Kervan laavu Kuhankuonon retkeilyreitillä tarjosi kevään tuoksuja ja herkkutortilloja

Kuhankuonon retkeilyreitistö on 200 kilometrin mittainen retkeilyreittien verkosto, joka ulottuu Turusta aina Säkylään asti. Reitillä on erimittaisia rengasreittejä, mutta myös niitä yhdistäviä yhdysreittejä, joilla matkaa taitetaan eteenpäin eikä palata takaisin lähtöpisteeseen.

Täällä blogissani olen aiemmin esitellyt kaksi Kuhankuonon retkeilyreitistön rengasreittiä, jotka voit halutessasi käydä lukemassa näistä linkeistä:

Raision ja Ruskon alueilla kiertävä Kullaanpolku (Kuhankuonon retkeilyreitistön eteläisin)

Ruskon ja Vahdon takamailla Kangenmiekan kierroksella

Kervan laavu Ruskolla sijaitsee Kuhankuonon retkeilyreitistöön kuuluvan yhdysreitin varrella. Ympyränmallista luontopolkua ei siis ole tarjolla, mutta niille, jotka vaeltavat pitempää matkaa, tarjoaa Kervan laavu oivan pysähdyspaikan.

Jos lähtee Turun suunnasta vaeltamaan Kuhankuonon retkeilyreitistöä pitkin kohti Kurjenrahkaa, on Kullaanvuoren laavu ensimmäinen vastaantuleva laavu. Kervan laavu on vuorossa seuraavana, ja etäisyyden puolesta se sopii vaikkapa ensimmäiseksi yöpaikaksi. Laavun läheisyydessä on käymälä.

Kervan laavu sopii myös päiväretkikohteeksi. Autolla kannattaa suunnata Kervan talleille ja jatkaa sieltä vielä pari sataa metriä Mäkipääntien ja Harakkahaantien risteykseen. Näin sulan maan aikana onnistuimme jättämään automme parkkiin risteyskohtaan tienpenkalle. Tässä samaisessa risteyksessä on myös kyltti, joka ohjaa Kervan laavulle, joten retkeilijälle ei ole epäselvää, mihin suuntaan on syytä lähteä taivaltamaan.

Hakkuualuetta pitkin Kervan laavulle

Risteyksessä oleva kyltti ilmoittaa, että matkaa Kervan laavulle on 800 metriä. Ensimmäiset pari sataa metriä kuljetaan pikkutietä, ja sen jälkeen hypätään metsäisempään maastoon.

Retkeilijän näkökulmasta oli ikävä huomata, että ennen niin tiheä metsä oli hakattu lähes kokonaan nurin ja retkeilyreitti oli jäänyt hakkuualueen alle. Osa reittiä ilmaisevista oransseista nauhoista oli kadonnut, ja joitakin puita oli kaatunut polulle. Paikoitellen polku oli metsäkoneiden jäljiltä niin märkä ja mutainen, että ilman saappaita olisi ollut vaikea päästä perille kuivin jaloin.

Kuitenkin näimme kävelyreitissä jotain hyvääkin. Polku oli selkeä ja vei suoraan laavulle. Karttaa ei tarvinnut vilkuilla. Aurinko paistoi ja herätti luonnon täyteen tohinaan pitkän talven jälkeen.

Totesimme yhteen ääneen, että ilmassa tuoksui kesä. Se oli kovin kummallinen ja pitkään kaivattu tuoksu ja samalla täysin määrittelemätön. Mikä tuoksussa oli sellaista, että siitä tunnisti kesän, sitä emme olisi osanneet sanoa. Mutta siellä se kesäntuntu vain oli.

Elettiin huhtikuun 21. päivää, ja matkalla laavulle näimme sekä sini- että valkovuokkoja. Kevät näytti etenevän vauhdilla, vaikka vain vajaat kaksi viikkoa aikaisemmin oli satanut melkoisesti lunta.

Kervan laavu tuli polulta näkyviin juuri, kun aloimme epäillä, olivatko luvatut 800 metriä olleet pelkkää pilaa. Laavun ympärille oli jätetty puita kasvamaan, joten laavu oli yllättävän viihtyisällä paikalla suojassa katseilta.

Tyytyväisinä asetuimme taloksi ja purimme reppumme. Nälkä kurni vatsassa, joten oli aika alkaa laittaa retkiruokaa.

Tortillat maistuivat ulkoilmassa paremmilta kuin koskaan

Tällä kertaa retkimenuun kuului tortilloja, ja aineksina meillä oli seuraavanlaisia juttuja:

• Isoja tortilloja (koska iso nälkä)

• Tomaattisiivuja

• Valmista kurkkusalaattia purkista

• Nyhtökauraa

• Juustoraastetta

Tämä oli ruokavaliostani johtuen vegaaniversio, mutta näytti se maistuvan hyvin myös sekasyöjälle.

Tortillat ovat siinä mielessä helppoa retkiruokaa, että jokainen voi pakata mukaan juuri oman suunsa mukaiset ainekset. Tarpeen vaatiessa jokaiselle mukana olevalle voidaan tuoda erikseen ihan omat täytteet. (Vinkki: kurkkusalaatti toimi loistavasti tortillan sisällä, ensimmäistä kertaa kokeilin!)

Tein tortilloihin keskelle ulottuvan viillon, josta lätty oli helppo taitella kasaan niin, että neljä täytettä jäivät kukin omaan taskuunsa. Sen jälkeen koko komeus laitettiin paistinpannulle paistumaan, ja meni vain noin pari minuuttia, kun nälkäisin retkeilijä jo sai koko komeuden suuhunsa. (Tortilla lämpenee pannulla nopeasti, mutta se myös jäähtyy nopeasti, joten niitä kannattaa lappaa suuhun sitä mukaa, kun niitä paistaa.)

Tällä tavalla paistetut tortillataskut eivät ole missään nimessä minun keksintöni enkä halua ottaa näistä kunniaa. Tortillataskut tuntuvat olevan muotia sekä TikTokissa että YouTubessa, eikä mikään ihme! Ne olivat todella maistuvia, ja voinkin suositella tätä äärimmäisen helppoa ja nopeaa retkiruokaa ihan joka-iikalle.

Linkkaan tähän alle sen videon, josta itse tämän reseptin nappasin, mutta alkuperäinen keksijä lienee jossain muualla. (Plussaa tälle tubettajalle siitä, että videolla on mukana koira!)

Asiaa ruohikkopalovaroituksesta ja risukeittimistä

Linkkaamassani videossa tortillataskuja valmistetaan risukeittimellä, ja se tarkoitus meilläkin alun perin oli. Risukeitin on jo usealla reissulla hyväksi todettu, tuttu ja turvallinen retkikeitin, jolla ruoka valmistuu nopeasti ja pienellä energialla.

Risukeittimessä on kuitenkin yksi ongelma. Se ei enää nykysääntöjen mukaan ole retkikeitin laisinkaan, vaan se lasketaan avotuleksi. (Lue tästä Retki-lehden juttu asiasta)

Vielä muutamia vuosia sitten risukeitin oli ainakin oman tietämykseni mukaan retkikeitin, joten sitä saattoi käyttää muuallakin kuin virallisilla tulipaikoilla. Asenne risukeittimiä kohtaan on kuitenkin muuttunut, ehkä osin siksi, että niiden käyttö on niin kovasti lisääntynyt ja käyttäjäkunta monipuolistunut.

Risukeitin on nykysääntöjen mukaan yhtä kuin avotuli. Ja aina kun käsittelee tulta, on syytä olla huolellinen.

Niinpä mekään emme käyttäneet tortillojen paistamiseen risukeitintä, vaan kaasulla toimivaa retkikeitintä. Voimaan oli astunut ruohikkopalovaroitus, joka esti paitsi avotulen, myös siihen verrattavan risukeittimen käytön. Retkellämme kävi myös melkoinen tuuli, mikä olisi osaltaan suurentanut tulentekoon liittyviä riskejä.

Onhan kaasukeitinkin kätevä, joskaan ei mielestäni yhtä ekologinen ja mukava. Valurautapannu kuumeni kuitenkin sekunneissa myös kaasukeittimellä, ja tortillat paistuivat todella nopsaan. Ei siis valittamista!

Unto-koiran pisteet hevosenhajuiselle Kervan laavulle

Blogissani se on nimenomaan Unto-koira, joka saa kunnian antaa pisteet käymillemme kohteille. Tämä ajatus saattaa sinua naurattaa, mutta toisin kuin luulet, Unto ihan oikeasti antaa pisteet omalla käytöksellään. Minä vain tulkitsen ne numeeriseen muotoon.

Jos Unto ei jostain luontokohteesta pidä, se kyllä näyttää sen. Se alkaa keksiä muuta tekemistä; hakee vaikkapa keppejä ja puree niitä, jos kohde ei miellytä. Myös sen ilmeet ovat paljonpuhuvia. Jos kohde tympäisee, sen kyllä näkee, usko tai älä.

Kervan laavusta Unto selvästi piti. Se makoili tyytyväisenä vierelläni, kun paistelin tortilloja, ja se tuntui selkeästi nauttivan olostaan leppoisan lämpimässä kevätsäässä.

Polkuosuudesta sen sijaan Unton päänuppi meni aivan sekaisin!

Koska lähellä oli talli ja hevosia, oli myös polulla kuljettu paljon hevosten kanssa, ja siitäkös Unto riemastui! Se pyöri maassa ja hinkkasi itseään kasvillisuuden seassa, eikä sitä tahtonut saada kävelemään ollenkaan. En ollut ihan varma, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, mutta hermohan siinä oli mennä, kun yhtäkkiä hihnan päässä tuntui olevan pentukoira eikä 9-vuotias seniori.

Miksi koira kierii hajussa, siitä on olemassa eri teorioita. Yhden käsityksen mukaan tällainen käytös voisi liittyä hevosten asemaan saaliseläimenä. Meillä nimittäin samaa käytöstä esiintyy myös silloin, kun Unto törmää tuoreisiin peuran jälkiin.

Ilmeisesti tässä voisi olla taustalla se, että Unto yrittäisi hinkata itseensä saaliseläimen hajua, jotta saalis ei sitten haistaisi lähestyvää petoeläintä (= Untoa) eikä lähtisi karkuun.

Se onkin sitten kokonaan toinen juttu, mitä 8 kg painava Unto-koira tekisi sen jälkeen, kun se olisi saanut hämättyä peuraa tai hevosta ja saapunut tarpeeksi lähelle kohdetta… Toisaalta voihan olla, että Unto vain tykkää näistä hajuista ja kierii niissä silkasta ilosta.

Pisteitä Kervan reitille ja laavulle Unto antaa aivan täydet 5/5. Mukava retkiruokapaikkahan se olikin, myös minun mielestäni. Mutta kuinka monta pistettä sinä antaisit hakkuualueelle ja mutaiselle reitille ja laavulle, jolta ei mitään kummallista näköalaa ole, sen voit tietää vain menemällä Kervan laavulle ihan itse.

Sekalaisia faktoja

Kervan laavu sijaitsee Ruskolla Kervan tallin lähellä. Kyltti näkyy Mäkipääntien ja Harakkahaantien risteyksessä.

Turun keskustasta on matkaa n. 16 km, ajoaika alle puoli tuntia.

Maaseudulla kulkiessa saattaa tulla vastaan yllätyksiä auton kanssa. Tiet voivat olla kuoppaisia ja keväällä aivan kokonaan veden peitossa! Meille kävi niin, että kotiinpäin ajaessamme vastaan tuli tie, joka oli kokonaan tulvan alla. En uskaltanut siitä ajaa, joten käännyimme varmuuden vuoksi takaisin ja valitsimme toisen reitin. Eipä tullut mieleen pakata reppuun pelastusliivejä!

Pysy mukana menossa ja tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi: