Site icon Koira Retkellä

Liedon Tornivuoren polvissa tutiseva näköala + retkiherkkuvinkki

Juttu sisältää mainoslinkin, joka on merkitty (*)-merkillä.

Liedon perämailla, siellä missä vain hiljaisuus humisee tuulena korvissa, sijaitsee paikka nimeltä Tornivuori. Sen huipulla seisoo hulppea 5-kerroksinen näkötorni, josta avautuu lähiseudun paras näköala kauas kaukaisuuteen.

Ajoaika Turun keskustan vilskeestä on puoli tuntia. Se ei ole paljon, kun ajatellaan, että se tuo sinut kokonaan toiseen maailmaan, paikkaan, jossa saat hengähtää rauhassa ja unohtaa kaikki kiireisen maailman murheet.

Opasteet ohjaavat eteenpäin Liedonperäntieltä Mahliontielle. Lähin navigointilaitteiden tunnistama osoite on Mahliontie 237, mutta tietä on ajettava vielä jonkin matkaa tästä eteenpäin. Lopulta vastaan tulee leveämpi kohta, jonkinlainen kääntöpaikka, ja auto kannattaa jättää siihen. Siitä on kävelymatkaa Tornivuoren huipulle vajaat pari sataa metriä ylämäkeen.

Luontopolkua tämä retkikohde ei tarjoa, mutta mukavaa tekemistä kylläkin ja mahdollisuuden hienoon retkipäivään. Me onnistuimme luomaan juuri sellaisen päivän, jota muistellaan pitkään jälkeenpäin. Odotapas, kun kerron minkälaisen, niin voit kenties napata siitä jonkin vinkin omalle retkellesi.  

Liedon Tornivuorelta löytyy laavu, näkötorni ja tulipaikka

Liedon Tornivuoren laavu on hieman erikoisempi tapaus. Jos kuvittelet mielessäsi perinteisen laavun mallin, voit unohtaa kuvitelmasi saman tein. Tämä laavu on kokonaan umpinainen rakennus, jonka sisällä on vain makuulaverit.

Ehkä olisikin parempi puhua jonkinlaisesta tuvasta ennemmin kuin laavusta. Rakennus on nimittäin tehty enemmän nukkumista kuin päivällä tapahtuvaa oleskelua silmällä pitäen. Hämärä tupa ei juuri houkuttele oleskeluun, paitsi ehkä sateella, jos joku sattuu valitsemaan Tornivuoren retkelleen sadepäivän.

Tornivuoren ”laavu”

Vaikka Tornivuoren laavu ei olekaan mikään huippunähtävyys, löytyy Tornivuorelta jotain, joka korvaa perinteisen laavun puuttumisen. Näkötorni on todella hulppea ilmestys, ja jo pelkästään sen takia kannattaa paikan päälle tulla.

Tornissa on neljä normaalia kerrosta, ja viides kerros on tornin katolla. Ylimpään kerrokseen kapuaminen edellyttää tiettyä notkeustasoa, mutta neljäskin kerros riittää vallan mainiosti maisemien katseluun. Toisin kuin monista muista torneista, täältä avautuu oikeasti aivan huikaiseva näköala kauas horisonttiin. Neljännessä kerroksessa ollaan jo puiden yläpuolella, joten mitään estettä maisemien ihailulle ei ole.

Varoitan kuitenkin: myös tornin neljäs kerros saattaa aiheuttaa jonkinasteista vetelyyttä polvissa.

Tornivuoren näkötorni on upea ilmestys

Itse kärsin voimakkaasta korkeanpaikankammosta. Olen aivan lapsesta saakka inhonnut korkeita torneja. Lapsena minut vietiin niihin väkisin. Aikuisena olen saanut tehdä valintani itse, joten monet kuuluisatkin näköalapaikat ovat jääneet minulta kokematta.

Jonakin toisena päivänä olisin todennäköisesti jättänyt väliin myös tämän näköalatornin. Tai olisin saattanut kiivetä ensimmäiseen tai toiseen kerrokseen, jolloin se kaikkein paras maisema olisi jäänyt näkemättä. Tällä kertaa aurinko kuitenkin paistoi täysin pilvettömältä taivaalta. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan, minun on uskallettava.

Kiipesin yhtä soittoa neljänteen kerrokseen pysähtymättä kertaakaan katsomaan mitään muuta kuin omia jalkojani. Kun sitten pääsin ylös, oi ja voi sitä pahaa oloa ja polvien notkumista, mutta olihan se sen arvoista! Näkymät palkitsivat pienen pelokkaan retkeilijän ruhtinaallisesti.

Tornin alla on pöytä ja penkki -ryhmä ja sen edessä betonirenkaasta tehty tulipaikka. Umpinaisen laavun sijaan käytimme tätä eväiden valmistamiseen ja syömiseen. Paikka oli todella viihtyisä ja rauhallinen. Jälleen kerran saimme nauttia retkestämme oman porukan kesken ilman ylimääräisiä silmäpareja.

Mukana meillä oli risukeitin ja vanha, kellarista kaivettu UPO-valurautapannu. Pian ilman täytti herkullinen ruuan tuoksu, ja siinä touhutessamme huomasin kuolan valuvan Unto-koiran leuan viertä. Vai oliko se sittenkin oma leukani, jota piti pyyhkiä siinä herkkuleipien paistuessa?

Tornin alla on pöytä ja penkit, ja edessä tulipaikka

Vanha retkiherkku herätellään eloon: köyhät ritarit

Jos kuulut hieman enemmän elämää nähneeseen ikäryhmään, ovat köyhät ritarit sinulle taatusti tuttu juttu. Sen verran unholassa tämä herkku tuntuu kuitenkin viime vuodet olleen, että epäilen, mahtaako nuorempi sukupolvi enää edes tietää mistä on kyse. Itsellänikin taisi olla 30 vuotta siitä, kun olin viimeksi tätä herkkua maistellut.

Köyhät ritarit on retkiherkku, joka jatkaa viimeksi julkaisemani blogijutun teemaa edullisesta luontoretkeilystä. Tarun mukaan köyhien ritareiden resepti juontaa juurensa peräti keskiajalle saakka. Sen idea onkin loistava: mitättömistä aineista loihditaan maistuva herkku, josta on mahdollista nauttia silloinkin, kun kalliisiin jälkiruokiin ei ole varaa.

Nykypäivänä kun korostetaan sitä, ettei ruokahävikkiä saisi syntyä, köyhät ritarit kokevat uuden tulemisensa. Niihin käytetään yleensä hieman kuivahtanutta vaaleaa leipää tai pitkoa, joka ehkä muutoin jäisi syömättä ja homehtuisi kaapin perälle (minulla tosin ei ole sitä ongelmaa, että pulla homehtuisi kaappiin, vaan päinvastoin, se löytää tiensä mahaan liiankin nopeasti).

Käyttämämme ainekset:

Leipäviipaleet kastetaan molemmin puolin maidossa ja heitetään sen jälkeen kunnolla rasvatulle pannulle. Maidon sekaan voi halutessaan lisätä myös hieman jauhoja tai kananmunan tai mausteita (esim. kardemummaa), mutta pelkkä maito riittää aivan hyvin. Vegaanisissa maitojuomissa on se etu retkiolosuhteissa, että niitä ei avaamattomina tarvitse säilyttää kylmässä.

Keittoalustana meillä oli ison nuotion sijaan vanha kunnon risukeitin. Puuta kului kourallinen, ja pannu kuumeni nopeasti. Kuului mukavaa ritinää, kun leipäpalat ruskistuivat.

Risukeitin, jonka kuvan näet yllä, on todella energiatehokas keitin. Puita kuluu niin vähän, ettet uskokaan. Se on kätevää erityisesti silloin, kun retkeilet paikassa, missä pitää olla omat puut mukana. Keitokset paistuvat muutamalla sormenkokoisella puupalalla. Tämä risukeitin on mallia Savotan Happy Stove (huomaa sen iloinen naama) ja *sinä voit hankkia omasi Matkavarusteelta tästä linkistä.

Ennen tarjoilua leipien päälle siroteltiin sokeria ja levitettiin runsaasti itse tehtyä omenahilloa. Kyytipoikana hörpittiin kuksasta kahvia.

Siinä kun kevätaurinko vielä paistoi kauniisti, ei tullut aivan heti mieleen mitään, mikä olisi voinut olla paremmin.

Nam!

Pisteytys eli miten retkemme onnistui?

Retki oli erittäin onnistunut ja hipoi täydellistä. Porukassamme oli mukana eräs (en minä), joka oli vasta paria päivää aikaisemmin kotiutunut Kuusamon talvilomaltaan. Koska myös hän – Rukan laskettelurinteiden, hiihtolatujen ja lumikenkäilyreissujen jälkeen – oli sitä mieltä, että Liedon Tornivuori oli erinomainen retkikohde, täytyy sen todellakin olla juuri sitä.  

Kummastusta herätti se, että siinä missä muutaman kymmenen kilometrin päässä lumet olivat jo alkaneet sulaa ja tiet puhdistua jäistä, vallitsi Liedon Mahliossa täydellinen talvikeli. Kysyinkin sinne saapuessamme, että kuinkahan monta sataa kilometriä olimme ajaneet; tuntui kuin olisimme yhtäkkiä hypänneet jonnekin paljon pohjoisemmaksi.

Miinusta Liedon Tornivuori saa siitä, että vessa ei kuulu varusteluun. Toinen miinus tulee kävelyreitin eli luontopolun puuttumisesta. Unto-koiran pisteet 4,5/5 ovat kuitenkin erinomainen saldo tällaiselle lähiretkelle.

Unto-koira ihmettelee, kun äiskä kiipesi torniin.

Joskus on mukava vain keskittyä retkieväisiin ja jättää kävely vähemmälle. Niitä paikkoja, joihin pääsee autolla lähes ovensuuhun, ei ole kuitenkaan kovin paljon. Minne mennä, kun haluaa keskittyä gourmet-eväisiin eikä viitsi kantaa koko varustearsenaalia valurautapannuineen kilometritolkulla? Siinäpä pulma.

Liedon Tornivuori on yksi vaihtoehto. Näkötorni tuo retkelle yhden ohjelmanumeron lisää, kun yrittää uskaltaa kivuta sen ylimpiin kerroksiin.

Jos kaipaat luonnonrauhaa helpossa paketissa, voin lämpimästi suositella sinulle Liedon Mahlion Tornivuorta retkikohteena. Kannattaa vain valita pilvetön, aurinkoinen päivä.  

Sekalaisia faktoja

Osoite: Mahliontie 237, Lieto (Liedonperäntieltä saakka on opasteita Tornivuorelle ja näkötornille)

Jos etsit luontopolkua ja luontokohteita Liedosta, katsopa myös nämä kirjoittamani jutut:

Liedon Parmaharjun luontopolut: Hamppukodan tunnelmaa

Lähiretkeilyä: Liedon aseman ulkoilurata ja Nautelankoski

Liedon Vanhalinna: kulttuuria ja luontoa samassa paketissa

Pysy mukana menossa ja tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi:

(*)-merkillä varustetut linkit ovat affiliate- eli mainoslinkkejä. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä tuo minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivustolla ja tutustua tuotteeseen. Jos päädyt ostamaan tuotteen linkkini kautta, saan siitä pienen komission itselleni, mutta sinä maksat tuotteesta silti vain normaalin hinnan.

Suosittelen blogissani vain sellaisia tuotteita, joita itse käytän ja joista olen pitänyt.

Exit mobile version