Laavut,  Luontopolut alle 4 km

Paimion parantolan polulla lepää sekä keho että mieli

Upeassa, Paimion vanhaa keuhkoparantolaa ympäröivässä mäntymetsässä kiertää suloinen Paimion parantolan luontopolku. Polun varrelta löytyy tarujen metsä, lemmenlampi, söpö metsäpuro ja viihtyisä laavu, ja kaikkea tätä ympäröi täydellinen luonnonrauha.

Metsässä on hyvä hengittää. Pehmeällä polulla on hyvä askeltaa. Silmillä on paljon katseltavaa.

Vaikka Paimion parantolan luontopolku on vain noin 2 kilometriä pitkä, kuuluu se niihin luontokohteisiin, jonne kannattaa tulla kauempaakin. Kierroksen jälkeen on sekä keho että mieli rentoutunut ja valmis uusiin elämän haasteisiin.

Paimion parantolan polku on ihastuttavan monipuolinen

Polun virallinen lähtöpiste on Ruokolinnantie 28:ssa, mutta voit ajaa myös suoraan Paimion parantolan parkkipaikalle. Parantolarakennuksen kulmalta näkyvät luontopolun kyltit.

Polku on erittäin hyvin merkitty. Vaikka metsässä risteilee paljon muitakin polkuja, yhdessäkään risteyskohdassa ei jää epäselväksi, mihin suuntaan tulee kääntyä. Kulkeminen on huoletonta, ja kävellessä voi keskittyä vain itsensä täydelliseen rentouttamiseen.

Paimion parantolan luontopolku

Vanhat keuhkoparantolat sijoitettiin yleensä mäntymetsiin kuiville kangasmaille. Pääsin viime syksynä vierailemaan Muhoksen Päivärinteen parantolalla, ja maisema sen ympärillä muistutti erehdyttävästi Paimion parantolan metsää.

Sijainti ei ollut sattumaa. Noihin aikoihin 1930-luvulla uskottiin auringonvalon ja puhtaan ilman parantavaan vaikutukseen, eivätkä ajan asiantuntijat olleet lainkaan väärässä. Nykyään tiedetään, että mänty erittää ilmaan antibakteerisia yhdisteitä. Tarvitsee vain hengittää sisään mäntymetsän ilmaa, niin elimistön vastustuskyky paranee. (Lähde)

Metsä oli keuhkoparantolan toiminnassaolon aikana aidattu, eikä sinne tartuntavaaran vuoksi päästetty ulkopuolisia kulkemaan. Potilaat saivat kuitenkin liikkua alueella ja imeä itseensä parantavan metsän ilmaa.

Polun varrelta löytyy ”Lemmenlampi”, jonka nimi juontaa juurensa parantolan aikaan. Miehet ja naiset asuivat rakennuksessa eri osastoissaan, mutta lemmenlammella he saivat tutustua toisiinsa ilman henkilökunnan valvontaa. Tämä oli tervetullut lisä parantolan arkeen, etenkin kun suuri osa potilaista oli nuoria.

Lemmenlammen jälkeen polulta aukeaa todellinen tarujen metsä, joka on täynnä korkeita ja paksuja puita. Katse kiertää välillä ylös puiden latvoihin, sitten taas alaviistoon alhaalla virtaavalle metsäpurolle. Puron solina yhdessä keväisen linnunlaulun kanssa loi äänimaailman, joka on pakko kokea itse. Se kaikki toimi täydellisenä rentouttajana stressistä kärsivälle kulkijalle.

Paimion parantolan luontopolku

Kierroksen loppupuolella saavutaan ihanan viihtyisälle laavulle, jolle voi pysähtyä nauttimaan eväistä. Laavun edessä on tulipaikka, mutta omat puut kannattaa ottaa mukaan, jos tulet haluaa tehdä (ja jos se on varoitusten mukaan sallittua). Huussia ei ole.

Laavu Paimion parantolan luontopolulla

Reitin varrella on myös penkkejä, joille voi pysähtyä maistelemaan eväitä tai muuten vain rentoutumaan.

Paimion parantolan polku sopii myös huonompikuntoisille, sillä polku on erittäin helppokulkuinen ja tasainen metsäpolku. Polulla kävely onnistuu kesäaikaan lenkkareilla, joten sinne on helppo poiketa, vaikka ei olisi sattunut pakkaamaan saappaita auton peräkonttiin.

Jos etsit Paimiosta hieman vaativampaa ja hieman erämaisempaa polkua, tutustupa tähän kirjoittamaani juttuun:

Paimion luontopolku: parasta Suomen luontoa 4 kilometrin matkalla

Paimion hurmaava parantolarakennus on näkemisen arvoinen

Paimion parantolarakennus ja koko sitä ympäröivä alue on Aino ja Alvar Aallon suunnittelemaa. Rakennus tunnetaan ympäri maailman, mikä tuntuu oudolta tällaisesta ihmisestä, jolle arkkitehtuuri ei sano juuri mitään. Muistan kuitenkin, kun nuoruudessani Italiassa ollessani tapasin arkkitehtiopiskelijapojan, ja kun hän kuuli, että olin Suomesta, hänen ensimmäiset sanansa minulle olivat: ”Alvar Aalto”.

Hieno tämä rakennus on kuitenkin myös maallikon silmään. Jollain selittämättömällä tavalla maallikkokin pystyy näkemään rakennuksen muodoissa suunnittelijansa tunnistettavan tyylin. Kun hetken aikaa katselee rakennuksen parvekkeita, saattaa mielessään kuvitella, miten keuhkoparantolan potilaat ovat niillä oleilleet ja nauttineet kesäisestä auringosta.

Paimion vanha keuhkoparantola

Paimion parantola valmistui 1930-luvun alkuvuosina, ja keuhkoparantolana se toimi 1960-luvulle saakka. Sen jälkeen tiloissa toimi Paimion sairaala, joka oli osa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä. Sairaalatoiminta lopetettiin 2010-luvun puolivälissä. (Lähde)

Paimion parantola

Paimion parantolaa on esitetty Unescon maailmanperintökohteeksi.

Pikku-Eve Paimion sairaalan pihalla v. 1978

Lentävä keuhkotauti oli sata vuotta sitten pelätty sairaus

Tuberkuloosi oli Suomessakin aikoinaan vakava sairaus, joka useimmiten johti kuolemaan. Aikuisilla sairauden yleisin muoto oli keuhkotuberkuloosi, mutta taudista oli olemassa myös imusolmuketuberkuloosi ja luu- ja niveltuberkuloosi.

Vuonna 1882 saksalainen tutkija Robert Koch löysi taudinaiheuttajabakteerin, mikä oli käännekohta tuberkuloosin historiassa. Tämän jälkeen alettiin tutkia taudin leviämistä ja tarttumista, ja potilaita alettiin eristää muista ihmisistä. Maailmalla rakennettiin erillisiä keuhkoparantoloita, ja tämä hoitomalli otettiin hieman myöhemmin käyttöön myös Suomessa.

Tuberkuloosi oli yleensä hitaasti etenevä sairaus, mutta siitä oli olemassa myös nopeammin kuolemaan johtavia muotoja: miliaarituberkuloosi eli lentävä keuhkotauti sekä tuberkuloottinen aivokalvontulehdus. (Lähde)

Erityisesti lentävä keuhkotauti oli pelätty sairaus. Sukututkimuksissa muistan nähneeni tämän kuolinsyyn myös omilla sukulaisillani. Lisäksi olen kuullut keuhkotaudista paljon 1930-luvulla syntyneiltä vanhemmiltani.

Maailmasotien välisenä aikana, erityisesti 1930-luvulla, keuhkotauti levisi Suomessa voimakkaasti tappaen 10 000 ihmistä joka vuosi. Parannuskeinoja taudille ei ollut.

Ensimmäiset lääkkeet saatiin 1940-luvulla, mutta vanhempieni muisteluiden mukaan lääkkeet alkoivat toden teolla yleistyä Suomessa vasta 1950-luvun aikana. Ensimmäiset lääkkeet olivat lisäksi niin pahanmakuisia, että ne saivat useimmat potilaat oksentamaan.

Pysy mukana menossa ja tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi:

Minkä arvosanan annamme Paimion parantolan polulle?

Polkujen pisteyttäjä, retkikoiramme Unto, innostui parantolan polusta heti parkkipaikalla. Koirien hajuja oli paljon, joten Unto mennä viipotti tyytyväisenä eteenpäin. Aivan selvästi Unto oli sitä mieltä, että parantolan polku oli yksi kaikkien aikojen parhaista ikinä.

Paimion parantolan luontopolku
Polku on helppokulkuinen

Samaa mieltä olimme me ihmisetkin. Polku oli kerrassaan ihana. Ilma oli raikas, ja siellä oli oikeasti hyvä hengittää. Nähtävää riitti lyhyellä polulla paljon, ja laavulla oli mukava levähtää. Reitti oli selkeästi merkitty, ja polun varren tauluista sai paljon tietoa alueen historiasta.

Minua viehättikin eniten juuri se, että alueella oli onnistuttu kietomaan hienosti yhteen parantolan historia ja luonto. Keuhkotauti on ikäisilleni suomalaisille tuntematon sairaus, mutta sillä on ollut valtava merkitys menneiden sukupolvien esi-isillemme. Polun kiertämällä sai aiheesta paljon tietoa.

Sairaalarakennus itsessään on tietenkin nähtävyys, ja sen valkoisia seiniä ja hienoja muotoja ei voi olla ihailematta. Parantolassa järjestetään opastettuja kierroksia, mutta jos sellaiselle mielii, kannattaa jättää koira kotiin. Kanttiinikahvilasta saavat nälkäisimmät vatsantäytettä.

Pisteitä Paimion parantolan polku saa 5/5.

Sekalaisia faktoja

Polun virallinen lähtöpiste: Ruokolinnantie 28, Paimio

Voit myös ajaa parantolan pihaan, jolloin osoite on Alvar Aallontie 275

Tutustu Paimion parantolan vierailumahdollisuuksiin tästä linkistä.

Turun keskustasta tulee matkaa 31 km, ajoaika puoli tuntia.

Paimion nummi valittiin parantolan sijaintipaikaksi vuonna 1928. Sitä ennen alueelta oli kaivettu hiekkaa.

3 kommenttia

  • missmaruzella

    Ai vitsit – tästä tuli niin nostalginen fiilis, koska asuin Paimiossa alakouluikäisenä. En tosin muista käyneeni tämän kirjoituksen kuntopolulla, eikä minulla koiraakaan ole – mutta tuli aivan sellainen olo, että ehkä pitäisi joskus tehdä vaikka viikonloppuna reissu Paimioon ja seikkailla lapsuuden maisemissa…ja myös tehdä lenkki tuolla parantolan maisemissa 🙂 Hyvää viikonloppua!

    • Eveliina

      Oi, ihanaa jos kirjoitukseni herätti tuollaisia tuntemuksia. Elämän alkupään muistelu on ihanaa – ainakin sitten tietyn iän jälkeen. 😀 Luontopolku on melko uusi, olisikohan ihan viime vuodelta? Kannattaa tosiaan käydä se kiertämässä. Kiitos kommentista ja mukavaa viikonloppua myös sinne. 🙂

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: