Riittääkö että koira on kotikoira? Mitä on hyvä koiranelämä?

Suurin osa koiranomistajista tuskin miettii koskaan, onko kotikoiran elämä riittävän hyvää koiranelämää. Heille on täysin normaalia, että perheen koira pyörii siinä kotona ja että sen kanssa lähdetään lenkille, kun muistetaan ja aktivoidaan, kun siltä tuntuu. Mistään harrastussuorituksista ei kanneta stressiä.

Tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun koiranomistaja siirtyy koiransa kanssa koirakouluihin ja harrastusareenoille ja tutustuu niihin, jotka harrastavat koiriensa kanssa tavoitteellisesti. Silloin vastaan voi tulla outo tunne, ettei riitäkään sellaisena kuin on, tavallisena koiran kanssa tallustelijana.

Kotikoiraa saatetaan jopa katsoa vähän kieroon ja kotikoiran omistajaa vielä enemmän. ”Ettekö te kilpaile? Onko teidän Mustinne vaan kotikoira?”

Ai miten niin ”vaan”?

Mikä ihme edes on ”kotikoira”?

Kotikoiralle tuskin on olemassa virallista sanakirjamaista määritettä. Kukin koiraihminen kokee sanan subjektiivisesti, ja sanan merkitys vaihtelee puhujan mukaan.

Joitakin yleisimpiä merkityksiä sanalle voidaan kuitenkin löytää.

Useimmiten kotikoiralla tarkoitetaan koiraa, jonka kanssa ei harrasteta mitään lajia. Joskus kotikoiran määritteeseen voidaan sisällyttää satunnaiset koirakurssit, mutta suurin osa ihmisistä lienee yhtä mieltä siitä, että jos koira kilpailee, silloin se ei ole kotikoira.

Kotikoira ei siis ainakaan ole työkoira, mutta se ei ole myöskään agilitykoira, tokokoira, näyttelykoira tai nenätyöskentelyssä kilpaileva koira. Mutta mikä se sitten on?

Tarkoitetaanko kotikoiralla koiraa, jonka kanssa ei tehdä yhtään mitään? Että se vain pyörii kotona ihmisten jaloissa, mutta sitä ei juuri huomioida tai aktivoida? Tarkoittaako se sellaista koiraa, joka pääsee lenkillekin vain harvakseltaan? Ei ainakaan meillä.

Koira Retkellä -blogin Unto-koira on silmissäni kotikoira, koska sen ainoat kilpamerkinnät jalostustietojärjestelmässä ovat näyttelytulokset Unton nuoruusvuosilta.

Unto on kuitenkin ehtinyt käydä koirakouluissa useiden vuosien ajan. Päälajina Untolla on ollut agility, mutta se on ehtinyt harrastaa myös nose workia ja koiratanssia ja satunnaisesti vähän muutakin. Silti se on mielestäni niin sanottu kotikoira.

Kilpakentille en ole halunnut lähteä lähinnä siksi, että se maailma ei sovi omaan luonteeseeni eikä elämänarvoihini. En näe koiraa tai mitään eläintä kilpavälineenä, ja ihan vaan sillä periaatteella en halua kilpailla koirani kanssa missään lajissa.

Nämä ajatukset ovat kehittyneet päässäni vasta viimeisten vuosien aikana pikkuhiljaa. En ole aina ajatellut näin. En myöskään syytä ketään, jos hän näkee asiat toisin; mietelmäni ovat vain minun mielipiteitäni.

Menestymiseen tähtäävällä koiraurheilulla on pimeä puolensa

Ennen kuin alan purkaa koiraurheilun huonoja puolia, haluan sanoa, että kritiikkini ei kohdistu suurimpaan osaan niistä, jotka kilpailevat koiransa kanssa. Kilpalajiharrastajien ehdoton enemmistö on niitä, joille koira on tärkeä perheenjäsen. Tällaisen perheenjäsenen hyvinvoinnista huolehditaan kaikin mahdollisin tavoin ja koiraa rakastetaan riippumatta siitä, minkälaisia sen kilpailusuoritukset ovat.

Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan mahdu tähän kategoriaan.

Aivan äärimmäisessä päässä ovat ne, jotka rääkkäävät koiriaan mitä julmimmilla keinoilla vain siksi, että he

a) sattuvat olemaan täysin kyvyttömiä toimimaan koirien kanssa

b) kykyjen puutteesta huolimatta haluaisivat näyttäytyä ulkomaailmassa kuin heillä olisi kykyjä pärjätä koiran kanssa jopa kilpailuissa.

Tällainen puoli nousi julkisuuteen järkyttävistä palveluskoiravideoista vuonna 2021. Jokainen normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen ymmärtää, että videoilla näkyvät esimerkit ovat sairaita ja poikkeuksetta tuomittavia.

Mutta koiramaailmaan mahtuu paljon muutakin; sellaista, joka häilyy jollain harmaalla alueella hyväksytyn ja hyväksymättömän välillä. Ei nimittäin ole ollenkaan tavatonta, että koiria hylätään ja laitetaan kiertoon vain siksi, että ne eivät täytä niille asetettuja odotuksia.

Monet koiralajit asettavat koiralle suuret vaatimukset etenkin silloin, kun halutaan kilpailla huipulla. Koiran on oltava kaiken muun hyvän lisäksi täysin terve. Jos näin ei ole, mutta omistaja haluaa palavasti kilpakoiran, hän saattaa päätyä antamaan koiransa eteenpäin. Koiria pystyy pitämään kodissa yleensä vain rajallisen määrän, ja luopumalla epäonnistuneista yksilöistä vapautetaan tilaa sopivammille.

Samalla tavalla ja samasta syystä toimivat myös monet ns. vastuuntuntoiset kasvattajat. Koirista luovutaan, kun niillä ei enää tehdä pentuja tai jo aikaisemmin, jos selviää, etteivät ne täytä jalostusvaatimuksia.

Joskus koiria ei anneta eteenpäin vaan päädytään kovempaan ratkaisuun. Filosofi Elisa Aaltolan mukaan metsästäjät tappavat omia metsästyskoiriaan enemmän kuin sudet. Syyksi mainitaan usein se, etteivät nämä koirat täytä niille asetettuja odotuksia eivätkä pysty toimimaan tuottavina metsästyskoirina.

Koska itse otan koiran sillä periaatteella, että siitä huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla koko sen elämän ajan – tuli sille sitten mitä sairauksia ja epäonnistumisia tahansa – en pysty millään tavalla ymmärtämään tällaista tapaa suhtautua koiraan.

Kolikon toinen puoli: kotikoiran tylsä elämä

Vaan eihän koiran elämä tietenkään sillä korjaannu, että ei tähdätä kilpailuihin. Ei kaikkien kotikoirien elämä mitään herkkua ole.

Toinen ääripää on se, että paitsi ettei harrasteta koiran kanssa mitään, ei tehdä juuri mitään muutakaan. Nämä ihmiset hankkivat koiran usein vain siksi, että sellainen kuuluu joidenkin standardien mukaan olla. Että kun on jo talot ja autot, niin miksi ei koirakin?

Lenkille tällainen koira pääsee harvakseltaan. Koira saattaa asustaa omakotitalossa, jolloin sillä on kyllä oma piha ulkoiluja varten, mutta sinne pihalle se sitten jää. Koira voi joutua viettämään yksin ulkona pitkiä aikoja, ja ulkoilun tarpeen kuvitellaan olevan sillä kuitattu.

Joskus tällainen koira saattaa päästä pitkällekin lenkille, mutta kun peruskuntoa ei ole kertynyt päivittäisistä kävelyistä, voi lopputulos yhtäkkisestä kuntoilusta olla ikävä. Koiran lihakset ja nivelet voivat tulla todella kipeiksi, kun sitä rasitetaan liikaa ilman peruskuntoa.

Yhtä iso ongelma tulee siitä, ettei tällaista koiraa aktivoida henkisesti. Pelkkä liikunta ei nimittäin koiralle riitä, vaan koira tarvitsee aina myös henkisiä haasteita. Koira nauttii, kun se saa oppia uutta ja puuhailla yhdessä ihmisensä kanssa. Kaikki koirat eivät tällaista ylellisyyttä kuitenkaan saa.

Itse asiassa tällaisia tapauksia näkee paljon, missä vain pitää silmänsä auki.  

Voit aktivoida koiraasi kotona. Katso tästä jutustani sopivat temput:

9 kivaa temppua ja aktivointivinkkiä koiralle (mukana ohjeet, videot ja bonus!)

Hyppää mukaan koiraretkelle! Syötä alle sähköpostiosoitteesi, niin saat automaattisesti tiedon uusista Koira Retkellä -päivityksistä suoraan sähköpostiisi. Muuta turhaa postia ei tule.

Mutta mitä on hyvä koiranelämä?

Olen kultaisen keskitien kannattaja. En usko, että kumpikaan ääripää on hyvä, kun puhutaan hyvästä koiranelämästä.

Välillä näkee sellaisia koirakoita, joilla on jokin harrastustunti varattuna jokaiselle viikonpäivälle. Tässä on ongelmana se, että koira ei pääse koskaan kunnolla lepäämään, rentoutumaan ja lataamaan akkuja. Ylivirittyminen johtaa stressitilaan; koiralla sekä omistajalla.

Sitten taas ovat ne edellisessä kappaleessa mainitut koiranomistajat, jotka eivät aktivoi koiraansa koskaan mitenkään.

Kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto, joskin jälkimmäinen lienee edellistä huonompi.

Vaikka en itse halua kilpailla koirani kanssa, näen kuitenkin hyvänä asiana sen, että koiralla on jokin harrastus.

Asiantuntevat ja oikealla tavalla opettavat koirankouluttajat ovat meidän tavallisten tallaajien pelastus. Heiltä saamme kullanarvoisia vinkkejä koiriemme kouluttamiseen, ja jo sillä, että käymme koirakouluissa, sosiaalistamme koiriamme onnistuneesti. On vain löydettävä ne kouluttajat, jotka kouluttavat positiivisesti ja koirien ehdoilla.

Yllätyn välillä siitä, miten helppo retkikaveri Unto on. Se ei hauku laavuilla eikä telttaretkillä ja käyttäytyy aina vieraiden ihmisten seurassa moitteetta (toisin kuin monesti kotona!). Sitten mietin, että näin tuskin olisi, jos se ei olisi käynyt koirakoulussa kuukaudesta ja vuodesta toiseen ja ehtinyt tottua monenmoiseen häiriötekijään.

Unto on myös lenkkeillyt koko ikänsä kolme kertaa päivässä, joka päivä ja kunnolla. Luontoretket, joista kerromme täällä blogissa, ovat vain jäävuoren huippu. Pitkäaikaisena lukijana sen tiedätkin, mutta ne, jotka piipahtavat täällä pikaisesti, voivat saada väärän kuvan ja kuvitella, että liikumme luonnossa vain näillä retkillä.

Unton peruskunto on peräisin kotilenkeistä, joita teemme kotona tutuilla, tylsillä lenkkipaikoillamme yhä uudestaan ja uudestaan. Retket luontokohteisiin tuovat piristystä arkeen, mutta ne eivät ole kuntomme perusta.

Mikä sitten kuuluu koiran hyvään elämään?

Mielestäni ainakin se, että koira on osa perhettä, joka rakastaa sitä yhtä paljon kuin koira perhettään. Koiran tulee päästä lenkeille, jotka täyttävät sekä liikunnan että haistelun tarpeen (koiran täytyy antaa haistella, koska se on sille tärkeintä!). Koiran pitää saada haastaa itseään myös henkisesti, mieluiten sekä koirakoulussa että kotona aktivoimalla.

Mitä sinun mielestäsi kuuluu koiran hyvään elämään?

Koiran oikeuksiin kuuluu myös eläinlääkärikäynti. Lue tämä juttuni:

Saako eläinlääkäreitä tai eläinklinikoiden hintoja kritisoida?

Onko syytä potea huonoa omaatuntoa, jos ei aina ehdi?

Elämä koiran kanssa aiheuttaa ajoittain huonon omantunnon, kun ei koko ajan ehdi eikä jaksa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että huonoa omaatuntoa potevat nimenomaan sellaiset ihmiset, joilla ei siihen aihetta ole. Kun taas ne, joilla todella olisi, porskuttavat eteenpäin ilman tunnontuskia.

Koiran elämä on hyvällä tuurilla pitkä, ja siihen aikaan mahtuu kaikenlaista. Omistaja todennäköisesti ehtii sinä aikana opiskella, tehdä ylitöitä ja sairastaa. Väistämättä tulee hetkiä, jolloin ei ehdi eikä pysty, mutta murehtimaan ei kannata alkaa.

Omistajan nuhakuumeesta koira todennäköisesti selviää ilman traumoja, vaikka ei pitkälle lenkille pääsekään pariin päivään. Pitkittyneenä vaikeisiin tilanteisiin on syytä alkaa hakea ratkaisua joko pyytämällä apua muilta tai pyrkimällä muuttamaan omaa elämää.

Olenko minä sitten mukamas täydellinen koiranomistaja, kun tässä paasaan? En tietenkään, kaukana siitä. Usein nukkumaan mennessäni muistan, että olin aikonut puuhata koirani kanssa jotain, mutta sitten unohtanut.

Tarkoitusperäni ovat kuitenkin hyvät. Pyrin aina siihen, että pystyisin osoittamaan myös käytännön teoillani sen, miten paljon koiraani rakastan. Minimissäänkin Unto saa ne kolme lenkkiä päivässä, roppakaupalla rapsutuksia ja aktivointia arjen lomassa. Koirani taas antaa minulle päivittäin kasan märkiä pusuja ja lukuisia palvovia katseita.

Tarkoitukseni oli tällä tekstillä saada lukijani arvioimaan rehellisesti omaa elämäänsä koiran kanssa. Pitäisikö lukuisten harrastusten myötä kohonneita stressitasoja laskea ja ottaa hetki vähän rennommin? Vai pitäisikö sen sijaan koiran aktivointia lisätä, edes jokusella minuutilla silloin tällöin?

Ennen kaikkea haluan kuitenkin ottaa paineita pois niiltä, joiden kotona majailee vain ”kotikoira”, koska mikäs koira se sen parempi olisikaan? Kotikoiran asema riittää koiralle aivan hyvin, ja Unto on siitä hyvä esimerkki. Titteleitä tarvitsee vain omistajan ego.

Mutta toki kotikoirankin elämää voidaan aina pyrkiä parantamaan.

Jos osanne olisivat toisinpäin, mitä koirasi tekisi tänään sinun hyväksesi, jos se olisi vastuussa sinun hyvinvoinnistasi? Todennäköisesti koirasi huolehtisi sinusta monin verroin paremmin kuin sinä koirastasi – koska sellaisia koirat vain ovat.

Miten sinä pystyt tänään maksamaan koirallesi sen, mitä olet sille velkaa? Mitä aktiviteetteja sinä annat koirallesi juuri tänään?

Lisää luettavaa:

5 syytä miksi ei kannata ottaa koiraa (ja 1 miksi se kannattaa)

Pohdintaa: täytyykö koiran antaa tervehtiä vastaantulevia koiria?

Piditkö jutustani? Jaa se siinä tapauksessa ystävillesi! Kiitän sinua lämpimästi vaivannäöstäsi.