Tuotearvostelut

Arvostelussa Foxy Fur -viilennysalusta ja Cool On Track -viilennystakki: helpotusta koiran kesään

Kirjoitus on tehty kaupallisessa yhteistyössä DreamPetStoren kanssa

Kesä on monille meistä ihmisistä se kaikkein mieluisin ja odotetuin vuodenaika, mutta koirillemme kesäkuukaudet tuovat mukanaan monenmoista vaaraa. Pistävien hyönteisten, käärmeiden ja vatsalle sopimattomien grilliherkkujen aiheuttamien vaarojen lisäksi myös helteet ovat monille koirille tukalia kestää.  

Osalle koirista kuumat hellepäivät saattavat olla tukaluuden lisäksi jopa hengenvaarallisia.

Koira Retkellä -blogin Unto-koira on siinä ikävässä asemassa, että se on sekä paksuturkkinen että tumma, joten se on aina kärsinyt kuumista ilmoista enemmän kuin muut tuntemani koirat. Jo pienikin nousu lämpötilassa on saanut Unton selvästi väsymään lenkillä. Ja kun lämpömittari on kohonnut 30:een ja yli, olen saanut olla oikeasti huolissani Unton hyvinvoinnista.

Mutta apukeinojakin on! Nykyään on myynnissä paljon tuotteita, joilla voidaan helpottaa koiran oloa tukalina hellepäivinä. Välineet ovat edullisia, helppokäyttöisiä ja ennen kaikkea mukavia koiralle.

Saimme DreamPetStorelta testattavaksemme Cool On Track -viilennystakin sekä Foxy Fur -viilennysalustan, joista jälkimmäinen oli meille ennalta täysin tuntematon viilennysväline.

Miten näiden tuotteiden kanssa meillä meni, ja mikä on arviomme tuotteiden toimivuudesta? Ja ennen kaikkea, mitä mieltä Unto oli näistä tuotteista? Lue alta rehellinen arvioimme.  

Foxy Fur -viilennysalusta tuo helpotusta matkoilla, retkillä ja kotona

Foxy Fur -viilennysalusta on matto, joka viilentää koiraa, kun se menee makaamaan alustan päälle. Viilennysominaisuus aktivoituu koiran oman kehon painosta, ja parhaimmillaan se viilentää koiraa useiden tuntien ajan. Viilennysalusta nollautuu, kun käytöstä pidetään 30–60 minuutin tauko.

Olin lukenut tällaisista viilennysalustoista jo aiemmin. En ollut kuitenkaan päässyt testaamaan sellaista tätä ennen, joten en tuntenut alustan toimintaperiaatetta kovin hyvin. Jotenkin olin omassa päässäni luonut mielikuvan, että alusta ei olisi paras mahdollinen viilennyskeino koiralle.

Mietipä itse: tiedät hyvin, että koira menee makaamaan tasan siihen kohtaan, mihin se itse haluaa ja pysyy siinä tasan niin kauan kuin se itse haluaa. Miten koiran saisi menemään maate juuri viilennysalustan päälle ja pysymään siinä niin kauan, että viilennystoiminto alkaisi helpottaa sen oloa? Suhtauduin asiaan kovin skeptisesti.

Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Unto innostui Foxy Fur -viilennysalustasta välittömästi.

Halusin, että Unto oppisi itse tykkäämään alustasta, joten keskityin aluksi vain siihen, että alustasta tulisi Untolle mieluinen. Annoin Unton haistella sitä, ja jakelin surutta makupaloja aina, kun Unto asettui alustan päälle makoilemaan.

Ideaalitilannehan on se, että koira hoksaa itse alustan viilentävän vaikutuksen eli sen, että alustan päällä on mukava makoilla. Silloin koiraa ei tarvitse pakottaa, vaan se valitsee itse itselleen sen parhaimman makuupaikan – eli viilennysalustan.

Foxy Fur -viilennysalusta

Foxy Fur -viilennysalusta on monipuolinen apu kuumuuteen

Vaikka olin ollut epäileväinen, pian alustaan tutustumisen jälkeen mieleeni alkoi tulvia eri tilanteita, joissa viilennysalustaa voisi käyttää. Kotona se toimisi sekä sisällä että ulkona terassilla, ja kodin lisäksi sitä voisi käyttää kuljetus- ja näyttelyhäkeissä.

Unton alusta on keskikokoinen, suuruudeltaan 50 x 65 cm, ja se on kooltaan täydellinen Unton autohäkkiin. Tiedät, kuinka kuuma auto voi olla helteellä silloin, kun lähdetään liikkeelle, mutta häkkiin asetettu viilennysalusta tuo ratkaisun siihen pulmaan.

Entäpä sitten kesän koiranäyttelyt? Me emme enää näyttelyissä käy, mutta sinä ehkä käyt. Muistelepa helteisiä näyttelypäiviä ja sitä tukalaa odottamista kehän ulkopuolella! Näyttelyhäkkiin asetettu viilennysalusta tekee koirasi näyttelypäivästä huomattavasti helpomman. Alusta ei ole märkä eikä sitä kastella, joten se ei pilaa näyttelykuntoon laitettua koiran turkkia (kuten esimerkiksi viilennystakki tai märkä pyyhe).

Pelkäsin etukäteen, että alusta olisi koiralle liian kylmä eikä sitä näin ollen voisi laittaa häkin pohjalle, mutta se huolenaihe oli aiheeton. Alusta on selvästi viileä, mutta ei liian kylmä. Se ei aiheuta samaa ongelmaa ja pelkoa kuin vaikkapa häkin alle laitetut kylmäkallet (niitä käytettiin joskus ennen, kun tällaisia valmiita viilennystuotteita ei ollut olemassa).

Foxy Fur -viilennysalusta viilentää terassilla

Foxy Fur -alusta on myrkytön ja vedenpitävä. Materiaali on mukavantuntuista, ja se on helppo pyyhkiä puhtaaksi.

Alusta on kestävä, mutta jonkin verran varovaisuutta tarvitaan, koska rikkoutumaton se ei ole. Etenkin jos koirasi on iso tai jos se innokkaasti kuopsuttaa eli tekee petiä, voi koira pystyä puhkaisemaan alustan.

Tätä meidän onkin syytä varoa, sillä pienestä koostaan huolimatta Unto innostuu kuopsuttelemaan välillä aivan valtavalla vimmalla. Ratkaisuna tähän voit yrittää laittaa alustan päälle esimerkiksi froteepyyhkeen, mutta sekään ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että koiraa ei voi jättää viilennysalustan kanssa ilman valvontaa.

Foxy Fur -viilennysalustan plussat ja miinukset:

+ viilentää mukavasti
+ ei ole liian kylmä
+ myrkytön
+ sopii kuljetus-/näyttelyhäkkiin
– koiraa ei pidä jättää alustan kanssa ilman valvontaa

Käy tutustumassa Foxy Fur -viilennysalustaan tästä linkistä. Voit tilata alustan paitsi koirallesi niin myös itsellesi, jos haluat. Pitkien hellejaksojen aikana moni koiranomistaja on huomannut, että alusta viilentää myös omistajan ruhoa mukavasti!

Cool On Track -viilennystakki viilentää ja pysyy aktiivisen koiran mukana

Jos koirasi on harrastuskoira ja olet käyttänyt koirallasi erilaisia koirien takkeja, on nimi Back On Track sinulle varmasti tuttu. Cool On Track -viilennystakki on saman merkin sarjaa.

Meillä oli Unton kanssa aiempaa kokemusta viilennysliivistä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme testaamaan Cool On Trackin vaatetta, joka on ihan oikea takki eikä niinkään liivi. Se on samanmallinen kuin käyttämämme manttelisadetakit, joten takki sujahti Unton päälle kuin vanha tuttu. Unto ei ihmetellyt takkia lainkaan.

Kun Cool On Track -takin ottaa ulos pakkauksestaan, on se kova koppura, mutta sitä ei kannata pelästyä. Takki notkistuu, kun se kastetaan veteen 1–2 minuutiksi. Sen jälkeen takista puristetaan enimmät vedet pois, ja se on valmis käytettäväksi.

Tästä voit katsella videon, jossa esittelemme Unton kanssa Cool On Track -viilennystakkia. Minä näytän ensin, minkälainen tuote on, kun se otetaan pakkauksesta, ja lopuksi Unto toimii mannekiinina:

Kokovinkki: Unton takissa selän pituus on 40 (muissa takeissa se on Untolla yleensä 35).

Mielestäni paras asia viilennystakeissa on se, että ne pysyvät myös vauhdikkaan koiran päällä. Märkä pyyhehän ajaisi periaatteessa saman asian paljon halvemmalla, mutta yritäpä pitää märkää pyyhettä koiran päällä muutamia minuutteja kauemmin! Viilennystakin kanssa koira voi olla aktiivinen, jos se niin haluaa eikä lämpötila ole liian korkea. Takki pysyy varmasti menossa mukana.

Cool On Track -viilennystakin plussat ja miinukset:

+ viilentää ihon lämpötilaa jopa 6 astetta
+ pysyy hyvin koiran päällä ja istuu hyvin
+ sopii lenkeille ja treeneihin
+ takin voi pestä pesukoneessa
– ihanteellista olisi, että takin sisäpinta pysyisi kosteana. Kuivana takista tulee hauras, ja se saattaa haljeta, jos sen taittaa. Tämä vaatii huolellisuutta, ja vaikeuttaa jonkin verran käyttöä.

Löydät Cool on Track -viilennysalustan DreamPetStorelta. Pääset tutustumaan tuotteeseen tästä linkistä.

Cool On Track -viilennystakki

Viilennystuotteista huolimatta koiran vointia tulee helteillä tarkkailla

Viilennystuotteet ovat mainio keksintö ja tuovat silminnähtävää helpotusta etenkin Unton kaltaiselle koiralle. Viilennystakki ja -alusta ovat meillä kesällä kovassa käytössä. Voin luottaa siihen, että ne helpottavat Unton oloa.

Viilentävistä tuotteista huolimatta tulee kuitenkin muistaa, että vastuu koiran hyvinvoinnista on omistajalla. Hellepäivät ovat rankkoja kaikista mahdollisista tuotteista huolimatta, ja aktiviteetteja voi antaa koiralle vain sen verran kuin se varmasti kestää.

Kuumaan autoon koiraa ei pidä jättää koskaan hetkeksikään, vaikka sillä olisi käytössään viilennysalusta tai -takki. Lämpöhalvaus on henkeä uhkaava tila, joka vaatii yhteyden eläinlääkäriin. Jos koiralla ilmenee lämpöhalvauksen oireita, koiraa ei pidä viilentää liian rajusti vaan varovasti sopivanlämpimällä vedellä.

Jos haluat lukea lisää helteistä ja sen vaaroista, suosittelen, että luet tämän kirjoittamani jutun:

Voiko koiran ottaa mukaan hellepäivän retkelle?

Cool On Track -viilennystakki tuo helpotusta koiran kesään

DreamPetStore on kotimainen ostospaikka

DreamPetStore on 100 % kotimainen koiratarvikekauppa, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2013 saakka. Tuotevalikoimaa on runsaasti, ja DreamPetStore pyrkii toimittamaan tilatut tuotteet 1–3 arkipäivässä. Kaikki yli 49 euron tilaukset toimitetaan ilman postituskuluja.

Maksaminen on turvallista, ja maksuvaihtoehtoja on paljon. Tuotteilla on 14 päivän palautusoikeus, ja myös osamaksu on mahdollinen.

Olen itse tilannut tuotteita DremPetStorelta, enkä ole koskaan törmännyt ongelmiin. Olen aina saanut juuri ne tuotteet, mitkä olen tilannut, ja odottelemaan en ole joutunut. Minut tuntien voit olla varma, että en lähtisi suosittelemaan mitään sellaista, mihin en itse luottaisi. DreamPetStorea uskallan kuitenkin suositella.

Yksi kommentti

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: