
Luontoretkellä vanhan koiran kanssa: 14-vuotias kääpiösnautseri opastaa
Kääpiösnautseri Ilpo kulkee polulla reippain askelin, nappaa välillä suuhunsa rusakon papanan ja jatkaa taas tietä eteenpäin. Ikää tällä teräspapalla on jo 14 vuotta, mutta edelleen se lähtee mielellään luontoretkille. Uudet paikat uusine hajuineen piristävät.
”Raviin tulee selvästi lisäpontta, kun siirrytään pois kotilenkkimaastoista”, kertoo Ilpon seurassa kulkeva ihminen.
Mutta on Ilpo pirteä muutoinkin kuin uusilla lenkkipoluilla. Vanhuus toki näkyy jo olemuksessa, mutta 14-vuotiaaksi ei Ilpoa uskoisi. Se leikkii edelleen leluilla. Useimmiten koko lelukoppa kaadetaan sisältöineen lattialle, ja sieltä sitten valikoidaan mieluisimmat lelut. Parasta on, kun ihmisestä saa leikkiseuraa, mutta välillä Ilpo heittäytyy leikkimään yksinkin.
”Kai Ilpo sentään jo tuossa iässä nukkuu paljon?” kysyn ihmetellen Ilpon energisyyttä.
”No ei oikeastaan. Se on hyvin päiväkohtaista”, Ilpon omistaja kertoo. ”Kokonaisuutena nukkuminen on ehkä lisääntynyt vuosien mittaan, mutta toisina päivinä, kun on paljon tekemistä, se ei nuku juuri ollenkaan. Joskus yritän sille oikein ehdottaa päivätorkkuja, mutta kun ei niin ei. No, kai sitä koira jo tuossa iässä tietää, mikä on sille itselleen parasta.”

Myös vanhan koiran kanssa voi lähteä luontoretkelle
Mitä vanhemmaksi koira tulee, sitä paremmin se tuntuu itse tietävän omat asiansa, mutta samanaikaisesti ihmisen koiranlukutaidosta tulee tärkeää. Pitää nähdä mitä koira jaksaa ja mitä milloinkin tarvitsee.
Koiran vointia lukemalla luontoretkille voidaan mennä myös vanhan koiran kanssa. Kun kuljetaan koiran ehdoilla ja vain sen verran kuin se hyvin jaksaa, myös iäkäs koira pärjää. Ei ole mitään syytä jättää koiraa yksin kotiin.
Tietenkään pitemmät vaellukset eivät enää 14-vuotiaan koiran kanssa onnistu. Reitin on oltava sopivanmittainen, maaston helppo ja lämpötilan sopiva. Kesähelteillä ei retkeillä. Kylmillä säillä puolestaan pidetään huolta siitä, ettei koiralle tule vilu.
Ilpon omistaja korostaa vaatetuksen merkitystä. Ilpo on aina käyttänyt sade- ja talvitakkeja, mutta iän myötä ne ovat tulleet aina vain tärkeämmiksi. Etenkin laavuille pysähdyttäessä Ilpo herkästi palelee, mutta kun puetaan talvitakki ja annetaan mahdollisuus kääriytyä viltin sisään, ei ongelmia ole.

Seniori Ilpo on luontoretkeilyn konkari
Retkikokemusta 14-vuotiaalla Ilpolla riittää, joten Ilpo perheineen tietää mistä puhuu. Ilpo oli vasta puolivuotias, kun se matkusti ensimmäisen kerran Pohjois-Pohjanmaalle Pudasjärvelle, ja sen jälkeen se on kerännyt reissukokemuksia toinen toisensa perään.
Tuttuja paikkoja ovat muun muassa Korouoma, Hepoköngäs, Ruka, Koli, Riisitunturi, Syöte, Vattukuru, Rumavaara ja Tiilikkajärvi. Onpa Ilpo matkustellut myös Ruotsissa, Tanskassa, Pohjois-Norjassa ja Suomen Lapissa. Tämän tekstin kansikuva on otettu Lemmenjoella.
Lähiretkeilyäkin Ilpo on harrastanut. Ruissalo kuuluu vakiokohteisiin, samoin Savojärvi Kurjenrahkan kansallispuistossa. Koira Retkellä -blogimme Unto-koiran kanssa Ilpo on kiertänyt monia luontopolkuja Turun lähiympäristössä.

Ilpo on aina innoissaan, kun pääsee reissuun. Kohteen ei tarvitse olla kaukana tai koko Suomen tuntema, vaan kaikki kelpaa. Aina on kivaa.
Tämän tason retkeily ei tietenkään olisi ollut mahdollista, ellei Ilpo olisi ollut koko ikänsä todella terve. Lääkärillä se on käynyt lähinnä perustarkastuksissa, rokotuksilla ja hammaskiven poistoissa.
Kerran Ilpolla oli tassussa haava, joka ei ehtinyt parantua ennen suunniteltua pohjoisen reissua. Ilpo poikkesi perheensä kanssa eläinlääkärillä Oulussa, missä Ilpo otettiin vieraspaikkakuntalaisena rennosti vastaan.
”No mitäpä se I-li-pol-le kuuluu?” kysäisi lääkäri ja hoiti tassun kuntoon.

Koiran kanssa on liikuttava säännöllisesti
Toinen tärkeä asia Ilpon hyvän kunnon pohjana on se, että Ilpon kanssa on aina lenkkeilty paljon. Vaikka luontoretkillä on käyty säännöllisesti, kaikkein arvokkainta ovat olleet jokapäiväiset kävelyt. Ilpon kanssa on kävelty paljon, aina, jokaikinen päivä. ”Sieltä se hyvä kunto on peräisin”, toteaa Ilpon ihmisäiti.
Säännöllisyys on koiran kanssa tärkeää. Jos koira ulkoilee pääasiassa omassa pihassa ja sitten yhtäkkiä lähtee pitkälle vaellukselle, on lopputuloksena vain kipeä koira. Se on ihan sama kuin ihmisellä: kuntoa pitää kohottaa pikkuhiljaa eikä ryhtyä liian kovaan rääkkiin liian nopeasti.
Lue tästä, mitä eläinfysioterapeutti sanoo koiran kanssa lenkkeilystä:
Miten huollat retkeilevän koiran kehoa? Eläinfysioterapeutin vinkit vaelluskoiran lihashuoltoon

Vanhan koiran kanssa tulee olla erityisen varovainen. Koiran palautumiselle on annettava aikaa, lenkkejä hieman lyhennettävä ja varottava erityisesti liukkaita kelejä. Jäällä tapahtuu herkästi venähdyksiä. Portaitakaan Ilpo ei enää juuri mene, vaan ainakin ylöspäin se pääsee sylikyydillä.


Muutoksia Ilpon elämässä
”Onko Ilpon luonteessa tapahtunut muutoksia vanhalla iällä?” kysyn.
”Jos jotain, niin Ilposta on tullut leppoisampi. Kääpiösnautseri kun ei ole ihan helppo koira, ja Ilpolla on tuota luonnetta aina ollut. Toisaalta Ilpo on aina tullut toimeen toisten koirien kanssa, urostenkin. Lumesta se tykkää edelleen yhtä paljon kuin ensimmäisenä talvenaan. Lumessa tanssitaan ja mennä vemputetaan ihan niin kuin aina.”
On Ilpolla ollut sopeutumistakin ihan vielä vanhoilla päivillään. Elämänmuutos tuli vajaat kaksi vuotta sitten, kun Ilpo sai TESYn kautta rescue-kissaveljen, Eelin. Toisina päivinä Ilpo tämän hyväksyy, toisina päivinä taas Ilpo haluaa, että Eeli pysyy talon yläkerrassa, se kun on Eelin valtakuntaa. Tilannetta helpottaa se, ettei Ilpo enää juuri kuule mitään, joten Eeli saa hiippailla talossa suurimmaksi osaksi ihan rauhassa.

Kun on elänyt koiran kanssa 14 vuotta ja nähnyt sen koko elämänkaaren pentuajasta vanhuuteen, kertyy siinä samalla valtavasti tietoa ja kokemusta. ”Mitä haluaisit antaa neuvoksi niille, jotka vasta aloittelevat yhteistä taivaltaan koiran kanssa tai edelleen miettivät koiran ottamista?”
”Lähinnä kai haluaisin muistuttaa siitä, että koiraan sitoudutaan pitkäksi aikaa, ja elämää on muutettava sellaiseksi, että koira siihen hyvin mahtuu. Koira ei kuitenkaan ole este retkille tai matkoille. Ilpo on kulkenut aina mukana ja sopeutunut olemaan siellä missä sen perhe on. Koskaan ei ole ongelmia ollut.”
”Niin, ja liikunnan merkitystä haluaisin korostaa edelleen. Suosittelen luonnossa ja metsissä liikkumista. Se pitää sekä kehon että mielen virkeänä – niin koiralla kuin ihmisellä.”
Koira Retkellä on tästä asiasta täysin samaa mieltä.
(Kaikki tämän jutun kuvat ovat Ilpon omasta kotialbumista)
Lue myös tämä:
Pohdintaa: täytyykö koiran antaa tervehtiä vastaantulevia koiria?
Pysy mukana menossa ja tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi:



7 kommenttia
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite:
Paluuviite: