Nämä asiat narttukoiran omistajan tulee tietää uroksista

Tapahtuipa kerran muinoin:

Olin kävelyllä uroskoirani kanssa, kun vastaan tuli kiva pikku narttukoira. Omistaja päästi koiransa sen enempiä kyselemättä minun koirani luo, ja sitten alkoi piirileikki. Molemmat koirat olivat innoissaan.

Hälytyskellot soivat päässäni kuitenkin lähes saman tien.

”Ei kai sillä ole juoksut?” kysyin.

”Joo, on sillä juoksut”, oli vastaus.

Sen kuultuani yritin saada omaa koiraani kauemmas, jolloin tämän toisen koiran omistaja nauroi.

”Eihän ne nyt tässä pääse mitään tekemään, kun ovat molemmat kiinni”, hän totesi.

Siitä ei todellakaan ollut kyse, että olisin pelännyt vahinkopentuja. Minua harmitti jostain aivan toisesta syystä.

Narttujen juoksut tuovat urokselle stressin

Ei minun tietenkään olisi pitänyt niin harmissani olla. On ymmärrettävää, että jos itsellä on narttu, on vaikea asettua uroksen omistajan asemaan. Olen kuitenkin ihan vakaasti sitä mieltä, että jos koiran omistaa, olisi hyödyllistä tutustua myös siihen toiseen sukupuoleen ja sen maailmaan. Sillä tavalla pystyisi ottamaan toiset koirat (ja ihmiset) paljon paremmin huomioon.

Itselläni tämä on tullut kätevästi hoidettua sillä, että minulla on ollut sekä narttu että uros (tosin ei yhtä aikaa). Tiedän siis, että homma menee kutakuinkin näin:

Narttukoiralla on juoksuaika eli kiima noin pari kertaa vuodessa. Silloin nartunkin käytös muuttuu, ja se on kiinnostunut uroksista. Tämän lyhyen ajan jälkeen se kuitenkin palaa normaaliin tilaansa.

Uroksilla näin ei ole.

Uros on aina valmis lisääntymään. Jos se saa vainun juoksuisesta nartusta, se saattaa jopa lähteä karkuteille, jos vain tilaisuus annetaan. Uroksen on tuolloin vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Omistaja ei saa koiraansa kontaktia, kun koiran päässä pyörivät ihan muut ajatukset.

Tämä ei ole vain sen hetken tapahtuma, kun uros haistaa ulkona nartun hajun. Uros ei palaudu juoksuhajun huumastaan välittömästi, vaan se jää ns. päälle.

Vaikka siis esimerkiksi koirakoulussasi ei olisi paikalla juoksuista narttua (koska se on kielletty), riittää, että kotiympäristössäsi sellainen on. Treenit eivät suju eivätkä herkutkaan kelpaa. Uros on sellaisessa hormonimyrskyssä, ettei sitä enää huvita tehdä temppuja ohjaajan mielen mukaan.

Nartun omistaja ei useinkaan ymmärrä, mikä valtava stressi urokselle juoksuista tulee.

Luonnonlain mukaan, kun nartulla on juoksu, uros astuu sen. Nyky-yhteiskunnassamme tämä ei tietenkään ole mahdollista, joten juoksut aiheuttavat urokselle lähinnä stressitilan. Etenkin vanhemmilla uroksilla hormonimyrsky tuo myös terveysongelmia.

No, mitä nartun omistaja sitten voisi tehdä paremmin?

Missään tapauksessa nartun omistajan ei ainakaan tulisi päästää juoksuista narttuaan uroskoiran nenän eteen. Tarpeeksi stressiä tulee joka tapauksessa jo siitä, että uros pääsee lenkillä haistelemaan nartun pissoja. Kaikkea muuta kontaktia tulisi vältellä niin paljon kuin mahdollista.

Käytännön esimerkki: juoksut ja muiden huomioon ottaminen

Otan esimerkin omasta menneisyydestäni. Asuin narttukoirani kanssa Turun keskustassa. Alueella oli paljon koiria, joten koirakavereihin törmäsi aina, kun lähti ulos.

Pian koirani ensimmäisten juoksujen aikaan aloin saada käyttäytymisohjeita uroksien omistajilta. He pyysivät, että kiertäisin heidät mahdollisimman kaukaa tai että huikkaisin jo tarpeeksi etäältä, että ”hei, meillä on juoksut”. Näin he tietäisivät kääntyä toiseen suuntaan.

Niinpä minä sitten aina juoksujen aikaan Turun katuja tallustellessani huutelin säännöllisin väliajoin vastaantuleville koirakoille että ”juoksut, varokaa”. Monet urokset tunnistinkin, mutta joskus tulin huutaneeksi varoituksen myös nartuille.

Tämän lisäksi minulle esitettiin toive myös siitä, että en tulisi lainkaan kävelemään juoksuisen nartun kanssa kaupungin yleisille puistoalueille. Olin tuolloin nuori ja halukas miellyttämään kaikkia, joten en ymmärtänyt, että pyynnössä olisi ollut mitään outoa. Niinpä me sitten aina kolme viikkoa kerrallaan kävelimme vain asvaltti- tai mukulakivikaduilla. Kiersimme Puolalanpuistot ja Mannerheiminpuistot kaukaa.

Miten toimia nartun kanssa juoksujen aikaan?

Nyt kun olen vanha ja kaiken nähnyt akka, pidän itsestään selvänä, ettei ketään voi kieltää liikkumasta vapaasti siellä missä haluaa. En tiedä, miten nuorena meninkin suostumaan kaikkeen, mitä minulta pyydettiin.

Mutta paljon tuossa edellä mainitussa esimerkissäni on kuitenkin sellaista, joka kannattaisi ottaa käyttöön myös tänä päivänä.

Enpä ole urosten kanssa liikkuessani juuri törmännyt kehenkään, joka olisi jo turvallisen välimatkan päästä varoittanut meitä juoksuista. Onko tällainen tapa jäänyt ihmisiltä kokonaan unholaan? Minä tein sitä vuosikaudet silloin, kun minulla oli narttu, mutta kun minulla on sen jälkeen ollut uroksia, onko kukaan ottanut minut huomioon? Ei.

Toivoisin toisenlaista suhtautumista. Ei se nyt niin kamalan suuri vaiva olisi huikata pieni varoituksen sana vastaan tulevalle koirakolle. Meille siitä olisi suuri apu.

Peräänkuuluttaisin ennen muuta toisten huomioon ottamista ja sen ymmärtämistä, että juoksut eivät ole vain nartun asia. Kun kaupunkiympäristössä joudumme asumaan kaikki lähekkäin eikä pakoon pääse, tulisi nartun omistajan pyrkiä auttamaan lähialueen uroksia kaikin mahdollisin tavoin. Sitäkin voisi miettiä, antaako nartun pissata juuri sen talon edustalle, missä tietää yli-innokkaan uroksen asuvan.

Nartut ovat aina olleet Unton heikko kohta. Unto on aina ollut innokas tyttöjen perässä juoksija. Karannut se on minulta kuitenkin vain kerran vuosia sitten.

Käytännön esimerkki: miten uros reagoi juoksuihin?

Kun asuimme Mynämäessä, naapuritalossamme asui kaksi narttukoiraa, joille tuli juoksut yleensä yhtä aikaa. Kun tämä tapahtui, tuoksu oli kaksinkertaisen huumaava.

Olin takapihallani tekemässä kevätsiivousta, ja Unto oli siellä mukana. Piha oli aidattu, ja aidassa oli portti.

Lähdin hakemaan jotain, joten avasin portin mennäkseni siitä itse, mutta ennen kuin ehdin silmää räpäyttää, oli Unto jo tunkenut ohitseni ja juossut hippulat vinkuen karkuun. Arvasin heti, minkä talon pihaan se menisi, sillä tiesin siellä olevan taas juoksut.

Ryntäsin perään ja huutelin Untoa nimeltä, mutta Untolla ei ollut pienintäkään mielenkiintoa minua kohtaan. Kun saavuin kyseiselle talolle, löysin Unton kiertämässä kuumeisesti pihaa tyttöjään etsien. En tietenkään ollut saada Untoa siinä tilanteessa kiinni, mutta lopulta sain napattua sen syliini, kun se odotteli sisäänpääsyä narttutalon ulko-oven takana.

Vahinkoa ei siis päässyt tapahtumaan, ja karkumatka oli lyhyt ja turvallinen, mutta yksi huvittava asia tilanteessa oli. Toisessa naapuritalossamme asui nimittäin mies nimeltä Unto. Siinä kun juoksin naapurustossa kovaan ääneen huudellen ”Untooo, Untooo”, tuli mieleen sellainenkin asia, että saisin Unton karkureissusta aikaiseksi joko yhden pariskunnan avioeron tai vähintään pähkähullun maineen.

Uroksen innokkuus on normaalia – tiettyyn pisteeseen saakka

Toiset kysyvät, miksi Untoa ei ole kastroitu. No, olemme pärjänneet muutenkin, ja onhan Untoa käytetty jalostuskoirana. Vaikka kyseenalaistan usein koko koirien kasvatuksen enkä välttämättä haluaisi siihen osallistua, Unto on kuitenkin ollut luustoltaan priimaa. A/A-lonkkaisia mitteleitä on sen verran vähän, että edelleen Unto saa jalostuskyselyitä kasvattajilta. Kaksi pentuetta Untolla on; enempää ei tule.

Toiset kysyvät, miksi ottaa uroskoiraa ollenkaan, jos sen käyttäytymistä ei kestä? Itse kuulun enemmän tämän kysymyksen esittäjiin. Pidän nimittäin uroksen innokkuutta täysin normaalina asiana.

Elämän jatkumisen perusedellytys on, että uros on kiinnostunut nartuista. Me ihmiset vain olemme muokanneet elämämme sellaiseksi, että tästä perusominaisuudesta on tullut pikemminkin haitta kuin etu.

Koiran omistajalta kysytään ymmärryksen ja tietämyksen lisäksi aimo annos huumorintajua, ja minulla sitä on aina ollut. Olen jaksanut ymmärtää ja elää Unton hullutusten mukana. Vitsiäkin niistä on väännetty.

Yksi asia jää kuitenkin kaiken huumorin ulkopuolelle: urosten hormonihuuruinen käyttäytyminen ei ole vain pieni, elämään kuuluva rasittavuus. Se voi olla myös aito terveysongelma.

Juoksujen aiheuttama testosteronimyllerrys voi saada aikaan sen, että uroksen eturauhanen tulehtuu. Tätä voi tapahtua kaikenikäisille uroksille, mutta suurimmassa vaarassa ovat etenkin iäkkäät urokset, joilla on jo muutenkin eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua.

Akuutin tulehduksen oireita ovat mm. verivirtsaisuus, kipu sekä virtsaamis- ja ulostusvaikeudet.

Lääkkeinä voidaan antaa erilaisia hormonivalmisteita, mutta ainoa varma parannuskeino on kastraatio.

(Lähde)

Käytännön esimerkki: Unton terveysongelmat

Moni lukijani tietääkin, että muutimme Unton kanssa kevään 2023 aikana takaisin kaupunkiympäristöön. Huomasimme pian, että koiria oli uudessa kotipaikassamme paljon, ja niin oli juoksuhajujakin.

Ensin huomasin veripisarat lattialla. Sitten Untolla alkoi olla ruokahaluttomuutta, väsymystä ja lopulta hyvin selvää kipua.

Kävimme lääkärissä, ja kertomieni oireiden pohjalta Untolle tehtiin ulkoisen tunnustelun lisäksi virtsarakon ultraääni ja tutkittiin virtsanäyte. Hoidoksi määrättiin kipulääke, antibioottikuuri ja viikon hormonilääkekuuri Ypozane, joka tulisi vaikuttamaan seuraavien 5 kuukauden ajan.

Laskun loppusumma (ilman vakuutusta) ylitti reippaasti 400 euroa. Narttukoiran omistaja voi pysähtyä tähän sulattelemaan summaa mielessään.

Lääkkeet eivät tietenkään auttaneet heti, joten lääkärikäyntiä seuranneiden päivien jälkeen Unto ehti vielä kipuilla ennen paranemistaan. Virtsaaminen oli vaikeaa, ja jouduin pitämään vahtia siitä, että se sai sentään jotenkin pissattua (jos koira ei pysty virtsaamaan lainkaan, pitää lähteä heti lääkäriin!).

Vaikka olin täysin tietoinen urosten eturauhasvaivoista jo ennen tätä tapahtumaa, tuli minullekin täytenä yllätyksenä se, miten kivuliaasta tilasta siinä oli kyse. Vaiva on äärimmäisen ikävä, ja vielä ikävämpää on se, että se todennäköisesti uusii, kunhan lääkkeen vaikutus loppuu.

Tullaanko Unto kastroimaan, sitä en vielä tiedä. Aika – ja elämä – sen näyttää.

Hyppää mukaan koiraretkelle! Syötä alle sähköpostiosoitteesi, niin saat automaattisesti tiedon uusista Koira Retkellä -päivityksistä suoraan sähköpostiisi. Muuta turhaa postia ei tule.

Tietoisku urosten omistajille

Kun kävin Unton kanssa eläinlääkärissä edellä kerrottujen eturauhasvaivojen takia, eläinlääkäri kysyi minulta seuraavaa: ”Onko sulla kivestuntuma?”

Kysymys oli mielestäni niin hassusti esitetty, että väkisin alkoi naurattaa. Ymmärsin kuitenkin, mitä hän tarkoitti.

Kyllä, mulla on kivestuntuma, mutta onko sulla?

Olen koko Unton elämän ajan kokeillut ja tunnustellut Unton kiveksiä. Koira on hyvä totuttaa siihen niin näyttelyitä kuin eläinlääkärikäyntejä varten. Jos koiraa opetetaan kaikkeen muuhun käsittelyyn, mutta ei kivesten kosketteluun, voi koira yllättäen ärähtää, kun sinne mennään ilman lupaa kopeloimaan.

Tärkeää tämä on myös siksi, että omistajalla tulisi olla tuntuma siitä, miltä niiden kuuluu tuntua. Silloin on helpompi havaita mahdolliset poikkeamat, kuten kiveskasvaimet.

Lopuksi: pyydän narttujen omistajilta apua ja ymmärrystä

Urosten elämä ei ole helppoa. Toivon, että tämän tekstin luettuasi ymmärrät sen paremmin, vaikka oma koirasi olisikin sitä toista sukupuolta.

Jos koirasi on narttu, en pyydä sinulta suuria. En pakota sinua muuttamaan korpimaille juoksujen ajaksi enkä lopettamaan elämäsi elämistä viikoiksi kerrallaan.

Sen sijaan pyydän sinulta ymmärrystä ja kaunista huomioon ottamista. Sillä voisi olla merkitystä myös jonkun toisen koiran terveyden kannalta.

Olet voinut kuulla koirien kasvattajista, joilla on kotonaan sekä uroksia että narttuja. Olet voinut myös kuulla, miten heillä tällaisia ongelmia ei ole, sillä heidän uroksensa osaavat käyttäytyä – totta kai, ovathan he itse koirien kouluttamisen mestareita.

Me tavalliset kaduilla ja poluilla tallaavat muijat ja ukot uroskoirinemme olemme kuitenkin erilaisia. Me emme paini samassa kategoriassa näiden kasvattajien ja superkouluttajien kanssa. Meidän uroksemme menevät nartuista sekaisin, rähisevät toisille uroksille, nostavat jalkaa jokaiseen tolppaan ja pylvääseen ja käyttäytyvät muutenkin kaikin puolin järkyttävällä tavalla.

Ja koska me emme osaa kouluttaa koiriamme, me tarvitsemme hyvän elämän saavuttamiseksi juuri sinun apuasi.

Kun siis nartullasi on seuraavat juoksut, muistelepa tätä kirjoitusta ja mieti, mitä voisit mahdollisesti tehdä toisin.

Minä ja muut urosten omistajat kiitämme ja kumarramme. Moikkaamme iloisesti sitten taas, kun juoksut ovat onnellisesti takanapäin.  

Tätä, kuten kaikkia tekstejäni, saa vapaasti jakaa. Itse asiassa olisin siitä erittäin kiitollinen!

Lisää luettavaa blogissani:

Koira ja kerrostalo – mahdoton yhtälö?

Pilkettä silmäkulmaan: retkikoira Unto täyttää 10 vuotta