Koiran sappirakon poisto (mukoseele) – omakohtainen kokemus

Hänen nimensä on Unto, mutta ajoittain häntä kutsutaan myös nimillä Unto Uolevi, Untti, Untti-Puntti ja jopa “Mononen”. Rodultaan hän on mittelspitz eli keskikokoinen saksanpystykorva. Hän on Koira Retkellä -blogin päähenkilö, ja oletkin saattanut oppia tuntemaan hänet terveenä ja reippaana retkikoirana.

9 vuoden ja 4 kuukauden iässä terveenä pidetty Unto joutui kuitenkin läpikäymään ison sappirakon poistoleikkauksen. Vaikka sappirakkoja poistellaan koirilta nykyään jo lähes rutiininomaisesti, mikään ihan helppo toimenpide se ei missään nimessä ole.

Miksi tällaiseen leikkaukseen sitten päädyttiin, vaikka ulkoisesti Unto oli vielä leikkausaamuna pirteän- ja terveenoloinen? Mikä oli taudinkuva ja ennen kaikkea, miten Unto tästä leikkauksesta toipui? Näitä asioita tulen käymään tässä tekstissä läpi.

Maallikon kirjoittama blogiartikkeli ei voi koskaan olla tiedon päälähteenä. Toisin sanoen, jos kamppailet koirasi kanssa sappirakkosairauden kanssa, ymmärtänet, että eläinlääkäri on oikea henkilö vastaamaan kysymyksiisi.

Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että hädän hetkellä sitä kaipaa kipeästi henkilökohtaisia kokemuksia ja uskoa antavia tarinoita kohtalotovereilta. Annan sinulle tässä nyt yhden sellaisen.

Päivitys kesäkuu 2023: Unton leikkauksesta on nyt kulunut vuosi. Katso tämän jutun lopusta Unton uusimmat kuulumiset vuoden jälkeen.

Mikä on sappirakon mukoseele ja miten se Untolta löydettiin?

Normaali tilanne menee yksinkertaistettuna näin: maksa tuottaa sappea, joka varastoituu sappirakkoon. Koiran syödessä sappirakko tyhjentyy ohutsuoleen, jossa sappineste auttaa rasvojen pilkkomisessa.

Mukoseelestä puhutaan silloin, kun sappirakko ei tyhjenekään normaalisti, vaan sappirakkoon kertyy tiivistynyttä sakkaa, paksua limaista sappinestettä. Se voi johtaa tukoksiin, tulehduksiin ja pahimmassa tapauksessa sappirakon puhkeamiseen. (Lähde) Ei tarvitse olla kovin kummoinen tietäjä ymmärtääkseen, että sappirakon puhkeaminen on paitsi kivulias, myös hengenvaarallinen tila.

Mukoseelestä kärsivillä koirilla voi olla monia, usein epämääräisiä oireita, kuten väsymystä, tyhjän mahan tai ruuan oksentelua, ruokahaluttomuutta, närästystä, vatsakipua tai jopa keltaisuutta. Oireet voivat olla voimakkaita tai hyvin lieviä tai niitä ei ehkä ole ollenkaan. Unto oli leikkaushetkellä periaatteessa täysin oireeton.

Syksyllä 2021 Unto sai tajuttomuuskohtauksen, jossa se yksinkertaisesti kopsahti hetkeksi tajuttomana kumoon ilman sen kummempaa epileptistä oirekuvaa. (8-vuotias koira on muutenkin liian vanha sairastumaan perinteiseen epilepsiaan.) Kovasti Untoa tutkittiin, mutta ensin ei löytynyt mitään muuta kuin hieman koholla olleet rasva-arvot.

Loppujen lopuksikaan (kipu?)kohtauksen syy ei täysin selvinnyt, mutta se pani liikkeelle tapahtumaketjun, joka johti lopulta Unton leikkaukseen.

Jatkoimme tutkimuksia toisen lääkärin kanssa, ja hän halusi tehdä koko vatsan ultraäänen lähinnä mahdollista kasvainta etsiäkseen. Kasvainta ei löytynyt, mutta yllättäen löytyikin sakkaa sappirakosta. Olin täysin hämmentynyt enkä ensin edes ymmärtänyt, miten vakavasta asiasta oli kyse. Kun lääkäri alkoi puhua leikkaushoidosta, kieltäydyin hämilläni. En ihan noin vain ollut valmis leikkaukseen, jonka tiesin sisältävän suuret riskit.

Untolle aloitettiin Ursochol-lääkitys sapen ja maksan toimintaa parantamaan, ja ultraäänikontrollit määrättiin kuukauden ja puolen vuoden päähän. Samalla aloitettiin vähärasvainen erikoisruokavalio.

Pysy menossa mukana! Tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi:

Mukoseelen hoitovaihtoehdot: miksi Untolle valittiin lopulta kirurginen hoito?

Tiedetään tapauksia, joissa sappirakon toiminta on palautunut normaaliksi lääke- ja ruokavaliohoidolla, mutta valitettavasti se on tilastoissa harvinaista. Untollekaan tämä hoitotapa ei toiminut, sillä puolivuotiskontrollissa huomattiin, että sakan määrä sappirakossa oli lisääntynyt.

Alettiin olla siinä tilanteessa, että jokin päätös oli tehtävä. Lääkehoidolla voitaisiin toki jatkaa, sillä kaikki koirat eivät koskaan kehitä hengenvaarallisia oireita, vaan pärjäävät loppuikänsä lääkkeillä, sakasta huolimatta. Valitettavan usein käy kuitenkin toisin, ja tällöin päältäpäin terveenkin koiran tila voi romahtaa nopeasti.

Luin tutkimustuloksia leikkauksesta ja kauhistuin kuolleisuuslukuja, jotka olivat 20–40 %. Pian minulle selvisi kuitenkin, että näissä luvuissa olivat mukana myös ne koirat, jotka oli leikattu hätätapauksina sappirakon ollessa jo puhjennut. Kun leikkaus tehtiin elektiivisesti oireettomalle ja hyvävointiselle koiralle, kuolleisuusluvut olivat sen sijaan 2 %:n luokkaa. Toki se pari prosenttiakin tuntui liian suurelta.

Missään vaiheessa minua ei painostettu leikkaushoidon valitsemiseen. Sappirakon poisto on iso leikkaus, joka myös maksaa paljon (2500 euroa ilman vakuutusta), ja lääkärit olisivat ymmärtäneet myös sen, että olisin jatkanut lääkehoidolla.

Viimeisimmällä UÄ-kontrollikäynnillä lääkäri kuitenkin totesi Unton niin pirteäksi ja hyvävoimaiseksi, että hän kehotti minua harkitsemaan vakavasti kirurgista hoitoa. Leikkausriskit terveellä koiralla jäisivät pieniksi, ja Untolla voisi parhaimmassa tapauksessa olla jäljellä monia hyviä ja reippaita (retki)vuosia.

Mutta miten minun päähäni sai mahtumaan sen, että minun olisi vietävä leikkaukseen koira, joka näytti päältäpäin terveeltä? Mitä jos ilman leikkausta meillä olisi pitkälti aikaa yhdessä, mutta leikkauksessa Unto sen sijaan menehtyisi? Mitä jos Unto selviäisi leikkauksesta, mutta sairastuisikin pian sen jälkeen johonkin muuhun sairauteen? Mietin kysymyksiä, joihin kukaan ei tiennyt vastausta ja löin päätäni seinään: oliko tässä mitään järkeä?

Kun voivottelin asiaani ääneen ja ihmettelin sitä, kuinka Unto oli silmissäni terve koira, eräs ihminen totesi minulle järkevästi: ”Vaan eihän Unto ole sisältä terve.” Silloin tajusin, että niinhän se oli. Minun oli myönnettävä, että Untolla oli sairaus ja vain leikkaamalla sairaus pois Untolla olisi mahdollisuus parantua.

Jos sappirakko poistettaisiin, voisin olla myös täysin varma siitä, ettei se koskaan puhkeaisi ja aiheuttaisi Untolle valtavia kipuja. Kun Unton aika olisi mennä, toivoisin sen tapahtuvan kauniisti ja rauhallisesti; en hirvittävässä paniikissa ja tuskassa.

Lue tästä kuinka paljon vakuutus korvasi Unton leikkauksesta:

Kun hätä on suurin, koiravakuutus pelastaa talouden – LähiTapiola

Unton sappirakon poisto ja toipuminen heti leikkauksen jälkeen

Unto leikattiin Raisiossa eläinsairaala Vettorissa. Jo ennen leikkausta olimme sopineet, että Unto viettäisi sairaalahoidossa ensimmäisen leikkauksen jälkeisen vuorokauden. Itse asiassa näin toimitaan Vettorissa kaikkien sappirakkoleikkauspotilaiden kanssa, ja ensimmäinen sairaalavuorokausi on sisällytetty leikkauksen hintaan. 

Tähän varotoimenpiteeseen on päädytty siksi, että on huomattu potilaiden olevan erittäin kivuliaita ensimmäisen vuorokauden sisällä sappileikkauksesta. Sairaalaolosuhteissa kipuja pystytään hallitsemaan aivan eri tavalla kuin silloin, jos potilas kotiutettaisiin samana päivänä.

Leikkauksen aikana Unto sai kipulääkettä sekä suonensisäisesti että epiduraalitilaan, ja lopuksi Untolle laitettiin vielä kipulaastari ja haavakatetri, jonka kautta se sai puudutusainetta haavakipuun. Kotona kivunhoito tapahtui kipulaastarilla ensimmäiset 4 päivää, ja lisäksi se sai tarvittaessa Tramvetol-lääkettä parin päivän ajan.

Kotona en missään vaiheessa huomannut Unton kipuilevan, joten kivunhallinnan osalta leikkaus sujui loistavasti.   

Hyvin leikkaus sujui muutoinkin. Heti leikkauksen jälkeen sain kirurgilta puhelun, jossa kuulin hyvät uutiset. Aivan helppo tämä toimenpide ei ollut ollut, sillä maksan kiinnikkeitä oli jouduttu jonkin verran irrottelemaan. Hyvää oli kuitenkin se, että sappirakko oli saatu pois normaalisti ja vatsaontelon elimet ja maksa sekä sappitiehyt olivat näyttäneet normaaleilta.

Mukoseele aiheuttaa usein maksavaurioita, mutta sekä makroskooppinen näkymä että ennen leikkausta Untolla todettu normaali maksa-arvo ALAT antoivat uskoa hyvään toipumiseen. Sappirakon poiston yhteydessä maksasta otetaan kuitenkin aina rutiinisti koepalat, ja niiden tulosta jouduimme odottamaan pari viikkoa.

Unton toipuminen kotona sappirakon poiston jälkeen

Kotiutumisen jälkeen Unton toipuminen lähti käyntiin oppikirjamaisen hyvin. Unto söi alusta asti hyvällä ruokahalulla ja kävi normaalisti vessa-asioilla ulkona. Mitään hälyttäviä oireita, kuten oksentelua, ripulointia tai kovaa kipuilua ei esiintynyt. Ensimmäisien päivien ajan Unto suurimmaksi osaksi nukkui, mutta se oli täysin normaalia ison leikkauksen ja voimakkaiden kipulääkkeiden vuoksi.

Kolmantena leikkauksen jälkeisenä päivänä Unto alkoi selvästi virkistyä: häntä alkoi heilua ja kaulurista huolimatta Unto tuli ajoittain suukottelemaan minua. Viidentenä päivänä ulkona mentiin jo kovaa vauhtia ja hajut alkoivat kiinnostaa.

Viikon kohdalla Unto oli omasta mielestään täysin tervehtynyt. Toki edelleen ulkona käytiin vain tarpeilla; Untolla oli kahden viikon sairausloma, vaikka se ei sitä itse aina uskonutkaan.

Myös avoleikkauksesta tullut pitkä haava parantui esimerkillisen hyvin, vaikka leikkausajankohtaan osuivat harmillisesti 30 asteen helteet. Onneksi saimme mahdollisuuden oleskella viileissä sisätiloissa, joten pääsimme kuumuuden osalta helpolla.

Suurimmaksi ongelmaksi koko paranemisprosessissa osoittautui haavakatetrireiän päällä olleen pienen haavalapun poistaminen. Se oli niin tiukasti ihossa kiinni, ettei sitä ollut mitään mahdollisuutta poistaa ihan noin vain – hermot menivät sekä Untolla että minulla. Varmistin klinikalta, että haavaa sai suihkuttaa, ja lopulta sain lapun yllättävän helposti suihkussa pois. Täytyy kyllä olla onnellinen, että tällainen pikku asia oli meille koko prosessin tuskaisin!

Yllä näkyy haava kotiutumisen jälkeen. Onneksi hoitaja sairaalassa ohjeisti, että haava näytti tuolloin punoituksesta ja mustelmista huolimatta täysin normaalilta – muutoin olisin taatusti pelästynyt! Seurailin haavaa ohjeen mukaan ja tarkistin sen päivittäin. Joka päivä näkyi pientä paranemista, kunnes seuraavalla viikolla se jo näytti tältä (kuva alla):

Koepalatulokset ja jatkohoito sappileikkauksen jälkeen

Hyvät uutiset saivat jatkoa pari viikkoa leikkauksen jälkeen, kun kirurgi Granholm soitti ja ilmoitti, että maksan koepalatulokset olivat olleet kauttaaltaan normaalit. En osaa maallikkona sanoa, kuinka yleistä se on, mutta sen mukaan mitä olen itse muilta kuullut ja lukenut, useimmilla mukoseele-potilailla maksan koepaloista tuntuu löytyvän vähintään jonkinlaista tulehdusta. Untolla ei ollut mitään.

Rehellisyyden nimissä olin jo miettinyt sitäkin, olinko odottanut leikkauksen kanssa liian pitkään eli oliko maksaan jo ehtinyt tulla vauriota. Onneksi näin ei ollut tapahtunut. Maksahan tässä sairaudessa kovilla on. Sappirakko saadaan pois, mutta samalla maksalla on jatkettava.  

Leikkauksen jälkeen Unto jatkoi Ursochol-lääkitystä 2 viikkoa ja söi maksan tukivalmiste Samyliniä 4 viikkoa. Vähärasvaista ruokaa ei tarvinnut enää syödä, mutta Unto sai mukaansa säkin hyvin sulavaa eläinlääkäriruokaa ensimmäisille viikoille. Sen jälkeen oli lupa siirtyä syömään vapaavalintaisesti mitä haluaisimme.

Minua oli etukäteen varoitettu, että mahdollinen jatkohoito saattaisi nostaa leikkauksen hintaa entisestään. Unto ei kuitenkaan tarvinnut mitään kontrollikäyntejä. Edes verikoetta ei nähty pakollisena, joskin voisin sen halutessani käydä kahden kuukauden kuluttua ottamassa.

Untollahan oli maksa-arvo ALAT ollut normaali ennen leikkausta, mutta heti leikkauksen jälkeen se oli koholla, johtuen kuulemma yksinomaan siitä, että maksan seutua oli käyty ronkkimassa. Erinomaisten koepalatulosten jälkeen lääkäri oli täysin vakuuttunut, että ALAT palautuisi normaaliksi eikä sitä olisi pakko edes kontrolloida, ellemme sitä itse haluaisi tehdä.

Epämääräisiä vatsaoireita? Muista sappirakon mukoseele!

Tämä on kertomus siitä, miten retkikoira Unto toipui sappirakon poistoleikkauksesta. Se ei ole kannanotto siihen, miten sinun pitäisi toimia vastaavassa tilanteessa. Meidän tarinamme oli onnistunut, mutta jokainen koira on erilainen ja jokainen päätös on erilainen. Vaikka kuinka toivoisit, minä en voi päättää puolestasi, pitääkö sinun päätyä koirasi kohdalla leikkaushoitoon vai ei.

Leikkauksen mahdollisia komplikaatioita ovat verenvuoto, sappinesteen vuoto ja vatsakalvontulehdus. Vaikka koira selviäisi leikkauksesta hyvin, saattaa maksan tai sappitiehyiden toimintahäiriö jäädä pysyväksi. Mietittävää siis riittää.

Useimmiten kuitenkin oireettoman koiran kohdalla kirurgisen hoidon lopputulos on hyvä. Ja kun koira selviää leikkauksen jälkeisistä ensimmäisistä kahdesta viikosta, on pitkän ajan ennuste erinomainen (toisin kuin lääkehoidolla).

Haluan myös muistuttaa, että sappirakon mukoseele on salakavala sairaus, jonka olemassaolosta ei ehkä edes tiedetä ennen kuin vasta sitten, kun tilanne muuttuu hengenvaaralliseksi.

Jos koirallasi on epämääräisiä ja vain lieviäkin vatsaoireita (närästystä, vatsakipuja, oksentelua tai ruokahaluttomuutta) ja etenkin jos koirallasi on vähän enemmän ikää, voisi vatsan ultraäänitutkimus olla tarpeen tehdä.

Riskirotuja sappirakon mukoseelelle ovat muun muassa shetlanninlammaskoira, kääpiösnautseri, cockerspanieli ja chihuahua. Pienillä koirilla sairaus on yleisempi kuin isoilla, ja sairastuneiden keski-ikä on 9 vuotta. Uroksilla ja nartuilla sairautta esiintyy yhtä paljon.

Sinua voivat kiinnostaa myös nämä kirjoittamani jutut:

Saako eläinlääkäreitä tai eläinklinikoiden hintoja kritisoida?

Luontoretkellä vanhan koiran kanssa: 14-vuotias kääpiösnautseri opastaa

5 syytä miksi ei kannata ottaa koiraa (ja 1 miksi se kannattaa)

Tämän jutun myötä lähetän lämpimät kiitokset eläinsairaala Vettorille ja sen ihanalle henkilökunnalle. Kiitos kirurgi Mikael Granholm, jonka vastaanotolla olen käynyt vuosien saatossa eri koirien kanssa aina silloin, kun hätä on ollut suurin. Kiitos Unton hoidossa mukana olleet aina niin ystävälliset hoitajat. Kiitos kuuluu myös eläinlääkäri Tuula Soinille, joka viimeisellä kontrollikäynnillä sai minut miettimään, että riskeistä huolimatta hyväkuntoinen Unto kannattaisi leikata. Ja nyt tosiaan näyttää siltä, että leikkaus kannatti: Unto on entistä ehompi, villi vipeltäjä.

Vuosi sappirakon poiston jälkeen Unto voi erinomaisesti, eikä Untolla ole leikkauksen jälkeen ollut käytössään mitään lääkityksiä.

Ensimmäiset puoli vuotta Untolla esiintyi ajoittaista herkkävatsaisuutta. Noin kerran kuussa kakka oli ilman syytä löysää yhden kerran, muutoin taas normaalia. Kuitenkin puolen vuoden jälkeen tämäkin ainoa oire poistui kokonaan.

Toipuminen oli oppikirjamaisen nopeaa, ja koko homma meni paremmin kuin olisin koskaan osannut toivoa tai odottaa. Kunpa olisin tiennyt tämän etukäteen, mutta tietenkään tällaista kristallipalloa ei meillä kenelläkään ole.