
Kun hätä on suurin, koiravakuutus pelastaa talouden – LähiTapiola
Kirjoitus on tehty kaupallisessa yhteistyössä LähiTapiola Varsinais-Suomen kanssa
Kun uusi koiranomistaja tuo pentunsa kotiin ja on täynnä uuden onnea, tuntuvat ikävämmät koira-asiat hänestä kovin kaukaisilta. Hän saattaa vilkaista tarjolla olevia koiravakuutusvaihtoehtoja – koska joku on kehottanut niin tekemään – mutta vakuutusmaksut tuntuvat suurilta ja luultavimmin myös täysin turhilta.
Valitettava tosiasia kuitenkin on, että koirat sairastavat, ja tervekin koira voi kohdata yllättävän tapaturman, ja silloin hoidon kulut ylittävät vakuutusmaksut moninkertaisesti. Eläinlääkärissä käynnit maksavat, vaikka uusi koiranpennun omistaja ei ehkä tule tätä onnen huumassaan ajatelleeksi.
Koira Retkellä -blogin retkikoira Unto on kolmas ikioma koirani ja kolmas koirani, jolla on LähiTapiolan koiravakuutus. Sairauksia on osunut kohdalle kaikille kolmelle. Viimeksi Untolle tehtiin menneenä kesänä kallis sappirakon poistoleikkaus.
Minä siis tiedän mistä puhun.
Kuinka paljon koiran eläinlääkärikäynti maksaa?
Kun koira sairastuu tai loukkaa itsensä äkillisesti, et yleensä pysty kilpailuttamaan lääkäriasemia tai valitsemaan sitä edullisinta. Lemmikkien määrä on vuosi vuodelta kasvanut, kun taas eläinlääkäreistä on huutava pula. Hädän hetkellä sinun on vietävä lemmikkisi sille klinikalle, jonne satut saamaan ajan.
Ensimmäiseltä koiraltani, Sohvilta, leikattiin Helsingissä välilevytyrä vuonna 2004, ja muistelen leikkauksen hinnan olleen 800 euron paikkeilla. Nykyään samanmoinen summa saattaa kulua pelkällä päiväkäynnillä muissa toimenpiteissä.
Toukokuussa 2022 Unto kävi Raisiossa sappirakon mukoseele-kontrollissa, johon kuului suppea yhden elimen ultraäänitutkimus ja suppea verikoe. Tämän käynnin hinta ilman vakuutusta oli 342,12 €. Tämä ei ollut ensimmäinen sappirakon ultraäänitutkimus, joka Untolle tehtiin, vaan samanhintaisia toimenpiteitä oli tehty Untolle aiemmin edellisenä syksynä jo kaksi.
Koska sappirakon muutokset olivat edenneet mutta Unto oli edelleen hyväkuntoinen ja hyvä leikkauskandidaatti, suosittelivat lääkärit Untolle sappirakon poistoa kirurgisesti. Päädyimme valitsemaan leikkaushoidon, jonka hinnaksi ilman vakuutusta tuli muutamia euroja vajaat 2500 €.
Lue Unton leikkauksesta kertova kirjoitus tästä:
Koiran sappirakon poisto (mukoseele) – omakohtainen kokemus
Suurituloiselle nämä summat eivät tunnu kovin kummoisilta, ja rahakkaalla vakuutuskin on sivuseikka. Mutta jos kuulut siihen porukkaan, jossa itse olen, tekevät tällaiset summat melkoisen loven kuukausibudjettiin.
Vakuutusmaksut voivat tietysti nekin tuntua suurilta, mutta erityisesti pienempituloiselle vakuutus antaa todellista turvaa. Eihän palovakuutustakaan oteta sillä perusteella, että turhaa tässä maksellaan, kun ei mitään kuitenkaan tapahdu, vaan siltä varalta, että MITÄ JOS. Sama periaate on eläinvakuutuksissa.
Koiran eläinvakuutus tuo turvallisuuden tunnetta. Se takaa, ettei talous kaadu, vaikka koiralle tapahtuisi yhtäkkiä jotain ikävää. Se takaa myös sen, että pystyt aina antamaan koirallesi parhaan mahdollisen hoidon.
Vaan eihän se tietenkään niin ole, että vakuutuksen kanssa eläinlääkärikäynneistä ei tarvitsisi maksaa mitään. Maksettavaksi jää aina omavastuu. Kuinka suuri se on, riippuu vakuutusehdoista ja siitä, minkä firman vakuutuksen olet hankkinut.
Tutustutaanpa seuraavaksi LähiTapiolan koiravakuutusvaihtoehtoihin.

LähiTapiolan koiravakuutusvaihtoehdot – sopisiko jokin näistä sinulle?
LähiTapiola tarjoaa eläinvakuutuksia koirien lisäksi myös kissoille ja hevosille, mutta keskitymme tässä ainoastaan koirien vakuutuksiin.
Koiravakuutusvaihtoehtoja on kolme, joista voit valita joko yhden tai kaikki.
Henkivakuutus 10-vuotiaaksi tai joillain roduilla 8-vuotiaaksi asti korvaa, jos koira joudutaan lopettamaan sairauden tai tapaturman vuoksi tai jos koira katoaa Suomessa. Henkivakuutukseen voi ottaa lisäksi käyttöominaisuusturvan, joka korvaa 8-vuotiaaksi asti silloin, jos koira menettää käyttöominaisuutensa pysyvästi (esim. metsästys-, jalostus-, pelastus- vai vaikka toko-/agility-koira).
Vastuuvakuutus korvaa, jos koira tuhoaa ulkopuolisen omaisuutta tai esimerkiksi kaataa kadulla ihmisen. Enimmäiskorvaus on 100 000 €, omavastuu 200 €.
Eläinlääkärikuluvakuutus korvaa sairauden tai tapaturman takia tarvittavan eläinlääkärihoidon ja lääkkeet. Omavastuu eläinlääkärikäynnistä on 60 € + 25 % ylimenevistä kuluista. Vakuutukseen sisältyy LemmikkiHelppi-sovellus, jonka kautta saa etäyhteyden eläinlääkäriin joka päivä klo 7–23. Palvelun maksu vähennetään vakuutuksen enimmäiskorvausmäärästä eikä siitä veloiteta omavastuuta, joten etäeläinlääkäri on ilmainen.
Eläinlääkärikuluvakuutukseen on mahdollista sisällyttää Hoitoturva Plus, joka korvaa tuki- ja liikuntaelinsairauksia tavallista eläinlääkärikuluvakuutusta laajemmin. Lisäksi se korvaa fysioterapiaa ja myös kasvuhäiriöitä, jos vakuutus on otettu alle 4 kuukauden ikäiselle koiralle.
Eläinlääkärikuluvakuutuksen enimmäiskorvausmääräksi voi itse valita joko 2000, 3000 tai 4000 euroa per vakuutuskausi, ja vakuutus on voimassa koko koiran eliniän.
LähiTapiolan koiravakuutuksen voi ottaa, kun koira on täyttänyt 5 viikkoa, mutta on alle 8-vuotias. Eläinlääkärikuluvakuutuksen Hoitoturva Plus on mahdollista ottaa vain, jos koira on alle 5-vuotias.
Voit lukea LähiTapiolan omilta sivuilta lisää LähiTapiolan koiravakuutuksesta ja siitä mitä se korvaa ja ei korvaa (esimerkiksi hammashoidot ovat sellaisia toimenpiteitä, joita ei korvata).
Miten LähiTapiolan koiravakuutus toimii käytännössä?
Vaikka vakuutusehdot kannattaa lukea aina huolella läpi, todellisen kuvan vakuutuksen toimivuudesta saa vasta käytännön esimerkkien kautta. Katsotaanpa siis, kuinka paljon sain LähiTapiolalta takaisin edellä esittämistäni eläinlääkärikuluista.
Toukokuussa tehty sappirakon ultraäänitutkimus maksoi ilman vakuutusta 342,12 €. Korvausta tästä maksettiin 211,59 € ja itselleni maksettavaksi jäi 130,53 €.
Sappirakon poistoleikkaus maksoi 2494,01 €, josta korvausta maksettiin 1767,88 € ja itselleni maksettavaksi jäi 726,13 €.
Tavallinen käynti vielä menettelee ilman vakuutustakin, mutta leikkauksen osalta puhutaan jo suurista korvaussummista. Vaikka sappirakkoleikkauksen hinta tuntui ilman korvausta päätähuimaavalta, jäi siitä vakuutuskorvauksen jälkeen maksettavaksi enää vain melko kohtuulliselta kuulostava summa.
Voin ihan rehellisesti sanoa, että pitkään jatkuneessa epävarmassa työtilanteessani en todennäköisesti olisi pystynyt tarjoamaan Untolle kirurgista hoitoa ollenkaan, jos Untolla ei olisi ollut voimassa olevaa eläinlääkärikuluvakuutusta.
Pahaltahan se olisi tuntunut, sillä leikkaus oli ainoa oikeasti parantava hoitomuoto Unton tapauksessa, mutta rahasumma olisi ollut yksinkertaisesti liian suuri. Nyt kun minulla oli LähiTapiolan koiravakuutus, pystyin rauhassa punnitsemaan tarjolla olevia vaihtoehtoja ja valitsemaan niistä oikeasti parhaimman.

Pidän erityisen paljon LähiTapiolan virka-aikana toimivasta suorakorvauspalvelusta. Sen avulla saan vakuutuksesta korvauksen heti klinikalla sen sijaan, että joutuisin ensin maksamaan koko summan ja hakisin korvausta jälkeenpäin. Klinikalta otetaan suoraan yhteys LähiTapiolaan, josta vastaus korvauksesta tulee muutamassa minuutissa.
Esimerkiksi silloin, kun menin hakemaan Untoa eläinsairaalasta ja maksoin laskun, minulle jäi maksettavaksi vain tuo omavastuuosuus. Klinikka sai laskun loppusumman suoraan LähiTapiolasta.
LähiTapiolan koiravakuutus on omalla kohdallani toiminut aina odotetusti. Korvaus on tullut nopeasti, oli kyseessä sitten suorakorvaus tai jälkeenpäin haettava korvaus, eikä korvauksien kanssa ole koskaan ollut ongelmia.
Kuinka paljon LähiTapiolan koiravakuutus maksaa?
LähiTapiolan koiravakuutuksen hinta määräytyy aina oman tilanteesi mukaan. Hintaan vaikuttaa se, mitä kaikkea haluat vakuutukseesi sisällyttää ja kuinka korkean maksimikorvaussumman valitset, mutta näiden lisäksi hintaan vaikuttavat muun muassa koirasi rotu ja ikä.
Minä en siis pysty tässä sanomaan suoralta kädeltä, kuinka paljon juuri sinun vakuutuksesi tulisi maksamaan. LähiTapiolan sivuilta löytyy kuitenkin kätevä laskuri, jonka avulla voit laskea vakuutuksesi hinnan omilla tiedoillasi ja haluamillasi ehdoilla.
Vakuutushintoihin vaikuttavat myös LähiTapiolan keskittämisetu, jolla on mahdollista saada alennusta jopa 17 %, sekä S-ryhmän bonus, jota voi saada vakuutusmaksuista jopa 5 %.
Mittelspitz Untolla on hallussaan ainoastaan eläinlääkärikuluvakuutus 2000 € asti, mutta siihen on sisällytetty myös laajennettu Hoitoturva Plus. Yhteensä tämän paketin hinta on 279,07 € vuodessa (Hoitoturva Plussan osuus tästä on 66,39 €). Hinta voi äkkiseltään kuulostaa isolta, mutta kun sitä verrataan lääkärikäynteihin ja leikkauskuluihin, ei se sitä enää olekaan.

Koiravakuutus voi pelastaa koiran hengen – mutta sinä päätät
Sinä tietysti päätät, otatko koirallesi vakuutuksen vai et. Mikäli vakuutus ei ole sinun juttusi, voit tehdä esimerkiksi niin, että siirrät joka vuosi sivuun vakuutusmaksun verran rahaa ja keräät siitä pottia tulevia eläinlääkärikuluja varten.
Mutta teetkö oikeasti niin joka vuosi vai sanotko vain? Entäpä jos koirasi sairastuu vakavasti jo nuorena ja vaatii toipuakseen heti isoja toimenpiteitä? Riehakkaan pennun tarvitsee vain juosta kerran ojanpenkalle ja astua huonosti täydessä vauhdissa, niin yhtäkkiä tarvitaankin osaavan ortopedin apua.
Oma vankkumaton mielipiteeni on, että vaikka koiravakuutuksen hinta voi tuntua suurelta, nimenomaan pienituloisen koiranomistajan pitäisi vakuutus ottaa. Se tekee elämästä niin paljon huolettomampaa. Ihmisen varakkuus ei tee hänestä yhtään parempaa koiranomistajaa, sillä kiltteyttä ja hyvää sydäntä ei mitata rahassa, mutta rakkaasta lemmikistä huolehtiminen kysyy myös rahaa.
Ajatellaanpa vaikka minua: Unto on minulle tärkeämpi kuin pystyin sanoin ilmaisemaan. En tiedä miten pääni kestäisi, jos eteeni tulisi tilanne, että en pystyisikään tarjoamaan sille parasta mahdollista hoitoa vain siksi, ettei minulla olisi siihen varaa. Olenhan jo Unton ottaessani luvannut huolehtia siitä loppuun saakka.
LähiTapiolan koiravakuutuksen ansiosta minulla on nyt sappirakkosairaudesta parantunut pirteä, elinvoimainen, villi 9-vuotias, jolla on toivottavasti edessään monia hyviä vuosia. Ilman leikkausta näin ei ehkä olisi. Tulevaa emme pysty ennustamaan, mutta tällä hetkellä päätös leikkauksen tekemisestä näyttää olleen oikea. Sen toteutumisesta voin kiittää LähiTapiolan vakuutusta.


Yksi kommentti
Paluuviite: