Muuta mukavaa

Pohdintaa: täytyykö koiran antaa tervehtiä vastaantulevia koiria?

On helppo sanoa, että koiran ei tietenkään täydy antaa tervehtiä vastaantulevia koiria. Yhtä hyvin voi kulkea koiransa kanssa toisen koirakon ohi sanomatta itsekään edes lyhyttä tervehdyksen sanaa. Tämä tyly tapa saattaa jopa olla se oikea vaihtoehto sekä koiran koulutuksen että koiran terveyden kannalta.

Mutta eihän asia aivan niin yksinkertainen ole, että vastaantulevien koirien tervehtiminen olisi kokonaan kielletty. Esimerkiksi minä pystyn 20 koiraharrastusvuoden kokemuksella muistelemaan niitä aikoja, jolloin koirat saivat tervehtiä toisiaan vapaammin mutta jolloin rähiseviä koiria oli paljon vähemmän kuin nykyään.

Onko tässä asiassa menty ihan kokonaan vikatielle, siitäkin huolimatta, että mukamas tiedämme nyt koirien koulutuksesta enemmän? Onko koirakulttuuri maassamme muuttunut huonompaan suuntaan, vai onko niin, että koiria on nykyään yksinkertaisesti liikaa, ja uskallanko sanoa, väärillä ihmisillä?

Miksi koiran koulutuksen kannalta on parempi, jos vastaantulevaa koiraa ei tervehditä?

Sanotaan, että jos pennun ei koskaan anna tervehtiä vastaantulevaa koiraa, se oppii ohittamaan koirat kauniisti ja rauhallisesti.

Kun vastaan tulee toinen koira, omistaja ottaa ohjat käsiinsä ja tarjoaa pennulleen aina jotain todella mukavaa ja mielenkiintoista. Ajan myötä pentu oppii tämän, ja kun se sitten saa silmiinsä vastaantulevan koiran, se hakeutuu automaattisesti kontaktiin ihmisensä kanssa välittämättä ollenkaan toisesta koirasta. Tällä opetusmetodilla ohittamistilanteet sujuvat (teoriassa) helposti myös sitten, kun pennusta on kasvanut aikuinen.

Sama periaate toimii silloin, kun kokoonnumme yhdessä kouluttamaan koiriamme ryhmäkoulutuksiin. Kun koira oppii alusta pitäen, että koulutuspaikoilla keskitytään yhteiseen tekemiseen ohjaajan kanssa eikä mennä haistelemaan koulukavereiden peppuja, sujuvat koulutustilanteet huomattavasti paremmin.

Mutta eikö tämä tapa tee koirasta kovin yksinäisen, jos se ei koskaan pääse tervehtimään lajitovereitaan? Kyllä, jos tilanne todellakin on niin, ettei sillä ole yhtään koirakaveria. Mutta jos sillä on edes jokukin koirakaveri, jota se pääsee tapaamaan säännöllisesti, ei vieraiden koirien tervehtiminen kadulla ole tarpeen.

Osallistuin lukuisia vuosia sitten TV:stäkin tutun eläintenkouluttajan, Tommy Wirénin, luennolle, jossa hän esitti asian kovin mieleenpainuvasti. Hän vertasi tuntemattomien koirien tervehtimistä kadulla siihen, että itse sanoisi käsipäivää kaikille ihmisille, kun menee ruokaostoksille S-marketiin.

Koira tarvitsee Wirénin mukaan toki kavereita, mutta niitä ei tarvitse olla kymmeniä. Pari koirakaveria, tai yksikin hyvä sellainen riittää, jos koira saa leikkiä tai vain olla ja viettää joskus aikaa lajikaverinsa seurassa. Tuntemattomien koirien tervehtiminen sen sijaan tekee ohitustilanteista vaikeita, kun koira ei ymmärrä, miksi joskus pääsee tervehtimään ja joskus taas ei.

Toisinaan tuntematon koira voi olla myös ihan todellinen uhka.

Koira tarvitsee yhden tai pari koirakaveria, joiden kanssa se voi olla koira

Miksi omaa koiraa ei ehkä ole terveellistä päästää tervehtimään toista koiraa?

Osa koiranomistajista päästää koiransa tervehtimään toisia koiria jopa niin helposti, etteivät he edes kysy siihen lupaa. Tätä on vaikea ymmärtää.

Jos vastaan tulee koirakko, jota et ennestään tunne, voi hyvin olla, että tällä koiralla on jokin sairaus, ehkä tarttuvakin. Sinä vain et tiedä sitä. Tai ehkä koira on vihainen tai niin pelokas, ettei ole soveliasta päästää omaa koiraa ryntäämään vauhdilla sen luo. Vastaantulevalla koirakolla voi olla kesken myös jokin koulutushomma, josta sinä et tiedä mitään. (Kyllä, tiedän, että on olemassa keltainen nauha, jolla tällaisia asioita merkitään, mutta kaikki koiranomistajat eivät todellakaan ole sellaisesta edes kuulleet.)

Niin se vain on, että et voi yleensä mitenkään tietää, mikä tilanne tuntemattomalla vastaantulevalla on meneillään. Se ei näy päällepäin.

Esimerkiksi minulla on valitettavasti kokemusta koirien sairastamisesta. Kun oma koirani on ollut sairauslomalla eikä sen ole ollut sallittua hyppiä tai leikkiä toisten koirien kanssa, en ole todellakaan halunnut, että joku tuntematon päästäisi oman koiransa siihen iholle. Valitettavasti näin on kuitenkin käynyt lukemattomia kertoja.

Kennelyskäepisodejakin koiravuosiini on mahtunut, ja tällöin koirakontakteja vältellään tarttumisvaaran vuoksi vielä pitkään senkin jälkeen, kun koira on jo oireeton.

Ikävistä kokemuksista ikäviin ohitustilanteisiin

Jos emme päästä koiriamme tervehtimään toisiaan, on meidän ohitettava vastaantulevat koirakot, ja se ei ole aina helppoa. Vaikeat ohitustilanteet koirien kanssa eivät kuitenkaan aina johdu yrityksen puutteesta tai välinpitämättömyydestä, vaan ikävistä tilanteista, joita koiran elämään on mahtunut.

Nämä rähisevät ohitustilanteet ovat tietysti ikäviä, mutta kaikkein ikävintä on välillä se, kun kuulee tai lukee netin syövereistä moittivia kommentteja toisten koirien käyttäytymisestä (ei minuun liittyen, mutta yleensä). Koirakoille saatetaan naureskella tai jopa ivailla, vaikka koirien taustoista ei tiedetä mitään. Ilmeisesti näiden kommenttien esittäjien omat koirat käyttäytyvät aina moitteettomasti.

Mielestäni tällaisista kommenteista paistaa läpi kokemattomuus. Näillä ihmisillä ei ole koirista vielä niin paljon tietoa, että he ymmärtäisivät, että kaikki koirat ovat erilaisia. Koirien käyttäytymiseen vaikuttavat kaikki eletyt tapahtumat ja kokemukset, joista tuntemattomalla ei kerta kaikkiaan ole mitään käsitystä.

Minun koirieni päälle on hyökännyt toinen koira niin monta kertaa, että en pysty edes sanomaan, montako näitä tapauksia on ollut. Onneksi koskaan ei ole tapahtunut mitään vakavaa, lääkinnällistä hoitoa vaativaa, mutta karvatuppoja on toisen koiran suuhun jäänyt monesti.

Vaikka tällaisista tilanteista selviäisi fyysisesti vahingoittumattomana, jäävät henkiset jäljet sekä koiraan että ihmiseen. Itselleni on kehittynyt valitettava pelko monia koiria kohtaan, ja kun tällainen koira tulee lenkillä vastaan, oma koirani aistii pelkoni. Se ei ole missään nimessä hyvä lähtökohta, kun mietitään koirien ohittamistilanteita.

Kokonaan oma lukunsa ovat ne ihmiset, joilta koirat vain pääsevät karkaamaan pihalta ohikulkevan koiran päälle. Näistä tilanteista tulleet pelot rajoittavat reittejä, joilla uskallan koirani kanssa kulkea. Valinnanvaraa kotilenkkipoluiksi alkaa olla todella vähän, kun en voi mennä sen enkä sen talon vierestä.

Luontopoluilla koirat pidetään aina kiinni. Lue siis myös tämä kirjoittamani juttu:

Saako koiraa pitää vapaana metsälenkillä?

Koirakulttuuri on Suomessa muuttunut. Koirat ovat lisääntyneet.

Mutta onko vastaantulevan koiran tervehtiminen sitten aina vain paha asia?

Palataanpa ajassa 20 vuotta taaksepäin. Asuin tuolloin Turun ydinkeskustassa pienen koirani kanssa. Tunsin lähitalojen jokaikisen koiran nimeltä, ja koiramme tulivat hyvin juttuun keskenään. Kun lähdin ulos, saatoin puhella tunnin tai pari toisten koiranomistajien kanssa. Aina jutut eivät pysyneet pelkästään koirissa, vaan osan kanssa löysimme sielunkumppanuutta muutenkin.

Vaikka turkulaisia parjataan usein vaikeasti lähestyttäviksi, tuohon aikaan keskustan koirat ihmisineen muodostivat yhteisön, jonka sisältä sai apua ja tukea tai vain hyvää juttuseuraa. En juurikaan muista rähiseviä koiria – ainakaan niin että se olisi koettu uhaksi – vaan elo oli melko leppoisaa ja rauhallista.

Olen miettinyt tätä paljon, sillä koskaan jälkeenpäin en ole vastaavaa kokenut missään – kaikkein vähiten nykyisessä asuinkunnassani, jonka sisäänpäin kääntyneet pienen kunnan asukkaat eivät halua tutustua kehenkään, joka on muuttanut sinne toiselta paikkakunnalta.

Mietinkin, että johtuuko tämä kokemani muutos siitä, että olen itse vaihtanut asuinpaikkaa, vai siitä, että koirakulttuuri on Suomessa muuttunut. Miksi 20 vuotta sitten koirat rähisivät toisilleen vähemmän kuin nyt, vaikka nykyään suurin osa koiranomistajista tuntuu nimenomaan ottaneen tavakseen tämän koulutusmetodin, jossa ei tervehditä toisia koiria ja koiranomistajia?

Ihmettelin asiaa kerran eräälle koirankouluttajalle, joka uskoi koirissa tapahtuneen muutoksen liittyvän siihen, että aikaisemmin näiden kohtaamisten pääosassa olivat ihmiset. Koiran ulkoiluttajaihmiset juttelivat ennen pääasiassa keskenään ja koirat tutustuivat toisiinsa rauhallisesti siinä sivussa. Tilanne oli koiran näkökulmasta ihan eri kuin se, että nykyään vieras koira saattaa vain yhtäkkiä rynnätä jostain suoraan eteen.

Mutta entä jos ennen oli paremmin, miksi emme sitten enää toimi samoin? Koska ihmisillä on kiire ja koiria on yksinkertaisesti niin paljon, ettei jokaisen kanssa ehdi eikä jaksa jäädä jutustelemaan. Paljon tulee vastaan myös sellaisia koirakoita, joita haluaa pikemminkin väistää kadun toiselle puolelle tai jopa kokonaan eri suuntaan kuin jäädä niiden kanssa väkisin ja pelokkaana seisoskelemaan.

Jokin tässä kuitenkin mättää, vaikka en osaa ihan sanoa, että mikä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä kirjoittamani juttu:

5 syytä miksi ei kannata ottaa koiraa (ja 1 miksi se kannattaa)

Pitääkö koiran antaa tervehtiä toisia koiria? Kuvassa aikuinen ja pentu mittelspitz.

Tule mukaan retkelle! Tilaa uusimmat Koira Retkellä -päivitykset suoraan sähköpostiisi:

Lopuksi: mitä mieltä itse olen koirien tervehtimisestä?

Varmana asiana pidän ainoastaan sitä, että koiraa ei saa päästää tervehtimään vierasta koiraa ilman lupaa. Jos joku niin tekee, pidän käytöstä erittäin tökerönä, epäkohteliaana ja jopa vaarallisena. En kestä yhtään sellaista tilannetta, että joku pitää koiraansa monen metrin mittaisessa hihnassa eikä lyhennä hihnaa senttiäkään, vaikka näkee meidän kävelevän heitä vastaan.

Muutoin en valitettavasti – 20 vuotta oman koiran omistamisen jälkeenkään – osaa sanoa, mitä mieltä tästä asiasta olen, sillä mikään tässä ei tunnu olevan täysin mustavalkoista.  

Ymmärrän, että koira todennäköisesti käyttäytyy ohitustilanteissa paremmin, jos se ei koskaan saa pysähtyä tervehtimään vastaantulevaa koiraa. Myös minä haluan suurimmaksi osaksi vain selvitä ohitustilanteista rauhallisesti ja ilman fyysisiä tai henkisiä vammoja, ja sen vuoksi kävelemme Unton kanssa useimmiten ohi kiinnittämättä vastaantulevaan sen enempää huomiota.

Toisaalta tuntuu, että ennen koirat olivat sosiaalisempia. Myös minussa elää edelleen se toinen puoli: kaipaan koiraihmisten yhteisöllisyyttä ja juttutuokioita ihan valtavasti.

Moni ihmisten kanssa työtään tekevä sanoo, ettei hän enää hektisen päivän jälkeen jaksa jäädä kenenkään kanssa lässyttämään tyhjänpäiväisiä juttuja. Minulla tilanne on juuri päinvastoin: minä kaipaisin sitä tyhjänpäiväistä lässytystä päivän päätteeksi.

Olen luonteeltani hiljainen etenkin uusien ihmisten seurassa. Vaikka esimerkiksi koirankoulutustapahtumissa saatan jutella iloisesti kanssaharrastajien kanssa, minä en ole se, joka tekisi aloitteen tapaamisesta koiriemme kanssa koulutuksien ulkopuolelle. Koska vastapuolikaan ei sitä tee, on ystävyyssuhteiden solmimisesta tullut äärettömän vaikeaa. Siksipä koirallanikaan ei juuri ole koirakavereita, nyt kun sillä ei enää ole omaa koiraveljeäkään, ja pidän tilannetta koirani kannalta surullisena.

Eikö sitten olisi mukavaa, jos niitä koira- ja ihmiskavereita löytäisi ihan sieltä omalta lenkkipolulta ilman sen kummempaa etsimistä? Olisi, mutta meidän lenkkipoluiltamme en usko niitä löytyvän. Huonojen kokemusten, läheltä piti -tilanteiden ja ilkeiden ihmis- ja koirakohtaamisten jälkeen olen tullut erittäin varovaiseksi.

Tiedän kuitenkin, että olisi niin kovin mukavaa, jos voisin puhua koirista tai muista kiinnostavista aiheista satunnaisen koiranulkoiluttajan kanssa – samalla kun Unto saisi nauttia mukavan ja kooltaan sopivan koirakaverin seurasta (Unto tykkää erityisesti hyvännäköisistä tyttökoirista).

Nykymaailmassa taitaa kuitenkin valitettavasti olla niin, että koirien rähinältä tuskin enää edes kuulisi, mitä se toinen koirantaluttaja yrittäisi sinulle sieltä tien toiselta puolelta huudella!

Jos teksti herätti Sinussa ajatuksia, olisi tosi kiva, jos jakaisit sen omille ystävillesi. Iso kiitos jo etukäteen.

4 kommenttia

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: