
Jari ja Kati Tervon Ukko on yllätyksiä täynnä (koirakirja-arvostelu)
Juttu sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty (*)-merkillä.
Kun sain Jari ja Kati Tervon Ukon kustantajalta arvostelukappaleeksi, olin epäilyksiä täynnä.
Tunnettu kirjailijapariskunta oli hankkinut itselleen korona-ajan alkajaisiksi koiran, borderterrieri Ukon, ja päätynyt kirjoittamaan kirjan pentuarjen koettelemuksistaan.
Pitkän linjan koiraharrastajana toki ymmärsin, miten paljon kerrottavaa tällaisessa elämää mullistavassa tilanteessa oli, mutta samalla se tuntui kovin pliisulta kirjan aiheelta. En uskonut, että edes Tervot pystyisivät kirjoittamaan mistään, mitä en olisi itse jo moneen kertaan kokenut.
Sitä paitsi eikö tämä kirjanaihe ollut nähty ennenkin? Omasta kirjahyllystäni löysin esimerkiksi Raija Orasen ”Sulo tuli taloon”, joita sain useampia kappaleita lahjaksi silloin, kun omaan talooni tuli Sulo (jolla muuten oli sama syntymäpäivä kuin Ukolla). Olikohan kustantaja tarttunut aiheeseen vain siksi, että kirjoittajat olivat tunnettuja jo entuudestaan?
Nyt kun olen kirjan lukenut, häpeän ennakkoluuloisia ajatuksiani. Olisihan minun pitänyt tietää jo kirjailijoiden nimistä, ettei tämä ole mikä tahansa koirakirja.
Luettuani pari ensimmäistä sivua olin myyty.
Ukko saa naurunystyrät valloilleen
En osaa sanoa, kumpaan rakastuin ensin: Ukkoon vai Ukosta kertovien kirjailijoiden huumoriin. Kaikki ne hetket, joiden olin pelännyt kuulostavan kirjan sivuilla liian moneen kertaan nähdyiltä ja koetuilta, muuntuivat tervomaisen huumorin kera uusiksi oivalluksiksi. Onneksi luin kirjaa omalla kotisohvallani, sillä päästelin jatkuvasti hersyviä naururyppäitä ulos suustani.
Jokainen koiranomistaja tietää nämä jutut. Siis sen, kun opetat pentua kulkemaan hihnassa ja se kulkee kauniisti tasan niin kauan kuin tietää saavansa siitä makupalan.
Tai sen, kun joku muu käy ulkoiluttamassa koiraasi ja teidän ensimmäinen puheenaiheenne ulkoilureissun jälkeen on se, minkälainen kakka oli tullut.
Tai sen, kun koirasi haukkuu holtittomasti ja tunnet ympärilläsi olevien ihmisten tuikeat katseet itsessäsi. Mutta juuri Tervojen huumori tekee näistä hetkistä ainutlaatuisia.
Esimerkiksi siitä, kun Tervot matkustivat Ukkonsa kanssa raitiovaunussa ja kun Ukko alkoi hermostuksissaan haukkua, Jari kirjoittaa osuvasti:
”Matkustavaiset vilkuilivat meitä kuin kiukuttelevan taaperon vanhempia. Tehkää nyt ihmeessä jotain. Kyllä on huonosti kasvatettu. Eikö tämä mies esiintynyt jossain pellevisassa takavuosina?”
Tilanne tuntuu taatusti kaikkein noloimmalta juuri siitä haukkuvan koiran omistajasta, mutta toisaalta koiria ymmärtämättömiä on kaikkialla, ja heidän mielipiteitään ovat kaikki koiranomistajat joutuneet kuulemaan lukemattomia kertoja. Kuinka helpottavaa, että näin käy myös julkkiskirjailijalle! Eihän meillä muilla ole sitten hätäpäivää.
Hellyttävää kirjassa on myös se, että tämä pellevisassa esiintynyt mies lukee koirankoulutusoppaita ja lepertelee ja lässyttää koiralleen. Kuka olisi uskonut? En minä.
Ukosta löytyy myös vakavampi puoli
Jari ja Kati Tervon Ukko ei ole kuitenkaan pelkkä naurukirja koira-arjen huvittavuudesta, vaan jotain paljon syvällisempää.
Yllätyksiä täynnä ollut koira-arki mullistuu entisestään heti ensimmäisenä kesänä, kun Kati sairastuu vakavasti ja Jari joutuu ottamaan yksin vastuun Ukosta. Huumoria viljellään edelleen, mutta lukija ymmärtää viimeistään tässä kohden, että nyt eletään jotain ihan muuta kuin pelkästään sitä hauskaa ja ihanaa pentuarkea.
Mutta sitähän elämä kokonaisuudessaan on: monitasoista ja monisyistä. Ukko-koira on kirjan päähenkilö, mutta Ukon tarinan mukana kulkee tarina Ukon ihmisistä, jotka parin vuoden aikana joutuvat kohtaamaan koko skaalan mitan elämän iloja ja suruja.
Korona-aika esiintyy Ukon mukana taustatarinana ja ajan kuvauksena, mutta tämä aihe, josta on jauhettu kyllästymiseen asti, jää onneksi muiden asioiden varjoon.
Koronan lisäksi kirjassa seurataan politiikkaa aina Yhdysvaltojen presidentinvaaleista Ukrainan sotaan. Ukko ymmärtää enemmän kuin ihminen ensin uskookaan. Kun maailma näyttää lopullisesti romahtavan, lohduttaa Ukko rakkaita ihmisiään lipaisemalla kielellä poskea ja käpertymällä syliin nukkumaan.
Lopulta Ukko saa aikaan vielä yhden merkittävän elämänmuutoksen, kun Jari Tervon mielessä yhdistyvät rakkaus eläimiin ja omat valinnat. Kirjailija alkaa elää niin kuin hänen uudistuneet arvonsa sanelevat.

Kenen hyllyyn Jari ja Kati Tervon Ukko kannattaa sijoittaa?
Ukko-koiran tarina sopii kaikille niille, jotka Tervojen tapaan hankkivat koiran korona-ajan Suomessa, ja heitä on kuulemma monta. Kun oman koiran pentukommellukset ovat vielä tuoreessa muistissa, pystyy hyvin samaistumaan Ukon päähänpistoihin ja Tervojen tunteisiin.
Mutta yhtä hyvin Ukko sopii myös muille koirien ystäville. Minä itse olen hyvä esimerkki: omista pentuarjen ajoistani on jo yli 9 vuotta, ja silti Jari ja Kati Tervon kokemukset Ukkonsa kanssa iskivät suoraan sydämeeni. Ja muistan toki vielä 20 vuoden takaakin koiristani sen, joka Ukon tavoin varasteli sukkia (mitä hikisempiä sitä parempi).
Takakannen mukaan Ukko on ennen kaikkea kertomus rakkaudesta, ja sitähän se tosiaan on. Se on paitsi koiran ja ihmisen myös miehen ja naisen ja vanhempien ja lasten välistä rakkautta – muun muassa. Kertomus on lämmin, niin kuin nukkuvan koiran keho ihmisen jalkoja vasten.
Ukko saa lukijan nauramaan ja herkistymään, miettimäänkin.
Ainoa vika kirjassa on se, että säästeliäästikin lukien se loppui aivan liian pian.
Osta nyt Ukko itsellesi tai lahjaksi koiria rakastavalle ystävällesi. *Löydät sen kätevästi Adlibriksen verkkokaupasta, kun klikkaat tätä linkkiä.
Jari ja Kati Tervo |
Ukko |
Kustannusosakeyhtiö Otava |
2022 |
238 sivua |
Lue myös tämä juttuni, jossa esittelen kaksi muuta loistavaa koirakirjaa:
2 huippuhyvää koirakirjaa – sinulle itsellesi tai lahjaksi ystävälle
(*)-merkillä varustetut linkit ovat affiliate- eli mainoslinkkejä. Linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä tuo minulle tuloja, joten voit rauhassa vierailla sivustolla ja tutustua tuotteeseen. Jos päädyt ostamaan tuotteen linkkini kautta, silloin saan ostosta pienen komission itselleni, mutta sinä maksat tuotteesta silti vain normaalin hinnan.


3 kommenttia
Paluuviite:
Elina Korvensyrjä
Täysin samaa mieltä kirjasta. Yllätti myös positiivisesti. Mainio kirjoitus!
Eveliina
Kiva kuulla! Vaikka eihän makuasioista voi kiistellä, mutta tämä todistaa, etten ollut ihan väärässä. 😀