Tuotearvostelut

Mistä tunnistat parhaat koiran valjaat? Esittelyssä FINNERO SALON valjas

Teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä FINNERON kanssa

Ei ole yhdentekevää, millä koiraasi talutat.

Valitset sitten pannan tai valjaat, on niiden oltava ergonomiset koirasi päällä, ja lisäksi niiden tulee tuntua koirasi mielestä mukavilta. Onnistunut valinta takaa sen, että ulkoiluhetkenne on nautinnollinen ja turvallinen sekä sinulle että koirallesi.

Mutta mistä sitten tietää, minkä vaihtoehdon hankkii juuri omalle koiralle? Tarjontaa on aivan valtavasti, joten valinta ei ole yksinkertainen.

Anna kun helpotan päätöstäsi hieman. Esittelen sinulle tässä tekstissä kotimaisen vaihtoehdon: FINNERO SALON valjaat.

Panta vai valjaat? Entä minkä malliset valjaat ovat koiralle parhaat?

Kun pääsin taannoin haastattelemaan eläinfysioterapeuttia, oli minun aivan pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja kysyä häneltä vastausta koiraihmisten ikuisuuskysymykseen: panta vai valjaat?

Aivan yksiselitteistä vastausta en häneltä saanut, sillä hän hyväksyi kummatkin vaihtoehdot siinä tapauksessa, että koira osaa kulkea hihnassa kauniisti. Sen sijaan kovin innokkaalle, vetävälle koiralle hän suositteli valjaita. Koiran vetäessä panta voi satuttaa koiraa, kun taas valjailla vastaavaa vahinkoa ei pääse syntymään. (Lue koko artikkeli tästä linkistä.)

Mutta jos sitten valitsemme valjaat, jää vaihtoehtoja edelleen lukemattomia. Mikä malli on koiralle paras?

Tämänhetkinen käsitys on, että Y-valjaat ovat koiralle ergonomisin vaihtoehto, sillä niissä paine jakautuu tasaisesti koko rintakehän alueelle. Äkkipysähdyksiä ja vetotilanteita syntyy joskus myös kauniisti kulkevan koiran kanssa, ja tällöin hyvät valjaat ennaltaehkäisevät selän ja niskan alueen vaivoja.

Y-kirjain valjaiden nimessä kuvaa sitä muotoa, joka syntyy, kun valjaat ovat rintakehän päällä ja kiertävät etutassujen takaa ja kaulan ympäri.

Unto-koira sai testattavakseen FINNERO SALON valjaat, jotka ovat juuri tällaiset ergonomiset Y-mallin valjaat. Tutustutaanpa seuraavaksi tämän valjasmallin ominaisuuksiin ja katsotaan, miten ne sopivat aktiiviselle retkikoirallemme, Untolle.

Säädettävät FINNERO SALON valjaat sopivat moniin elämäntilanteisiin

Jos olet koskaan toivonut koiran valjailta monipuolisuutta ja hyviä säätömahdollisuuksia, on FINNERO SALON valjas vastaus haaveisiisi.

Jos kuulut niihin, jotka pukevat valjaat koiran ulkoiluvaatteen päälle, tarvitset valjaisiin säätövaraa.

Jos koirasi kuuluu niihin, joiden karvan määrä vaihtelee trimmausvälien tai karvanlähtöjen mukaan (kuten Untolla), tarvitset valjaisiin säätövaraa.

Jos sinulla on kasvava pentu, silloin todellakin tarvitset valjaisiin säätövaraa.

FINNERO SALON valjaissa on säätövaraa enemmän kuin itse olen nähnyt monissakaan valjasmallissa aikaisemmin: säätää voi sekä kaulan että vyötärön ympärystä. Untolle, mittelspitz-urokselle, sopivaksi kooksi osoittautui yllättäen XS. Säätömahdollisuutta valjaissa oli niin paljon, että oikea koko oli pienempi kuin etukäteen oletin.

Säätövaran lisäksi FINNERO SALON valjaista löytyy muutakin vaihteluvaraa: niitä voi nimittäin käyttää sekä tavallisina ulkoiluvaljaina että vedonestovaljaina.

Valjaissa on talutinta varten rengas sekä rintapehmusteen yläosassa että selän päällä, ja jos käytät näitä molempia, saat itsellesi vedonestovaljaat. Voit käyttää kahta erillistä hihnaa tai erityistä monitoimitalutinta, kun opetat koirallesi kaunista hihnakäytöstä.  

Kun et tarvitse vedonestovaljaita, muuntuvat SALON valjaat aivan tavallisiksi ulkoiluvaljaiksi: kiinnität vain hihnan perinteiseen tapaan selän päälle.

9-vuotiaalla Untolla valjaat olivat perinteisessä ulkoilukäytössä normaalien valjaiden tapaan, ja sellaisina ne toimivat meillä erinomaisesti. Tyytyväisiä olivat sekä koira että omistaja.

FINNERO SALON valjaat Unto-koiran testissä

FINNERO SALON valjaat Unto-koiran arvioitavana

Unto sai FINNERO SALON valjaista testattavakseen koot XS ja S, joista sopivaksi osoittautui siis pienempi vaihtoehto. Valjaiden rintakappaletta ei voi säätää, ja siitä kohtaa suurempi koko oli Untolle aivan liian väljä. Kaulan ja vyötärön ympäriltä säätäen pienempi koko sen sijaan oli sopivan napakka ja hyvin istuva.

Ensimmäisellä testiulkoilukerralla teimme vain pienen pissalenkin, mutta tiesin heti, että valjaat sopivat Untolle erinomaisesti. Unto ei sanonut valjaista sanaakaan. Se mennä viipotti eteenpäin vauhdilla, eivätkä uudet ja oudot valjaat saaneet aikaiseksi minkäänlaista reaktiota. Ja niinhän sen kuuluu ollakin. Hyvät valjaat eivät tunnu.

Valjaat ovat sopivat silloin, kun ne istuvat hyvin, mutta niiden alle mahtuvat sormet. Valjaat eivät saa hangata mistään, kuten esimerkiksi etujalkojen takaa, eivätkä ne saa nousta edestä niin ylös, että ne painavat kurkkua. Valjaita sovittaessa on syytä kiinnittää huomiota koiran liikkeisiin. Pääseekö koira liikkumaan valjaiden kanssa vapaasti niin, ettei liikeratoihin tule rajoitusta?

Pikku-ulkoilujen ja ensimmäisten totuttelujen jälkeen lähdimme todelliselle testille retkikoiramaiseen tapaan, ja kiersimme Unton kanssa Marttilankorven eräreitistön luontopolun. Myös tästä vaativammasta testistä FINNERO SALON valjas selviytyi moitteetta. Olin pakannut reppuun vanhat valjaat varavarusteiksi, mutta niihin ei ollut tarvetta palata.

FINNERO SALON valjaat sopivat ainakin meillä tavallisen ulkoilun ja tiellä kävelyn lisäksi myös luontoretkeilyyn. Retkikoira Unto puhkui intoa polulla kulkiessaan, ja valjaat pysyivät menossa mukana juuri niin kuin pitikin. Valjaat olivat mukavat päällä, mutta pysyivät hyvin oikeassa asennossa.

Jos haluat katsoa tarkemmin, minkälaisella reissulla valjaat olivat mukana, pääset tutkailemaan reissuamme tästä linkistä.

SALON valjaiden plussat ja miinukset

FINNERO SALON valjaat läpäisivät siis retkikoira Unton suorittamat testit moitteetta, mutta kerrataanpa vielä: mistä SALON valjaiden ominaisuuksista pidimme, ja oliko niissä jotain, mistä emme pitäneet?

FINNERO SALON valjaiden hyvät ja huonot puolet:

+ Hyvä istuvuus.
+ Paljon säätövaraa sekä kaulalla että vyötäröllä.
+ Todella kevyet ja siten erittäin sopivat Unton kokoiselle koiralle.
+ Paljon ihania värejä. Me valitsimme Unton kanssa uutuusväri metsänvihreän. Tämä väri on saanut kehuja muiltakin.
+ Sopivat kaikkeen ulkoiluun sekä kaupungissa että metsässä.
– Heijastimet uppoavat Unton turkkiin niin, että niiden näkyvyys jää vähäiseksi. Se ei ole kuitenkaan pelkästään näiden valjaiden vika, vaan ongelma, joka on väistämättä olemassa aina paksuturkkisilla koirilla. Siksi käytämmekin pimeään aikaan heijastavaa hihnaa ja/tai heijastinliiviä.
– Vauhdikas koira saattaa tarvita pehmustetta hartiaosassa. SALON valjaissa sitä ei ole.

Valjaiden kestävyys on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, ja olen tottunut siihen, että ilman vahinkoja valjaat voivat kestää läpi koiran elämän. Kestävyyden todellinen testaaminen vaatisikin vuosia, eikä meillä tietenkään ollut mahdollisuutta sellaiseen tässä SALON valjastestissämme. Lyhyemmällä käytöllä kestävyyden suhteen ei kuitenkaan ollut minkäänlaista valittamista.

FINNERO SALON valjaat sopivat myös luontoretkeilyyn

Miten ja mistä löydät sopivat FINNERO SALON valjaat omalle koirallesi?

Alla olevasta taulukosta näet SALON valjaiden säädettävät mitat ja viitteelliset rotusuositukset kullekin koolle. Jonkinlaiseksi ohjenuoraksi voin sanoa meidän osaltamme, että mittelspitz Unto on säkäkorkeudeltaan 35 cm ja painoltaan noin 8,5 kg, ja Untolle sopiva koko oli XS.

KokoRinnanympärysKaulanympärysRotusuositus (viitteellinen)
XS37-60 cm27-43 cmChihuahua, Bichon frisé
S47-86 cm33-62 cmBeagle, Suomenajokoira
M56-98 cm44-78 cmCollie, Saluki, Kultainennoutaja
L71-129 cm52-98 cmRottweiler, Berninpaimenkoira

Oleellista on mitata koiralta rinnanympärys noin 5 cm etujalkojen takaa ja kaulanympärys siltä kohtaa, jossa koiran panta olisi. Mitatessa kannattaa laittaa sormi mittanauhan alle, niin mittaustuloksesta tulee valjaiden tapainen: napakka mutta ei liian tiukka.

Mittaaminen on tietenkin vaikeaa, sen ymmärrän, ja etenkin Unton kaltaisten väliinputoajarotujen kanssa voi olla paperilla vaikea hahmottaa, mikä koko on oikea. Siinä tapauksessa kannattaakin suunnata koiran kanssa suoraan eläintarvikeliikkeeseen ja pyytää avuksi asiantuntevaa myyjää. Valjaiden sovituksessa hän osaa sanoa, mitkä valjaat ja mikä koko on sinun koirallesi paras.

FINNERO-valjaita on myynnissä jälleenmyyjillä kautta maan (luettelon jälleenmyyjistä löydät tästä). Jos SALON valjas ei ole koirallesi sopiva – sillä jokainen koira on yksilö ja tarpeet elämässä erilaiset – FINNERO tarjoaa myös muita laadukkaita valjasmalleja. Käy tutustumassa ja valitse sinun koirallesi parhaimmat!

Mikä on FINNERO?

FINNERO edustaa nimensä mukaisesti suomalaista neroutta.

FINNERO on suomalainen yritys, joka suunnittelee ja valmistaa monenlaisia lemmikkitarvikkeita. Valikoimassa on esimerkiksi erilaisia valjaita, tossuja ja huomioliivejä.

Kaikissa FINNERON tuotteissa on kiinnitetty erityistä huomiota laatuun, kestävyyteen ja käytännöllisyyteen, mutta myös uniikkiin muotoiluun ja värien ilotteluun. Tiedän kokemuksesta, että vaikka mukavuus ja kestävyys ovat tuotteissa ensisijaisia ominaisuuksia, haluaa koiranomistaja myös hyvännäköisiä tuotteita, joista on iloa silmälle. FINNERON tuotteista löytyvät nämä kaikki puolet.

Eikä todellakaan ole pahitteeksi, että tuotteissa näkyy myös Suomen lippu.

Tutustu myös FINNERO HALLA tossuihin ja lue tämä kirjoittamani juttu:

Oppiiko vanha koira pitämään ulkoilutossuja? Testissä FINNERO HALLA tossut

FINNERO SALON valjaat ovat laadukkaat ja niissä näkyy Suomen lippu.

Arvonta: sinä voit voittaa SALON S-koon valjaat omalle koirallesi (arvonta on päättynyt)

Unto sai tätä testiä varten valjaat kokoa XS ja S, mutta heti ensiyrittämällä oli selvää, että pienempi koko oli Untolle paras. S-koon SALON valjaat jäivät meiltä siis kokonaan käyttämättä.

Hukkaan näin hyviä, upouusia ja käyttämättömiä valjaita ei kuitenkaan kannata heittää, joten päätimme Unton kanssa arpoa nämä S-koon SALON valjaat jollekin lukijallemme.

Kommentoi alle, käytätkö sinä koirallasi mieluummin pantaa vai valjaita (ja jos haluat, voit valaista, että miksi), niin olet mukana S-koon metsänvihreiden FINNERO SALON valjaiden arvonnassa.

Osallistumisaikaa on 25.11. keskiyöhön saakka. Järjestän arvonnan 26.11., jonka jälkeen postitan valjaat voittajalle Suomessa (en lähetä ulkomaille). Arvonnan tuloksesta ilmoitetaan Koira Retkellä -Facebook-sivulla, ja voittaja saa tiedon voitostaan myös henkilökohtaisesti.

Jätä sähköpostiosoitteesi, niin saan sinut kiinni yhteystietojen kyselyä varten. Mikäli voittajaa ei tavoiteta viikon sisällä voitosta, palkinto arvotaan uudestaan.

Jos tiedät, että sinun koirasi ei ole oikeankokoinen tähän arvontaan, vinkkaa arvonnasta toki kaverille, niin saadaan valjaat oikeankokoiselle koiralle käyttöön!

Onnea arvontaan!

16 kommenttia

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: