa itseäni nukkumaan ventovieraan kylkeen, mutta kukin tyylillään!

4. En mekasta

Välillä kuulee huligaaneista, jotka ovat bileitten päätteeksi hajottaneet laavutkin. Näitä tapauksia on onneksi harvoin, ja vielä suuremmaksi onneksi en ole itse koskaan osunut retkikohteeseen yhtä aikaa tällaisten öykkäreiden kanssa.

Kuitenkin myös vähempi mekastaminen on retkietiketin mukaan kiellettyä. Se koskee kaikenlaista musiikin soittamista ja jopa kovaäänistä jutustelua, etenkin ilta-aikaan.

Kysehän on luontoretkestä. Luonnossa ollaan kuuntelemassa luonnon ääniä: tuulen huminaa, lintujen ja eläinten ääntelyä ja sateen ropinaa. Vaikka musiikki mukavaa onkin ja itsekin sitä mielelläni kuuntelen, se ei kuulu luontopolulle.

Alkoholikaan ei kuulu luontopolulle, ainakaan missään suuremmassa määrässä.

5. Jätän laavun siistiksi

Konkariretkeilijä ei koskaan jätä roskia luontoon, ja laavun hän jättää yhtä siistiksi tai jopa siistimmäksi mitä se oli hänen sinne tullessaan. Se on kunnia-asia.

Joissain harvoissa paikoissa on roskis. Useimmiten pyritään roskattomaan retkeilyyn, millä tarkoitetaan sitä, että minkä jaksat kantaa luontoon, jaksat kantaa sieltä myös pois. Tällöin pystyt kotona kierrättämään roskat asianmukaisesti sen sijaan, että laittaisit ne kaikki retkikohteen yhteen roskalaatikkoon.

Hyvä tapa olisi myös tehdä kiehisiä valmiiksi tulipaikalle. Se on kohtelias huomionosoitus seuraavalle tulipaikalle saapujalle, sillä näin varmistetaan, että hän saa tulet nopeasti tehtyä. Ei niitä tietenkään pakko ole tehdä, mutta etenkin jos sinulle oli jätetty kiehisiä ja käytit niitä, tällöin ehdottomasti teet niitä myös seuraavalle. Laita hyvä kiertämään!

6. En tiskaa vesistöön enkä pese mattoja tai autoja

Jos ihmettelet otsikkoa, niin ihmettelen minäkin, mutta ilmeisesti kaikkea tapahtuu. Littoistenjärvellä on autonpesu ihan virallisella kyltillä kielletty. Vehmaan Tummamäessä joku on raapustanut kallioon tiedotteen siitä, että siellä ei saa pestä mattoja, joten ilmeisesti joku on siellä mattoja pessyt.

Nämä ovat tietysti ääriesimerkkejä. Suurin osa ihmisistä varmasti ymmärtää, ettei luontokohteissa saa alkaa pestä autoja tai mattoja. Moni kuitenkin tiskaa tai kaataa tiskivedet vesistöön ajattelematta, että asiassa olisi mitään ongelmaa.

Kun siis tiskaat, tiskaa tarpeeksi kaukana luonnonvesistä, jotta pesuaineet, liat ja ruoantähteet eivät pääse vesistöön, vaan imeytyvät maahan kauempana. Usein pelkkä veden kiehautuskin saattaa riittää, mutta jos haluat käyttää tiskiainetta, käytä biohajoavaa. Huuhtele kuumalla vedellä.

Oletko aloitteleva retkeilijä ja etsit vinkkejä edullisista retkeilyvälineistä? Lue silloin myös tämä:

Matti kukkarossa? Nappaa tästä parhaat vinkit edulliseen luontoretkeilyyn!

7. Rasitan luontoa mahdollisimman vähän

Kun liikkuu luonnossa, jää siitä väistämättä jälkiä. Askeleet näkyvät, ja kun askeleita kertyy paljon, syntyy polku. Luontoretkeilijä pyrkii kuitenkin siihen, että jälkiä syntyisi mahdollisimman vähän ja että luonto saisi olla mahdollisimman paljon rauhassa.

Siksi onkin suositeltavaa, että käytetään jo olemassa olevia polkuja ja reittejä. Näin luontokohteen muut alueet pysyvät koskemattomina ja rasitus kohdistuu vain yhteen kohtaan.

Aloittelevalle retkeilijälle tämä tietysti sopii, sillä näin ollen hyvin merkityltä reitiltä on lähes mahdoton eksyä. Kokeneemman taas kannattaa muistaa, että liikkuminen joillain alueilla saattaa olla kokonaan kiellettyä esimerkiksi lintujen pesintäaikana.

Tähän samaan asiaan liittyy se, että leiriytyminen on kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sallittua vain sille erikseen osoitetulla alueella. Tällä pyritään vähentämään luontoon kohdistuvaa rasitusta. Normaaliin metsään teltan saa pystyttää jokamiehenoikeuksilla yöksi tai pariksi minne vain (yksityisalueita lukuun ottamatta), mutta tällöinkin kannattaa pyrkiä jättämään itsestään mahdollisimman vähän jälkiä maastoon.

8. Pidän koirani kiinni hihnassa

Olen kirjoittanut tänne blogiini tekstin koirien kiinnipidosta. Olen siinä käsitellyt aihetta tarkemmin, ja jos se sinua kiinnostaa, voit käydä lukemassa jutun tästä linkistä.

Kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla muut säännöt voi kuitenkin unohtaa: niissä koira kulkee poikkeuksetta aina hihnassa.Tämä sääntö on helppo muistaa. Se koskee kaikkia koiria riippumatta siitä ovatko ne isoja vai pieniä ja kuinka hyvätapaisia ne ovat.

Ajattelepa asiaa muiden näkökulmasta: kun polulla kulkija törmää irti juoksevaan koiraan, ei hän samassa silmänräpäyksessä pysty arvioimaan, onko koira kiltti. Osa retkeilijöistä pelkää koiria, ja vaikka se voi koiranomistajan näkökulmasta tuntua hassulta, on toinen ihminen täysin oikeutettu tuntemukseensa. Hänen ei pitäisi joutua kokemaan pelkoa rauhallisella ja rentouttavalla luontoretkellä.

Itse pelkään kovastikin irti juoksevia koiria, jos ne ovat kaiken lisäksi isoja. Oma pieni koirani jää auttamatta toiseksi, jos iso koira päättää hyökätä päälle, ja ihmisen on siinä tilanteessa erittäin vaikea alkaa puolustaa kaveriaan. Etenkin laavupaikalle tullessani tarkistelen automaattisesti ympärilleni vilkuillen, onko siellä olevilla ihmisillä koiraa ja onko koira irti. Sitä minun ei kuitenkaan pitäisi joutua tekemään, sillä oletus on, että koirat ovat kiinni.

9. Kunnioitan muita ihmisiä ja koiria

Koirien kiinnipitämisestä päästäänkin mukavaa aasinsiltaa pitkin seuraavaan kohtaan: toisten kunnioittamiseen.

Kun ihmisiä arvotetaan usein ammatin, meriittien tai varallisuuden pohjalta, kaikki nämä menettävät merkityksensä siinä vaiheessa, kun siirrytään ulos luontoon. Luonnossa ei ole duunareita, insinöörejä tai yliopiston käyneitä, vaan on vain ihmisiä. Koulutusta ja ammatteja tärkeämmiksi ominaisuuksiksi nousevat esimerkiksi luonnon tuntemus, retkeilykokemus ja hymyn leveys.

Ulkona henkeäsalpaavien maisemien ja luonnonvoimien keskellä ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta itse haluaisin nostaa siihen rinnalle myös koiran. Itse nimittäin ajattelen, että etenkin luontopolulla liikkuessani myös koirani on kanssani tasa-arvoinen kumppani.

Varsinkin pitemmällä reissulla, kun luonnossa vietetään vähintään yksi yö, on koira mitä arvokkain matkakumppani. Sinä pidät tietysti huolta koirastasi, mutta usko tai älä, myös koirasi pitää huolta sinusta. Ja mitä enemmän liikutte yhdessä ja mitä enemmän kokemuksia yhdessä jaatte, sitä tiiviimmäksi yhteistyönne käy. Teistä tulee tiimi. Koiran kanssa elämiseen ei todellakaan kuulu koiran alistaminen tai väkivallalla ”johtaminen”.

Itse olen ottanut tavaksi reissun jälkeen kiittää koiraani taas yhdestä ikimuistoisesta reissusta. Kyllä, sanon sen sille ihan ääneen. Kyllä koira sen ymmärtää.

10. Nautin ja rentoudun

Tämän 10 kohdan retkeilyetiketin viimeinen kohta, luontoretkestä nauttiminen ja retkellä rentoutuminen, pitäisi olla itsestään selvää, mutta joskus sekin tuppaa unohtumaan.

Ei retkeilyä pääse aina harrastamaan parhaassa mahdollisessa säässä, vaan joskus sade tai tuuli yllättää. Sille vaan ei voi mitään. Joskus reitti on oletettua raskaampi, märempi tai liukkaampi, ja mieleen saattaa tulvia ärräpäitä toinen toisensa perään.

Huonot tuntemukset ovat osa elämää ja täten myös osa luonnossa liikkumista, eikä niissä sinänsä ole mitään pahaa. Olisi kuitenkin hyvä, jos sillä huonollakin hetkellä muistaisi, että luontoon on lähdetty nimenomaan nauttimaan ja rentoutumaan.

Erilaisia tavoitteita saa olla, mutta omaan luonnossa liikkumiseeni sisältyy ennen kaikkea luonnon tarkkailua ja ihailemista ennemmin kuin kilometrien tai sykkeen mittaamista. Ja silti joskus syyllistyn minäkin siihen, että alan hahmottaa reissua jonkinlaisena urakkana, joka pitää suorittaa loppuun!

Luonnolla on ihmeellinen voima parantaa niin fyysistä kuin psyykkistä olotilaa. Vaikka aina ei tulisikaan kierrettyä reittejä juuri niin kuin oli etukäteen suunnitellut, on reissu aina kannattava. Jotain hyvää siitä jää käteen aina.

Jos sinä yrität muistaa säilyttää reissulla mukavan ja rennon fiiliksen, minä vastaan haasteeseen ja yritän muistaa saman!

---

Mikä on tärkeintä sinun retkietiketissäsi? Mikä oli unohtunut listaltani pois? Kommentoi ihmeessä alle!

Pysy mukana! Tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi: