Koira ja kerrostalo – mahdoton yhtälö?

Kannen kuva Jarkko Mänty Pixabaystä

Kuvitellaan, että perhe on hakemassa itselleen koiraa ja he haluavat mainostaa olevansa hyvä koiraperhe. He saattavat tällöin tuoda esille sellaisen seikan, että heillä on käytössään oma piha.

Kieltämättä oma mukava piha on koiran kanssa plussaa, mutta entä jos pihaa ei ole? Entä jos koiraa hakeva kandidaatti sanookin asuvansa kerrostalossa, kelpaako hän koiranomistajaksi?

Voiko koira elää onnellista elämää kerrostalon seinien sisällä? Onko koira ja kerrostalo tuhoon tuomittu yhdistelmä?

Blogini päähenkilö, Unto, on 10-vuotias mittelspitz, joka on juuri näihin aikoihin muuttamassa ensimmäistä kertaa elämässään kerrostaloon. Unto tosin ei sitä vielä tiedä, se ei ole uudessa kodissaan vielä käynyt, joten tässä jutussa en voi kertoa tästä kokemuksestamme. Sen sijaan käsittelen asiaa yleisellä tasolla ja pohjaan mielipiteeni siihen, että minulla itselläni on usean vuoden kokemus koirista ja kerrostaloista edellisten koirieni ajoilta.

Mikäli emme saa Unton kanssa häätöä muutaman kuukauden sisällä, tulen myöhemmin kertomaan, miten meillä on sujunut. Kenties kertoilen tuolloin myös käyttämistäni koulutusmetodeista.

Voiko kerrostaloasukas ottaa minkä rotuisen koiran tahansa?

Olen vankasti sitä mieltä, että koiran kanssa voi aivan hyvin asua kerrostalossa.

Toki se omakotitalon takapiha on hyvä asia, mutta paljon olen nähnyt myös niitä koiria, jotka päästetään ovesta ulos yksinäiselle pihalle, ja lenkkeilyn tarpeen kuvitellaan olevan sillä kuitattu. Siinä tilanteessa omakotitalon piha ei enää näyttäydykään minään onnen tyyssijana.

Sen sijaan kerrostalon asukkaan on aina nähtävä se vaiva, että hän pukeutuu ja varta vasten lähtee koiransa kanssa ulos. Ja kun sinne ulos on kerran lähtenyt, samalla vaivalla tekee helposti pitemmänkin lenkin.

Koiran kanssa on eniten merkitystä sillä, mitä sen kanssa tehdään kodin ulkopuolella. Jos koira saa tyydytettyä liikunnan ja haistelun tarpeensa säännöllisillä lenkeillä ja se saa myös henkistä aktivointia esimerkiksi jonkin harrastuksen myötä, se käyttää mielellään jäljelle jäävän aikansa rauhalliseen oleiluun kodin sisällä.

Kotona sisällä koiran ei tarvitse riehua eikä sitä tarvitse yrittää siellä väsyttää muutoin kuin pienillä aktivointijutuilla. Siksi uskon, että kerrostalo asuinmuotona sopii monelle koiralle. Koiran koollakaan ei ole merkitystä: iso koirakin mahtuu asuntoon ihan hyvin ja myös silloin, kun neliöitä ei ole paljon.

On tietysti olemassa koirarotuja, joille kerrostaloasuminen ei sovi. Laumanvartijat tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta toivon sentään, että tällaista rotua harkitsevat ymmärtäisivät rodun vaatimukset ilman, että minä niitä täällä alan selostaa.

Toisena tulee mieleen koiran haukkuherkkyys. Vahtikoiran viettejä voi olla vaikea saada kuriin, vaikka naapurit sitä sinulta kovasti toivoisivat. Oma rotuni mittelspitz on juuri tällainen haukkuherkkä vahtikoira.

Koulutuksella on kuitenkin mahdollista saada paljon aikaan. Olen asunut kerrostalossa edesmenneen mittelspitzini kanssa ilman minkäänlaisia ongelmia. Tosin silloin koulutin koirani kerrostaloasumiseen pennusta pitäen.

Unto sen sijaan ei ole 10-vuotisen elämänsä aikana asunut koskaan kerrostalossa, ja nyt se joutuu vanhoilla päivillään tottumaan ääniin, muihin ihmisiin, postinjakajaan ja hissiin. Apua, miten meidän oikein käy?

Mitä tehdä, jos koira haukkuu kerrostalossa?

Jos olet saanut naapuriltasi noottia koiran haukkumisesta, selvitä ensin, kuinka paljon koirasi oikeasti haukkuu. Jos haukkuminen on pikemminkin satunnaista haukahtelua esimerkiksi postiluukun kolahdukselle tai silloin, kun joku tulee käymään, sinulla ei ole mitään hätää.

Vähäinen, päiväaikainen koiran haukkuminen lasketaan kuuluvaksi normaaleihin elämän ääniin, joita kerrostalossa asuvien tulee sietää. Lapsiasukkaatkaan eivät aina muista olla hiirenhiljaa (ja miksi pitäisi?), joten ei sinun koirasikaan tarvitse olla kokonaan mykkä. Aina löytyy ihmisiä, joille kaikenlainen koiran haukkuminen on liikaa, mutta myös sinulla ja koirallasi on oikeus elää normaalia elämää.

Koiranomistajan on kuitenkin varmistettava, että koiran haukkuminen todella on satunnaista. Yhtenäinen ja pitkäkestoinen haukkuminen on nimittäin ongelma myös silloin, kun se tapahtuu päiväaikaan, ja tilanteen korjaaminen on koiranomistajan vastuulla.

Koiran haukkuminen yksinolon aikana voi tulla omistajalle täytenä yllätyksenä. Koira ei välttämättä aloita haukkumista heti, kun omistaja sulkee ulko-oven perässään. Jos omistaja on ehtinyt rakennuksesta ulos, hän voi olla autuaan tietämätön, että mitään ongelmaa on olemassakaan.

Toivoisin tällöin aktiivisuutta ja ymmärrystä kaikilta osapuolilta.

Jos olet koiranomistaja, voisit vaikkapa äänittää/videoida koirasi yksin oloa, jotta tietäisit varmasti, mitä asunnossa tapahtuu sinun poissa ollessasi (tästä saat myös mahdollisia todisteita, mikäli sinua syytetään turhaan).

Jos taas olet haukkuvan koiran naapuri, toivoisin sinulta mahdollisimman paljon ymmärrystä.

Koiran omistajalle voi käydä ystävällisesti sanomassa, että tällainen ongelma on olemassa. Ainakin itselleni asiallinen keskustelu aiheesta käy oikein hyvin. Sen sijaan nimettömät uhkauslaput eivät ole ookoo minulle, ja tuskin kenellekään.

Naapureiden olisi hyvä ymmärtää, että jos koiralla on yksinolo-ongelmaa, sen korjaaminen on pitkäkestoinen prosessi ja ihmeitä ei tapahdu hetkessä. Usein kuitenkin naapuri saattaa rauhoittua jo siitä tiedosta, että omistaja tiedostaa ongelman ja yrittää parhaansa mukaan ratkaista tilanteen. Koulutusprosessista ja sen etenemisestä voi tiedottaa naapureille.

Koira ja kerrostalo – miinukset ja vaaranpaikat

Jos olet ottamassa koiraa kerrostaloon ja etenkin jos kyseessä on ensimmäinen koirasi, sanon sinulle, että voit aivan hyvin ottaa koiran kerrostaloon. Mutta varaudu siihen, että kaikki ei mene aivan niin helposti kuin olit mielessäsi kuvitellut.

Pennun totuttaminen itse kerrostaloasumiseen käy suhteellisen helposti. Pentu ei ole vielä ehtinyt omaksua pahoja tapoja, joten johdonmukaisella opettamisella saat sen ymmärtämään, että esimerkiksi postinjakajaa ei tarvitse haukkua.

Sisäsiisteysopetus sen sijaan on kerrostalossa aivan toista vaikeusluokkaa kuin esimerkiksi omakotitalossa!

Siinä missä omakotiasukas nostaa koiranpentunsa ulos pissalle, kerrostalossa joudut pukeutumaan ja kuljettamaan koirasi hissin, rappukäytävän ja kerrostalon pihapiirin ohi ja vasta sitten voit päästää sen pissalle. Voin kokemuksesta kertoa, että se ei ole helppoa. Vaikka elettäisiin kesäaikaa, jolloin oma pukeutumisesi kävisi sutjakammin, tulee etenkin aamupissa todennäköisemmin sisälle kuin mihinkään sopivaan ulkotilaan.

Muistiini palaa etenkin yksi kerta, kun kannoin pentuani aamulla ulos. Ennen kuin ehdin päästää koirani pissalle, koiria rakastanut naapurin herra tuli tervehtimään meitä. Mies oli erittäin mukava ja tervehdimme häntä mielellämme, mutta sillä kertaa osasin aavistaa pahaa. Ja niinhän siinä kävi, että jälleennäkemisestä ilostunut pentuni – joka vielä pidätteli yönjälkeistä pissaansa – päästi aamupisunsa miehen rapsuttavalle kädelle.

Tämä kyseinen pentu oli noin 5 kuukauden ikäinen, kun se oli kokonaan sisäsiisti. Se oli mielestäni hyvä saavutus.

Sen lisäksi, että kerrostaloasumisessa on omat vaikeutensa, on siellä myös todellisia vaaranpaikkoja. Hissi on näistä yksi. Yle uutisoi tässä jutussaan, että Suomessa kuolee joka vuosi kymmenen koiraa hissionnettomuuksissa.

Kyse on automaattihisseistä, jollainen meidänkin tulevassa kodissamme on. Hissin ovi sulkeutuu automaattisesti, jos se ei tunnista ketään tai mitään hissin oven välissä. Jos koira pääsee livahtamaan hissiin pitkässä narussaan ihmisen huomaamatta tai hissistä ulos niin, että ihminen ja koira jäävät eri puolille, on kuristumisen vaara melkoinen.

Hissiin tulee siis kulkea koiran kanssa lyhyessä hihnassa rinnakkain. Kerrostalon porraskäytävä ja hissi vaativat keskittymistä koiraan. Se ei ole se paikka, jossa katsellaan kännykkää.

Miksi ei rivitalo?

Kerrostalo sopii mielestäni koiralle kodiksi ihan hyvin, mutta toki minunkin on myönnettävä, että ykkösvaihtoehto se ei ole. Miksi siis olemme Unton kanssa muuttamassa kerrostaloon emmekä esimerkiksi rivitaloon?

Unto on asunut koko tähänastisen elämänsä rivitalossa. Se on kuitenkin asumismuoto, johon en halua palata enää koskaan elämäni aikana.

Kun olin muuttamassa vanhasta kodistani pois, toisen talon naapurini kyseli, pääsisinkö uudessakin paikassa rivitaloon. Hän piti tärkeänä sitä, että uudessakin paikassa koirallani olisi yhtä ihana ja rauhallinen piha kuin minulla oli ollut vanhassa kodissani.

Valitettavasti juuri tuo ihana rivitalon takapiha oli muodostunut meille ongelmaksi. Milloin esimerkiksi istuin pihallani lukemassa kirjaa, seinänaapurini ei uskonut minun oikeasti lukevan, vaan hän väitti minun istuvan pihalla siksi, että voisin salakuunnella häntä. ”Salakuuntelu” oli se nimenomainen sana, jota hän käytti. Hän teki ”salakuuntelustani” myös ilmoituksia viranomaisille.

Hän uskoi minun myös ”hiippailevan”, ”koputtelevan” ja ”heittelevän roskia ympäristöön.” Tuosta roskien keräämisharrastuksestani eli ploggauksesta ja siitä, miten se kääntyi minua vastaan, olen kirjoittanut aiemmin tässä jutussani:

Yllätyksiä Laitilan kuntoradalla – ja haaste Sinulle

Miksi ei omakotitalo?

Entä miksipä ei omakotitalo? Vaikka olen nähnyt valitettavia tapauksia siitä, miten omakotitalon piha laiskistaa koiranomistajia, kun koiran voi liiankin helposti päästää ulos, on omakotitalo taatusti monelle koiralle se paras asumisen muoto. Tekeehän se monella tapaa koiraelämästä helpompaa.

Yksin asuvalle omakotitalon hankkiminen on kuitenkin vaikeaa. Mielelläni minäkin valitsisin omakotitaloasumisen, jos se vain olisi mitenkään mahdollista. Näin ei tällä hetkellä kuitenkaan ole.

Jos siis joku mies haluaa tarjota minulle omakotitalossa asumisen ilon, voi hän ystävällisesti laittaa viestiä tulemaan. (Vitsi!)

Miten oletan Unton suhtautuvan kerrostaloasumiseen?

Uudessa kodissamme kaikki tulee olemaan Untolle uutta. Hississäkin Unto on ollut elämänsä aikana vain muutaman kerran, kun olemme käyneet kyläreissuilla. Niillä kerroilla Unton neljä tassua ovat levinneet eri suuntiin.

Totuttelemista tämä muutto tulee vaatimaan, mutta eniten pelkään sitä, että Unto haukkuu liikaa ja aiheuttaa täten häiriötä. Elän muutoin hiljaista, rauhallista ja moitteetonta elämää, ja kaikenlainen häiriön aiheuttaminen tuntuisi erittäin pahalta ja nololta.  

Kun olemme kotona Unton kanssa kaksin, Unto on yleensä melko rauhallinen. Riekkumiset hoidamme ulkona, joten Unton ei tarvitse kiihtyä sisätiloissa. Kerrostaloasuminen on kuitenkin kokonaan uusi tilanne, ja on vaikea ennustaa, puhkeaako sen vahtivietti siellä kukkaansa.

Tulemme harjoittelemaan myös yksin olemista. Olen edellisistä koiristani ja edellisistä muutoistani huomannut, että vaikka yksin olo ei olisi ollut ongelma, voi muutto uuteen kotiin hetkellisesti sen laukaista. Vaikka koira näyttäisi päällisin puolin kotiutuneen, voi se yksin jäädessään panikoida: ”Nytkö minut hylätään tänne aivan vieraaseen paikkaan?” Aion ottaa varman päälle ja totuttaa Untoa uuteen tilanteeseen pikkuhiljaa.

Naapureiltani toivon ymmärrystä. Jos tuleva naapurini olet sinä, pahoittelut jo etukäteen. Parhaani aion kuitenkin tehdä sen eteen, ettemme aiheuttaisi ongelmia.

Toivon, että saamme Unton kanssa kokea monia mukavia hetkiä uudessa kodissamme. Ympäristönä alueen pitäisi olla ihan mukava.

Katson tulevaisuuteen positiivisella epävarmuudella, mutta pelkään pahinta.

Onko Sinulla kokemusta kerrostaloasumisesta koiran kanssa? Kerro, miten teillä on mennyt. Onko Sinun koirasi joutunut muuttamaan vanhoilla päivillään kerrostaloon ensimmäistä kertaa?

Lisää luettavaa blogissani:

Opeta koirallesi ainakin nämä 4 asiaa (sisältää käytännön vinkkejä!)